Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani


Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani (Tammi, 1988. 330 sivua. Alkuteos Beloved, 1987. Suomentanut Kaarina Sonck.)

  Uhkarohkeaa, Paul ajatteli, kovin uhkarohkeaa. Entisen orjanaisen oli vaarallista rakastaa mitään noin paljon, ja erityisen vaarallista jos hän oli päättänyt rakastaa omia lapsiaan. Paul D tiesi että oli parasta rakastaa vain hiukan, hiukan kaikkea, niin että sitten kun ne musertaisivat sen tai sysäisivät sen ruumissäkkiin, saattaisi jäädä hiukan rakkauden rippeitä seuraavalle.

Cincinnati, Ohio vuonna 1873, eletään Yhdysvaltain sisällissodan jälkeisiä vuosia. Entiset orjat yrittävät opetella uudenlaista, vapaata elämää, mahdollisuutta herätä päivänkoitteessa ja päättää itse miten päivän viettäisivät. 124 Bluestone Roadin pienessä kaksikerroksisessa puutalossa elää karannut orjanainen Sethe yksinäistä hyljeksityn elämää yksinäisyyden uuvuttaman kahdeksantoistavuotiaan Denver-tyttärensä kanssa. Tyttärelle 124 ja sen takainen niitty ovat koko hänen tuntemansa maailma, eikä hän osaa edes kaivata muuta. Kaksikon seurana on vain pihamaalla makaileva koira, Tänne Poika, talossa kummitteleva kaunainen ja rauhaton sielu, sekä ihmiselämän verran raskaita muistoja. Tytärtään lukuun ottamatta Sethe on menettänyt kaiken; äitinsä, miehensä, anoppinsa Baby Suggsin, sekä kaksi poikaa ja pienen tyttölapsen. Menneiden asioiden muisteleminen tekee kipeää, ne ovat joko tuskallisia tai menetettyjä, ja Sethellä ja edesmenneellä Baby Suggsilla on ollut sanaton sopimus olla puhumatta niistä koskaan.

Eräänä päivänä Sethen pihaan ilmestyy tuttu mies menneisyydestä, Paul D, joka on ollut orjana Kultaisessa Kodissa, samalla tilalla kuin Sethe ja hänen miehensä Halle. Paul D käy taloksi ja karkoittaa ensitöikseen talon levottoman hengen. Seuraa aika, jolloin elämä tuntuisi näyttävän Sethelle aurinkoista puoltaan, kunnes taloon saapuu nuori, uupunut ja janoinen nainen, joka kertoo olevansa Rakkain. Kuka on tämä nainen, ja miksi hän takertuu Setheen ja Denveriin kuin hukkuva? Voiko ihminen koskaan päästä vapaaksi menneisyyden painolastista?


Minun kansani, minun rakkaani oli ensikosketukseni ensimmäisenä mustana naisena Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen Toni Morrisonin tuotantoon. Osasin odottaa vahvaa romaania, mutta kuitenkin Morrison onnistui yllättämään minut, niin väkevä ja ravisteleva lukukokemus lopulta oli. Luin kirjaa melko pitkään, se vaati rauhaa ja täydellistä uppoutumista, ja loppuun päästyäni olin hyvällä tavalla uupunut. Olin kulkenut Sethen ja Rakkaimman kanssa pitkän ja raskaan matkan, tunsin heidän läsnäolonsa silloinkin, kun kirja odotti pöydällä uutta lukuhetkeä, naiset menivät ihoni alle ja tulivat jopa uniini.

Morrison käsittelee teoksessaan kokonaisen ihmisryhmän, orjien, kohtaloa tarkastellen sitä vaikuttavasti muutaman yksilön tasolta. Minun kansani, minun rakkaani kertoo niin raskaista asioista, että ne saavat mykistymään ja jopa voimaan pahoin. Neekeriorjista puhuttaessa ihmisarvo on ollut täysin tuntematon käsite, romaanissa kuvaillaan niin käsittämättömiä ihmisoikeusrikkomuksia, että jopa niiden lukeminen ja ymmärtäminen tekee pahaa. Onkin helppoa uskoa että Morrison on ansiokkaasti avannut silmiä ja lisännyt ihmisten tietoisuutta ihmiskunnan mustasta historiasta. Orjuuden lisäksi teos kertoo myös lapsen menettämisestä, aina läsnäolevasta tuskasta, joka tuntuu kuin kuolainten jättämä aristava kohta suupielessä, sekä kaikennielevästä äidinrakkaudesta, rakkaudesta joka on jopa liika sakeaa.

Kirjan kerronta tuntui ensimmäisillä sivuilla hieman haastavalta, mutta kun lukemisessa pääsi oikeanlaiseen flow-tilaan, vahvaa kerrontaa ei voinut kuin ihailla. Morrison loihti eteeni kauniita näkymiä, Ohion teatraalisia vuodenaikoja, tuulessa huojuvia maissintähkiä ja kaartuvien puksipuupensaiden muodostaman majan auringossa hohtavaa smaragdinvihreää - ja toisaalta asioita joita en olisi halunnut nähdä mutta joita olin pakotettu katsomaan; hirressä roikkuvia orjia, naisia peltotöissä rautaiset kuolaimet suussaan, sekä verissään makaavia mustia lapsia. 

Morrison onnistuu yllättävän minimaalisella kuvailulla luomaan vahvoja mielikuvia. Saatoin haistaa puhtaan pyykin, joka silitettäessä tuoksui kuumalta sateelta, sekä Baby Suggsin talon ympärillä leijailevan paheksunnan lemun. Pienet yksityiskohdat - kenkien kopina puisilla jalkakäytävillä, vankkureilla tehty karkumatka ja puisessa pesusoikossa kylpevä mies - maalaavat elävää ajankuvaa. Kirjan maailma on väkevä ja taianomainen, Morrisonin käyttämät mielikuvituksekkaat maagisen realismin elementit toivat paikoitellen mieleeni yhden maagisrealistisen lempikirjani, Katja Kaukosen Odelman.

Minun kansani, minun rakkaani teki syvän vaikutuksen ja uskon sen jäävän mieleeni pitkäksi aikaa. Teos herätti valtavasti ajatuksia ja sai taas kerran tuntemaan syvää kiitollisuutta omasta hyväosaisuudesta ja elämän pienistä ilonaiheista - tuollaisten ihmiskohtaloiden rinnalla omat pienet murheet tuntuvat mitättömiltä. Morrison saa lukijan ymmärtämään, mitä todellinen vapaus on, miten arvokasta elämä ja rakkaus.

  Niinpä sitä suojeli itseään ja rakasti pientä. Valitsi omakseen taivaan pikkuruisimmat tähdet, makasi pää kenossa jotta näkisi rakastettunsa kaivannon laidan yli ennen kuin nukahti. Vilkuili sitä salaa puiden läpi kahlekulkueessa. Ruohonkorsi, salamanteri, hämähäkki, tikka, koppakuoriainen, se oli muurahaisten valtakunta. Mikään kookkaampi ei tullut kysymykseenkään. Nainen, lapsi, veli - sellainen iso rakkaus olisi repäissyt ihmisen halki Georgian Alfredissa. Paul D ymmärsi tarkalleen mitä Sethe tarkoitti: että pääsi paikkaan missä sai rakastaa mitä ikinä halusi - ettei tarvinnut lupaa toiveilleen - no niin, se oli vapautta.

Tämän upean ja vaikuttavan kirjan ovat lukeneet myös KaisaSalla ja Norkku, sekä Lumiomenan Katja, joka bloggaa kirjasta tismalleen samaan aikaan kanssani. :)

Kommentit

  1. Tämä oli melkein pyörryttävä kirja, joka kyllä vaati sen rytmiin totuttautumisen mutta oli ehdottomasti vaivan arvoinen! Upea!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norkku, olen ihan samaa mieltä! Tätä luettuaan oli aika vaikeaa saada unta... :)

      Poista
  2. Tämä on niin hieno ja vahva kirja - yksi elämäni kirjoista, ehdottomasti. Lue ihmeessä Morrisonin Rakkaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen Kirahvi, luulen, että minäkin tulen muistelemaan tätä kirjaa yhtenä vuoden parhaista ja mieleenjäävimmistä lukukokemuksista.

      Ja luen, varmasti! :)

      Poista
  3. Kirjoitit hienosti ja vahvasti tästä upeasta romaanista. Hauska sattuma, että luimme kirjan taas kuta kuinkin samaan aikaan. <3 Ja vertauksesi Odelmaan on osuva. Vaikka Kaukosen ja Morrisonin maailmat ovat kaukana toisistaan, on niissä samaa maagista realismia, veden merkitystä, "muualta" tulevaa väkeä.

