Voiko kirjoihin hukkua?
Olen kirjaston suurkuluttaja, ja se näkyy myös siinä että vaikka omassa hyllyssäni olisi vaikka mitä mielenkiintoista luettavaa, lainaan silti joka viikko kirjastosta lisää kirjoja. Olen myös kovasti uutuuksien perään, ja varailen niitä mielelläni kirjastosta, jotta pääsisin heti tuoreeltaan mielenkiintoisten uutuuksien pariin. Itselle ostan kirjoja lähinnä alennusmyynneistä ja kirppareilta, ja joskus kirjakerhosta. Täysihintaisina ostan kirjoja kirjakaupoista melkein vain siinä tilanteessa että olen lukenut kirjan ensin kirjaston kautta ja se on ollut niin hyvä että se on aivan pakko saada omaan hyllyyn. Ulkomailta tulee raahattua aina kassikaupalla pokkareita! :)
Tein tässä taannoin jokakeväistä kirjahyllyn suursiivousta ja totesin jälleen kerran miten paljon hyllyssäni on hyviä kirjoja joita en ole kuitenkaan vielä lukenut! Päätin laatia listan jossa on nyt näin alkuun 32 kirjaa, ja otan nyt tavoitteekseni yrittää lukea listalta joka kuukausi yhden kirjan. Näin oman blogin avulla urakan edistymistä on helppoa seurata.
Nämä 32 kirjaa otan siis tavoitteekseni lukea pikkuhiljaa omasta hyllystä:
Monica Ali: Brick Lane
Margaret Atwood: Sokea surmaaja
Noel Barber: Itkun ja naurun aika
Karen Blixen: Suuret tarinat
Barbara Chase-Riboud: Orjatar
Albert Cohen: Rakkaani, valittuni
Michael Cunningham: Samaa sukua
Alexandre Dumas: Monte Criston kreivi
Kerstin Ekman: Tapahtui veden äärellä
Ildefolso Falcones: Meren katedraali
E. M. Forster: Talo jalavan varjossa
Diana Gabaldon: Syysrummut
Diana Gabaldon: Tuliristi
John Galsworthy: Forsytein taru
Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
Virpi Hämeen-Anttila: Suden vuosi
Stephen King: Hohto
Bette Bao Lord: Kevätkuu
Andreï Makine: Venäläisiä unelmia
Olivia Manning: Leimuava taivas, kumiseva maa
Peter Mayle: Provence nyt ja aina
Colleen McCullough: Okalinnut
Ian McEwan: Sovitus
Toni Morrison: Sinisimmät silmät
Sofi Oksanen: Puhdistus
Pirkko Saisio: Voimattomuus
Kathryn Stockett: Piiat
William Styron: Sofien valinta
Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin
Kaari Utrio: Tuulihaukka
Mika Waltari: Rakkaus vainoaikaan
Evelyn Waugh: Mennyt maailma
Joten pysykää kanavalla, näistä kirjoista tulossa päivityksiä tässä blogissa (ennemmin tai myöhemmin :D)!
Tein tässä taannoin jokakeväistä kirjahyllyn suursiivousta ja totesin jälleen kerran miten paljon hyllyssäni on hyviä kirjoja joita en ole kuitenkaan vielä lukenut! Päätin laatia listan jossa on nyt näin alkuun 32 kirjaa, ja otan nyt tavoitteekseni yrittää lukea listalta joka kuukausi yhden kirjan. Näin oman blogin avulla urakan edistymistä on helppoa seurata.
Nämä 32 kirjaa otan siis tavoitteekseni lukea pikkuhiljaa omasta hyllystä:
Monica Ali: Brick Lane
Margaret Atwood: Sokea surmaaja
Noel Barber: Itkun ja naurun aika
Karen Blixen: Suuret tarinat
Barbara Chase-Riboud: Orjatar
Albert Cohen: Rakkaani, valittuni
Michael Cunningham: Samaa sukua
Alexandre Dumas: Monte Criston kreivi
Kerstin Ekman: Tapahtui veden äärellä
Ildefolso Falcones: Meren katedraali
E. M. Forster: Talo jalavan varjossa
Diana Gabaldon: Syysrummut
Diana Gabaldon: Tuliristi
John Galsworthy: Forsytein taru
Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
Virpi Hämeen-Anttila: Suden vuosi
Stephen King: Hohto
Bette Bao Lord: Kevätkuu
Andreï Makine: Venäläisiä unelmia
Olivia Manning: Leimuava taivas, kumiseva maa
Peter Mayle: Provence nyt ja aina
Colleen McCullough: Okalinnut
Ian McEwan: Sovitus
Toni Morrison: Sinisimmät silmät
Sofi Oksanen: Puhdistus
Pirkko Saisio: Voimattomuus
Kathryn Stockett: Piiat
William Styron: Sofien valinta
Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin
Kaari Utrio: Tuulihaukka
Mika Waltari: Rakkaus vainoaikaan
Evelyn Waugh: Mennyt maailma
Joten pysykää kanavalla, näistä kirjoista tulossa päivityksiä tässä blogissa (ennemmin tai myöhemmin :D)!
Oi, Okalinnut! Luin sen 15-vuotiaana, ja se teki niin kauniin vaikutuksen, että muistan kirjan vieläkin. Tai sitten muistan vain sen kympin, jonka sain kirjaesitelmästä :)
VastaaPoistaKirjoihin voi hukkua :D Oletko tutustunut LibraryThingiin? http://fi.librarything.com/
VastaaPoistaTulisimme hulluksi ilman sitä!
Nimim. tänä vuonna 1000 oman kirjan raja rikki...
Oo, paljon mielenkiintoisia kirjoja, mutta yksi pomppasi silmiini ylitse muiden: Hohto. Oletan, että olet nähnyt elokuvan (mun lemppari kauhuleffoista)? Kirja onkin jotain aivan muuta (=erilainen kuin elokuva), joten se oli siitä syystä kyllä mielenkiintoinen lukukokemus.
VastaaPoistaNiin ja tuttu tunne tuo omien kirjojen lukemattomuus... Joten kyllä, niihin voi hukkua :--D
Sinulla on paljon ihania lukuelämyksiä edessäpäin: Kaikki mitä rakastin, Okalinnut, Sofien valinta, Jumalat juhlivat öisin ja monia muita, jotka olen lukenut niin kauan aikaa sitten, etten voi niistä blogata - mutta jään odottamaan postauksiasi sitäkin innokkaammin!
VastaaPoistaOi, ihania kirjoja sulla lukematta! Jumalat juhlivat öisin ja Mennyt maailma lukeutuvat kaikkien aikojen suosikkeihini. Saision Voimattomuus on myös mahtava.
VastaaPoistaAika monta noista kirjoista löytyy minunkin hyllystäni -ja on yhä lukematta :)
Helmi-Maaria, muistelisin että Okalinnut tuli joskus kauan sitten tv:stä myös sarjana (?) ja että minusta se sarja oli valtavan hieno vaikka olinkin tosi nuori (varmaan liian nuori katsomaan sitä...). En ymmärrä miksi se on yhäkin minulla lukematta, kirjan olen ostanut divarista varmaan viitisentoista vuotta sitten!
VastaaPoistaHanna M., enpäs muuten ole, ja voisinkin huomenna tutustua levänneillä silmillä! :D Kiitos vinkistä!!
Laura, leffan olen nähnyt monta kertaa ja se on minunkin ehdoton kauhusuosikkini. :) Kirjan pelastin hiljattain kaveriltani joka oli viemässä sitä kirpparille. :D Haluaisin kyllä lukea sen pikapuolin!
Pienen mökin emäntä, välillä tuntuu että mitä ihmettä minä oikein luen kun olen lukevinani paljon, mutta kuitenkin kaikki oikeasti nimekkäät kirjat ja klassikot on lukematta! :D Mutta mukavaa kuulla että minulla on paljon aarteita hyllyssä odottamassa, mikäs sen ihanampaa! <3
Lumikko, nuo mainitsemasi ovat juuri niiden kirjojen joukossa joista haluaisin tuota oman hyllyn luku-urakkaa aloitella! :) Tosin ensimmäisen kirjan jo valitsin, ajattelin lukea Falconesin Meren katedraalin ensi viikolla... :)
Muutama vuosi sitten tein vakaan päätöksen, etten ostele enää hyllyyn uusia kirjoja. Tästä poikkeuksena rakastetut kirjat, jotka saattaisin lukea uudelleen, mutta silloinkin pitää tarkoin harkita ostoa. Olen myös nimittäin kirjaston suurkuluttaja, jolloin oma kirjahylly on enää koriste, kun sieltä niin harvoin tuli napattua lukemista. Tavoitteena olisi saada hylly vielä joskus siihen kuntoon, että voin sanoa rakastavani jokaista kirjaa siellä ja ostaa taas sellaisia kirjoja, jotka pääsevät heti lukuvuoroon.
VastaaPoistaTaidan itsekin kartoittaa hyllyn nykyisen lukemattomien kirjojen tilanteen, niin vähän näkee selvemmin millainen se on nyt.
Hienoja hetkiä siis luvassa meille kaikille. Listallasi on todella monia upeita kirjoja, kuten jo monet ovat maininneet. Minä panin erityisesti mieleen Kerstin Ekmanin Tapahtui veden äärellä. Se on todella vaikuttava kirja! Jännittävä, painostava, kauniskin samalla kertaaa. Ekman on todella taitava. On kiva kuulla, mitä sinä siitä ajattelet.
VastaaPoistaVoi miten kiva lista, sulla tulee olemaan hauskaa! Meillä tilanpuute rajoittaa kirjojen keräilyä, joten käyn lähinnä kirjastossa rohmuamassa ja uutuuskirjathan ne tietysti eniten kiinnostavat. Olisi muuten ihanaa jos olisi oma kirjastohuone johon kerätä kaikki suosikkinsa...
VastaaPoistaKiva kuulla mitä pidät Falconesista, luin sen itsekin vasta äskeittäin. :)
Lukea kannattaa ainakin Sovinto, Sokea surmaaja, Tapahtui veden äärellä ja Jumalat juhlivat öisin:)
VastaaPoistaJumalat juhlivat öisin on mielestäni todella hyvä kirja!
VastaaPoistaTäällä hukutaan kirjoihin, meillä on 3 kirjahyllyä ja lisäksi iso kirjapino lattialla. :P
Uuu, ihana lista! Minäkin tein tällaisen aloitellessani bloggaamista:
VastaaPoistahttp://kirjavakammari.blogspot.com/2011/03/tbr-torstai-sulaa-kirjahulluutta_03.html
Listallasi on paljon minulle jo luettua mahtavuutta tai kirjoja, joiden lukemista odotan itsekin kovasti. Jos olisin sinä, lukisin ekana listaltasi nämä: Brick Lane, Kaikki mitä rakastin, Sovitus, Sinismmät silmät, Puhdistus, Voimattomuus ja Piiat. :)
Minä joskus hankin tuon Library Thing -tilin, mutten ole vielä ehtinyt tekemään sille paljon. Se on varmasti oiva työkalu, kyllä. Olen listannut omia luettuja jonkin verran Facebookin Visual Bookshelfiin.
Heli, minäkin olen vähän yrittänyt alkaa hillitä itseäni kirjojen oston suhteen. :) Tosin se on melkein pakko tehdä niin ettei mene kirjakauppaan ollenkaan, sieltä kun on äärettömän vaikeaa lähteä ostamatta mitään. :D Ja sama juttu, minäkin lainaan todella paljon kirjoja kirjastosta, käyn siellä vähintään kerran viikossa ja joka kerta tulee tehtyä löytöjä. Suurin osa lukemistani kirjoista on kirjastosta lainattuja. Minäkin voisin kyllä ottaa projektiksi listata _kaikki_ oman hyllyni kirjat, siinä hahmottaisi parhaiten kuinka paljon hyllyssä on vielä lukemattomia. Paljon, sen tiedän!
VastaaPoistaKirsi H., Kerstin Ekman kiinnostaa kovasti, kirjastossa olen välillä katsellut kirjailijan Sudentalja-trilogiaa, senkin haluaisin lukea joskus. Mutta Tapahtui veden äärellä -kirjasta on hyvä aloittaa! :)
Norkku, tilanpuutteesta minäkin kärsin! Kirjoille on yksi iso hylly ja toinen pienempi, mutta nekin ovat jo ääriä myöten täynnä ja kirjoja on pinoissa pöydillä ja ikkunalaudoilla. :) Oma kirjastohuone olisi IHANA!! <3
Sonja, noista kirjoista olen kuullut paljon hyvää, varmasti ovat ensimmäisten listalta luettavien joukossa. :)
VastaaPoistaHanna, sama juttu! Kaipaisin kipeästi kolmatta kirjahyllyä mutta mihinkään ei mahdu! Pitäisi kai viedä osa kirjoista divariin, mutta kun olen niin hölmö etten raaskisi luopua yhdestäkään. :D
Karoliina, ihanaa, tutustun sinun listaasi kohta oikein ajatuksen kanssa! <3 Ja minäkin käytän facebookissa Visual Bookshelf -sovellusta, se on sikälikin mukava että sieltä löytyy aina mielenkiintoisia arvioita kirjoista. :) Library thing-tiliin pitää ehdottomasti tutustua!
Onpas sinulla tulossa kiinnostavia hetkiä. ;)
VastaaPoistaJa kyllä, kirjoihin voi hyvinkin hukkua.
Minulla on myös facebookissa käytössä tuo Visual bookshelf, ja se on minusta hirmu kätevä. Library thingiinkin voisi joskus paremmalla ajalla tutustua. :)
Niin on! :D Ihanaa! <3 Ja siltä minusta välillä tuntuukin että hukun kirjoihin, niitä on joka paikassa (mutta silti lisää pitää aina haalia :D)!
VastaaPoistaVisual bookshelfkin on muuten yllättävän koukuttava! ;)