lauantai 31. joulukuuta 2011

Lukutoukan katsaus vuoteen 2011 ja joulukuun luetut

Näin kuluvan vuoden viimeisinä hetkinä on aika tarkastella vuoden aikana luettuja kirjoja. Järjellä ja tunteella -blogin Susa laittoi liikkeelle tällaisen hauskan haasteen, johon tietenkin on pakko ottaa osaa. Kysymyksiin on tarkoitus vastata vain yhdellä kirjalla, vaikka se monen kysymyksen kohdalla tuntuukin melkein mahdottomalta... :)

kuva: weheartit

1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä? David Nichollsin Sinä päivänä

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä? Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin teosta Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken? Jane Greenin Anoppiahdistus

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä? Diana Gabaldonin Matkantekijä (ja aika moni muukin, mutta tämä eniten :)

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten? Mathias Malzieun Sydämen mekaniikan

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja? Olli Jalosen Poikakirja

7. Mikä kirja oli suurin pettymys? Mathias Malzieun Sydämen mekaniikka!

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi? Diana Gabaldonin Matkantekijän

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä? Colm Tóibínin Brooklyn

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa? Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty? Sami Hilvon Viinakortista

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin? Asko Sahlbergin Yhdynnän

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä? Marja Leena Virtasen Kirjeitä kiven alle

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista? Chimamanda Ngozi Adichien Huominen on liian kaukana -novellikokoelmasta

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille? Colm Tóibínin Brooklynia




Sitten vielä pikainen katsaus joulukuun aikana luettuihin kirjoihin. Tässä kuussa luin enemmän kuin minkään muun kuluneen kuukauden aikana, tosin joukossa oli monta jo aiemmin aloitettua kirjaa, jotka luin kuukauden aikana loppuun. Kuten listasta huomaa, olen suorastaan urakoinut TB-haasteen kimpussa sen loppumetreillä, jopa bloggaamisen kustannuksella, kuukauden aikana kun en ole ehtinyt kirjoittaa ainuttakaan kirjapostausta. :) Myös Austen-adventti on lyönyt oman leimansa kuukauden lukuvalintoihin.

Joulukuussa luin siis seuraavat kirjat:

Irja Virtanen: Kenttäharmaita naisia
Philippa Gregory: Valkoinen kuningatar
Joel Haahtela: Tule risteykseen seitsemältä
Jane Austen: Neito vanhassa linnassa (äänikirja)
Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
Colm Tóibín: Brooklyn
Robert McLiam Wilson: Eureka Street, Belfast
Dodie Smith: Linnanneidon lokikirja
Stephen Fry: Virtahepo
David Nicholls: Sinä päivänä
Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira
Jane Austen: Viisasteleva sydän (äänikirja)
Andrew Nicoll: Rouva Agathen rakkaus
Chris Cleave: Little Been tarina
Kathleen Tessaro: Eleganssi
Rosamund Lupton: Sister


Siis pikaisen laskutoimituksen jälkeen 16 kirjaa, joista kaksi äänikirjoja, huh! Luptonin Sister on vielä hivenen lopusta kesken, mutta laitoin senkin jo listan jatkeeksi, koska uskon lukevani kirjan loppuun vielä tämän vuoden puolella. :) Joulukuussa luin monta todella hyvää, ihanaa ja mukaansatempaavaa kirjaa, joten laadultaan tämä lukukuukausi on ollut ehkäpä kuluneen vuoden paras. Kuukauden ehdottomasti ihanimipina kirjoina on kuitenkin mainittava Haahtelan Tule risteykseen seitsemältä ja Tóibínin Brooklyn, jotka olivat niin väkeviä ja ihon alle meneviä lukukokemuksia etteivät sanat riitä kuvaamaan. Muita kuukauden huippuja olivat Nichollsin Sinä päivänä ja Nicollin Rouva Agathen rakkaus, sekä klassikot Ylpeys ja ennakkoluulo sekä superihana Linnanneidon lokikirja. Vain kahden kirjan parissa tuskastuin; Austenin Neito vanhassa linnassa oli jäädä kesken, ja Doylen Baskervillen koirankin luin loppuun hammasta purren, jotain kertonee sekin, että kirja on ollut kesken viime keväästä alkaen.

Lähipäivinä listaan kuluneen vuoden parhaita kirjoja, summaan Austen-adventtia ja haastevuotta 2011, sekä otan osaa blogistanian Finlandiaan. Useampi postaus siis tulossa seuraavien päivien aikana, ja niiden jälkeen vähitellen paluu arkeen eli tavallisten kirjapostausten pariin. :) Uuden vuoden kunniaksi teen myös yhden blogiaiheisen lupauksen; alkavana vuonna lupaan kirjoittaa kirjasta postauksen aina heti sen luettuani, ettei tämänvuotisen kaltaista sumaa pääse enää kertymään.

Kiitos kuluneesta vuodesta sekä ihanaa ja kirjarikasta alkavaa vuotta 2012 kaikille kirjaystävilleni! <3 

8 kommenttia:

  1. Onnellista uutta vuotta, Sara! Minä en sittenkään ehtinyt mukaan Austen-adventtiin, mutta lupaan ensi vuonna postata hieman Austen-aiheisiakin juttuja.

    Arvasin, mikä oli sinun suurin pettymyksesi. ;) Ja ihanaa, että suosittelisit Brooklyniä muille bloggaajille, sillä sain kirjan joululahjaksi (Byattin Lasten kirjan ohella).

    Olet joulukuussa lukenut valtavan määrän hyviä kirjoja. <3

    VastaaPoista
  2. Gabaldonin sarjaa lukiessa itketti kyllä minuakin. Luin ne kaikki vain jo viime (ei kun toissa...) vuoden puolella, niin eivät päässeet listaan. Ihania kirjoja.

    Mukavaa uutta vuotta, on ollut kiva tutustua blogiisi :)

    VastaaPoista
  3. Hyvää ja Kirjarikasta Uutta Vuotta Sinulle!
    Halauksin
    Kikka

    VastaaPoista
  4. Ihastuttavaa uutta vuotta Sara!

    Listassasi on monta sellaista, jotka haluaisin lukea. Mielensäpahoittaja, se Sinä päivänä. Minulla on nyt tuon kehumasi Gabaldonin sarjan kaikki neljä osaa vihdoin englanniksi että jos ne nyt vihdoin. Minä olen tainnut sen sinulle jo luvatakin. :)

    VastaaPoista
  5. Sara, Brooklyn ja Kirjeitä kiven alle olivat minullekin vuoden 2011 positiivisia kokemuksia. Kotimainen tällä kertaa pääsi jopa kuumaan ryhmään eli viiden parhaan kirjan joukkoon.

    Lumoavaa, elämyksellistä vuotta 2012 sinulle!

    VastaaPoista
  6. Sama kirja menisi meillä aikakapseliin :) Gabaldonin Matkantekijä oli minustakin loistava! Miten muuten kävi sen lähettämäni kirjan kanssa, saiko lukuvuoroa? Hyvää uutta vuotta myös sinulle :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos samoin Katja! <3 Minä luin pienen ajan sisällä nuo kolme Austenia, ja yllätyin siitä miten erilaisia ja eritasoisia ne ovat keskenään. Y & E on tietenkin superihana, Viisastelevasta sydämestäkin pidin kankean alun jälkeen kovasti, mutta Neito vanhassa linnassa oli mielestäni jopa huono! Jos en olisi lukenut kirjaa parinkin lukuhaasteen tiimoilta, se olisi varmasti jäänyt kesken. Olisi mukavaa lukea sinunkin Austen-kokemuksistasi blogissasi, joten jään innolla odottamaan kirjoitustasi!

    Juu, suurinta kirjallista pettymystä ei tarvinut kauaa miettiä... ;) Brooklyn taas oli IHANA! <3 Olen vakavasti rakastunut Colm Tóibíniin! :)

    Linnea, minulla on Matkantekijä -sarjan lukeminen kesken, kolme ensimmäistä Gabaldonia on vasta luettu. Melkein pelottaa jatkaa sarjan lukemista, viime kerralla se vei niin mennessään, että työpaikallakin vain elin 1700-luvun Skotlantia ja kirjojen tapahtumat pyörivät lakkaamatta mielessä... :D

    Kiitos samoin mukavaa uutta vuotta sinulle! Kiva että olet löytänyt blogiini! :)

    Kikka, kiitos samoin kirjarikasta ja muutenkin ihanaa uutta vuotta sinulle, ja halauksia myös! <3

    VastaaPoista
  8. Kujerruksia-Linnea, kiitos samoin sinulle ihanainen! <3
    Voi lue ihmeessä Mielensäpahoittaja ja Sinä päivänä, ja ehdottomasti Gabaldonit myös! Tuo onkin hyvä uudenvuodenlupaus - lukea Gabaldonia! <3 Lupaan valvoa että pidät lupauksesi... ;D Ja usko minua, sarja on niin ihana, että vauhtiin päästyäsi olet iloinen että sinulla on aina seuraava osa hyllyssä odottamassa!

    Leena, kiitos ja lumoavaa ja ennen kaikkea kirjarikasta vuotta sinullekin! <3 Olen tehnyt hurjasti töitä viime aikoina ja blogi on ollut aivan retuperällä, yritän nyt parantaa tapani ja panostaa blogiini taas enemmän. :) Ja Brooklyn ja Kirjeitä kiven alle olivat ehdottomasti minunkin viime vuoden kohokohtiani! <3

    Villis, voi kun muutkin kirjablogistit lukisivat enemmän Gabaldonia...! :) Hyvä kysymys, se lähettämäsi kirja on edelleen kesken, noloa. Kirja on sellainen, että se vaatii juuri oikeanlaisen mielentilan ja rauhan lukemiseensa, ja se on muutenkin jäänyt viime kuukausina vähän haastekirjojen jalkoihin. Lupaan kyllä lukea sen pian, jotta se pääsisi jatkamaan matkaansa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...