maanantai 24. syyskuuta 2012

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa


Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa ( Tammi, 2012. 279 sivua.)

  Yritin tyynnytellä itseäni. Tunsin outoa pelkoa, mutta olin myös ihmeissäni, sillä uni oli ollut kuin kohtaus elokuvasta. Olin kokenut kaiken hyvin todentuntuisesti, kuin paikan päällä, enkä ollut silti ollut oma itseni, en Klarissa. Talo ja ihmiset siellä olivat selvästi olleet joltakin menneeltä vuosikymmeneltä, ehkä 1930-luvulta. Keitä he oikein olivat ja mitä he olivat tehneet, kun joku heitä niin kiihkeästi etsi?

Klarissa Laine muuttaa miehensä Mikaelin ja kahden pienen lapsensa kanssa vuodeksi Bostoniin. Kaupungissa Mikaelia odottaa työ, ja Klarissaa uusi rooli kotiäitinä. Aiemmin vahvasti uraansa panostanut nainen odottaa positiivisella jännityksellä laatuaikaa lastensa kanssa, kotona puuhailua ja omenapiiraiden leipomista, sekä mahdollisuutta toteuttaa taiteellista puolta itsessään luovan kirjoittamisen saralla. Kuitenkin jo menolennolla Bostoniin Klarissaa alkavat vaivata ihmeelliset, elokuvamaisen todentuntuiset unet vieraasta naisesta. Unissa eletään toisen maailmansodan aikaa, ja nainen on ranskalainen Corinne, joka joutuu pakenemaan juutalaisvainoja Yhdysvaltoihin.

Kuin pelkissä painostavissa unissa ei olisi jo tarpeeksi, alkaa Klarissa nähdä jotakin harhojenkaltaista hereillä ollessaankin. Uudessa kodissaan hän kävelee päin seiniä ja tuntee tietyissä paikoissa voimakasta huonovointisuutta. Arki alkaa muutenkin tuntua uuvuttavalta ja yksinäiseltä. Klarissa alkaa jo epäillä itseään ja uniaan; kuka on tämä vieras nainen menneestä ajasta? Miksi hän näyttäytyy Klarissalle yöstä toiseen? Onko kotiäidin arki lopulta kuitenkaan ollenkaan odotetun kaltaista, tyydyttävää ja suloisen hehkeää? Mitä on tapahtumassa ennen niin järkevälle naiselle, onko Klarissan mielenterveys horjumassa vai onko hänestä kehkeytymässä sekava, kummituksille kuiskaileva kotirouva?


Aika mennyt palaa on Kirjava kammari -blogista tutun Karoliinan tuore esikoisromaani. Aloin lukea kirjaa pienellä jännityksellä (kuten varmasti moni muukin kirjabloggaja!) tiedostaen vahvasti sen, että kirjailija on tavallisesta lukukokemuksesta poiketen tuttu ihminen. Romaani kuitenkin koukutti minut varsin nopeasti ja kirjailijan tuttuus jäi taka-alalle. Keskityin itse tarinaan ja sainkin pian todeta Timosen onnistuneen kirjoittaa mukaansatempaavan ja taidokkaasti sommitellun, tasapainoisen teoksen, jossa hän kuvaa uskottavasti amerikkalaista lähiöunelmaa ja idyllisiä kohtauksia perhe-elämästä, maahanmuuttajaperheen ja pienten lasten kotiäidin arkea, sekä naisiin ja äiteihin kahdessa eri aikakaudessa kohdistuvia odotuksia ja paineita heidän itsensä, mutta myös yhteiskunnan taholta.

Tarinan edetessä se saa vähitellen myös psykologisen jännityksen piirteitä, ja kirjaa on lopulta vaikeaa laskea käsistään. Tarina avautuu lukijalle vähitellen, pala palalta, sitä kuljettavat vuorovedoin minäkertoja Klarissa, ja kolmannessa persoonassa kerrotut osiot Corinnen elämästä. Olin tarinalle varmasti otollista maaperää, sillä romaanin filosofinen keskeisajatus (jota en voi tässä sen enempää juonta spoilaamatta avata - kirjan lukeneet tietävät mitä tarkoitan) uppoaa minuun lähes sellaisenaan. Minulle kirja olikin varsinainen page-turner!

