lauantai 27. heinäkuuta 2013

Kjell Westö: Lang


Kjell Westö: Lang (Otava, 2002. 253 sivua. Alkuteos Lang, 2002. Suomentanut Katriina Savolainen.)

Marraskuisena yönä töölöläisessä asunnossa soi puhelin. Soittaja on menestyvä kirjailija ja televisiojuontaja Christian Lang, joka pyytää hätääntyneenä apua ystävältään ja kollegaltaan, romaanikirjailija Konrad Wendelliltä. Jotain kamalaa on tapahtunut, ja Wendellin epäilykset vahvistuvat kun hän tapaa Langin yöllä Töölöntorilla: miehen kaulalla komeilevat verekset punaiset jäljet.

  Ystävyytemme oli yli kolmekymmentä vuotta vanha ja sieti paljon, mutta edes se ei riittänyt selittämään miksi minä, syytön, ryhtyisin osalliseksi hänen rötöksiinsä. "Ei ole kohtuullista vaatia sellaista ystäviltä, Lang", sanoin ja kehoitin häntä ajamaan suoraa päätä Pasilan poliisitalolle tunnustamaan. Lang pudisti päätään ja purskahti itkuun, me istuskelimme vielä hetken jutellen vaimealla äänellä ja yö oli sateinen ja musta, ja sitten minä annoin periksi ja vastoin parempaa tietämystäni lainasin hänelle lapiotani.

Kaikki on alkanut paria vuotta aiemmin. Vaimostaan eronnut Lang on viettänyt kesää Helsingissä, ja tavannut eräänä iltana pitseriassa nuoren naisen, joka päätyy miehen asunnolle yöksi. Aamulla nainen on kadonnut, eikä mies tiedä hänestä muuta kuin etunimen: Sarita. Naisesta tulee Langille pakkomielle, ja illan toisensa jälkeen ajaa sisäinen pakko hänet Helsingin kaduille naista etsimään. Kun Sarita lopulta löytyy, alkaa rakkauden, vihan ja mustasukkaisuuden täyteinen suhde, joka johtaa Langin lopulta tuhoon.

  Langin ja Saritan ensimmäisestä yhteisestä kesästä tuli kaunis ja lämmin. Jälkeenpäin Lang muisti kesäkuun ja heinäkuun pitkinä ja valoisina. Hän muisti pölyiset päivät jolloin he jutustelivat raukeasti ja kävivät Uimastadionilla ja Linnanmäellä Miron kanssa, ja hän muisti loputtomat yöt ja Saritan ruskettuneen ihon suolaisen ja hiekkaisen tuoksun ja hänen kannustavat lemmenhuutonsa jotka leikkasivat valkeaa yötä.


Odotellessani innokkaasti Westön pian ilmestyvää (ja erittäin kiinnostavalta kuulostavaa) uutuusromaania halusin alkaa tutustua miehen vanhempaan tuotantoon. Aloitin Westö-lukijuuteni tällä hieman erilaisella romaanilla, joka muusta miehen tuotannosta poiketen sijoittuu tukevasti nykyaikaan, tarkemmin sanottuna vuosituhannen vaihteeseen. Lang ei ole varmaankaan parasta tai ainakaan tyypillisintä Westöä, mutta ihastuin jo tämän romaanin myötä miehen kirjoitustyyliin, kauniiseen kieleen ja väkevään ilmaisukykyyn. Olin kohtalaisen myyty jo sivulla 16, kun Lang kävelee kotiinsa päivän sarastaessa ja häikäistyy samalla kotikaupunkinsa kauneudesta: Varhainen aamu oli kaunis hiljaisella ja vakavalla tavalla, aurinko oli kalpea pastilli pilvien takana idässä, ohuet utuvaipat leijuivat jalkapallokentän yllä Johanneksenkirkon alapuolella [--].

Lang tarjoilee lukijalle rakkaustarinan, jonka ensisivuilta lähtien on tiedossa ettei se tule päättymään hyvin. Alussa tapahtuvan kahden aikuisen ihmisen ensikohtaamisesta tarina etenee vääjäämättä kohti kahdenlaista tuhoa: menestyvän julkisuuden henkilön uran noloa ja täydellistä mahalaskua, sekä pakkomielteisen ihmissuhteen väkivaltaista päättymistä. Osa tapahtumista jää kuitenkin arvoitukseksi. Mitä oikeastaan lopulta tapahtui?

Yksinkertaisesti sanottuna Lang on romaani rakkaudesta ja rikoksesta. Se ei ole kuitenkaan varsinainen rakkausromaani, eikä myöskään yksioikoisesti määriteltävissä oleva rikosromaani. Se on paljon enemmän - monisyinen kudelma ihmisen psykologisia pohjavirtoja. Se saa pohtimaan missä menee terveen, normaalin rakkauden ja kiintymyksen ja toisaalta pakonomaisen ripustautumisen raja? Miten veteen piirretty ja häilyvä se voi olla? Onko rakkaudessa aina ripaus pakkomiellettä? Kuinka pitkälle ihminen on valmis menemään rakkauden ja omistamisen halun nimissä? Enemmän kuin romantiikkaa Lang sisältää seksiä. Rakastelua aavemaisen kelmeässä kuunvalossa, tunteettomia yhdyntöjä vallankäytön välineenä, mustasukkaisuuden aikaansaamaa himoa. Langin ja Saritan suhde määrittyy pitkälti fyysisen ilmaisun kautta, paitsi heille itselleen, myös lukijalle.

