Cecilia Samartin: Nora & Alicia

Cecilia Samartin: Nora & Alicia (Bazar, 2011. 389 sivua. Alkuteos Broken Paradise ja Ghost Heart, 2004. Suomentanut Tiina Sjelvgren.)

  Merituuli tuo mukanaan mausteisen tuoksun. Onko se peräisin valkosipulilla maustettuja tamaleskääröjään myyviltä katukauppiailta? Vai onko meri tänään oudolla tuulella? Annan pääni pudota taaksepäin, hiusteni latvat pyyhkivät hiekkaa. Annan auringon paistaa suoraan kohti, enkä välitä siitä että muutun yhä ruskeammaksi ja olen kohta kuin varjo, joka kulkee ympäriinsä valkoisessa puvussaan. Vilkaisen Aliciaa ja näen, että hänkin on kääntänyt kasvonsa aurinkoon. Hän on kuin auringonkukka, joka vastaa äitinsä hymyyn.

Eletään 1950-lukua Kuuban Havannassa. Kouluikäiset Nora ja Alicia ovat serkuksia ja toistensa parhaita ystäviä. Kumpikin on kotoisin varakkaasta perheestä, heidän arkensa on huoletonta ja yltäkylläistä. Tytöt käyvät katolista koulua ja vapaa-ajan täyttävät leikit, haaveet tulevaisuudesta kabareetanssijattarina, sekä retket isovanhempien luo Varaderoon, paratiisin kaltaiseen paikkaan jossa on turkoosia merta, valkoista hiekkaa, lumoavia ääniä, sielua hyväilevää merituulta ja taivaisiin kurkottelevia palmuja.

Kuuba elää kuitenkin murroksen aikoja. Vuonna 1959 vallankumoukselliset syöksevät vallasta diktaattori Batistan ja maa ajautuu sisällissotaan. Myös tyttöjen elämässä kaikki muuttuu; Noran perhe muuttaa Yhdysvaltoihin, mutta Alicia perheineen jää Kuubaan. Ero on vähällä murtaa tyttöjen sydämet. Lähtijät saavat mukaansa vain yhdet vaatteet, maasta ei saa viedä valokuvia, kirjoja, koruja, tai mitään mikä voisi muistuttaa menneisyydestä ja kodista. Tuhansia sydämiä riuhtaistaan kotimaastaan, eikä kukaan tiedä miten selvitä sokista, tai kuka voisi saada vielä mahdollisuuden palata Kuubaan, kotiin.

  Sydämessämme kaihertava suru laskeutui jokaisen huonekalun ja laatan ylle kuin ohut pölymatto. Se puhalsi kuin hiljainen myrsky ulos ikkunoista ja sekoittui kosteaan meri-ilmaan, joka tuntui itkevän kanssamme. Otimme silmillämme valokuvia, jotka taltioimme sydämeemme ja mieleemme, ja siitä lyhyestä ajasta joka meillä oli jäljellä, kasvoi loputon määrä huomisia, joita meille ei enää annettaisi.

Vuodet kuluvat, elämä löytää uudet uomansa ja tytöt kasvavat naisiksi erossa toisistaan. Yhteys kuitenkin säilyy ahkeran kirjeenvaihdon myötä, ja rakkaus ja kaipuu elävät vahvoina kummankin naisen sydämessä. Lopulta koittaa se päivä, jolloin Nora ja Alicia tapaavat toisensa vuosien eron jälkeen.


Luin Nora & Alician Havannassa ollessani, ja se oli luonnollisestikin paras mahdollinen ympäristö tälle kirjalle, tempauduin mukaan tarinaan ja sen kuubalaistunnelmaan heti ensimmäiseltä sivulta lähtien. Tunnelman ja ympäristön kuvaajana Samartin onkin parhaimmillaan, hän kuvailee kaikkea runsaasti ja värikkäästi. Vartaassa tirisevä sitruunalla ja valkosipulilla maustettu porsas, merituulessa lepattavat pitsiverhot, turkoosi meri ja koboltinsininen taivas vievät lukijan vaivatta tuohon hurmaavaan ja kauniiseen maahan; Kuuba huokuu jokaisen rivin välistä voimallisena ja elävänä. Näinkin kirjan tapahtumat mielessäni elokuvamaisen selkeinä, ja mietin että olisi kiinnostavaa nähdä tarina joskus valkokankaalla. Aineksia tarinassa siihen kyllä olisi.

Romaani on jaettu kolmeen osaan: aikaan Kuubassa ennen vallankumousta ja sen aikana, siirtolaisvuosiin Yhdysvalloissa, sekä Noran paluuseen Havannaan serkkunsa luo. Kirjassa seurataan naisten elämää useamman vuosikymmenen aikana, ja jäin lukiessani kaipaamaan selkeämpiä viitteitä ajankulusta. Koin välillä haastavaksi pysyä ajan tasalla, Samartinin tyyli on lennokas ja kahden lauseen välillä saattaa yhtäkkiä kulua neljäkin vuotta. Kerrontaa rytmittävät naisten kirjeet toisilleen, ja esimerkiksi kirjeisiin merkityillä päiväyksillä vuosilukuineen ajankulua olisi ollut miellyttävämpää seurata.

Samartin kuvaa hienosti sitä sydämeen koteloitunutta surua, joka seuraa olosuhteiden pakosta johtuvaa eroa kotimaasta ja rakkaimmistaan. Hän antaa kasvot siirtolaisille, joiden on pakko yrittää sopeutua uuteen ja erilaiseen ympäristöön, sekä ihmisille jotka ottavat heidät vastaan, kuka suopeasti, kuka taas täynnä halveksuntaa. Hän osoittaa lukijalle myös toivon elintärkeän merkityksen surun ja puutteen keskellä, ihminen voi elää ilman saippuaa ja hammastahnaa, mutta ei ilman toivoa.

Nora & Alicia oli koskettava ja mukaansatempaava romaani, jonka lukemisesta enimmäkseen nautin. Minua jäi kuitenkin jossain määrin kaihertamaan Samartinin joissakin seikoissa antama melko yksipuolinen ja mustavalkoinen kuvaus Kuuban historiasta ja vallankumouksesta seurauksineen. Samartin luo vallankumousta edeltävästä Kuubasta kuvan, jossa maa on lintukoto, täydellinen paratiisi ja jossa ihmiset ovat vain hieman tyytymättömiä hallitsijaansa, Fulgencio Batistaan. Kirjan perheet ovat kuitenkin varakasta kansanosaa, ja monelle totuus '50-luvun läpeensä korruptoituneen Batistan luotsaamassa maassa on ollut toinen. Rikkailla ihmisillä elämä on varmasti ollutkin hyvää, mutta köyhät ovat eläneet helvetissä; ei ole ollut ruokaa, lääkkeitä tai välttämättä edes puhdasta vettä, eikä koulutuksesta, lukutaidosta tai sairaanhoidosta ole ollut varaa edes haaveilla. Vallankumouksella onkin siis ollut painavat syynsä, ja vaikka Samartin antaakin hieman toisin ymmärtää, toi muutos ajan myötä mukanaan myös paljon hyviä asioita.

Kirjaa lukiessani takaraivossani kolkutteli myös koko ajan tietoisuus siitä, että kirjailija on vahvoista kuubalaisista sukujuuristaan huolimatta asunut käytännössä koko ikänsä Yhdysvalloissa, Kuuban "rakkaassa" naapurimaassa. Mietin mielessäni, miten paljon maan asenneilmapiiri ja avoin kylmä viha Kuubaa kohtaan ovat muovanneet Samartinin näkemyksiä maasta, josta hänen perheensä ja sukunsa on kotoisin. Ilahduin kuitenkin suuresti löytäessäni edes muutamasta Alician suulla kerrotusta lauseesta pientä sävyeroa romaanin muuten niin mustavalkoiseen ajatusmaailmaan. Vallankumous haastaa aina maassa vallalla olleen ajattelutavan. Siksi asioiden täytyy olla ensin huonosti ennen kuin ne voivat olla hyvin. Onkin hyvä muistaa että lopulta harvat asiat ovat selkeästi mustavalkoisia tai yksiselitteisiä. Vallankumousta ja Kuuban historiaa pohdin paljon ja monelta kannalta Kuubassa ollessani ja monia mielenkiintoisia keskusteluja paikallisten kanssa käytyäni, ja luinkin Samartinin romaania varmasti juuri siksi paljon kriittisemmin kuin mitä olisin kotona sohvannurkassa saman romaanin äärellä tehnyt.

  Mutta silti näen täällä myös hyvää. Näen ihmisten tekevän töitä lujemmin kuin koskaan aikaisemmin parantaakseen olosuhteita täällä kylässä, missä ei ole koskaan ollut juoksevaa vettä. Näen koulun ja sen viereen nousevan terveysaseman. Ja jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, kylän lapset ja aikuiset saavat rokotteen vakavia tauteja vastaan ja oppivat vuoden kuluessa lukemaan. Samaa tapahtuu kaikkialla Kuubassa.

Vaikkei kirja lopulta tehnytkään minuun mitenkään järisyttävää vaikutusta, on Nora & Alicia viihdyttävä (!) ja oivallinen lukuromaani tärkeästä aiheesta, teos joka kannattaa lukea avoimin mielin ja aistein. Kirjaa on luettu Blogistaniassa ahkerasti, linkitän tällä kertaa vain Leena Lumin arvion, jonka lopusta löytyy linkkejä useampaan kirjasta kirjoittaneeseen blogiin.

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Kuuba