torstai 13. kesäkuuta 2013

Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas


Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas (Gummerus, 2001. 496 sivua. Alkuteos Marsipansoldaten, 2001. Suomentanut Leena Vallisaari.)

  Iltapäivä opettajanasunnossa ensimmäisellä sotaviikolla. Martha Kummel yksinään keittiönpöydän ääressä. Hufvudstadsbladet, kahvikuppi, leipälautanen, ei rauhaa.
  Nykyisin tuntuu pahaenteiseltä, kun on rauhallista. "Kuin huone pidättäisi hengitystä", "tyyntä ennen myrskyä", "hiljaisuus mylvivän myrskyn silmässä". Mutta lainausmerkit voi poistaa, sillä juuri sellaiseksi elämä on muuttunut: kaventuneeksi, sävyttömäksi. On palattu ikivanhoihin vertauskuviin, joita rauhan aikana kutsutaan kliseiksi ja kartetaan, koska ne ovat kuluneita.

Marsipaanisotilas tutustuttaa lukijan suomenruotsalaiseen Kummelin opettajaperheeseen. Perheen pää on vaikutteille altis herra Kummel, Leonard - mies kuin suuri ja vaikeaselkoinen kirja, täynnä koirankorvia, rasvatahroja ja lehtien väliin sattumanvaraisesti pistettyjä kirjanmerkkejä, reunoihin piirrettyjä huutomerkkejä, alleviivauksia ja paikoin jonkin lainasanan käännös. Todellisuudessa perhettä luotsaa äiti Martha, tunnollinen, alati huolestunut ja huolehtivainen nainen.

Ja sitten ovat perheen neljä lasta: vanhimmainen, monelle Lundbergin viimevuotisesta Finlandia-palkitusta Jäästä tuttu teologianopiskelija Petter, fiksu ja taiteellisesti lahjakas mutta auttamattoman laiska Frej, kaikkialla ihailtu, palvottu ja rakastettu Görän eli Jösse, sekä kolmentoista ikäinen teinityttö Charlotte, jolla on älykäs mutta hormonien sekoittama pää, hepsankeikka joka olisi parasta pitää lukkojen takana kunnes hän on saanut lisää järkeä.

Eletään loppusyksyä 1939, ja kun kesken tavallisen arkipäivän tulee tieto sodan alkamisesta, tuntuu se aluksi nuorista vain hauskalta ja jännittävältä. Perheen esikoinen Petter ei kelpaa rintamalle nuorena sairastetun keuhkotaudin vuoksi, ja hänen kohtalokseen muodostuu korvaamattoman kotirintamamiehen, siviilien ja sotilaiden yhdysmiehen rooli. Frej ja Göran sen sijaan ovat suojeluskunta-aktiiveja ja erityisesti Jösse odottaa malttamattomana hetkeä, jolloin hän pääsee antamaan ryssälle turpiin. Göran lähtee sotakoulutukseen ensimmäisenä ja vieläpä nuoresta iästään johtuen vapaaehtoisena, ja Martha-äiti pakkaa ikuisen pikkupoikansa ja sydänkäpynsä repun huolen ja rakkauden pakahduttamin sydämin.

Göran on huoleton, malttamaton ja intoa täynnä. Riihimäellä hän pääsee oitis aliupseerikoulutukseen ja nauttii saamastaan huomiosta. On hauskaa marssia komeassa suojeluskuntaunivormussa, ja pian hänet valitaankin yhdeksi niistä, jotka joka sunnuntai seisovat kunniavartiona sankarivainajien hautajaisissa. Univormussaan hän onkin söötti kuin marsipaanisotilas. Vaikka sota alkaa olla jo täyttä todellisuutta - aina vain lisääntyviä sankarivainajia, kasvavia hautarivejä, pommihälytyksiä, äkkipakoja metsän suojaan ja pommitusten aiheuttamia tulipaloja - näyttäytyy kuolema nuoressa mielessä romantisoituna kohtalona; kaikki on niin kovin suurta, jaloa, sankarillista ja juhlavaa. Mielessään Göran näkee kaipaavien tyttöjen itkevän hänen sankarihautajaisissaan.

Myös Frej aloittaa tahollaan aliupseerikoulutuksen. Ennen kuin kumpikaan pojista kuitenkaan ehtii mukaan sotimaan, saavutetaan välirauha. Rauha tuo mukanaan ristiriitaisia tunteita; kiitollisuutta siitä ettei tarvinut joutua etulinjaan, ja kuitenkin toisaalta suunnattoman pettymyksen siitä ettei saanut olla siellä, missä asiat ratkaistaan, lumipukuisten, äänettömien ja lannistumattomien suomalaissotilaiden joukossa. Välirauhan aikana veljekset saavat upseerikoulutuksen, ja kun jatkosota alkaa, joutuu kumpikin poika lopulta omalla tavallaan silmätysten sodan todellisuuden kanssa.


Marsipaanisotilas kuvaa kiitettävästi sodan arkea, tunteita ja tunnelmia sekä rintamalla että kotijoukoissa. Lukijalle välittyvät elävästi perheen jatkuva huoli ja ylpeys, rintamalla orastava pakokauhu ja toisaalta nopeasti kehittyvä turtumus sodan raakuuksia kohtaan, sekä ne helpotuksen ja kiitollisuuden tunteet, jotka valtaavat mielen hengen säästyttyä mahdottomissakin tilanteissa. Romaanin edetessä käy nopeasti selväksi, että vaikka siinä kerrotaan Kummelin perheen sota-ajan tarina, on se silti ennen kaikkea kahden varsin erilaisen veljeksen, Frejn ja Göranin, eräänlainen kasvutarina.

Lukiessani ärsyynnyin melko pian kaikkien (myös itsensä) rakastamaan Göraniin, ruotsalaiseen mammanpoikaan, joka on onnekas sodassa ja onnekas rakkaudessa. Jösselle kaikki tuntui olevan liian helppoa ja mutkatonta, sotakin jatkuvaa pientä juhlaa; välirauhan aikana konjakilla hankittua ruotsalaista salonkihumalaa, naisten loppumatonta ihailua, äidin rintamalle lähettämiä herkkupaketteja ja hyvällä ruualla sodan aikana hankittuja kiloja muun Suomen nähdessä nälkää. Göranin äidilleen kirjoittamat kuvaukset omasta sodastaan (saunomista itäkarjalaisessa korsusaunassa, uintia Laatokan aalloissa, auringonottoa hienoilla hiekkarannoilla...) saivat melkein vereni kiehahtamaan. Järkevään ja lopulta melko suoraselkäiseen Frejhin sen sijaan kiinnyin yhä enemmän tarinan edetessä, lisäksi nautin suuresti aina kun sain lukea Jäässä rakastamani Petterin mietteitä tai edesottamuksia.

Kaikkiaan Marsipaanisotilas oli lukukokemuksena hieman ristiriitainen. Se ei temmannut minua mukaansa aivan samalla tavalla kuin uskomattoman upea Jää, josta on muodostunut minulle yksi rakkaimmista viime vuosina lukemistani kirjoista. Vaikken varsinaisesti myönnäkään pitkästyneeni Marsipaanisotilaan parissa, olen silti sitä mieltä että siinä olisi varmasti ollut hieman karsimisen ja tiivistämisen varaa. Lundbergin teksti on kuitenkin nautinnollisen soljuvaa ja paikoin jopa jutustelevaa, ja nautin suuresti siitä oivaltavasta otteesta jolla hän piirtää esiin henkilöidensä mielenliikkeet, tunteet ja mahdollisen henkisen kasvun. Erityisenä ansiona mielessäni korostui se, miten taitavasti Lundberg kuvaa sodan vaikutuksia nuoren miehen mieleen. Jään ohella tämäkään romaani ei varmasti jätä ketään kylmäksi, siinä määrin tunteita ja ajatuksia herättävä kokonaisuus ja hieno tarina se on.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Morre ja Jaana (jotka kumpikin vertaavat Frejtä Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan Vilho Koskelaan - itselleni tuli ihan sama mielleyhtymä!), sekä UnniJonna ja ihana ystäväni Lumiomenan Katja, jonka kanssa bloggaamme tästä kirjasta tismalleen samaan aikaan. :)

20 kommenttia:

  1. Intoilinkin juuri tästä jo Katjan blogissa, että en malta odottaa tämän pariin pääsyä. Hitsi..melkeinpä jännittää pian tähän tarttua, sillä Jää on ollut minullekin kyllä yksi vaikuttavimpia lukukokemuksia vuosikausiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, lue ihmeessä tämä pian! Odotukset kannattaa kuitenkin säilyttää maltillisina, tämä on hieno kirja, muttei ainakaan minulle ihan Jään veroinen... :)

      <3

      Poista
  2. Voi tuohan on pakko laittaa lukulistalle:)
    Jää oli viime vuoden paras lukemani kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, sama juttu, minullekin Jää oli ehdottomasti yksi viime vuoden parhaimmista kirjoista, paras lukemani kotimainen. Eli Marsipaanisotilas kannattaa ilman muuta lukea jo siksi, että se avaa enemmän Kummeleiden taustoja ja historiaa. :)

      Poista
  3. Kiitos, Sara <3 Oli hauska olla taas samaan aikaan linjoilla.

    Paitsi "nettilinjoilla", niin tosiaan myös aika samoilla linjoilla. Vähän turhan pitkä ja runsas, mutta silti niin lämmin ja siksi niin miellyttävää luettavaa. Pitänee joskus lukea lisää Lundbergia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja itsellesi, tämä simultaanibloggaus on joka kerralla yhtä kivaa! <3

      Ja olen kyllä samaa mieltä, Marsipaanisotilas on lämmin ja tunteita herättävä kirja, ja todellakin miellyttävää luettavaa (siitäkin huolimatta etten ollut välillä kestää Görania... ;). Ja komppaan sinua, olisi mukavaa lukea lisääkin Lundbergin teoksia.

      Poista
  4. En ole lukenut vielä edes Jäätä... Taidan vain olla toivottoman huono Finlandia-voittajien lukemisessa, sillä minulta on vielä Puhdistuskin lukematta. Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi kummittelee myös ties monetta vuotta lukulistallani. Viimeksi olisin kyllä kirjastosta sen lainannutkin, mutta katsoin ilmeisesti väärästä hyllystä. No Jää ja Puhdistus olisivat myös omassa hyllyssä, joten kai minä ne vielä joskus saan luetuksi. :) Eipä tämä kommentti liittynyt Marsipaanisotilaaseen paljonkaan. Voisin kyllä sanoa, että Marsipaanisotilasta en ole lukemassa ainakaan ennen kuin olen lukenut Jään, joka voi ihan hyvin olla ensi kuussa, ensi vuonna tai parin vuoden päästä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annami, arvaa mitä! Minullakin on sekä Puhdistus että Ennen päivänlaskua ei voi vielä lukematta, siitäkin huolimatta että olen halunnut lukea kumpaisenkin jo pienen iäisyyden. Puhdistus löytyisi vielä ihan omasta hyllystä, eli ei tarvitsisi kuin ottaa kirja käteen ja alkaa lukea... :)

      Mutta lue ihmeessä jossain kohtaa ainakin Jää, sitä en voi muuta kuin suositella suurella sydämellä. Lue se vaikka ensi kuussa (tai ensi vuonna tai parin vuoden päästä viimeistään :D ).

      Poista
  5. Pidin Jäässä Lundbergin tavasta kirjoittaa, lainauksesi tässä (erityisesti isän kuvaus) kuulostavat upeilta. Suomentajalla on selvästi ollut taito hyppysissään, miltäköhän lauseet kuulostavat ruotsiksi. Tämän voisin lukea jossain vaiheessa, kuulostaa mielenkiintoiselta ja mukavalta vaihtelulta, tuntuu etten ole pitkään aikaan lukenut veljeksistä, siskoksista vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, ai niin, sinä luit Jään ruotsiksi! Vau! Ehkäpä tämäkin kannattaisi sitten lukea juuri alkukielellä, luulen että Lundbergin kieli soi kauneimmin juuri ruotsiksi. :) Ja sama "vika" muuten minullakin, tuntuu että aina helpommin tulee luettua siskoskirjoja. Välillä se miehisempi näkökulma (olkoonkin että kirjailija on nainen) tekee kyllä hyvää. :)

      Poista
  6. Tämä on kyllä ihan sinun kirjasi, aihetta myöten <3 Ja varmasti minunkin kirjani, vaikka en aikomuksestani huolimatta lukenut tätä joululomalla vaan kirja odottaa vieläkin hyllyssä omaa hetkeään. Olen kyllä asennoitunut niin, että tämä ei ole ihan Jään veroinen, vaikka varmasti ihana (olen siis lukenut kirjasta noin sata sivua).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, niin tosiaan on. <3 Muistelinkin muuten että luit ( tai siis ainakin suunnittelit lukevasi) tätä silloin joulun tienoilla. Lue ihmeessä tämä loppuun pian. Ja tosiaan ainakaan minulle tämä ei ollut Jään veroinen, vaikka hieno romaani onkin. Jää on vain niin uskomattoman hieno lukukokemus että siihen harva teos yltää. <3

      Poista
  7. Tämä kuulosti mielestäni kiinnostavalta! Eritysesti, koska siinä seikkailee sama henkilö kuin Jäässä ja koska se kertoo opettajaperheestä :D

    En ole vielä yhtään Lundbergiä kokonaan lukenut, paitsi osittain Jään joululomalla, sillä sain sen joululahjaksi. Minulle tuli vähän muita kiireitä ja kirja jäi uinumaan (osittain lukua hidasti, että luin ruotsiksi), mutta ehdottomasti haluan sen saattaa vielä loppuun vielä joku kerta, sillä se vaikutti lupaavalta. Kun olen siitä urakasta selvinnyt, voisin ottaa työkseni Marsipaanisotilaan.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, mainio romaani tämä onkin. Ja vaikka Petter Kummel jääkin tässä melko lailla sivuun, oli hänestä ihanaa lukea. <3

      Voisi olla mielenkiintoista lukea nämä kaksi peräkkäin. Ja sinullahan olisi nyt tilaisuus lukea nämä tavallaan "oikeassa" järjestyksessä, eli aloittaa Marsipaanisotilaasta ja lukea Jää siihen perään. :)

      Poista
  8. Kommentoin tähän vaikka vanha postaus onkin, toivottavasti huomaat... Muutamia vuosia sitten luin jonkin sotakirjan, jota kuvailtiin ruotsalaisten Tuntemattomaksi sotilaaksi ja mua on pitkään vaivannut että mikä ihme kirja se oli, joten voisikohan se olla tämä. Kirjasta on jäänyt mieleen kohtaus, jossa päähenkilö leikki(!!) käsikranaatilla autossa(?), jolloin se räjähti ja hänen oli pelastettava lähellä olevat ihmiset sulkemalla kranaatti syliinsä... Kuulostaako tutulta? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hansu, nyt pitää kyllä tunnustaa ettei mainitsemasi kohtaus soita mitään kelloja. :D Tosin olen kyllä lahjakas unohtamaan lukemaani, etenkin jos luen väsyneenä, mutta luulisin silti että muistaisin tuollaisen kohtauksen. Rohkenen siis väittää ettei Marsipaanisotilas taida olla tarkoittamasi kirja... :)

      Poista
    2. No voi höh. :( En tiiä miten sitten Marsipaanisotilas kuulostaa niin tutulta kun en ole muita sotakirjoja lukenut kuin Tuntemattoman ja tämän mystisen kirjan... :D

      Poista
  9. Luen parhaillaan kirjaa ja onhan se todella hyvä. EN oikein ymmärrä, miksi ärsyynnyit Jössestä? Siksikö, että hän on suomenruotsalainen? Mielestäni vielä enemmän mammanpoikia on suomenkielisillä alueilla, joista ei ole edes sotaan, jos se tulisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, ei Jösseen liittyvä ärsyyntymiseni liittynyt millään tapaa suomenruotsalaisuuteen, vaan nuoren miehen persoonaan. Yhtä lailla suomenruotsalaisiahan hänen veljensä Frej ja Petterkin olivat, ja heihin kiinnyin kirjaa lukiessani alusta lähtien. :)

      Poista
  10. On se kohtaus Marsipaanisotilaasta. Jösse leikkii penkin alta löytyneellä venäläiskranaatilla, sokka irtoaa ja kun ei pysty heittämään ikkunasta, niin painaa rintaansa vasten suojatakseen muita. Sellainen sankarikuolema. Ihmettelin armeijan käyneenä naiskirjailijan ensikäden tietoa sodasta ja sotaväestä, huippusuoritus. Kaima Freij, Reijo, oli muuten mukava, mutta se epilogi. ..

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...