Timonen kirjoittaa houkuttelevaa tekstiä; huomasin lukiessani mieleni alkavan tehdä lasillista rieslingiä, kanelipaahtoleipää ja paholaisenkakkua. (Jäin myös kaipaamaan Karoliinalta ohjetta linsseihin ja pinaattiin kookoskermassa, Klarissan kokkailut kun kuulostivat kerrassaan herkullisilta. :) Intertekstuaaliset viittaukset muun muassa Virginia Woolfiin (jonka romaanihenkilöiden mukaan Klarissa sisarineen oli saanut nimensä) ja Richard Yatesiin (jonka Revolutionary Roadia aviomies Mikael luki Klarissan suosituksesta), sekä klassikkoteoksiin Anna KareninaNukkekotiPapin rouva ja Herääminen tuntuivat kutkuttavilta ja saivat aikaan kaipausta kyseisten kirjailijoiden ja teosten pariin lähitulevaisuudessa.

Myös paikan, tunnelmien ja olosuhteiden kuvaus oli (osittain - palaan tähän vielä lopuksi!) onnistunutta, Bostoniin liittyvää eläväistä kuvausta lukiessa tuntui selvältä, että kirjailija on itse kokenut sen kauniin kaupungin, jossa historian lehdet havisevat ympärillä sivistyneesti. Oli helppoa kuvitella Klarissan kotikatu, jonka ylle tammenlehvät muodostavat vehreän holvin, sekä talo, jonka puutarhassa kukkivat magnoliapuut ja kukkapensaissa pörräävät kolibrit. Omakotiasuminen Yhdysvaltain itärannikolla kuulosti viehättävältä ja tunnelmalliselta.

  Pehmeä naurahdus kantautui pihallemme saakka. Kynttilälyhtyjä oli sytytetty ja ne lepattivat hiljaa hämärtyvässä illassa meidän saapuessamme naapurin puolelle. Muutama yöperhonen tanssi lyhtyjen ympärillä ja kuistin lattia narahteli rauhoittavan rytmikkäästi Rachelin keinutuolin alla.

Päähenkilöistä Klarissa oli ehdottomasti eniten mieleeni. Tuo kiehtova, sosiaalinen ja sivistynyt nainen, joka luki paljon laatukirjallisuutta ja kuunteli klassista musiikkia, ja joka selkeästi rakasti hyvää ruokaa ja viinejä. (Määritelmä tuntuisi kuvaavan melko hyvin myös Timosta itseään, ja siksi en ihmetellytkään voimakasta päähänpinttymääni kuvitella Klarissan perheineen koko romaanin ajan Karoliinan, ja tämän perheenjäsenten näköisiksi. :) Klarissa ei kuitenkaan ollut liian täydellinen, vaan hänestä löytyi aimo annos inhimillisyyttä, herkkyyttä ja epävarmuutta. Ihastelin myös monia Klarissalle kirjoitettuja ajatuksia, joista yhden poimin itselleni muistiin, niin hieno se oli:

  Uudessa kodissa on ensimmäisenä yönä oma tunnelmansa. Jännittää vähän, olo on kuin yövieraalla. Talo ei ole vielä ystävä. Sen tuoksu ja äänet korostuvat päivään nähden. Ne eivät ole vielä tuttuja, eivät kuulu vieraalle, joka valvoo ja kuuntelee yötä.

Kirjaa lukiessani huomasin Timosen kerronnan tuovan hetkittäin mieleeni erään suosikkikirjailijani, irlantilaisen Colm Tóibínin, ja nimenomaan hänen upean teoksensa Brooklyn. Miehen kerronta on toki vähäeleisempää kuin Timosen, mutta heitä yhdistävät mielessäni samanlainen kerronnan sävy, tietyt temaattiset yhtäläisyydet, sekä samanlainen tunnelataus, kummankin kerronnassa pinnan alla ja rivien väleissä on suuria tunteita ja samankaltaista hiljaista ahdistusta (Timosen teoksessa lähinnä juuri minäkertoja Klarissan osuuksissa). Kuten Tóibíninkin, Timosen teksti on ilmavaa ja miellyttävää lukea, kieli on huolellista ja sujuvaa.

Jos nyt joitakin pieniä risuja lähtee hakemalla hakemaan, tulee mieleeni muutama pikkuasia. Ensinnäkin kirjan kansi, joka on kaunis, mutta itse olisin ehkä jättänyt siitä pois naisen kasvot. Kansi sellaisenaan luo mielestäni mielikuvaa kevyestä ja viihteellisestä (vähän norarobertsmaisesta) kirjasta, mutta sellainen Aika mennyt palaa ei ole. Raskaan sarjan tunnelma-addiktina jäin kaipaamaan Corinnen nuoruusvuosiin voimallisempaa kuvausta sen ajan Pariisista, sota-ajan kauhuista sekä perheen peloista juutalaisvainoihin liittyen; nyt Corinnen alkutaival tuntui jäävän hieman lyhyeksi ja ympäristöstään irralliseksi. Lisäksi asioita selitettiin auki minun makuuni kenties hieman liikaa, kun niitä olisi voinut jättää enemmän lukijan löydettäviksi ja tämän mielikuvituksen varaan.

Timosen esikoinen on kuitenkin kaikkiaan vaikuttava ja vakuuttava osoitus siitä, että Suomesta on löytynyt jälleen yksi lahjakas kirjoittaja, jolla on tarinankerronnan taidot hyppysissään. Jään innolla odottamaan Karoliinan seuraavaa kirjaa! Lisää tästä kirjasta löytyy Kirjavasta kammarista, johon Karoliina on linkittänyt kirjastaan kirjoitetut blogiarviot.

18 kommenttia:

  1. Kirjoitit ihanasti Karoliinan kirjasta. Hieno oivallus verrata Toibiniin! Totta, jotain samaa kirjoissa ehkä on, vaikka kehystarina onkin ihan erilainen.

    Olen kanssasi samaa mieltä paitsi kirjan koukuttavuudesta ja Karoliinan taidokkuudesta kirjoittaa, myös siitä että jotain selitetään ehkä liikaakin. Mutta se "ongelma" on monissa, monissa muissakin hienoissa kirjoissa.

    Ja on tosiaan innostavaa odottaa Karoliinan seuraavaa mahdollista kirjaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! <3 Tóibín tosiaan tuli mieleeni, vaikka Brooklyn tosiaan onkin melko erilainen kirja. Pinnan alla tuntui kuitenkin samanlaisia sävyjä ja tunnelatauksia (ja siis nimenomaan Klarissan osuuksissa, Corinnesta kerrottaessa tunnelma olikin ihan toisenlainen, ja kerronta dramaattisempaa :).

      Ja oikeassa olet, monissa (etenkin lukemissani käännöskirjoissa) huomaa samaa, asioita voisi jättää enemmän oman oivalluksen varaan. Kani nimeltä jumalassa näin olikin tehty, ja siitä olin ihastuksissani. :)

      Poista
  2. Minä taas pidin paljon juuri niistä välähdyksistä Corinnen nuoruusvuosiin. Ne olivat minusta kiehtovia ja arvoituksellisia ja jotenkin hyvin visuaalisia. Pidin myös siitä, että unet olivat alussa tuollaisia välähdyksiä, ja muuttuivat pikku hiljaa kertomuksellisemmiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, olen kyllä osittain samaa mieltä. Välähdykset olivat tosi mielenkiintoisia ja oivallinen tapa päästää lukija vähitellen enemmän sisälle uniin ja Corinnen elämään, mutta jäin silti kaipaamaan vielä enemmän. Taidan olla vähän ahne. :D

      Poista
  3. Olipa kiva lukea sinun tekstisi tästä, silmäillen tosin. Minä vähän odottelen tämän kanssa, kun olen malttamattomana lukenut jo muiden juttuja mutta josko lokakuussa. Nostit juuri odotuksiani. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, kiitos! <3 Minä en oikein uskaltanut lukea muiden blogiarvioita, kun niin monessa tuntui tulevan spoilauksia kirjan juonen suhteen (yritin itse kirjoittaa niin etten paljastaisi mitään oleellista). Lue ihmeessä kirja pian, Karoliina on hyvä tarinankertoja! <3

      Poista
  4. (ja tuo nostit odotuksiani siis siitä entisestä vielä ylöspäin, toimhuom. ;)

    VastaaPoista
  5. Kiitos ihanasta arviosta, Sara! Monia arvokkaita huomioita. Vertaus Tóibíniin ihastutti ja punastutti, hui! :)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi hyvästä kirjasta! <3

      (Pst, haluan sen ruokaohjeen, linssejä ja pinaattia kookoskermassa! :D)

      Poista
    2. Haha! Tämä muuten oli arviossasi erityisen viehättävää - kuinka olit kiinnittänyt huomiota yksityiskohtiin. <3

      En muuten ole edes satavarma, olenko kokeillut tähän ohjeeseen kookoskermaa, mutta luulen niin! Joka tapauksessa tämän linssi-pinaattipastan ohjeen pohjalta olen tehnyt monet hyvät ruoat: http://keittiojapuutarha.blogspot.fi/2011/02/linssi-pinaattipasta.html

      (Samasta blogista löytyy monia muitakin hyviä reseptejä, joissa käytetään linssejä, pinaattia ja/tai kookoskermaa.)

      Poista
    3. Nyt vasta ehdin tänne vastailemaan, mutta kiitos vielä ohjeesta, ihana! <3 Tätä on pakko kokeilla! :)

      Poista
  6. Nyt kun puit sen sanoiksi, niin minustakin Corinnen alkuvaiheet jäivät hieman irrallisiksi, mutta toisaalta ajattelin niin, että Klarissa näki siinä vaiheessa vain irrallisia unipätkiä Corinnesta. Klarissa nousi minullekin läheisemmäksi hahmoksi. Kokonaisuudessaan pidin kovasti kirjasta, juoni kasvoi hienosti ja kantoi loppuun asti :)

    Minäkin muuten mainitsin arviossani norarobertsmaisuuden, tosin se ei tullut mieleeni kannesta vaan Karoliinan luomasta jännityksestä. Mielleyhtymä liittyi nimenomaan Robertsin jännitysvoittoisiin kirjoihin, ei niihin kevyempiin rakkausromaaneihin. Mielleyhtymäni oli siis tässä tapauksessa positiivinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, olet varmasti ihan oikeassa. Oli varmasti tarkoituksellinen tyylikeino näyttää Corinnen elämästä aluksi vain pieniä välähdyksiä. Minäkin pidin kirjasta kovasti, tarina ja sen jännite kantoivat tosiaan viimeiselle sivulle saakka.

      Hih, samaa siis ajattelimme, vaikkakin ei syistä. :) Itse en ole lukenut Robertsilta kuin pari romantiikkahömppäkirjaa, naisen jännityskirjoista minulla ei ole kokemusta. Kansi toi kuitenkin mieleeni juuri niiden parin lukemani kirjan kannet. :)

      Poista
  7. Minulla tämä odottaa jo lukupinossani ja minä odotan innolla, että pääsen kirjan pariin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, oletkohan jo ehtinyt lukea Karoliinan kirjan? Olen ihan pihalla viime aikojen blogipäivityksistä, tulenkin blogiisi kylään pidemmäksi aikaa heti kun ehdin! :)

      Poista
  8. Hola, laitatko minulle copycat-kuvasi sähköpostiin, kiitos :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hola itsellesi, Amma! :) Kuva on onneksi lähetetty jo aikoja sitten, mutta anteeksi vielä täälläkin että meilin lähettäminen venähti ihan luvattoman pitkäksi! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...