Kuten ymmärtääkseni muissakin Westön romaaneissa, myös Langissa Helsinki näyttelee suurta roolia. Kaupunki tarjoaa jylhät ja hieman tummansävyiset kulissit ahdistavalle ja ajattelemaan jättävälle tarinalle. Romaanin Helsinki ei houkuttele, sen pimeillä kaduilla liikkuvat varjot ja pelonhajuinen yksinäisyys ja epätoivo. Toisenlaisia - niitä valoisampiakin - hetkiä on, niitä jolloin Helsinki kylpee maitomaisen valkean iltataivaan alla ruuan katkussa ja parfyymissä ja ihmisten hengitys huokuu salaisuuksia ja odotuksia.

Myös kertojaratkaisu oli kiinnostava, romaanin oli kirjoittanut Langin kirjailijaystävä, jolle mies oli kertonut tarinansa. Näin ollen myöskään kertoja ei tiennyt tapahtumista kaikkea, vaan kertoi niistä tavallaan oman, osittain sepitetyn versionsa. Kiehtovaa! Lang oli positiivinen ensikosketus Westön tuotantoon, alkupala joka jätti nälän lukea pian lisää. Luulen (tiedän!) liittyväni tämän syksyn aikana lukuisten ihailusta huokailevien Westö-fanien joukkoon.

Lukupiirin tytöt, SannaKatri ja Anni lukivat Langin toukokuussa kuukauden kirjanaan.

12 kommenttia:

  1. Ai, sinullakin oli tänä kesänä elämänsi ensimmäinen Westön kirja luettavana? Sama täällä, vaikka eri kirja. Lang vaikuttaa kiinnostavalta ja tulen sen varmasti joskus lukemaan, mutta seuraava westöni saa olla jo pikkuklassikko Missä kuljimme kerran.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, juu niin oli! :) Westö on ollut lukulistoillani iät ja ajat, mutta nyt ajattelin vihdoin saada jotain aikaiseksi. Missä kuljimme kerran on tbr100-listallani, joten minäkin tulen varmasti lukemaan sen seuraavien joukossa. :)

      <3 sinnekin!

      Poista
  2. Mukava bloggaus.

    Luin kirjan joitain vuosia sitten. Loppupuolta lukuunottamatta pidin, olen sen jälkeen lukenut muutaman Westön lisää, enkä ole pettynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, kiitos! :) Minusta Langin loppukin toimi, se oli juuri sopivan arvoituksellinen, jätti pohdiskelemaan. Ja minäkin aion jatkaa Westön parissa, ihan ehdottomasti.

      Poista
  3. Tämä Westö onkin jäänyt minulta lukematta. Kiitokset esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, kannattaa lukea! Kirja on nopealukuinen (huomattavasti lyhyempi kuin muut Westön teokset :) ja ainakin minulle melkoisen koukuttava - oli pakko lukea aina "pari sivua vielä"... :)

      Poista
  4. Oih, Westö on ehdoton lempparini! Vaikka useampi Westön kirja on tullut luettua jo monenmonituista kertaa, on tämä Lang jäänyt lukematta. Ehdottomasti menee siis lukulistalle. Rakastan Westön kieltä, täyteläisiä lauseita ja kirjojen kerroksittaisuutta. Aah, rakastan, rakastan, rakastan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailmaonsun, tämä on varmasti aika erilainen kuin kaikki muut Westön kirjat (siksi halusinkin tästä aloittaa), mutta ilman muuta lukemisen väärti! Ja ihana kommentti, nyt (viimeistään!) tiedän että minulla on monta upeaa lukuelämystä edessäni! :)

      Poista
  5. Tämä oli hieman erilainen Westö kuin mihin olin helsinki-trilogian aikana tottunut. Pidin tästä silti, mutta ikuiset, ssuuret suosikkini on kuitenkin nuo kolme Helsinki-kirjaa. Kiva että luit ensimmäisen Westösi, minun suosikkikirjailijani on kyseessä ;)-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, siksi tosiaan halusinkin aloittaa tästä vähän erilaisesta kirjasta, että saan tämän "alta pois" ja pääsen sitten keskittymään Westön Helsinki-kirjoihin. :) Ja luulen että tulen piakkoin komppaamaan sinua, minulla on kutina että olen juuri ollut tulevan suosikkikirjailijani teoksen äärellä. :)

      Poista
  6. Minullekin tämä oli ensimmäinen Westö! En ihastunut varauksetta, mutta odotan silti paljon Helsinki-trilogialta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, minullakin on kovat odotukset Helsinki-trilogian suhteen. :) Luen nyt Westön uunituoretta Kangastus 38:a, ja se on hieno, ah miten se on hieno!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...