Karin Fossum: Carmen Zita ja kuolema


Karin Fossum: Carmen Zita ja kuolema (Johnny Kniga, 2014. 216 sivua. Alkuteos Carmen Zita og døden, 2013. Suomentanut Tarja Teva.)

  Hänen katseensa vaelsi ikkunaan, ja Sejer ajatteli Carmenia. Mikä tytön motiivi olisi voinut olla, jos hän oli heittänyt Tommyn tieten tahtoen veteen? Sekö ettei hän jaksanut enää? Että Tommy ei ollut toivottu lapsi toisin kuin tyttö oli väittänyt? Että lapsi oli riistänyt hänen vapautensa, että lapsen erilaisuus oli ollut raskas velvollisuus, liian suuri taakka, ylipääsemätön, elinikäinen ja kaiken muun peittoava tukala kuorma? Ja sitten, tänä päivänä, keskiviikkona elokuun kymmenentenä hän oli ottanut askeleen päästäkseen pojasta lopullisesti eroon? Ehkä siksi että poika oli erilainen, saattoiko vastaus olla se? Tai sitten kyse ei ollut mistään sellaisesta. Ehkä oli tapahtunut pelkkä traaginen onnettomuus, sellainen joita sattuu usein ja jotka eivät ole kenenkään syytä.

On tavallinen loppukesän päivä norjalaisessa pikkukaupungissa. Ulkona on tukahduttavan paahtava helle, ja nuoren perheen talo tuntuu kuumalta kuin pätsi. Perheen isä Nicolai on viileässä kellarissa korjaamassa moottoripyörää, ja 19-vuotias äiti Carmen avaa ulko-oven selälleen auki, jotta ilma vaihtuisi edes hieman. Heidän yksivuotias Down-poikansa Tommy on juuri oppinut kävelemään. Poika jää alastomana istumaan viltille, kun äiti piipahtaa kylpyhuoneeseen laittamaan pyykkejä. Seuraavassa hetkessä Nicolai havahtuu korjauspuuhistaan tuskanhuutoon: Carmen on löytänyt lapsen hukkuneena pihan laidalla sijaitsevasta lammikosta. Elvytys ei tuota tulosta, ja perheen esikoinen menehtyy.

Yllättävän kuolemantapauksen sattuminen on aina poliisiasia, ja siksi paikalle saapuu konstaapeli Jacob Skarre. Ilma on tyyni ja kaunis, ja nurmikko lammen rannalla keltaista ja kuivaa kuin heinä. Nurmella laiturin vieressä makaa pieni ihmislapsi, jolla on pikkuruiset kädet ja pyöreät posket, kalpeansinertävät ja viileät kuin sileä marmori. Lapsen vanhemmat ovat järkyttyneitä, ja nuori äiti itkee vuolaasti, mutta silti Skarren epäilys herää. Hänestä Carmen on jotenkin teennäinen ja välttelevä, ja tähän on vaikeaa saada katsekontaktia. Skarre kutsuu paikalle teknisen tutkinnan ja komisario Konrad Sejerin, jonka haastavana tehtävänä on selvittää, onko todella tapahtunut kammottava onnettomuus, vai onko äiti surmannut pienen vammaisen lapsensa.


Olen lukenut ennen blogiaikoja jokusen Fossumin teoksen, ja pitänyt niistä kaikista. Viime vuosina Fossum on vähän unohtunut ja dekkareiden lukeminen ollut muutenkin harmillisen vähäistä, mutta jokin aika sitten nappasin kirjaston pikalainahyllystä mukaani tämän norjalaisdekkaristin uusimman, josta olen kuullut paljon hyvää. Lukukokemukseeni olin tyytyväinen tälläkin kertaa, vaikkei tämä minusta aivan parasta Fossumia ollutkaan.

Kirjailijan kerronta on melko suoraviivaista ja kieli yksinkertaista. Edellisestä Fossum-lukukerrastani on helposti jo neljä, viisi vuotta, enkä siksi osaa tehdä kovinkaan luotettavaa vertailua, mutta muistelen esimerkiksi Sejer-dekkarisarjan ulkopuolisten teosten Jonas Eckel ja Marraskuun neljännen vastainen yö olleen jotenkin kaunokirjallisesti vahvempia. Carmen Zitan vahvuus on kuitenkin toisaalla: tälläkin teoksellaan Karin Fossum osoittaa olevansa ihmisen syvimpiä pohjavirtoja ymmärtävä ja niitä taitavasti kuvaava kirjailija. Carmen Zitan henkilöhahmot ovat tavallisuudessaan ja arkisuudessaan vakuuttavia ja mieleenpainuvia. Tarina on jotenkin vilpitön, se koskettaa, ja erityisesti pienen Tommyn ja hänen isänsä puolesta tuntee lukiessaan syvää surua.

Komisario Konrad Sejer, jonka ympärille Fossumin dekkarisarja rakentuu, on sympaattinen hahmo: vaimoaan yhä kaipaava ikääntyvä leskimies, joka elelee kaksin koiransa, ruttuisen Frank-nimisen shar pein, kanssa. Koiralla onkin dekkarissa vähäinen mutta tärkeä rooli. Päähenkilönsä lailla koko tarina on jotenkin sympaattinen: miltei verkkaisuuteen saakka rauhallinen ja vähäeleinen, brittiläisiä cozy mystery -tyyppisiä dekkareita muistuttava. Äkkinäiset käänteet, vauhdikkuus ja pelottava piinaavuus loistavat poissaolollaan, mutta Fossum haastaa lukijan pohtimaan ihmisen mieltä, ja kaikkea sitä mustaa ja kieroa, mitä kauniin pinnan alle voi kätkeytyä. Lopun käänne on veikeä, hieman epäuskottava, ja silti kekseliäisyydessään mainio. Tämä enimmäkseen kuumaan kesään sijoittuva helppolukuinen dekkari on sopivaa luettavaa talvella kesänkaipuiselle, tai kesällä päiviään riippumatossa viettävälle lomalaiselle.

Carmen Zitan ovat lukeneet myös AnnikaLukuneuvoja ja Marjatta.

***

Kiitos taas kaikista kommenteista aiempiin postauksiini, olette kultaisia! Viikonloppuna luvassa kommentteihinvastaamistalkoot Tampereen suunnalla! Pus ja hyvää viikonloppua! :)

Kommentit

  1. Kesä. Tuleekohan se vielä joskus? Voi miten tuli hienosti kirjotuksestasi esiin kesän lämpö ja paahtavuus, veden puutteessa kulottuneet nurmikot. Tuli myös kutkutus, kukakohan olikaan syyllinen?

    Luin juuri vähän aikaa sitten Fossumin Varoituksen, joka oli yht.kunnallisesti oivallinen. Sejeriä minä ... no .. jos suoraan sanotaan .... rakastan aika lailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, voi sanopa muuta - kevättä ja kesää täälläkin jo kovasti odotetaan. <3 Tämän Fossumin kirjan myötä alkoi tehdä mieli lukea kesäkirjoja, mutta ehkä yritän vielä malttaa mieleni ja lukea ensin muutaman talveen sijoittuvan, lumisemman kirjan. :D

      Sejer on kyllä aika ihana. Hän tuo mieleeni suursuosikkini, ruotsalaisen Martin Beckin. Siinä toinen aika hurmaava vanhempi ja yksin elävä komisario. (Tosin varsinainen dekkarirakkauteni on saman sarjan Gunvald Larsson, joka on ah, niin ihana! <3 )

      Poista
  2. Oi, kesä, Fossum ja kesä!! <3 Sejerit ovat mukavan kevyitä mutta silti tunnelmallisia dekkareita. Olen pitänyt kaikista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, kyllä tässä jo tosiaan mieli kaipaa kesää. <3 Minäkin olen pitänyt kaikista lukemistani Sejer-dekkareista, mutta olen lukenut tämän lisäksi vain pari. Pitäisi lukea koko tämä(kin) sarja. :)

      Poista
  3. Tämä onkin jäänyt sivuun, heti menee lukulistalle, sillä Fossumista ja Seieristä minä pidän. Olen lukenut kaikki Fossumin alkupään kirjat, mutta viimeisimmästä on aikaa, Nautin kirjailijan rauhallisesta ja psykologisesta otteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, tämä kyllä kannattaa lukea, etenkin kun olet lukenut kaikki muutkin Sejerit! Minustakin juuri se rauhallinen tahti ja psykologinen tarkkanäköisyys ovat Fossumin kirjoissa parasta.

      Poista
  4. Nämä hahmot eivät unohdu - hyvän kirjan merkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, olen samaa mieltä. :) Etenkin Nicolai jäi mieleen - voihan surku.

      Poista
  5. Minäkin olen joskus lukenut Fossumin kirjoja, ehkä pari kappaletta, mutta siitä on aikaa, kuten sinullakin. Minä luen nykyään hirvittävän harvoin dekkareita, enkä oikestaan osaa sanoa miksi. Muistan, että dekkarit ovat kyllä monesti pelastaneet tilanteen, jos on päässyt kehkeytymään paha lukujumi. Silloin mikään muu ei uppoa, mutta dekkarit pitävät otteessaan. Ehkä tämä dekkarikielteisyys liittyy myös siihen, että tein aikoinaan graduni erään dekkaristin miljöökuvauksesta ja luin tosi paljon dekkareita - ehkä sain liika-annostuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, oletko lukenut Fossumilta Jonas Eckelin tai Marraskuun neljännen vastaisen yön? Ne eivät ole dekkareita, mutta kummassakin on sitä samaa ihailtavaa psykologista tarkkanäköisyyttä ja vähäeleisyyttä kuin Sejer-dekkareissa. Niiden lukemisesta on tosiaan jo paljon aikaa, mutta minulla on mielikuva, että olisin pitänyt kummastakin, etenkin Jonas Eckelistä. :)

      Minullakin dekkareiden lukeminen on jostain syystä jäänyt aika vähälle. Haluaisin kyllä lukea niitä paljon enemmän, mutta silti aina joku muu kirja kiilaa edelle. Mutta olet kyllä ihan oikeassa: lukujumiin ei parempaa lääkettä olekaan, kuin jokin hyvä dekkari. <3

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit