sunnuntai 22. helmikuuta 2015

E. M. Forster: Talo jalavan varjossa


E. M. Forster: Talo jalavan varjossa (WSOY, 1992. 374 sivua. Alkuteos Howards End, 1910. 1. suomenkielinen painos 1953. Suomentanut Eila Pennanen.)

Sisarukset Margaret ja Helen Schlegel tutustuvat Saksan-matkallaan varakkaaseen Wilcoxin perheeseen. Perhe kutsuu nuoret lontoolaisnaiset vieraisille taloonsa Howards Endiin Lontoon ulkopuolelle, mutta vain Helen pääsee matkustamaan, sillä Margaret jää kotiin pitämään huolta heinänuhasta kärsivästä Tibby-veljestään. Helen rakastuu Wilcoxin perheeseen, sillä heidän voimansa kiehtoo häntä, ja sisarelleen osoittamissa kirjeissään hän kertoo lumoutuneena yksityiskohtia suurenmoisesta vierailustaan; vanhasta punatiilisestä talosta, joka verhoutuu villiviiniköynnöksiin, hyvin suuresta jalavasta, joka kaartuu hiukan talon ylitse, sekä rouva Wilcoxista, joka ennen aamiaista kuljeskelee rakkaassa puutarhassaan pitkän puvun helma kosteaa ruohoa viistäen. Juuri kun Helenin olisi määrä palata kotiin Lontooseen, tulee uusi kirje: hän on rakastunut Wilcoxien nuorempaan poikaan, ja nuoret ovat kihlautuneet.

Tilanne on paitsi täydellisen yllättävä, myös mahdoton, ja sisarusten täti matkustaa Howards Endiin puhumaan järkeä Helenille. Hänen sinne päästyään tilanne on jälleen muuttunut: kihlaus on purettu yhtä äkisti kuin se oli solmittukin, ja molemminpuoliset tunnekuohut jättävät Schlegelien ja Wilcoxien välille epämiellyttävän jännitteen. Perheiden tiet kohtaavat kuitenkin uudelleen jo samana syksynä, kun Wilcoxit vuokraavat kaupunkiasunnon sisarusten naapurista. Vanhoista kaunoista huolimatta Margaretin ja rouva Wilcoxin välille syntyy lämmin ystävyys, joka puolestaan sitoo perheet yhteen monin yllättävin tavoin.


Talo jalavan varjossa on odottanut hyllyssäni lukuvuoroaan yli kaksikymmentä vuotta. Aloittelin kirjaa viime kesänä, mutta oikeanlaista lukuflow'ta ei koskaan löytynyt ja kirja jäi kesken. Teos oli jopa matkalukemisenani elokuisella Lontoon-matkallani, mutta silloin sain aikaiseksi vain kuvata kantta lempipuistossani, St. James's Parkissa. Nyt oli hyvä hetki lukea Forsterin klassikko loppuun, sillä päätimme ihanan ystäväni, Lumiomenan Katjan, kanssa blogata kirjasta samaan aikaan.

Olin kahdessakymmenessä vuodessa ehtinyt ladata kirjalle melkoiset ennakko-odotukset. Olin kuvitellut rakastuvani siihen ensimmäisistä sivuista lähtien, mutta yllätys olikin melkoinen, kun kirjaa oli luettava pitkälti toistasataa sivua ennen kuin tunsin kunnolla solahtaneeni sen maailmaan. Eila Pennasen yli 60-vuotias suomennos antoi romaanille vanhahtavan kielensä ansiosta todellista menneen maailman tuntua, mutta toisaalta vanha kieli tuntui monin paikoin töksähtelevältä ja työläältä lukea. Olin tuskastua jo toisessa luvussa, kun suomentaja ei tuntunut osaavan päättää, onko "niece" veljen- vai sisarentytär.

Lopulta Talo jalavan varjossa kuitenkin onnistui lumoamaan minut. Romaani on näennäisen verkkainen, mutta se sisältää monia herkullisia ja yllättäviäkin juonenkäänteitä. Ennen kaikkea se on kiehtova sadan vuoden takaisen, sotaa edeltävän Englannin kuva. Se sisältää mielenkiintoista kuvausta brittiläisestä luokkayhteiskunnasta ja erityisesti yläluokan elämästä, naisen asemasta ja niistä muutoksen tuulista, joiden rivien väleissä voi jo aavistella pian puhaltavan, sekä varallisuuden tai varattomuuden merkityksestä ihmisen elämässä.

Varakkaat Schlegelit arvostavat sivistystä ja kulttuuria, he keskustelevat sujuvasti taiteesta ja klassisesta musiikista, ja heidän sisäsyntyinen luokkatunteensa on voimakas. Heillä on varaa hienoiseen ylemmyydentunteeseen, he elävät maailmassa, jossa pidättyväisyys ja näennäinen suvaitsevaisuus ovat arvossaan, ja puhtaus, täsmällisyys ja tottelevaisuus hyveitä, joiden jatkuva tavoittelu on itsestään selvä etuoikeus. Kasvot alemmalle keskiluokalle romaanissa antaa muuan Leonard Bast vaimoineen, mies jonka Schlegelit tapaavat klassisen musiikin konsertissa. Siinä missä toiset syntyvät varakkuuteen ja sivistykseen, on toisten osana yrittää kovin ponnistuksin päästä elämässä eteenpäin. Leonardin elämä tuntuu miltei masentavan ankealta: hän janoaa musiikkia ja taidetta, joiden avulla hän voisi nostaa päänsä harmaista laineista ja unohtaa mitä ovat lika ja nälkä.

Vaikka tarina sijoittuu pääosin muualle kuin itse Howards Endiin, on talo lopulta tavallaan kuin yksi kirjan päähenkilöistä -- se paikka, jonne mieleni jäi lukemisen jälkeen harhailemaan. Olin tunnistavinani romaania lukiessani austenmaisia kaikuja: Kirjan keskiössä on kaksi luonteeltaan erilaista sisarusta, sivulauseissa on viehättävän kuivakkaa brittihuumoria, ja sivistyneet keskustelut ja dialogit vetävät imuunsa. Tarina sisältää myös ihastuttavaa ja voimakasta kaipuuta herättävää Lontoon ja Englannin maaseudun kuvausta. Voisiko Lontoon lumoa oikeastaan paremmin kuvata:

  Tietenkin Lontoo viehättää. Sen voi kuvata seuduksi, joka on harmaa, mutta vivahduksista rikas, jolle on ominaista älykkyys ilman tarkoituksia, joka kiihoittaa rakastamatta; hengeksi, joka ennättää muuttua ennen kuin sen aikakirjat valmistuvat; sydämeksi, joka tosin lyö, mutta ei inhimillisin lyönnein. Se on kaiken yläpuolella: luonto kaikessa julmuudessaankin on meitä lähempänä kuin nämä ihmisten laumat. Ystävä selittää tarkoituksensa, maa on selitettävissä -- siitä me tulimme ja siihen meidän on palattava. Mutta kuka osaa selittää aamuisen Westminster Bridge Roadin tai Liverpool Streetin, kun kaupunki hengittää sisään -- tai samat kulkuväylät illalla, kun kaupunki hengittää ulos nääntyneen ilmansa?

Talo jalavan varjossa on Luetut, lukemattomat -blogin Liisan lempikirja. Kannattaa käydä lukemassa Liisan mietteitä Forsterin hienosta klassikosta. ♥


12 kommenttia:

  1. Vaikka Talo jalavan varjossa tosiaan on yksi kaikkien aikojen suosikeistani, ymmärrän hyvin ettei kirjan maailmaan ole helppo päästä sisälle. Vaikka Forsterin kirjat ovat päällisin puolin aika yksinkertaisia ihmissuhderomaaneja, ne eivät minusta missään nimessä ole yksinkertaisia tai helppoja. Pinnan alla tapahtuu paljon, kieli on polveilevaa ja kerronnassa on paljon tasoja. Mutta kun kirjojen maailmaan pääsee sisälle, ne todella palkitsevat.

    Olen niin iloinen siitä, että Katjan kanssa luitte tämän Forsterin ja kirjoititte siitä! Oli oikea sunnuntai-illan hemmotteluhetki, kun sai käydä lukemassa ajatuksianne kirjasta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, niinpä. :) Periaatteessa romaani on näennäisen helppolukuinen, mutta juuri tuo mitä sanot -- kaikki se pinnan alla tapahtuva, polveileva kieli ja lukuisat kerronnan tasot -- tekevät sen, että romaanille lämpeneminen kestää. Forster kuitenkin lopulta voitti minut puolelleen, ja nyt kun kirjan kansien sulkemisesta on kulunut vuorokausi (kirjoitin tekstini nimittäin kovassa kiireessä käytännössä saman tien, kun olin saanut kirjan luettua :), voin jo sanoa, että olen aivan myyty. Tämä on tarina, jonka arvo mielessä kasvaa tasaiseen tahtiin, ja jonka tunnelmat jäävät vahvoina mieleen elämään. ♥

      Luin muuten tässä ihan hiljattain erään toisenkin lempikirjasi. Yritän ehtiä bloggaamaan siitä mahdollisimman pian... Nyt sanon vain, että sinulla on loistava kirjamaku! ♥

      Poista
  2. Oli ilo kirjoittaa tästä samaan aikaan. <3 Ja ihanaa, että sinäkin lopulta pidit tästä peribrittiläisestä romaanista. Minäkin tuskailin alun kanssa ja koin käännöksen osin kömpelöksi ja lopulta ihastuin tähän suuresti.

    Hauskaa sekin, että me molemmat olimme aikoneet lukea tätä viimeiset parikymmentä vuotta, mutta syystä tai toisesta emme olleet päässeet kirjan maailmaan. Parempi myöhään jne. :)

    St. Jamesin puisto on minunkin lempipuistoni Lontoossa. Se on jotenkin niin sopivan kokoinen, siellä on ihmeellinen valo ja muutekin, oi!

    Sinulla on upeat kuvatkin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, niin oli -- kiitos taas ! ♥ Ja samat sanat, minäkin ihastuin tähän suuresti, vaikka vielä sadan sivun jälkeenkään en ollut aivan varma siitä, mitä tulisin kirjasta ajattelemaan. Käännökseen en vain ollut täysin tyytyväinen, vaikka toki siinä oli paljon hyvääkin.

      Luulen, että omalla kohdallani odottaminen on ollut hyvä ratkaisu, vaikka se ei itsetarkoituksellista ole ollutkaan. Nuorempana kirjan verkkaisuus olisi varmaankin saanut minut jättämään lukemisen kesken, tai en ainakaan olisi nauttinut siitä samoin kuin nyt. Tässä iässä ja tällä lukuhistorialla se melkein menee niin, että mitä verkkaisempi, sen parempi. :D

      St. Jamesin puisto on ihana! Kaikki ne linnut, kirsikkapuut ja vaahterat, näköalat lammikon lähes miltä tahansa kohdalta lähes mihin tahansa suuntaan, kaikki ne puistonpenkeillä nautitut kahvimukilliset... oi että! ♥

      Kiitos, ihana ystäväni! ♥

      Poista
  3. Sara, voin nähdä sinut kuvauspuuhissa Lontoossa ❤! Olet taas tavoittanut kirjan hengen sanoin ja kuvin. Tai siis, enhän ole kirjaa lukenut, mutta voin arviostasi aavistaa, että kirja on juuri tuollainen brittiläisen salaviisas ja monikerroksinen romaani. Lukuhimo tahtoo iskeä, vaikka juuri olen keskellä suomalaista nykyproosaa...

    Ihana, että bloggaatte yhtä aikaa Katjan kanssa! Eiköhän tuo meiltäkin vielä joskus onnistu! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina-ihana. ♥ Kiitos! :) Salaviisas ja monikerroksinen, ihan totta! Ja vielä semmoinen, johon sinäkin ihastuisit, joten lisää ihmeessä tämä niiden pian luettavien joukkoon. Minua taas himottaisi tuo nyt lukemasi (oletan, että tarkoitat Wenlaa?).

      Ja onhan samaan aikaan bloggaaminen meiltä ainakin kerran jo onnistunutkin: Murdochin Meri, Meri viime kesänä! :D Kenties yritetään Atwoodin kanssa uudestaan?

      Poista
  4. Hienoa!

    Kirja tosiaan käynnistyy hitaasti. En tiedä, miten E. M. Forsterin sanavalinnat ovat kääntyneet. Alkukielellä ne tapaavat olla ironisia, herkullisia ja yllättäviä. Henkilön suhde ympäristöönsä (ja lukijan käsitys henkilöön) voi keikahtaa ihan yllättäen, kun verbi ei olekaan odotusten mukainen. Vähän kuin Morrisseyn sanoitukset. :-)

    Rakennukset symboloivat mikä mitäkin, mutta Howard's End tosiaan on yksi päähenkilöistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juha, niin on! :)

      Ja olen samaa mieltä: kirja käynnistyy hitaasti, mutta välillä tulee yllättäviä spurtteja -- kuten esimerkiksi ne eräät hautajaiset, joista ei anneta mitään ennakkovaroitusta, ja yhtäkkiä yksi on joukosta poissa, ja ollaankin maahanpanijaisissa. Jotenkin ihastuttavaa -- ei se kuolema, vaan se miten Forster pitää lukijansa hereillä. :) Käännökseen en ollut aivan tyytyväinen. Mietin kirjan uudelleenlukemista joskus alkukielellä, haluaisin lukea tekstiä, josta voisin oikeasti nauttia joutumatta takertumaan kummallisiin sanavalintoihin tai suoranaisiin virheisiin. Uskon että alkukielellä teksti on herkullista, kuten sanot. :)

      Poista
  5. Oi Sara, sydämiä satelee tuolle, että kirja on odotellut hyllyssä kaksikymmentä vuotta... Aah, kirjojen äärelle ehtii kyllä aikanaan <3 Olen lukenut tämän kauan, kauan sitten - siitä saattaa hyvinkin olla jopa se kaksikymmentä vuotta tai ainakin lähelle - ja muistan kirjan hyvin huonosti... Ehkä tähän(kin!) voisi jonakin hetkenä palata <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Taloon jalavan varjossa päti sanonta, että hyvää kannatti odottaa. ♥ Ja uskon, että uudelleenlukeminen ei olisi ainakaan huono juttu, itsekin mietin uudelleenlukemista jossain sopivassa hetkessä. Minä puolestani haaveilen nyt vihdoin kirjan pohjalta tehdyn elokuvan katsomisesta, sillä olen säästellyt sitä kaikki nämä vuodet siihen hetkeen, että saan ensin kirjan luettua. :D

      Poista
  6. Luin Talon jalavan varjossa romaanin nuorena tyttönä sisareni jäljissä...
    Jo itse kirjaan nimi aiheutti väristyksiä silloin.
    Pitäisi tarttua kirjaan uudemman kerran. Uusi lukukerta voisi paljastaa kirjasta ehkä sellaisiakin tasoja, jotka jäivät silloin hyvin nuorena näkemättä.

    <3


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kirjan nimi on tosiaan tavattoman kaunis: runollinen ja hieman salaperäinen. Ihana! ♥ Ja olen samaa mieltä: uusi lukukerta (ja kaikki se lisääntynyt ikä ja elämänkokemus) voisi tosiaan avata tarinaa uudella tavalla. Olisi myös ihanaa lukea tekstisi tästä, siksikin yritän houkutella sinua Taloon jalavan varjossa... :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...