Viikonloppu Lontoossa, osa 1

Palasimme eilen keväisestä Lontoosta, jossa vietimme rakkaan ystäväni kanssa ihanan viikonlopun. Ajankohdan valinta taisi osua aika nappiin, kuulin että Pirkanmaallakin on viikonloppuna satanut räntää, kun taas Lontoossa oli etenkin lauantaina ja sunnuntaina ihanan aurinkoista ja lämmintä. Matka oli lyhyehkö, mutta viikonlopun aikana ehti kuitenkin nähdä ja kokea vaikka mitä. Kiertelimme ympäri kaupunkia, katselimme ihan perusnähtävyyksiä (ystäväni oli Lontoossa nyt ensimmäistä kertaa), ja nautiskelimme olostamme puistoissa. Regent's Parkissa ja lempipuistossani St. James's Parkissa valokuvasimme urakalla kukkia, ja Hyde Parkissa seurailimme lintuja ja lihavia oravia, Diana Memorial Fountainilla leikkiviä lapsia ja itsekin koiraihmisinä toki kaikkialla kulkevia koiria - jotka olivat peribrittiläiseen tapaan järjestään hyvätapaisia ja hillittyjä. Viikonloppu piti sisällään myös melkoista herkuttelua: iltakakkua Notting Hillissä, fish & chipsejä siellä sun täällä, aamupäiväteetä kakkuineen englantilaisessa puutarhassa, puistopitsaa Leicester Squarella William Shakespearen paheksuvan (?) katseen alla... Huoh! Nyt on taas aika palata arkeen, ja kasvissosekeitot ja salaatit tuntuvat kaiken herkuttelun jälkeen varsin houkuttelevilta. :)

Matkan kohokohtia olivat käynti Towerin linnassa, sekä lauantai-iltainen Once-musikaali Phoenix Theatressa. Kyseinen elokuva on yksi suursuosikkejani, ja sen pohjalta tehty musikaali oli kerrassaan pakahduttava elämys meille kumpaisellekin. Kirjakauppaankin ehdimme, totta kai! Kuvia otin reissun aikana taas lähemmäs tuhatkunta, ja tiukankin perkaamisen jälkeen niitä olisi nyt blogiin laitettavaksi kolmen postauksen verran. Taidan siis tehdä samalla tavalla kuin maaliskuisen Lissabonin-matkan kanssa: nyt kolmena perättäisenä päivänä blogi täyttyy siis Lontoon-matkakuvistani. Tässä ensimmäinen satsi, olkaa hyvät...

Notting Hillissä oli perjantai-iltana koleaa ja tummia pilviä. Säästyimme kuitenkin sateelta.

Regent's Parkissa.



Iltakakkua Notting Hillissä. Oli aivan taivaallisen hyvää.

Towerissa oli häät. Emme olleet ainoat uteliaat.


Kuningatar Victoria tuimana.


Towerissa oli ihana valo.


Shakespearen patsas Leicester Squarella.



Aamupäiväkakkua englantilaisessa puutarhassa. Puolustaudun kertomalla, että tämä annos oli ystäväni. (No okei, oli minullakin teen kanssa sitruunakakkua. Ja mantelikakkua. Huoh.)

Hyde Park, Diana Memorial Fountain. Ja ihanat enkelinkiharat.






Once-musikaalissa Charing Cross Roadin Phoenix Theatrella. Pääosia esittivät huikeat Arthur Darvill ja Zrinka Cvitesic.


Toivottavasti ette jo kyllästy Lontoo-postauksiini! Olenhan kirjoitellut Lontoon-matkakuulumisia jo monesti aiemminkin (viime vuoden lokakuussa, pari vuotta sitten keväällä ja toukokuussa 2011 - lisäksi yhden Lontoon-reissun jälkeen kirjoittelin käynnistä Jane Austenin kotimuseoon, ja aiemmin myös Baker Streetin Sherlock Holmes -museosta.) No, niin tai näin, huomenna jatketaan! :)

Kommentit

  1. Voi mitä kuvia taas kerran! Mahtavia, ihania ja kaikkea muuta!

    Oi, onko Oncesta tehty musikaali? Se on ehdottomasti nähtävä, leffa oli superihana. Siinäpä ohjelmaa seuraavalle Lontoon-matkalle.

    Kuningatar Victoria tuimana näytti vähän Minna Canthilta :)

    VastaaPoista
  2. Onpa kyllä todella tunnelmallisia kuvia!

    VastaaPoista
  3. Ihana matka, Sara! Miten aurinkoista ja keväistä! Nämä matkapostauksesikin ovat niin suuri ilo, että hymyilyttää pitkään. Toivottavasti pian nähdään!

    VastaaPoista
  4. Lontooseen ei voi kyllästyä!

    Ihania kuvia, kukkia ja kakkuja! Ja kurre!

