Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon


Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon (Tammi, 2016. 180 sivua. Alkuteos God Help the Child, 2015. Suomentanut Kaijamari Sivill.)

  En minä huono äiti ollut, en tosiaankaan, mutta voi olla että satutin ainoaa lastani siksi että minun piti suojella sitä. Oli pakko. Ihan vain ihonvärien eriarvoisuuden takia. Alkuun en osannut nähdä kaiken sen mustan ohi, että kuka siellä takana oli, en osannut vain rakastaa tyttöä. Mutta rakastan minä. Ihan totta rakastan. Minusta tuntuu että tyttö nykyään ymmärtää. Luulisin.

Nuori pariskunta saa ensimmäisen lapsensa, pienen tyttövauvan, joka saa nimekseen Lula Ann. Lapsen syntymäiho on vaalea kuten kaikilla vauvoilla, mutta nopeasti hän alkaa muuttua yönmustaksi. Ihonväriltään selvästi vaaleammat vanhemmat tuntevat vierautta ja inhoa omaa lastaan kohtaan. Äiti ei halua imettää Lula Annia, eikä mielellään edes koske tähän, ja lapsen syvä sudaninmustuus synnyttää vanhempien välille niin suuria jännitteitä, syytöksiä ja riitoja, että pari eroaa.

Pieni tyttö kaipaa äitinsä hyväksyntää ja huomiota niin kipeästi, että päätyy tekemään sellaisen virheen, joka tuhoaa erään viattoman ihmisen elämän. Vuosia kuluu, ja Lula Ann kasvaa aikuiseksi. Hänestä tulee Bride, menestyvä ja kaunis, aina vain valkeaan pukeutuva nainen, joka on osannut kääntää ihonvärinsä voitokseen. Lapsuuden kokemukset ja syyllisyys menneisyyden tapahtumista eivät kuitenkaan anna naiselle rauhaa.


Toni Morrison on kirjailija, jonka teokset tekevät minuun aina valtavan vaikutuksen. Väkevät Minun kansani, minun rakkaani ja Sinisimmät silmät kuumottavat mielessä vieläkin, vaikka kummankin lukemisesta on jo aikaa. Vuosi sitten lukemani Koti puolestaan on noussut mielessäni yhdeksi rakkaimmista viime vuosina lukemistani käännöskirjoista. Siksi tartuinkin suurin odotuksin tähän Morrisonin uusimpaan romaaniin.

Aiemmin lukemistani teoksista Luoja lasta auttakoon poikkesi parillakin tapaa: tarina sijoittuu enimmäkseen nykyaikaan, ja sen kerronta on selkeästi suoraviivaisempaa kuin kolmessa aiemmin lukemassani romaanissa. Paljon tuttuakin on: Morrisonille ominaiset maagisen realismin elementit kiehtovat tälläkin kertaa (tarinan omituisuudet toivat mieleeni Haruki Murakamin ihanan Sputnik-rakastettuni), ja tekstissä korostuvat sellainen elämänviisaus, näkemyksellisyys, rohkeus ja tarinankerrontataito, jotka kertakaikkiaan riemastuttavat. Jotain on kuitenkin tapahtunut. Etenkin 1970- ja -80-luvuilla ilmestyneiden teosten rajumyrskyn kaltaiseen ilmaisuun verrattuna Luoja lasta auttakoon on kuin tyyntä vettä. Morrisonin aiempien vuosikymmenten vimmaisuus on tyyntynyt ja sen tilalle on astunut uudenlainen seesteisyys ja rauhallisen toteava ote. Kirjailijatar on täyttänyt tänä vuonna 85 vuotta, joten seesteisyys selittynee ihan jo silläkin, että elettyä elämää alkaa olla takana kunnioitettavan kauan. Huikeaa, että Morrison jaksaa vielä kirjoittaa!

