torstai 25. heinäkuuta 2013

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä


Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä (Otava, 2012. 382 sivua. Alkuteos El verano de los juguetes muertos, 2011. Suomentanut Taina Helkamo.)

  Tuntui käsittämättömältä, että katu oli niin rauhallinen, niin tietämätön tragediasta joka oli meneillään vain muutaman metrin päässä. Kortteli oli kesäviikonloppuina muutenkin tyhjä, mutta tuolloin, tukahduttavan kuumien hellepäivien jälkeen sieltä olivat paenneet lähes kaikki. Edes iltapäivän sade ei ollut saanut ketään muuttamaan mieltään. Keski-ikäinen mies kävelytti epämääräisen rotuista koiraa pitkin Via Augustaa; kaupat olivat kiinni, kahvilat pimeinä, molemmin puolin katua tilaa parkkeerata. Rauhallinen näkymä, jonka rikkoivat vain hiljaa loittonevien poliisiautojen siniset valot, äänettömät tuikkeet jotka veivät mennessään tragedian jäännökset.

Kuolleiden lelujen kesä aloittaa uuden espanjalaisen dekkarisarjan, jonka päähenkilönä seikkailee argentinalaissyntyinen komisario Héctor Salgado. Tarinan alussa mies on juuri palannut kuukauden mittaiselta pakkolomaltaan Buenos Airesista, jonne hän oli lähtenyt ottaakseen etäisyyttä saamaansa pahoinpitelysyytteeseen tunteidensa roihahdettua teoiksi erääseen epäiltyynsä kohdistuen. Työhön palattuaan Salgado saa tutkittavakseen selvältä vaikuttavan jutun: yhdeksäntoistavuotias humalainen poika on kuollut pudottuaan ikkunasta juhannusaaton juhlinnan päätteeksi. Tapahtunutta pidetään selvänä onnettomuutena, mutta Salgadon kaiveltua juttua nuoren tutkijaparinsa Leire Castron kanssa herää vähitellen epäily rikoksesta.


Hillin esikoisromaani oli mukavan positiivinen yllätys omassa genressään. Luin kirjan viime kesänä, ja nyt kun olen palaamassa Barcelonan kaduille Hillin keväällä ilmestyneen romaanin Kauniit kuolemat parissa, ajattelin olevan korkea aika kirjoittaa jotakin myös tästä sarjan ensimmäisestä osasta.

Tapahtumapaikkana Espanja on erittäin mukavaa ja tervetullutta vaihtelua, itse kun luen lähes aina joko Britanniaan, Ruotsiin tai Suomeen sijoittuvia dekkareita. Romaanin Barcelona-kuvaukset herättelevät tehokkaasti matkakuumetta, helteisen kaupungin hivenen painostava tunnelma välittyy tekstistä loistavasti. Barcelonan voi tuntea kaikilla aisteillaan, ja lukiessa alkaa tehdä mieli raikasta cavaa tai virkistävää gazpachoa.

Hillin kerronta on sujuvaa ja käännös tuntuu onnistuneelta. Tämä esikoinen onkin pätevä pakkaus: se sisältää vetävän ja sujuvasti etenevän tarinan, taidokkaita ja yllätyksellisiä juonenkäänteitä, sekä joukon mainioita henkilöhahmoja joille Hill on onnistunut rakentelemaan kiinnostavat persoonat ja henkilöhistoriat.

Komisario Héctor Salgado osoittautui nopeasti karismaattiseksi ja puoleensavetäväksi päähenkilöksi. Myös hänen naispuolinen parinsa Leire vaikutti mielenkiintoiselta tyypiltä. Kummankin siviilielämässä tapahtui tarinan edetessä sellaisia asioita, että päähenkilöiden vaiheista lukee mielellään lisääkin. Ainakin minut sarja onnistui siis koukuttamaan jo heti ensimmäisellä teoksellaan. Kuolleiden lelujen kesän lopussa lukijalle tarjoillaan lisäksi sellainen koukku, jonka ansiosta kirja jää mieleen ja seuraavaa osaa kohtaan jää kivasti kutkuttava odotuksen tunne. Ja myönnettävä se on, hieman ahdistunut ja yksinäinen (naista elämäänsä kaipaava) ja kuitenkin samalla äärimmäisen miellyttävä ja miehekäs Héctor Salgado teki minuun sellaisen vaikutuksen että jatkan mielelläni matkaani Barcelonan kaduilla hänen seurassaan. Tästä dekkarista jäi hyvä jälkimaku.

  Kenties tämä oli parasta, mitä hän enää saattoi odottaa: miellyttäviä, sydämellisiä kohtaamisia, jotka jättivät suuhun hyvän maun. Lohdullisia kuin hyvä kahvi.

Kuolleiden lelujen kesästä on kirjoitettu myös ainakin näissä blogeissa: Nenä kirjassaKirjainten virrassaRakkaudesta kirjoihin ja Vauhkon kirjat ja kirjaimet.

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Espanja

4 kommenttia:

  1. Ihana Hill! Jotenkin herkän ja fiksun oloinen kirjailija! Miten mahtavaa, että tykästyit <3

    Mulla on karmea dekkariyliannostus, ihan harmittaa, kun olen haalinut syksyksi pinoittain jännäreitä. Kai mä selviän :) Se omin genre nyt hakusessa.

    Love!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, niin on! <3 Vietän tämän viikonlopun Héctorin kanssa - kyllä naisella voisi huonomminkin mennä. ;)

      Voi ei, muruseni! Olet siis vetänyt dekkariöverit?! Lue nyt jotain ihan muuta - ja paljon, kyllä sitten taas syksyllä dekkarit maittavat. Ja hei, syksyllä onkin tulossa aika kovaa kamaa sillä saralla! Odotan jo kovasti paitsi niitä kaikkia kirjoja, myös sinun mielipidettäsi niistä. Olet dekkarinlukijaesikuvani ja paras dekkarivinkkarini! <3

      Laav sinnekin! <3 <3

      Poista
  2. Komisario Salgado on ehdottomasti suosikkini miespuolisista etsivistä! Hullaannuin hänen karismaansa, kaikista negatiivisista piirteistään huolimatta, tai ehkä juuri niiden vuoksi. Tykästyin kyllä Leire Castroonkin. Niin ja tietysti Barcelonaan.
    Ja minä vielä pari vuotta sitten muka en yhtään tykännyt dekkareista.
    Harmi, että kolmatta ei ole suomennettu, eikä edes suunnitella suomentaa. Kyselin kustantajalta. Ehkä jos muutkin kyselisivät sen perään. Itse tavasin sen kesällä espanjaksi, olihan se tietysti vielä parempi lukuelämys, tavallaan, mutta aikaa vievä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Serentis, Salgado on kyllä niin karismaattinen hahmo, että voi yhden kerran! (Huomaan muuten nyt, etten ole kirjoittanut blogiin kuin tästä sarjan ensimmäisestä kirjasta - pitääkin ottaa tavoitteeksi saada toinenkin teksti julkaistua.) Hillin Barcelona on myös kovin houkutteleva, murhistaankin huolimatta. :)

      Ai, luulin että koko sarja suomennetaan?! Pitääkin laittaa kustantajalle vienoa toivetta näiden kirjojen suhteen, kyllähän näitä täytyisi saada lukea lisääkin. Mutta vau, sinä olet lukenut espanjaksi! Ihailen! Minulta ei onnistuisi espanjaksi kuin aivan yksinkertaisimmat asiat, ruoan tilaaminen, ja kenties kellon tai reittiohjeiden kyseleminen. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...