    En pysty muuhun kuin huudahteluun nyt!

    VastaaPoista
  5. Ei kyllästytä! Paitsi että olen kateudesta vihreänä, sillä minulla on kova ikävä Lontooseen. On se ihana kaupunki <3 Ja kuten aina, sinä otat ihania kuvia, jotka vangitsevat Lontoon hengen täydellisesti!

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, Lontoon kuviin ei kyllästy koskaan! Olen ihan täpinöissäni kun tänään varmistui että heinäkuussa pääsen jälleen Lontooseen <3 Eli ilman muuta lisää näitä kuvia ;)

    VastaaPoista
  7. Rakastan näitä kuviasi ja etenkin kakkukuvia ;) Herkulliset kakut ja hyvä kahvi kuuluvat oleellisesti matkoihin. :D

    VastaaPoista
  8. Mikä matkafiilis näistä välittyykään, huippua! Omaan Pariisin matkaani on enää alle kuukausi, jes!

    VastaaPoista
  9. Lontoon kuviasi katsoo mielellään. Pitääpä muistaa tuo Once musikaali, kun pari kuukauden kuluttua menen taas käymään Lontoossa.

    VastaaPoista
  10. En ikinä kyllästy Lontooseen. Sinä tiedät kyllä! <3 Voi että, voi rakkaus, voi Lontoo. Kaipaan sinne niin, että melkein koskee. Mutta kuten kerroin toisaalla, keksin jo keinon, miten sittenkin pääsen tänä vuonna myös sinne. (Toivon!) :)

    Odotan innolla lisäkuvia.

    VastaaPoista
  11. Kuten aina ennenkin kuvat ovat mahtavia ja todella saavat katsojan kaipaamaan Lontooseen. <3 En malta odottaa seuraavia!

    VastaaPoista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Oih, uskomattoman ihania kuvia! Olen ollut Lontoossa kahdesti, mutta haluan sinne koko ajan takaisin. Vielä joku päivä toteutan toistaiseksi haaveeksi jääneen au pair -unelmani...

    VastaaPoista
  14. Voi kun Arthur Darvill on suloinen tuossa kuvassa, hih :D Sain muuten aikaiseksi jokin aika sitten katsoa tuon leffan, ja oli kyllä hieno. Lontoon tunnelmointiin ei tosiaan kyllästy koskaan, eli lisää kuvia vain :)

    VastaaPoista
  15. Kertakaikkisen ihanat Lontoo-kuvat ! Ihastuin Lontooseen parikymppisenä englanninopiskelijana kun suoritin siellä kieliharjoittelua, ja edelleenkin sykähdyttää pelkkä ajatus kaupungista.

    Shakespearen patsas osui silmiini - minulla on juuri menossa nostalginen Shakespeare innostus. Postauksesi siis miellytti monella tapaa :)

    VastaaPoista
  16. Hei, näihin sun Lontoo-postauksiin ei kyllästy ikinä! Taas olet ottanut niin ihania kuvia <3

    VastaaPoista
  17. Aivan mahtavan upeita kuvia, taas kerran! Matkakuume kyllä nousee taas. Voi kun pääsisin joskus Lontooseen! :)

    VastaaPoista
  18. Oh mama. Ihania kuvia taas. Anna tulla vaan lisäääääää ! Ihastuin itsekin Lontoossa Toweriin, joka herätti minussa hämmenystä, kun nuo historialliset jutut ei aiemmin ole vaikuttaneet yhtä vahvasti.

    VastaaPoista
  19. Ihania kuvia, miten näihin voisi kyllästyä :) En ole koskaan käynyt Lontoossa, mutta kyllä minä sinne joskus lähden!

    VastaaPoista
  20. Ah, Lontoo on kyllä ihana! <3 Minä kävin siellä.. hmm.. kaksi (?) vuotta sitten juuri näihin aikoihin. Kauniita kuvia ja niistä tuli hyvälle fiilikselle. :)

    VastaaPoista
  21. Olet kyllä todella hyvä ottamaan valokuvia! Nämä ovat niin upeita, että pakko katsoa monesti. Ja ei, minä en ainakaan kyllästy ihaniin matkapostauksiisi <3

    VastaaPoista
  22. Kivoja kuvia, melkein olitte samaan aikaan Lontoossa kuin siskoni, joka on siellä juuri tällä hetkellä! =D Ekaa kertaa, ja olen tosi innoissani ja onnellinen hänen puolestaan, ja kyllä myös vähän kateellinen, mutta kyllä minäkin jonain päivänä. =D

    VastaaPoista
  23. Täällähän ne kaipaamani korpit sitten olivatkin! Pojan kanssa viikonloppuna puhuttiin, että olisi kiva lähteä syyslomalla Lontooseen. En ole ikinä siellä käynyt, joten täytyy kysyä sinulta sitten menovinkit, jos sinne asti selviämme.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit