Cuba, te echo de menos!

Palasin eilen parin viikon Kuuban-matkaltani ja yritän nyt pikkuhiljaa sopeutua tähän suomalaiseen normaalielämääni. Helppoa se ei ole ollut, kiitos etenkin kotiinlähtöpäivänä iskeneen rajun flunssan, vielä menomatkaakin voimakkaamman jet lagin, sekä eilen vallinneen perisuomalaisen "talvisään" - jäätiköllä räntäsateessa liukastelu kun alkoi ottaa päähän välittömästi Helsinkiin laskeutumisen jälkeen. :) Rinnassa juilii myös kova Kuuba-ikävä, ehdin nimittäin kahdessa viikossa menettää sydämeni tuolle ihanalle maalle ja sen ihanille ihmisille totaalisesti. Näissä tunnelmissa kirjoittelen nyt näin tuoreeltaan hieman matkakuulumisia kuvineen, ja kerron millaisena Kuuban itse koin.

Vanhan Havannan kaduilla.

Kuuba tuoksuu sikareilta, suolaiselta mereltä, raikkaalta tuulelta, pakokaasuilta ja kookokselta. Se maistuu rommilta, tuoreilta guavoilta, sokeriruokomehulta ja täydellisiltä espressoilta. Se on kaikkien aistien juhlaa, kaikkialla kuuluvaa musiikkia, vanhoja amerikanrautoja, kokovalkoisiin pukeutuneita santeria-uskonnon harjoittajia, vanhoja teryleenipukuisia herrasmiehiä, kadunkulmissa salsaavia ihmisiä, liikkuvia lantioita, kuumuuden väsyttämiä laihoja kulkukoiria, kukkivia kahvipensaita, seinissä siintäviä "Che" Guevaran kuvia ja vallankumousiskulauseita, loputtoman mielenkiintoista historiaa, rappioromanttista kauneutta, sekä ennen kaikkea iloisia hymyjä ja ahkeria, sitkeitä ja ystävällisiä ihmisiä, joiden sisällä kaikista vastoinkäymisistä ja vaikeuksista huolimatta asuu aito ilo ja intohimo elämään.

Leikkiviä lapsia Havannassa.

Ehdin kahden viikon aikana nähdä maata kohtuullisen mukavasti, sain siitä hyvän ensikäsityksen joka jätti nälän palata pian takaisin ja nähdä ja kokea lisää. Ensimmäisen viikon vietin maan hurmaavassa pääkaupungissa Havannassa, sieltä kävin opastetulla retkellä maan länsiosissa, Soroassa ja Viñalesin laaksossa tupakkapeltojen keskellä. Seuraavan viikon aikana pääsin käymään Cienfuegosin, Trinidadin ja Santa Claran kaupungeissa, sekä Topes de Collantesin luonnonpuistossa ja vuoristossa patikoimassa. Loma huipentui viiteen päivään Varaderon valkohiekkaisilla rannoilla turkoosin meren äärellä. Nyt olen ruskea ja hyvin levännyt, paljon uutta nähnyt ja oppinut, sekä montaa uutta kokemusta ja ystävää rikkaampi.

Arkisia puuhia Trinidadissa.

Vaikka olen joskus osannut hieman espanjaa, kuubalaista espanjaa oli vaikeaa ymmärtää. Se ei kuulosta mielestäni yhtä kauniilta kuin esimerkiksi Espanjassa puhuttava espanja, heikot s-äänteet ja epäselvät konsonantit tekevät kielestä hauskan ja eksoottisen kuuloisen. Moni puhui kuitenkin hyvää tai jopa erinomaista englantia, ja kommunikointi ihmisten kanssa olikin helppoa. Kuubalaiset ovat myös hyvin välittömiä, he tulevat mielellään juttelemaan ja tekemään tuttavuutta vaaleiden eurooppalaisten kanssa. Joillakin on toki mielessään jokin taka-ajatus, halutaan myydä tai pyytää jotakin, mutta useimmat haluavat vain vilpittömästi ja uteliaasti tutustua uusiin ihmisiin, tai vaihtaa edes muutaman sanasen.

Opin matkan aikana Kuubasta valtavasti uutta. Oli järkyttävää ymmärtää, miten pienellä ihmisten on tultava toimeen: valtion leivissä työskentelevä kuubalainen tienaa n. 10-20 euroa kuukaudessa. Jopa korkeasti koulutettujen ammattilaisten, esimerkiksi lääkäreiden, palkat ovat mitättömän pieniä, n. 30-35 euroa kuukaudessa. Toki hintatasokin on paikallisille monissa asioissa alhaisempi, mutta esimerkiksi tuontitavara, elektroniikka tai hienommat vaatteet ovat tavalliselle kuubalaiselle törkeän, jopa mahdottoman kalliita. Ruokaostoksiin talouksilla on vieläkin käytössä samanlaiset ruokaostoskortit kuin Suomessa pula-ajalla, kortilla saa edullisesti mutta rajoitetusti peruselintarvikkeita, muun muassa riisiä, mustia papuja, sämpylöitä ja pienen määrän maitoa. Kaikesta on kuitenkin pulaa ja kaikkea voi joutua jonottamaan elintarvikkeista lääkkeisiin. Esimerkiksi kosmetiikka on kallista, ja etenkin Havannassa törmäsi päivittäin köyhännäköisiin ihmisiin, jotka tulivat pyytämään saippuaa. Onneksi olin kuullut asiasta ennen matkaa, ja olin osannut varautua pienellä ylimääräisellä kosmetiikkavarastolla; se sydämellinen hymy jonka sai palkkioksi pienestä saippualahjasta, toi itselle hyvän mielen koko loppupäiväksi. Eräälle nuorelle ja köyhälle äidille ostimme myös hieman maitoa kotiin pikkulapselle vietäväksi.

Kuuban historia ja eritoten vallankumous ja sitä seurannut sosialismi herätti minussa paljon ristiriitaisia tuntemuksia. Jotkut matkailualalla työskentelevät (vanhemmat) henkilöt pyrkivät muodostamaan turistille kuvaa ideaalivaltiosta, jossa kaikilla on asiat esimerkillisen hyvin, hinnat ovat alhaisia, ihmiset eivät näe nälkää eikä todellista köyhyyttä ole. Vallankumous on parasta, mitä maalle on koskaan tapahtunut, ja Castron veljekset parhaita mahdollisia hallitsijoita. Kauniista puheista huolimatta köyhyys ja puute on kuitenkin ilmiselvä ja kaikkialla näkyvä asia, ja kun asioista keskusteli tavallisten kuubalaisten kanssa, kävi selväksi miten hankalaa arki todellisuudessa on, ja miten eriarvoisessa asemassa kuubalaiset ovat omassa maassaan esimerkiksi varakkaisiin ulkomaalaisturisteihin nähden. Kauniissa puheissa on kuitenkin jotain tottakin; vallankumouksen myötä maahan on saatu järjestettyä korkeatasoinen ilmainen (!) koulutus- ja terveydenhoitosysteemi. Käytännössä nykyisin jokainen kuubalainen osaa lukea ja kirjoittaa, ja maan lapsikuolleisuus on Amerikkojen alhaisin (mukaanluettuna myös USA ja Kanada). Valtio myös järjestää jokaiselle kuubalaiselle asunnon, sekä lopulta ilmaisen hautauksen. Ihmisestä siis pidetään huolta loppuun asti. Läpeensä korruptoituneen diktaattori Batistan aikoihin nähden moni asia on siis kuitenkin ollut vallankumouksen jälkeen vähän paremmin.

Vallankumouskirjallisuutta Plaza de Armasin antikvariaattitelineissä.

Ernesto "Che" Guevaran jättimäinen muistomerkki Santa Clarassa.

Yhteydenpitomahdollisuudet muualle maailmaan ovat vielä heikot. Postilaitos toimii vaihtelevasti ja osa kirjeistä saattaa kadota matkalla. Nykyisin kuubalaisella voi jo olla kännykkä, mutta puheluiden ja tekstiviestien hinnat etenkin ulkomaille ovat huikeita. Puhelimessa ei lörpötellä ja viestejäkin on lähetettävä kitsaasti. Maassa toimii jo jonkinnäköinen internetverkko, mutta äärettömän harvasta yksityiskodista löytyy toistaiseksi nettiyhteys. Mikäli henkilöllä ei ole nettiinpääsymahdollisuutta työpaikan tai koulun kautta, on turvauduttava mahdottoman kalliisiin nettikahviloihin, joissa tunnin nettiyhteys voi maksaa pahimmillaan kolmanneksen kuukauden palkasta.

Maisemia Pinar del Rion provinssista.

Taivaalla liiteli paljon kondoreita.

Matkailijana koin Kuuban turvalliseksi maaksi. Vartijoita ja viranomaisia näkyy melko paljon, ja maan lainsäädäntö on niin tiukka, että se pitänee pahimmat rikokset kurissa. Toki köyhyys saattaa yllyttää omaisuusvarkauksiin, ja siksi tavaroistaan ja rahoistaan kannattaakin pitää huolta. Kaupunkien kaduilla omanlaistaan turvaa lisäävät (maan ainoilla) demokraattisilla äänestyksillä valitut korttelivahdit, joiden tehtävä on pitää yllä yleistä järjestystä, ja raportoida mahdollisista rikkomuksista eteenpäin.

Trinidadin kaduilla.

Tupakkapeltojen keskellä Pinar del Riossa.

Jos haluaa saumattomasti sujuvalle luksuslomalle jonnekin lämpimään, ei välttämättä kannata valita Kuubaa. Erityisesti Havannassa on omat ongelmansa, sähkökatkoksia on paljon ja esimerkiksi omassa (aivan hyvätasoisessa) hotellissani oli kahden päivän ajan massiivisia ongelmia putkistojen kanssa. Kun pari päivää yrittää peseytyä pullovedellä eikä wc:täkään pysty käyttämään normaalisti, kysytään siinä jo vähän joustavuutta ja huumorintajua (ja kenties myös muutamaa ylimääräistä annosta rommia :). Tämäntalvisen koleravaaran vuoksi ruokailupaikkojaan joutui vähän miettimään, ja lisäksi kuulin että vanhassa Havannassa olisi tavattu denguekuumetta levittäviä hyttysiä, yhden päivän ajan vanha kaupunki oli joitakin tunteja suljettuna hyttyssavutusten ajan. Itsekin olen nyt siis rajussa flunssassa, mutten usko sairastavani denguekuumetta, tauti kun ei normaalisti pidä sisällään hengitystieoireita ja minulla juuri niitä piisaa. Vatsaongelmilta en tälläkään kertaa välttynyt, mutta selvisin kuitenkin suhteellisen helpolla, ainakin moneen muuhun turistiin verrattuna.

Vuoristoajelua venäläisillä kuorma-autoilla.

Tässä valmistuu aito käsintehty sikari.

Varaderokin hurmasi minut lopulta, vaikka aluksi ajattelinkin ettei all inclusive-tyyppinen turistiresort ole ollenkaan minua varten. Ensimmäisinä Varadero-päivinäni tuskastuinkin lukuisiin umpihumalaisiin venäläisturisteihin (jonkun mielestä saattaa olla huvittavaa seurata illallispöydässä humalaisen miehen antaumuksellista ilmarummutussessiota ravintolassa Bon Jovin musiikkia soittavan latinocoverbändin tahtiin, minusta ei), mutta lopulta puhtaat rannat, turkoosi meri, puissa pörräävät kolibrit ja hotellilla työskentelevät kuubalaiset saivat minut rakastumaan Varaderoonkin. Senkaltaisista turistikeskittymistä oikea Kuuba on kuitenkin kaukana; eniten oikea Kuuba elää ja hengittää pienillä paikkakunnilla, joissa hampaattomat vanhukset istuvat kotiensa terasseilla keinutuoleissa, lapset pelaavat jalkapalloa savisen pellon laidassa, ja kaduilla näkee enemmän hevos- ja jopa härkävankkureita kuin autoja.

Atlantin rannalla. Meri on aivan käsittämättömän turkoosi.

Haikara (?) hotellin katolla.

Kaiken kaikkiaan menetin siis sydämeni tuolle kauniille maalle ja sen ihanille ihmisille, ja nyt mietinkin vain, milloin voisin lähteä sinne uudelleen. Cuba, te echo de menos - Kuuba, kaipaan sinua! <3

Varaderon rannalla. <3

P.S. Ai niin, ne kirjat ja lukumaratoni - mitäs sitten loppujen lopuksi reissussa luinkaan?! No, niinhän siinä lopulta kävi, että Kuuba vei meikäläisen niin mennessään, etten ehtinyt lukea kaikista mukana raahaamistani kirjoista kuin vaivaiset neljä! Niistäkin kaksi oli vanhoja suosikkejani (luin uudelleen Haruki Murakamin Norwegian Woodin ja Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon), eli luin lopulta vain kaksi itselleni uutta kirjaa: Cecilia Samartinin Kuuban vallankumouksesta kertovan Nora & Alician ja Ernest Hemingwayn kuubalaiskalastajasta kertovan klassikon The Old Man and the Sea. Niistä lisää myöhemmin, ja lisäksi huomaan ettei loman ajaksi ajastamani Pekka Hiltusen Sysipimeä -juttu ole ilmaantunut näkyviin, joten julkaisen senkin lähipäivinä.