Linn Ullmann: Aarteemme kallis


Linn Ullmann: Aarteemme kallis (WSOY, 2012. 360 sivua. Alkuteos Det dyrebare, 2011. Suomentanut Tarja Teva.)

  Vanha valkoinen alppihuvila mäen päällä olisi kaivannut uutta maalikerrosta, mutta sitä ei kukaan huomaisi sumuisessa hämyssä. Pian olohuoneen kaappikello, joka oli kerran maailmassa kuulunut Jennyn isoäidille, löisi seitsemän kertaa, ja silloin kaikki olisi valmista. Puutarha heräisi eloon. Talo heräisi eloon. Ovet pihalle ja puutarhaan avautuisivat. Sade hellittäisi hieman, ja vaikka sumu riippui raskaana puunlatvoissa, valot ja lyhdyt loistaisivat sekä sisällä että ulkona. Ja he kaikki seisoisivat pihalla ottamassa vastaan vieraita. Jenny ja Irma, Siri ja Jon ja Alma ja pikku Liv ja kuukasvoinen tyttö jonka nimi oli Mille. 
  Jenny piteli verhosta kiinni. Antaa juhlien alkaa! Melkein viisikymmentä vierasta läheltä ja kaukaa. Tuoden lahjoja ja kukkia ja samppanjaa, sadepisaroita hiuksissaan, suut leveässä naurussa, kesäleningit yllään ja valkoiset nenäliinat taskuissaan he tulivat toivottamaan Jenny Brodalille hyvää syntymäpäivää.

Entinen kirjakauppias Jenny Brodal täyttää seitsemänkymmentäviisi vuotta. Hänen ainoa elossa oleva lapsensa Siri haluaa järjestää äidilleen suuret puutarhajuhlat lapsuudenkodissaan Mailundissa, vanhassa valkoisessa puutalossa joka on kuulunut suvulle sodan päättymisestä asti. Jenny ei halua juhlia, puutarhassa juhla-asuissaan pönöttäviä vieraita, puheita tai espanjalaista maitoporsasta. Hän haluaisi vain olla rauhassa, tehdä pitkän kävelylenkin ystävänsä Irman kanssa, tai käydä kenties ajelulla tyttärentyttärensä Alman kanssa. Siri ei kuitenkaan ota kieltoja kuuleviin korviinsa, ja kun suurella vaivalla järjestetyt juhlat ovat alkamassa, istuu päivänsankari yläkerran huoneessaan villasukat jalassa juomassa itseään punaviinistä humalaan.

Perheeseen on kesäksi palkattu lastenhoitajaksi yhdeksäntoistavuotias oslolaistyttö, Mille. Tämä kuukasvoinen tyttö on kömpelö ja hieman arka, mutta kuitenkin innokkaan odottavalla mielellä aikuisen elämänsä kynnyksellä, ensimmäistä kertaa poissa kotoa. Kesän alussa hän on luvannut itselleen että hänestä tulisi kesän kuluessa kokonaan uusi, sisältä ja ulkoa, ja kun hän syksyllä palaisi Osloon, kaikki ihmettelisivät mitä hänelle on tapahtunut, olet jotenkin ihan toisenlainen. Kuitenkin ennen kuin jo etukäteen epäonnistuneiksi tuomitut juhlat sumuisessa heinäkuun illassa ovat päättyneet, on yksi joukosta poissa - Mille on kadonnut lopullisesti sumuun. Sumuun joka ikään kuin väisti sitä joka oli sumua kauniimpaa.

Mille kuolee, mutta muiden elämä jatkuu. Kaikkien kohdalla elämä on vain enemmän vain vähemmän umpisolmussa. Miten perhe pysyy kasassa, kun kaikki puhuvat toistensa ohi, eikä kukaan todella kuule tai näe toistaan? Miten pitäisi elää, kun syyllisyys kalvaa mieltä päivästä toiseen?


