Anni Polva: Otan sinut, äkäpussi

Anni Polva: Otan sinut, äkäpussi (Karisto, 1952. 178 sivua.)

  Hyvä avioliitto oli ainoa oikotie pois virkanaisen verorasituksista. Mitäkö miesväki sitten oikeastaan merkitsi hänelle? No, sitä samaa kai kuin kaikille muillekin nuorille tytöille, vaikkei hän tuittupäisyydessään suostunut juoksemaan heidän jäljessään. Ilman miehiä maailma olisi totta tosiaan ollut aivan tylsä, ja hän tunsi vilunväreitä ajatellessaan, millaista maailmassa olisi, jos se olisi täynnä pelkkää naisväkeä. Miesten kanssa oli mukava jutella, mukava tanssia, ja mukava kiusoitella heitä, sillä sitä vartenhan heidät oli luotukin, että olisivat naisten älyn kovasimina ja elättäisivät kuka yhden, kuka useampia vaimoja, kukin kykyjensä ja rahatulojensa mukaan. Rakkaus oli asia erikseen, ja Sirkku yritti vakuuttaa sydämelleen, ettei lopultakaan uskonut koko sekapäiseksi tekevän Amorin olemassaoloon, mikä lienee ollut Ellin ja hänen kaltaistensa luoma kaunis unikuva. Hänestä tuntui, että jos sellainen kumma voima kuin rakkaus olisi ollut olemassa, sen olisi pitänyt mullistaa koko ihmisen elämä päälaelleen, puristaa sydän tuhansiksi sirpaleiksi ja saada kaikki muu tuntumaan turhanaikaiselta. Ainakaan hänelle itselleen ei milloinkaan ollut tapahtunut mitään sellaista.

Nuori Sirkku työskentelee konekirjoittajattarena pienen firman konttorissa. Hän on kihloissa Olli-maisterin kanssa, joka on kuin kultakaivos, varakas ja koulutettu, ja Sirkun silmissä siintää tulevaisuus arvostetun tohtorin rouvana. Mitä siitä, että Olli on kiinnostunut vain kirjoistaan, että hänen ohimonsa ovat lukuhuolista arveluttavasti harventuneet ja mustasankaiset silmälasit tekevät hänet kirjatoukan näköiseksi, tai että olo Ollin kanssa tuntuu arkipäiväiseltä ja haalealta. Mies on hyvä naimakauppa vähävaraiselle tytölle, eikä Sirkku osaa oikeaa rakkautta kaivatakaan.

Kunnes eräänä päivänä yleensä toivottomana myöhästelijänä tunnettu nainen saapuu työtoverin pienen kujeen myötä vahingossa tunnin etuajassa konttorille. Hän kuulee johtajan huoneesta hyräilyä, ja löytää sieltä pitkän miehen, jolla on naurava silmäpari, ilkikurinen hymy, ja syvä ja täyteläinen ääni kuin bassoviululla. Ensikohtaaminen kaikki konttorin naiset hurmaavan Aarnen kanssa ei suju kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta mies iskee silmänsä pippuriseen ja topakkaan Sirkkuun, joka on silkkaa tulta ja tappuraa naiseksi. Hän haluaa kesyttää tuon vaikeaksi valloitettavaksi väitetyn villikissan ja saada tämän unohtamaan maisteriskihlattunsa. Alkaa viikkoja kestävä kissa ja hiiri -leikki, jonka aikana suloiset väärinkäsitykset seuraavat toisiaan, ja Sirkkukin saa lopulta huomata joutuneensa Amorin nuolien kohteeksi.


Anni Polvan syntymästä tulee tänään kuluneeksi sata vuotta. Kirjablogeissa satavuotispäivää on juhlistettu bloggaamalla Polvan kirjoista pitkin päivää -- Kulttuuri kukoistaa -blogista löytyy lista kaikista päivän Polva-bloggauksista.

Kuten niin moni muukin suomalaistyttö, olen minäkin kasvanut Polvan Tiina-kirjojen parissa. Sen sijaan kirjailijan aikuisille suunnattuja romaaneja en ole koskaan kokeillut, ja siksi päätinkin lukea satavuotisjuhlan kunniaksi tämän kierrätyskeskuksesta aikoinaan pelastamani romaanin vuodelta 1952. En oikein tiennyt, mitä odottaa, mutta Otan sinut, äkäpussi osoittautui mainioksi kirjaksi. Tämän parempaa kotimaista romanttista hömppää en ole tainnut koskaan lukea, eli Polvasta voisi moni nykypäivän chick lit-kirjailija ottaa oppia.

Äkäpussi on kepeää, suloista hattaraa, sellaista ihanan nostalgista hupsistakeikkaa-kirjallisuutta, mutta se iskee romantiikannälkään kuin sata volttia. Tarina on ennalta arvattava -- jo kirjan nimi kertoo, mitä siinä tulee tapahtumaan -- mutta sellaisenaankin nokkelasti ja ovelasti kirjoitettu. Viisikymmenlukulaiset kielikuvat ovat mainioita ja niin kuvaavia: naisen hyinen olemus ei jääne epäselväksi, jos hänen äänensä on kuin avantovettä, ja jokainen nainen tietää, millaisia ovat sellaiset suudelmat, jotka tuntuvat siltä kuin olisi saanut taivaan lahjaksi. Ajankuvaus hurmaa nykyaikaiseen tasa-arvoon tottuneen: naiset ovat naisellisia höpsöjä korkokenkineen ja kiharoineen, miehissä sekoittuvat äly, ritarillisuus ja mustasukkaisuus. Vieraita ja vanhempia ihmisiä teititellään, firman johtajan auktoriteettia ei kyseenalaisteta, mies antaa naiselle kukkia ja villi ilta työtovereiden kanssa tarkoittaa hauskoja kahvikekkereitä naisen vuokrahuoneessa.

Romaanin henkilöhahmot ovat kuin vanhoista mustavalkoisista Suomi-filmeistä: on helppoa kuvitella mielessään pippurinen ja sapekkaita sanoja suustaan päästelevä Sirkku, hänen silmälasipäinen lukutoukkakihlattunsa Olli, sekä komea ja suloisella tavalla ilkikurinen Aarne. Välillä matkustetaan linja-autolla maaseudulle, todistetaan romanttisia kohtauksia kuunvalossa, painaudutaan vasten miestä ja suudellaan niin, että polvet notkahtavat. Ihanaa, ajattelee ikuinen romantikko ja nostalgikko minussa!

Äkäpussi on hykerryttävän suloinen ja hupsu romaani, jossa rakastutaan, kiusoitellaan ja leikitellään, epäillään itseä ja muita, podetaan mustasukkaisuutta ja kärsitään sydänkivuista, ja koko ajan lukija tietää suuntaavansa kohti onnellista loppua. Kirjan luettuaan olo on kuplivalla tavalla iloinen. Äkäpussi on juuri sopivan kokoinen suupala makeaa, kuin pieni ihana leivos, joka tyydyttää makeannälän täydellisesti. Tällaista lukisin mielelläni lisää!