    Minun kansani, minun rakkaani on varmasti yksi koko oman kirjasyksyni parhaimmista kirjoista - ja niin varmasti sinunkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja-kulta! <3 Enkä enää yhtään ylläty että luemme samoja kirjoja samaan aikaan, välillä tuntuu että olemme melkoiset (henkiset) kirjakaksoset. :D

      Kirjoititkin omassa arviossasi siitä, että Rakkain nousee vedestä. Silloin tuntui kuin olisin hypännyt Odelman sivuille. :) Ja oli kirjoissa muutenkin samankaltaista tunnelmaa, sellaista hiljaista ja harmaata ahdistusta. (Kirjoitin muuten vähän hölmösti tuon tekstini, tokihan Morrisonin kirja on huomattavasti vanhempi kuin Odelma, kirjoitukseni kuulostaa vähän siltä kuin kuvittelisin asian olevan toisinpäin... :)

      Juuri samaa mietin, tämä kirja tulee varmasti jäämään mieleen yhtenä syksyn - ja ellei jopa koko vuoden parhaista kirjoista. :)

      Poista
  4. Kirjoitit kirjasta vaikuttavasti. Minä olen joskus paljon nuorempana yrittänyt lukea jotakin Morrisonin kirjaa, mutta se oli varmaan silloin liian haastavaa, koska en päässyt alkua pidemmälle. Tarkoitus olisi kokeilla jossain vaiheessa uudemman kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! :)
      Kokeile ihmeessä uudestaan, luulen etten itsekään olisi saanut nuorempana näin haastavaa kirjaa luettua. Nyt aika oli kypsä ja minä myös.

      Poista
  5. Ostin tämän kirjahyllyyni ihan hiljattain ja kirjoituksesi sai minut vakuuttumaan (jälleen kerran), että upea kirja on odottamassa!

    Sinun tapasi kirjoittaa on niin innoittava, että olen ihan fiiliksissä jos koen tehneeni kirjalöydön sivuiltasi! Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nino, voi että! Ihana kommentti, kiitos! <3 Tuli hirmuisen hyvä mieli, olet kultainen! :)

      Ja tosiaankin, sinulla on hieno kirja hyllyssäsi odottamassa! :)

      Poista
  6. Tää on upea teos, olen todella paljon pitänyt Morrisonista. Ei helppoja kirjoja, ei rakenteeltaan eikä teemoiltaan kuitenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjanainen, olen ihan samaa mieltä. Ei tämä helppo kirja ole millään tavalla, mutta äärimmäisen hieno ja palkitseva. Aion ehdottomasti myös lukea lisää Morrisonia.

      Poista
  7. Morrison saa todellakin ymmärtämään, mitä orjuus on ollut: että nainen mieluummin tappaa lapsensa kuin vie hänet takaisin orjuuteen. Ihana että luit tämän, Sara!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, ihan totta! Tämä kirja ja Sethen tarina jäävät kyllä mieleen kummittelemaan pitkäksi aikaa. Ja olen iloinen, että luin, tämä taitaa olla yksi vuoden parhaista lukukokemuksistani. :)

      Poista
  8. Upea teksti upeasta kirjasta. Luin tämän reilusti yli vuosi sitten ja olin todella, todella vaikuttunut. Kirjan vahvuutta kuvaa se, että lukukokemus palasi heti mieleeni voimakkaana, kun luin tätä sinun kokemustasi.

    Lisää Morrisonia täytyy saada, mieluusti aiemmin kuin myöhemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, kiitos! <3 Tämä todella oli vaikuttava lukukokemus, joka ei varmasti tule unohtumaan ihan äkkiä (jos koskaan). Ja samat sanat, Morrisonia pitää lukea pian lisää!

      Poista
  9. Hienosti kirjoitit tästä kaimani! Olen lukenut kirjan joskus kymmenen vuotta sitten ja koin sen hyvin vaikuttavana ja järkyttävänäkin. Pitäisi lukea Morrisonilta muutakin tuotantoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaima! <3 Vaikuttava ja järkyttävä kirja, todellakin. Minullekin tämä oli siis ensimmäinen Morrisonilta lukemani kirja. Hienoa että vielä monta laadukasta lukukokemusta on edessäpäin, meillä kumpaisellakin. :)

      Poista
  10. Vau, kuulostipa tosiaan vahvalta! Mahtavaa, että tätä aihetta on käsiteltz nyt myös yksittäisten ihmisten tarinoiden kautta, se tuo ne jotenkin niin lähelle. Kirja kiinnostaa, mutta pelkään, onko se kuitenki liian hieman raskaslukuinen minulle, varsinkin kun vielä vihjasit, että Odelmassa oli samankaltaisia elementtejä: Se kun ei minuun uponnut sitten yhtään... Bloggauksesti oli joka tapauksessa tosi kiva lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tessa, kiitos! <3 On totta, että Minun kansani, minun rakkaani on haastava ja hivenen raskaslukuinen kirja, mutta se on niin hieno, että kannattaa ainakin yrittää. Kirjassa on niin vahva tarina ja tunnelma, että kun niihin pääsee sisälle, kirjaa ei voi laskea käsistään.

      Kokeile, ja kerro sitten miten kävi! :)

      Poista
  11. Kiitos linkityksestä, Sara! <3

    Kirjoiti ihanasti ja jäin miettimään omia kokemuksiani, kun sanoit, että Morrisonin teoksen maagisen realismin elementit toivat mieleesi Odelman. Itsekin olen lukenut Kaukosen pakahduttavan upean teoksen, mutta harmikseni Morrisonin teoksesta olen unohtanut jo niin paljon, etten enää pysty itse vertaaman teoksia keskenään.

    Löysin parisen vuotta sitten kirpparilta Morrisonin Rakkauden, joka vieläkin odottaa hyllyssä lukuhetkeään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, kiitos itsellesi loistavasta arviostasi, joka osaltaan sysäsi minut lähemmäs tätä hienoa kirjaa! <3

      Minäkin taidan jatkaa tästä kirjasta Morrisonin Rakkauden pariin, sitten kun on sen aika... :)

      Poista
  12. Hieno teksti! Minä olen lukenut vasta Jazzin Morrisonilta, enkä ollut siitä kauhean vakuuttunut, vaikka oli se lopulta parempi kuin alussa pelkäsin. :) Silti olen kahminut muita Morrisoneita hyllyyni, tämänkin, koska olen jotenkin varma, että hän on minun kirjailijani. Odotan vain oikean kirjan löytymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karoliina! <3 (Mahdatkohan muuten arvata, mistä kirjasta kirjoitan seuraavan blogijuttuni...? ;)

      Minulla taas on Jazz hyllyssä odottamassa vuoroaan. Toivon ehtiväni pian sen pariin. Taannoin lukemani F. Scott Fitzgeraldin Kultahattu jätti nälän '20-luvun New Yorkiin. Se ei ollut minulle napakymppi, uskon pitäväni Jazzista enemmän (vaikka se ei sinua täysin vakuuttanutkaan). Sinulle taas suosittelen tätä MK,MR:ni, tai sitten Rakkautta, jota en siis itse ole vielä lukenut, mutta jota niin moni kehuu ja suosittelee. Uskon täysin, että sinäkin löydät vielä Morrisonin omaksi kirjailijaksesi! <3

      Poista
  13. Iso kiitos kommenteistanne! <3 Palaan niihin myöhemmin tänään! :)

    VastaaPoista
  14. Sara, jaksan aina ihmtellä sitä, miksi tämä kirja ei vedä minua. Aloitan ja aloitan, mutta en ikinä pääse eteenpäin. On kuin suossa tarpoisi. Minulle tosi harvoin käy näin...Vika täytyy olla minussa, sillä eiväthän niin monet voi olla väärässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, huomasin nyt etten ole muistanut vastata kommenttiisi, vastaan nyt liki puolentoista vuoden viiveellä... ;) Minun kansani, minun rakkaani on hieno kirja, joka lähtee muistaakseni käyntiin hieman jähmeästi, Morrisonin kerronta on aika omanlaistaan ja sellaisena hidaslukuista. Mutta kun siihen pääsee sisälle, ei kyytiä voi enää pysäyttää. Kokeile tätä vaikka vielä joskus. Sen sijaan Morrisonin esikoisromaania Sinisimmät silmät en sinulle suosittele: siinä tapahtuu eläimille ja lapsille semmoisia asioita että sinun kannattanee jättää kirja lukematta. Terveisin nimimerkki Vieläkin järkyttynyt. :-/

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit