Päivä 6: kirja joka saa minut surulliseksi.

Luettujen kirjojen listaani silmäillessäni totesin lukeneeni yllättävän paljon kirjoja jotka ovat koskettaneet, saaneet liikuttumaan, kyynelehtimään, surulliselle mielelle.

Myrskyluodon Maijan surulliset tapahtumat liikuttivat minua syvästi, Torey Haydenin Tiikerin lapsi oli takuuvarma itkettäjä, Gabaldonin Muukalainen, Sudenkorento ja Matkantekijä ovat saaneet minut joissain kohdissaan pohjattoman surulliseksi.

Romaani joka on kuitenkin saanut minut surullisemmaksi kuin mikään muu kirja, on ehdottomasti neuvostoliittolaisen Gavril Trojepolskin Bim Mustakorva, jonka luin viime vuonna.

Kirja kertoo gordoninsetteri Bimistä, uskollisesta, äärimmäisen kiltistä ja rakastettavasta metsästyskoirasta joka elelee kaksin isäntänsä Ivan Ivanytsin kanssa. Kaksikko käy metsällä, elämässä on kaikki hyvin, ja koiran ja isännän välillä vallitsee syvä ystävyys ja harmonia. Bim on onnellinen koira. Kun isäntä joutuu yhtäkkiä Moskovaan sydänleikkaukseen, Bim jää yksin kotiin ja koiriin tottumattoman naapurinrouvan hoteisiin. Bim ei voi käsittää mihin isäntä katosi, ja hänen elämänsä tärkeimmäksi tehtäväksi muodostuu isännän etsiminen ja löytäminen. Bim lähtee kotoaan joka aamu etsintäkierrokselleen, näillä vaelluksillaan Bim kohtaa sekä hyviä että pahoja ihmisiä. Kirjan pohjalta on tehty myös samanniminen elokuva.

Olin suunnitellut tämän klassikkokirjan lukemista vuosikaudet, mutta en ollut uskaltanut ryhtyä siihen koska olen koiraihminen henkeen ja vereen ja tiesin että tämä olisi surullinen tarina ja minun on kovin vaikeaa lukea eläimiin kohdistuvista vääryyksistä. Kirja oli minulla kirjastostakin lainassa iät ja ajat, aina välillä katselin sen kantta ja pitelin sitä kädessäni, ja lopulta rohkaistuin ja aloin lukea kirjaa. Bim oli tietenkin aivan rakastettava hahmo johon kiinnyin ja rakastuin jo ensimmäisillä sivuilla, se oli niin kiltti ja ihana koira ja tarinaa kerrottiin pitkälti Bimin koiramaisesta näkökulmasta. Mitä pidemmälle tarina eteni, sen vaikeampaa sitä oli lukea ja jossain kohtaa suunnittelin jo jättäväni kirjan kesken pelätessäni sitä surullista loppua. Luin kuitenkin hidastellen kirjan loppuun, ja loppuratkaisu oli juuri sitä mitä pelkäsin - äärimmäisen surullinen!! Silmät kosteina luin viimeiset sivut ja kirjan luettuani jäljelle jäi tyhjä ja surullinen olo, kirjan loppu tuntui niin äärettömän väärältä. Bim Mustakorva on hieno tarina hienosta koirasta, ystävyydestä ja uskollisuudesta. Kirja joka kannattaa lukea - jos pystyy.

Kirja herätti minussa niin voimakkaita tunteita ja syvää surua, että nytkin kun muistelin kirjaa ja etsin Googlen kuvahausta kuvia Bimistä, minulle nousi välittömästi pala kurkkuun. :) Haluaisin katsoa kirjan pohjalta tehdyn elokuvan, mutta tiedän etten pysty siihen. Tiedän myös että tämä surullinen mustavalkoinen setteri jätti tassunjälkensä sydämeeni loppuelämäkseni.