Rotukysymykset ovat Morrisonin teoksissa keskeinen teema. Tätä kirjaa luin kuitenkin koko lailla värisokeana ja ennemminkin surullisena tarinana siitä, millaista on, kun vanhemman on syystä tai toisesta vaikeaa kiintyä omaan lapseensa. Briden äiti ei näe tämän mustuuden ohi, mutta "väärän" ihonvärin tilalla olisi voinut olla yhtä lailla mitä tahansa muutakin: lapsen sairaus, anomalia tai vammaisuus, väärä sukupuoli, tai vaikkapa se tilanne, ettei lapsi olisi ollut alkujaankaan toivottu. Luoja lasta auttakoon osoittaa hyvin sen, että rakkaudettomalla lapsuudella voi olla vakavia ja kauaskantoisia seurauksia, ja että lapsuudessa koetut rankat ja kammottavat asiat särkevät ihmisessä jotakin pysyvästi. Se seikka, ettei ihmisen oma äitikään osaa nähdä kuka tai millainen hänen lapsensa todella on, luo melko toivottoman olon.

Vaikka lukukokemuksesta jäi päällimmäiseksi jälleen vahva vaikuttumisen tunne, on myönnettävä, että ensimmäistä kertaa koin Morrisonin parissa myös pientä ärtymystä. Kirjassa oli kahden päähenkilön lisäksi melkoinen määrä sivuhenkilöitä, ja kun käytännössä jokaisen menneisyydestä alkoi paljastua toinen toistaan rankempia kokemuksia, tuli jossain vaiheessa tunne, että vähempikin olisi riittänyt - tarinassa ei tainnut olla yhtään henkilöhahmoa, jolla olisi ollut edes suurin piirtein normaali lapsuus. Rankkuudessaan teos on toki tehokas ja vakuuttava, enkä usko sen jättävän ainuttakaan lukijaansa kylmäksi. Lukuisista henkilöhahmoista nousi esille kaksi, joihin todella ihastuin. Toinen päähenkilöistä, Briden salaperäinen poikaystävä Booker, ja tämän iäkäs sukulaistäti Queen olivat kerrassaan oivallisesti rakennetut, elämänmakuiset hahmot.

Kaikkiaan Luoja lasta auttakoon on hieno, silmiä avaava ja ajatuksia herättävä kertomus oikeaksi ihmiseksi, ajattelevaksi ihmiseksi kasvamisesta. Teosta on luettu blogimaailmassa jo paljon. Kirjasta ovat kirjoittaneet myös ainakin Omppu, MarjattaMarikaOksa, Kaisa Reetta, TainaUlla, Mari A, Bleue, Jonna, Jenni ja Krista.

HelMet-lukuhaaste 2016: 24 - Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja

Kommentit

  1. Koen kerta toisensa jälkeen Morrisonin haastavaksi mutta palkitsevaksi kirjailijaksi. Luoja lasta auttakoon ei päästä helpolla mutta on varsinainen helmi, joka jää mieleen ja herättää ajatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, sitä Morrison todella on: haastava, mutta palkitseva kirjailija. Luoja lasta auttakoon oli näennäisen helppolukuinen mutta rankka kirja. Ei tämä lukukokemus helpolla unohdu, ja se on hyvä.

      Poista
  2. Oli mielenkiintoista lukea ajatuksiasi tästä kirjasta. Luin itsekin kirjan lähinnä lapsiin kohdistuvan epäoikeudenmukaisuuden kannalta. Pahuuden määrään tosiaan turtui. Olo alkoi tuntua toivottomalta. Eikö maailmassa ole edes yhtä hyvää ihmistä. Kirja oli kaiken kaikkiaan vaikuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katriina, kerrot hyvin samankaltaisia ajatuksia, kuin joita itselleni nousi kirjaa lukiessani. Vaikuttava ja väkevä tämä oli, mutta henkilökohtaisella Morrison-janallani tämä taitaa jäädä sinne muiden lukemieni taakse ja varjoon, niin valtavan vaikutuksen nuo muut aiemmin lukemani kirjat ovat tehneet.

      Poista
  3. Minusta tämä on ennen muuta kirja siitä, miten monella tapaa lapsia kohdellaan väärin ja miten hirveän helppoa niin on tehdä, koska lapsi ei voi puolustaa itseään, eikä pieni lapsi voi edes paeta tilanteestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, hyvin toteat ja kuvaat kirjaa. Tuo onkin tärkeä sanoma tässä kirjassa. Silti minulle nousi kaikkein isoimmaksi teemaksi tuo vanhemman inho omaa lastaan kohtaan, joka tuntui niin järkyttävältä mutta joka on ikävästi monelle totta. Tämä on taas niitä kirjoja, jotka ovat huomattavasti kokoaan suurempia. Vaikuttavaa tekstiä. Kiitos kommentistasi! <3

      Poista
  4. Hienosti nostit tässä esille tuon lapsi versus vanhempi - teeman!

    Itse en ollut lukenut Morrisonia vuosiin ennen tätä kirjaa ja rakkaus hänen tuotantoaan kohtaan syttyi taas...

    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos! ♥

      Minulle tulee Morrisonia luettuani aina sama tunne: hinku lukea häntä pian lisää, mutta silti olen huomannut, etten kykene lukemaan hänen teoksiaan kovin tiuhaan tahtiin. Ne ovat niin voimakkaita elämyksiä, etten jotenkin kestä montaa samanlaista tunnevyöryä peräkkäin, kirjasta palautuminen kestää kauan. :) Tosin tästä uusimmasta jäi ehkä laimeampi tunne, joten ehkäpä kykenen palaamaan Morrisonin pariin jo piankin. Jospa valitsisin jotan hänen tuotannostaan kesälukemistooni, hmmm...

      Poista
  5. Hmm, minulle tästä taas jäi enemmän sellainen inhimillinen fiilis lapsi-vanhempisuhteen ympärille. Ei Briden äiti aukottomasti huono ollut, saati kohdellut tarkoituksella lastaan kaltoin, oli vain oma inhimillinen itsensä omassa kulttuuriympäristössään ja aidosti varmasti koki tehneensä kaikkensa lapsensa puolesta. Ja sen se loppukin kiteytti hienosti yhteen, kun Sweetness tokaisi että "luoja lasta auttakoon", aivan samanlaisia virheitä ja inhimillisyyksiä tulee takuulla seuraamaan myös lapsenlapsensa sukupolvea. Normaali lapsuus kun on ainakin omasta mielestäni täysin utopistinen käsitys, kaikki me olemme vanhempiemme odotusten, onnistumisten ja epäonnistumisten tuloksia, toisilla se näyttäytyy vain vahvemmin ja toisilla lievemmin. Ja se minusta tämän kirjan kantavin voima ehkä olikin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, viisaita sanoja! On ihan totta, että tämä on hyvin inhimillinen kirja ja vanhemmuuskuvaus. Ei Briden äidistä varmasti ollut tuon enempään, ja omista lähtökohdistaan katsottuna hän varmasti tavallaan tekikin parhaansa. Ajatuksia herättävää tekstiä!

      Poista
  6. Upea kirja, upea kirjailija! Milloinhan pääsen aloittamaan Morrisonin oikein kunnolla. Aloitin pari vuotta sitten Minun kansani, minun rakkaani -kirjaa. Sen alku oli niin vahva, että en pystynyt lukemaan sitä pienen vauvan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, uskon että Morrison on ihan sinun kirjailijasi, kun vain tosiaan pääset alkuun. Olen melkein sitä mieltä, että sinun kannattaisi aloittaa Kodista. Se on kertakaikkisen upea kirja, ja hieman lempeämpi kuin monet Morrisonin aiemmasta tuotannosta. ♥ Ihastut siihen takuuvarmasti!

      Poista
  7. Hmm, mielenkiintoista! Luin itse kirjaa kuvauksena siitä, miten lapsen ja vanhemman kiintymyssuhde välittyy lapsen muodostamiin suhteisiin. Siinä on toisaalta monia tasoja, ja tarina on palannut mieleen monesti viime viikkoina.

    Toni Morrison on kyllä huikea. Olen lukenut häneltä nyt pari kirjaa ja yritän hillitä itseäni, jotten lukisi koko tuotantoa putkeen. Siitä tulisi vaan kauhea ähky. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taina, on ollut mielenkiintoista lukea muiden kirjan lukeneiden kommentteja ja arvioita: Luoja lasta auttakoon on niin monisäikeinen ja -kerroksinen romaani, että siitä tuntuu avautuvan eri lukijoille erilaisia ulottuvuuksia. Romaani on kyllä jäänyt vahvana mieleen, kuten Morrisonin teokset tuntuvat aina tekevän.

      Huikea kirjailija, tosiaankin. Ja nyt iski hinku kaivaa jokin hänen teoksistaan lukupinoon... :D

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kirjanainen, huomasinkin, että postasit tästä Morrisonin kirjasta. Tulen lukemaan!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit