Karin Fossum: Carmen Zita ja kuolema

Karin Fossum: Carmen Zita ja kuolema (Johnny Kniga, 2014. 216 sivua. Alkuteos Carmen Zita og døden, 2013. Suomentanut Tarja Teva.)

  Hänen katseensa vaelsi ikkunaan, ja Sejer ajatteli Carmenia. Mikä tytön motiivi olisi voinut olla, jos hän oli heittänyt Tommyn tieten tahtoen veteen? Sekö ettei hän jaksanut enää? Että Tommy ei ollut toivottu lapsi toisin kuin tyttö oli väittänyt? Että lapsi oli riistänyt hänen vapautensa, että lapsen erilaisuus oli ollut raskas velvollisuus, liian suuri taakka, ylipääsemätön, elinikäinen ja kaiken muun peittoava tukala kuorma? Ja sitten, tänä päivänä, keskiviikkona elokuun kymmenentenä hän oli ottanut askeleen päästäkseen pojasta lopullisesti eroon? Ehkä siksi että poika oli erilainen, saattoiko vastaus olla se? Tai sitten kyse ei ollut mistään sellaisesta. Ehkä oli tapahtunut pelkkä traaginen onnettomuus, sellainen joita sattuu usein ja jotka eivät ole kenenkään syytä.

On tavallinen loppukesän päivä norjalaisessa pikkukaupungissa. Ulkona on tukahduttavan paahtava helle, ja nuoren perheen talo tuntuu kuumalta kuin pätsi. Perheen isä Nicolai on viileässä kellarissa korjaamassa moottoripyörää, ja 19-vuotias äiti Carmen avaa ulko-oven selälleen auki, jotta ilma vaihtuisi edes hieman. Heidän yksivuotias Down-poikansa Tommy on juuri oppinut kävelemään. Poika jää alastomana istumaan viltille, kun äiti piipahtaa kylpyhuoneeseen laittamaan pyykkejä. Seuraavassa hetkessä Nicolai havahtuu korjauspuuhistaan tuskanhuutoon: Carmen on löytänyt lapsen hukkuneena pihan laidalla sijaitsevasta lammikosta. Elvytys ei tuota tulosta, ja perheen esikoinen menehtyy.

Yllättävän kuolemantapauksen sattuminen on aina poliisiasia, ja siksi paikalle saapuu konstaapeli Jacob Skarre. Ilma on tyyni ja kaunis, ja nurmikko lammen rannalla keltaista ja kuivaa kuin heinä. Nurmella laiturin vieressä makaa pieni ihmislapsi, jolla on pikkuruiset kädet ja pyöreät posket, kalpeansinertävät ja viileät kuin sileä marmori. Lapsen vanhemmat ovat järkyttyneitä, ja nuori äiti itkee vuolaasti, mutta silti Skarren epäilys herää. Hänestä Carmen on jotenkin teennäinen ja välttelevä, ja tähän on vaikeaa saada katsekontaktia. Skarre kutsuu paikalle teknisen tutkinnan ja komisario Konrad Sejerin, jonka haastavana tehtävänä on selvittää, onko todella tapahtunut kammottava onnettomuus, vai onko äiti surmannut pienen vammaisen lapsensa.


Olen lukenut ennen blogiaikoja jokusen Fossumin teoksen, ja pitänyt niistä kaikista. Viime vuosina Fossum on vähän unohtunut ja dekkareiden lukeminen ollut muutenkin harmillisen vähäistä, mutta jokin aika sitten nappasin kirjaston pikalainahyllystä mukaani tämän norjalaisdekkaristin uusimman, josta olen kuullut paljon hyvää. Lukukokemukseeni olin tyytyväinen tälläkin kertaa, vaikkei tämä minusta aivan parasta Fossumia ollutkaan.

Kirjailijan kerronta on melko suoraviivaista ja kieli yksinkertaista. Edellisestä Fossum-lukukerrastani on helposti jo neljä, viisi vuotta, enkä siksi osaa tehdä kovinkaan luotettavaa vertailua, mutta muistelen esimerkiksi Sejer-dekkarisarjan ulkopuolisten teosten Jonas Eckel ja Marraskuun neljännen vastainen yö olleen jotenkin kaunokirjallisesti vahvempia. Carmen Zitan vahvuus on kuitenkin toisaalla: tälläkin teoksellaan Karin Fossum osoittaa olevansa ihmisen syvimpiä pohjavirtoja ymmärtävä ja niitä taitavasti kuvaava kirjailija. Carmen Zitan henkilöhahmot ovat tavallisuudessaan ja arkisuudessaan vakuuttavia ja mieleenpainuvia. Tarina on jotenkin vilpitön, se koskettaa, ja erityisesti pienen Tommyn ja hänen isänsä puolesta tuntee lukiessaan syvää surua.

Komisario Konrad Sejer, jonka ympärille Fossumin dekkarisarja rakentuu, on sympaattinen hahmo: vaimoaan yhä kaipaava ikääntyvä leskimies, joka elelee kaksin koiransa, ruttuisen Frank-nimisen shar pein, kanssa. Koiralla onkin dekkarissa vähäinen mutta tärkeä rooli. Päähenkilönsä lailla koko tarina on jotenkin sympaattinen: miltei verkkaisuuteen saakka rauhallinen ja vähäeleinen, brittiläisiä cozy mystery -tyyppisiä dekkareita muistuttava. Äkkinäiset käänteet, vauhdikkuus ja pelottava piinaavuus loistavat poissaolollaan, mutta Fossum haastaa lukijan pohtimaan ihmisen mieltä, ja kaikkea sitä mustaa ja kieroa, mitä kauniin pinnan alle voi kätkeytyä. Lopun käänne on veikeä, hieman epäuskottava, ja silti kekseliäisyydessään mainio. Tämä enimmäkseen kuumaan kesään sijoittuva helppolukuinen dekkari on sopivaa luettavaa talvella kesänkaipuiselle, tai kesällä päiviään riippumatossa viettävälle lomalaiselle.

Carmen Zitan ovat lukeneet myös Annika, Lukuneuvoja ja Marjatta.

***

Kiitos taas kaikista kommenteista aiempiin postauksiini, olette kultaisia! Viikonloppuna luvassa kommentteihinvastaamistalkoot Tampereen suunnalla! Pus ja hyvää viikonloppua! :)