perjantai 23. joulukuuta 2011

Joulunviettoa Vihreällä Saarella

Koska olen tämän(kin) joulun töissä, vietin omat pyhäni jo etukäteen. Ja tämän oman jouluni vietin lomailemalla Irlannissa, Dublinissa. <3 Tämä oli ensimmäinen kertani Irlannissa, ja vaikka osasin etukäteen odottaa rakastuvani maahan, koska rakastan irlantilaista musiikkia ja kirjallisuutta, ja olen äärettömän kiinnostunut Irlannin historiasta ja kelttiläisestä mytologiasta, pääsi Irlanti kuitenkin yllättämään. Dublin tuntui kaikista käymistäni pääkaupungeista maalaisimmalta, se on niin tavallisen, sympaattisen ja kotikutoisen oloinen kaupunki, mutta kaikki se pinnan alla piilevä kulttuurin, musiikin ja rikkaan historian luoma omaleimaisuus tekee siitä aivan erikoisen ihanan ja rakastettavan paikan.

Kaikki etukäteissuunnitelmani heittivät häränpyllyä, ja lopulta vietin koko lomani hyvin kirja- ja musiikkipainotteisissa merkeissä. :) Kolusin arviolta toistakymmentä kirjakauppaa ja antikvariaattia, ostin puoli laukullista kirjoja (kyllä, nyt lähti meikäläiseltä tämä kirjojen ostelu täysin lapasesta! :), ja ennen kaikkea istuskelin tuntitolkulla pubeissa kuuntelemassa irlantilaista livemusiikkia. Ja rakastuin - syvästi ja päätä pahkaa! Irlanti, meidän välillämme tämä oli vasta alkua! :)

Reissussa ehdin lukeakin mukavasti, luin Colm Tóibínin Brooklynin (voi rakkaus, mikä kirja!), Robert McLiam Wilsonin Eureka Street, Belfastin sekä Dodie Smithin Linnanneidon lokikirjan. Kirjoista ja kirjaostoksistani myöhemmin lisää, mutta nyt muutama kuva reissultani...

Baile Átha Cliath, aidatun kahlaamon kaupunki, Dublin.

River Liffey.


O'Connell Bridge.

Jouluista tunnelmaa ja livemusiikkia The Temple Bar -pubissa.




River Liffey iltavalaistuksessa.

James Joyce.




Mistelinoksien myyntiä. :)

16 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia! Minä en ole ikinä käynnyt Irlannissa, mutta haaveilen pääseväni sinne pian. Olen jo päättänyt, että rakastun siihen:)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ja tunnelmaa! Olen aina halunnut käydä Irlannissa, eikä tämä postaus kyllä matkakuumetta laskenut yhtään :)

    VastaaPoista
  3. Voih, en kestä. Juuri sellaista, kun kuvittelinkin siellä olevan. Tunnelmallisia kuvia ja olet lukenut hyviä kirjoja.

    Ihanaa joulua sinulle ja tsemppiä töihin!

    VastaaPoista
  4. Oi, aivan ihania kuvia! Minäkin haluaisin käydä Irlannissa, luulen että pitäisin kovasti Dublinista.

    Hyvää työjoulua, toivottavasti se sujuu rauhallisissa merkeissä.

    VastaaPoista
  5. Nyt tuli kyllä reissukuume, kun tämän luin! :) Varmasti ihana matka!

    VastaaPoista
  6. Ihanalta kuulostava matka ja varmasti elämys! Hyvää Joulua sinulle kaimani!

    VastaaPoista
  7. Ihanan näköisiä kuvia, Irlantiin pitäisi ehdottamasti päästä jonain päivänä! Hienoja tuokioita olet vanginnut!

    VastaaPoista
  8. Tosi ihania kuvia ja tunnelmia! En ole käynyt Irlannissa, mutta mieli sinne kyllä halajaa. Kuvasi kertovat kyllä miksi.

    Tsemppiä työntekoon ja jouluisia ajatuksia!

    VastaaPoista
  9. Dublin on ihana, ja kuvasi tuovat sen upeasti esiin! Joulumieltä töihinkin!

    VastaaPoista
  10. Hyvää joulua! Näiden kauniiden kuvien myötä tuli kiinnostus päästä Irlantiin:)

    VastaaPoista
  11. Oi, miten ihania kuvia maasta, jota rakastan!

    Lumoavaa joulua sinulle!

    VastaaPoista
  12. Minäkin menetin sydämeni Dublinille, kun siellä kymmenisen vuotta sitten kävin, juuri näin joulun alla :) Pitäisi ehdottomasti päästä sinne uudestaan! Ihanan pieni ja kodikas pääkaupunki.

    Tykkään erityisesti tuosta kahvilkauvasta, jossa Brooklyn pöydällä :)

    Toivottavasti teillä on töissäkin joulun tunnelmaa!

    VastaaPoista
  13. Voih... Irlanti... En ole käynyt mutta se saisi takuulla pienen paikan sydämestäni :)

    Rauhallista joulua :)

    VastaaPoista
  14. Oi voi mitä kuvia Sara! Näiden perusteella veikkaisin että Irlanti voisi olla minulle jotain samaa kuin Pariisi, vähän eri tavalla mutta silti, aistin viboja.. Ihanan lämpimiä kuvia ja mahtavaa kuulla, että reissusi oli onnistunut!

    Rauhallista ja tunnelmallista joulua <3

    VastaaPoista
  15. Vau mitä kuvia! Olen sinun tapaasi jo ennalta ihan vakuuttunut että tulen vähintään ihastumaan Dubliniin, tosin en siellä vielä koskaan ole käynyt eikä matka ole edes suunnitteilla mutta silti.

    Matka kuulosti muutoinkin erittäin onnistuneelta :).

    VastaaPoista
  16. Iso yhteinen kiitos kaikille teille ihanille!! <3 Mukavaa kuulla että kuvani saavat aikaan matkakuumetta. :)

    Itse rakastuin Irlantiin ihan täysin, ja sain itse todeta aiemmin syksyllä blogiin kirjoittamani Riitta Jalosen sitaatin pitävän täysin paikkansa: "Ennemmin tai myöhemmin sinä tulet takaisin. Kun kotona katsot kartalta Irlantia, huomaat sen olevan kämmenen mallinen. Kämmenen kokoinen pala sinusta on täällä niin kuin se olisi aina kuulunutkin tänne. Sen luo sinä tulet aina palaamaan."

    (Riitta Jalonen: Todistaja Brigitin talossa)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...