Luin aiemmin syksyllä Ullmannin esikoisteoksen Ennen unta, ja ihastuin suuresti hänen omaperäiseen ja raikkaaseen tyyliinsä kirjoittaa. Ja viimeistään tämän uutuusteoksen luettuani voin todeta että Ullmann on raivannut mielessäni paikan lempikirjailijoideni joukkoon. Aarteemme kallis on huikean hieno kirja, joka moniulotteisuudessaan jää mieleen pitkäksi aikaa, ja johon on vaikeaa olla ihastumatta.

Teos on kuin kaunis tilkkutäkki, se rakentuu pienistä palasista ja kokonaisuus hahmottuu lukijalle vähitellen. Ajassa liikutaan sujuvasti tarinan aloittavien juhlien nykyhetkestä menneisyyteen aina Jennyn lapsuuteen saakka, ja toisaalta juhlista parin vuoden päähän tulevaisuuteen. Takaumat ja nykyhetki liukuvat vaivatta lomittain eikä runsas eri aikatasoissa hyppely häiritse tai sekoita päätä vaan päinvastoin, Ullmann pyörittää palettia huomiota herättävän taitavasti.

Tarinan yllä tuntuu leijuvan painava sumu, ilmassa on koko ajan hienoinen lopullisuuden tuntu. Millen katoamisen jälkeen perheen elämä muuttuu harmaaksi ja tahmaiseksi, ja se tunne välittyy lukijalle vahvana. Perheenjäsenten on vaikeaa päästä lähelle toisiaan ja samoin käy lukijalle, kukaan henkilöhahmoista ei päästä kunnolla lähelle itseään, vaikka jokaisesta selviääkin paljon yksityiskohtia, menneisyyden palasia ja muistoja romaanin edetessä. Etäisyys ei kuitenkaan haittaa, juuri se tekee päähenkilöistä niin kiinnostavia ja kiehtovia.

Jokaisessa henkilössä on hyvä ja huono puolensa ja omat kipupisteensä. On vanha, siro ja leppymätön Jenny, nainen joka on menettänyt lapsensa ja miehensä ja yrittänyt selviytyä syyllisyyden ja syyllistämisen ajatustensa kanssa hukuttamalla niitä alkoholiin, on hänen tyttärensä Siri, vahva vinoselkäinen nainen joka pyörittää kahta ravintolaa turvatakseen perheensä elannon tähtitieteellisen pankkilainan kurimuksessa, sekä Sirin mies Jon - kehuttu kirjailija, joka on jo vuosia kärsinyt writer's blockista. Tekstiä ei synny, kustantaja ja vaimo hengittävät niskaan ja takaraivossa jyskyttää tietoisuus siitä että kirjan olisi pitänyt olla valmis jo viisi vuotta sitten, eikä vuodesta toiseen työn alla ollut kirja tule koskaan valmistumaan. Ahdistunut Jon hakee ymmärrystä suhteistaan vieraisiin naisiin. 

Ja sitten ovat vielä Sirin ja Jonin lapset, vakava ja penseä teini-ikäinen Alma jolla on äkäisenmustat hiukset, ja josta tulee vuosien myötä vanhemmilleen vieras ja käsittämätön lapsi, sekä seitsemän vuotta nuorempi vaaleakiharainen Liv, joka aurinkoisuudessaan ja iloisuudessaan hurmaa jokaisen. Eikä toki sovi unohtaa Leopoldia, perheen suurta ja tottelematonta koiraa, joka on kuin kaikkien koirien kosto ihmiselle. Erityisen suuri rooli on perheen ulkopuolisella Millellä, joka tuntuu kuin pikaisesti piipahtavan romaanissa, mutta jonka olemassaolo ja kohtalo värittävät tarinaa aina sen ensimmäiseltä sivulta viimeiselle.

Ullmann käyttää kieltä kuin terävää veistä. Hän kuvaa henkilöidensä mielenliikkeitä äärettömän taitavasti ollen tarkkanäköinen, pureva ja ajoittain sarkastisella ja tummalla tavalla hauska. Hänen kirjoitustyylinsä on tässäkin teoksessa samalla tavalla raikas, napakka ja omaperäinen kuin esikoisteoksessaan Ennen unta, mutta ote on entisestäänkin terävöitynyt ja teksti hioutunut. Tätä kirjaa oli todellakin nautinto lukea! Aarteemme kallis sai nauttimaan ja ahdistumaan juuri sopivassa suhteessa, ja toivonkin kirjan saavan runsaasti lukijoita ja niitä kuuluisia blogisavuja.

Kirjasta on kirjoitettu myös Kirjavassa kammarissa (huomaan nyt lainanneeni Karoliinan kanssa samaa kohtaa), Rakkaudesta kirjoihin -blogissaKirjakirpussa ja Leena Lumissa. Käykääpä kurkkaamassa!

Kommentit

  1. Hienoa kuulla, että pidit teoksesta! Minustakin Ullmannin tyyli on todella omintakeinen. Itse inhosin niin Jennyä kuin Irmaakin, surin Sirin ja Jonin ohipuhumista, jännitin Alman tulevaisuuden puolesta... Loppu jätti kuitenkin melko toiveikkaan olon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, kävinkin äskettäin kiertämässä, lukemassa ja kommentoimassa muiden arviot. :)

      Aarteemme kallis on kyllä tosi upea ja vahva kirja. Olen vieläkin ihan sen lumoissa vaikka lukemisesta onkin jo vähän aikaa. Minäkin inhosin Irmaa, Jennyä en ehkä niinkään. Jenny oli minusta ennemminkin surullinen hahmo, elämässään tavallaan epäonnistunut - asia jonka tietoisuuden kanssa hän joutui elämään. Ja minäkin surin Sirin ja Jonin suhdetta, ja kuten sinun blogissasi kävin jo kommentoimassa, surin sitä ehkä itsellenikin yllätykseksi enemmän Jonin kuin Sirin näkökulmasta. Jon oli sika, mutta ehkä toisissa olosuhteissa tilanne olisi ollut toinen, kuka tietää.

      Loppu oli mielestäni ihan täydellinen, juuri sellainen kuin sen pitikin olla. Valonpilkahdus, uusi pieni mahdollisuus. :)

      Poista
    2. Minäkin pidin -outoa kyllä- enemmän Jonista! Ja tuo on ihan totta, Jennyllä oli hirvittävä painolasti menneisyydessä, joka ei tietenkään voinut olla käytökseen vaikuttamatta.

      Tässä on todella rankkoja aiheita, mutta kuitenkaan teos ei ole synkkä. Voi kun muistaisin minkä kirjailijan teoksen olen aiemmin lukenut... Joka tapauksessa häntä on saatava lisää!

      Poista
    3. Olen ihan samaa mieltä. Tämä oli todella tasapainoinen kokonaisuus, toisenlaisella lähestymistavalla tästä olisi helposti tullut raskas ja synkkä.

      Ullmann on tainnut nyt saada monta uutta innokasta fania, ihan mahtavaa! <3

      Poista
  2. Sinulla ja mulla oli myös kaksi samaa sitaattia;-)

    Tässähän onkin kohdillaan juuri viihtymisen ja ahdistksen suhde: Lukijaa ei ajeta rajan yli, eikä etenkään jätetä pimeään, kuten minulle kävi Oatesin uusimman kanssa. Tässä oli kaikki niin kohdillaan kuin olla voi.

    Ja lopussa kokonaisen perheen viimeisestä joulusta huolimatta, vilahti pienen lyhdyn valo...,mutta onneksi Leopold sai olla vielä joulun perheen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, totta! :) Kävin vielä kertaalleen lukemassa intohimolla kirjoittamasi arvion, ja olen niin monesta asiasta samaa mieltä.

      Ja olen tuostakin ihan samaa mieltä, tässä tosiaan on kaikki kohdillaan! Kuten Annikalle juuri yllä kirjoitinkin, tästä olisi toisenlaisella otteella saanut tosi synkän ja huonolla tavalla ahdistavan tarinan, joka olisi jättänyt vain pahan mielen ja ahdistuneen olon. Näin ei käynyt, koska Ullmann on niin hurjan taitava, hän osaa kirjoittaa kaikelle juuri sellaisen sävyn, jonka kanssa on lopulta hyvä olla.

      Ja voi, Leopold. Mielessäni katson vieläkin lumeen uupunutta Leopoldia silmiin ja itken... <3

      Poista
  3. Minä aloittelin tätä juuri, enkä malttaisi laske akädestäni! Olen todella ihastuksissani, ja palaan asiaan kun olen lukenut enemmän ;).

    Hieno arvio♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, eikös vaan olekin ihan mahtava kirja? :) Odottelen innolla arviotasi!

      Ja kiitos! <3

      Poista
  4. Yritin joskus vuosia sitten lukea Ennen unta, mutta se jäi kesken. Se oli tosin sellaista aikaa, kun minun oli vaikea keskittyä kirjoihin, enkä muista kirjasta oikeastaan mitään. Tämä alkoi kuitenkin kiinnostaa Karoliinan ja Leenan juttujen perusteella, ja nyt entistä enemmän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, uskon että jos aika on ollut huono ja (kirjaan)keskittymiskyky vähän kateissa, Ullmannin tyyli on saattanut tökkiä. Mutta kuulehan nyt ystävä hyvä, olen täysin varma että ihastuisit tähän kirjaan (samaten kuin Ennen untaankin), joten ehdotan että hankit sassiin tämän (tai jotain muuta Ullmannia) luettavaksesi. Lupaan ettet kadu!

      Minulle Ullmannista on tullut sellainen kirjailija, jonka suhteen haluaisin tehdä "pekat", eli lukea koko suomennetun tuotannon lähestulkoon yhteen pötköön. :D

      Poista
    2. Hyvä hyvä, uskotaan. :)

      Ja hih, kiva ilmaus! :D

      Poista
  5. No nyt vihdoin täällä. :) Ihana sinä, kun tykkäsit! Ja ymmärsit kirjan - minun mielestäni - ihan oikein, hih.

    Tässä on tuo jännä, että esitellään tosi pahasti "viallisia" ihmisiä, niin kuin Jenny tai Jon, mutta niin todenmakuisesti, että heitä ajattelee kokonaisina, ei minään kirjallisina karikatyyreina. Ja siksi tietää, että heidän sisällään on hyvää samalla tavalla kuin meissä kaikissa. Ja siksi yrittää ymmärtää syitä siihen, miksi he kohtelevat rakkaimpiaan niin huonosti. Tai itseään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina-kulta, tervetuloa! <3 Ja huh, onneksi ymmärsin kirjan oikein, mikä helpotus! ;)

      Sanot tuon asian niin hyvin etten voi sanoa muuta kuin aamen! :) Ullmann kirjoittaa tosiaan niin taitavasti että lukiessaan alkaa peilata henkilöiden hyviä ja huonoja piirteitä omiinsa. Hahmot ovat perin inhimillisiä, ja juuri niin kuin sanoit, se tekee kerronnasta todenmakuista.

      Poista
  6. Minulla tämä odottaakin jo lukupinossa, ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, voi että! <3 Toivottavasti luet tämän pian!! Varmasti (!) tykkäät!! :)

      Poista
  7. Sain luettua tämän viime hetkillä haasteeseen. Pidin kirjasta, vaikka kirjailija ei ole suosikkini. En pitänyt kirjan ihmisistä, mutta tarina on hyvä. Inhosin Jonia. Inhosin tuota parisuhdetta. Mutta inhoni ei liity kirjasta pitämiseen. Luin myös islantilaisen kirjan ja se koetteli ymmärrystäni paljon enemmän. Tosin luin trilogian aloituksen, joten täytyy lukea kokonaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, tulen lukemaan postauksesi lähiaikoina. Ihanaa, että pidit tästä, Ullmann on nykyisin yksi lempikirjailijoistani. <3 Minunkin piti lukea islantilaista haasteen tiimoilta, mutta en sitten lopulta ehtinyt. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit