tiistai 18. marraskuuta 2014

Antti Hyry: Isä ja poika


Antti Hyry: Isä ja poika (Otava, 1979. 1. painos 1971.183 sivua.)

Teini-ikäinen Pauli asuu pohjoisessa kauppiasisänsä ja kolmen sisaruksensa kanssa. Sota on juuri päättynyt, ja kaikesta on pula ja puute. Pauli olisi päässyt opiskelemaan yhteiskouluun, mutta kun läheiset toveritkaan eivät ole lähteneet, on hän jäänyt kotiin auttelemaan isäänsä kaupan ja maatalon töissä. Iltaisin ahkera poika käy kylällä jatkokoulua.

Kaikki ei kuitenkaan ole hyvin: Pauli on jo kuukausia ollut jotenkin huonossa kunnossa. Kurkkuun koskee, niveliin käy kipeää, ja ladossa pölisevät heinät tekevät tympeän olon, henkeä alkaa ahdistaa ja tulee paha elämä. Ahkera ja työteliäs poika kantaa puita ja vesiä kotona ja painavia jauhosäkkejä isän kaupalla, hakee heinää ladosta ja lämmittää saunaa. Syksyllä oululaiselta lääkäriltä saadut pulverit ja yskänlääkkeet eivät helpota oloa.

  Ei ole vielä joulukuusta, mietin. Minä sen haen, vaikka on paha kävellä ja nieleminen tekee kipeää, jostakin tuosta läheltä. Pääsenhän kuitenkin liikkumaan ulkonakin, ajattelin ja tuntui, että jotenkin olin enemmän terve ja hengissä, kun kävin ulkoilmassakin. Kuvittelin sairasta, joka makaa sisällä sängyssä lakanoitten välissä ja voi vaikka kuolla. Mutta minulla oli vaatteet päällä, villatikkuri, pussihousut ja nahkasaappaat, ja panen karvalakin päähän ja työkintaat käteen ja kun menen ulos, ei kukaan huomaakaan, että olen kipeä.

Perhe viettää joulua, mutta Paulin kunto huononee tasaiseen tahtiin. Tapaninpäivänä isä vie pojan tapaamaan lääkäriä, ja tämä passittaa Paulin lääninsairaalaan.


Olen aivan rakastunut Antti Hyryn teksteihin. ♥ Luettuani viime syksynä ihanan Uunin, ja keväällä kahteenkin kertaan Aitan (josta blogiteksti on vieläkin luonnoksena blogin uumenissa), olen tullut siihen tulokseen, että haluan lukea kaiken mitä Hyry on kirjoittanut. Matka miehen tekstien parissa jatkui nyt tämän tuotannon keskivaiheilta löytyvän ihastuttavan pienoisromaanin parissa.

Hyrylle tuttuun tapaan Isän ja pojan tapahtumat sijoittuvat pohjoissuomalaiseen maisemaan, ajankohta on 40-luvun puoliväli. Juuri päättynyt sota on vielä läsnä ajatuksissa, sivulauseissa ja rivien väleissä. Pauli miettii rintamalla olleita, kaatuneita ja haavoittuneita. Tutut paikat näyttäytyvät kätköinä, joihin sakemanneilta on piilotettu kauppatavaraa, kaikki on kortilla. Ja vaikka Pauli vielä nuori onkin, ymmärtää hän, että myönteisen ja asioista kiinnostuneen sotaleskeksi jääneen kummitädin mieli on täynnä murhetta, joka täyttää kaikki paikat kuin vesi.

Myös nuoren, vakavan ja mietteliään pojan huoli ja hätä omasta sairastamisestaan ovat käsin kosketeltavissa, vaikka kerronta onkin hyrymäiseen tapaan hyvin rauhallista ja toteavaa. Uskovaisen perheen arjessa hengellisyys on vahvasti läsnä, ja poika pohtii huononevaa kuntoaan: jos käy vaikka niin, että on seurat pirtissä ja minut pitää kantaa kamarista kuuntelemaan. Arkisten askareiden keskellä ajatukset kääntyvät helposti rukoukseksi.

  Minä olen tässä muista irrallaan. Kunpa paranisin ja pysyisin terveenä tässä, enkä kuolisi, vasta kuin vanhana. Katsoin ylemmäksi ja rupesin itsekseni rukoilemaan sitä.

Vähäeleisyydestä huolimatta teksti luo eläviä tunnelmia ja mielikuvia. Tapaninpäivän rekiajelussakin on ihmeellistä taikaa, vaikka sen tarkoituksena on viedä sairas poika tapaamaan pappilassa vierailevaa lääkäriä. Kipeä Pauli makaa olkien ja taljan päällä reessä huopiin käärittynä, hikinen tamma juoksee pakkasillassa, ilmassa tuoksuvat pakkanen, lampaanvilla ja lämmin hevonen. Männynrunkojen takana tummuva taivas punertaa, lumi hohkaa ja reessä makaava poika katselee suoraan korkeuksiin, jossa iltataivas on kylmänvärinen ja tähtiä täynnä.

Hyryn vähäeleisessä ja miltei lakonisessa kerronnassa on jotain niin koskettavaa, että miehen teksteillä on todella sielua hivelevä vaikutus. Pienuudessa on kaikki mitä ihminen tarvitsee, ja kun Pauli romaanissa miettii, että kotona on kaikki kuin harson takana, pientä, tiivistä ja tuttua, mietin onnellisena, että niin se on. Juuri noin voisin yhtä lailla kuvailla tätä, tai muita lukemiani Hyryn teoksia. Pientä, tiivistä ja tuttua. Mietityttävistä ja hieman surullisista aiheistakin huolimatta niin hyvää tekevää. Hyryä luettuaan tuntuu samalta kuin Paulista hämyisen savusaunan jälkeen: kuin asiat olisivat paremmassa järjestyksessä. Isä ja poika jättää tyytyväisen ja onnellisen olon, kuin olisi päässyt halaamaan vanhaa ystävää.


4 kommenttia:

  1. Olen lukenut Hyryltä vain romaanin Kotona, josta pidin. Tämä sinun kirjoituksesi sai taas muistamaan, että pitäisi lukea muutakin, edes Uuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Margit, Hyryä kyllä kannattaa lukea, ja Uuni on oma suurin Hyry-suosikkini tähän mennessä lukemistani. Tuon Kotona painan nyt mieleeni, haluan myös lukea sen jossain kohtaa.

      Poista
  2. Oi, kuulostaa niin hyvää tekevältä kirjalta. Pitäisiköhän hankkia tämä joululukemiseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, tämä olisi aivan täydellinen joulukirja! <3 Mietteliäs, rauhallinen, ja enimmäkseen joulunaikaan sijoittuva. Ihana kirja, rakastaisit tätä, näin uskon.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...