Sinä inspiroit minua

Sain Luetut, lukemattomat -blogin ihanalta Liisalta mieltä todella ilahduttaneen Sinä inspiroit minua -tunnustuksen. Se tuntui erityisen hyvältä, sillä Liisan blogi on yksi suursuosikeistani, ja olin ajatellut, että jos joku minua tällä tunnustuksella muistaa, ojennan sen heti eteenpäin juuri Liisalle. :) Mutta tämä menikin nyt toisinpäin -- iso ja lämmin kiitos, Liisa! ♥ Jos joku ei vielä hänen blogiaan tunne, niin kipin kapin sinne tutustumaan! Liisa on todella taitava kirjoittaja, ja hänellä on loistava kirjamaku (ja samalla pitkälti yhteneväinen omani kanssa ;).


Nyt on siis aika jakaa kiitosta eteenpäin, sääntöjen mukaan kolmelle blogille. Tämä on hirmuisen vaikeaa, sillä haluaisin kiittää kolmen sijasta heti ainakin kolmeakymmentä bloggaajaa, ja siksi aionkin nyt olla vähän tuhma. Inspiroidun nimittäin seuraamistani blogeista kahdella tapaa: Ensinnäkin ihailen hyvin kirjoitettuja tekstejä ja haalin itselleni lukuvinkkejä, sillä rakastan kirjoja. Toiseksi ihailen hienoja valokuvia ja kekseliäisyyttä kuvien suhteen, sillä rakastan valokuvausta. Siksi aionkin jakaa kiitosta nyt kolmelle + kolmelle blogille. Näin:

Kirjabloggaajat, joiden tekstit ja kirja-arviot inspiroivat minua:

Ilselän Minna. Hänen edellinen bloginsa, Juuri tällaista, oli yksi ensimmäisistä seuraamistani kirjablogeista, ja yksi suurimmista vaikuttajista siihen, että perustin aikanaan oman blogini. Minna on ehkä paras tietämäni kirjoittaja, hänen tekstinsä ovat taidokkaita ja napakoita, nautinnollisia lukea alusta loppuun. Minnan kirjamaku on mainio ja lahjomaton, ja hänen ansiostaan olen löytänyt ison osan suurimmista kirjailijasuosikeistani: Antti Hyryn, Hannu-Pekka Björkmanin, Olli Jalosen, Haruki Murakamin ja Kazuo Ishiguron -- näin muutamia mainitakseni.

Luettua elämää -blogin Elina. Hänen blogistaan hehkuu sama energia, aurinkoisuus ja elämänilo kuin hänestä itsestään. Elina on ennakkoluuloton lukija ja taitava ja analyyttinen kirjoittaja, jonka teksteistä kuultaa palava rakkaus kirjoihin ja lukemiseen. Ihailen myös sitä, miten Elina antaa blogissaan tilaa lasten- ja nuortenkirjallisuudelle, jotka muuten usein jäävät harmillisesti paitsioon. Elinan ansiosta olen löytänyt esimerkiksi ihanan Joni Skiftesvikin, siitäkin iso kiitos!

Täällä toisen tähden alla -blogin Jaana. Hänen blogistaan tiedän löytäväni aina vain ja ainoastaan laadukkaita ja pohdittuja kirja-arvioita, ja taitavasti kirjoitettua, hyvää tekstiä. Rakastan itse historiaa ja luen mielelläni muistelmia ja elämäkertoja, ja juuri Jaanan blogista näitä lukuvinkkejä löytyy ihanan paljon. Rakastan myös Jaanan matka- ja erityisesti Porvoo-kuvia, ja janoan lukea hänen kokemuksistaan toisessa maassa (Venäjällä) asumisesta. Jaanan ansiosta olen myös alkanut kiinnostua venäläisestä kirjallisuudesta, jota aiemmin olen hieman pelännyt ja vierastanut.


Sitten kiitosta bloggaajille, joiden valokuvat inspiroivat minua (ja lisättäköön tähän, että he kaikki ovat myös erityisen hyviä kirjoittajia):

Hiirenkorvia ja muita merkintöjä -blogin Joana. Hän on valokuvaajana suuri innoittajani ja esikuvani -- hänen kuviaan todella rakastan. Joanan kuvista pitäisi tehdä valokuvakirja, pian! Valokuvat ovat tyylikkäitä ja kauniita, ne huokuvat rauhaa ja harmoniaa. Ihana, ihana blogi, ja todella taitava ja lahjakas valokuvaaja.

Kirjainten virrassa -blogin Hanna (ja miehensä Juri, jonka käsialaa osa blogin kuvista on). Heillä on mainio, selvästi tunnistettava oma tyyli. Valokuvat ovat tarkkoja, kauniita ja hyvin rajattuja. Hanna ja Juri ovat kekseliäitä ja rohkeita kuvaajia, ja heidän kuvansa ovat ihana sekoitus retro-henkeä, rock 'n' rollia, iloa ja nuorekkuutta.

Tuulen naapurina -blogin Kirjailijatar. Tässä blogissa rakastan kaikkea. Kauniita tekstejä, melkein runoiksi puettuja ajatuksia, värejä, kuvia, jotka hengittävät tekstien tahtiin. Tutkin blogin postauksia moneen kertaan, ne saavat mielikuvituksen villiin laukkaan ja usein myös matkakuumeen kohoamaan sataan asteeseen. Aina, kun haluan pakahtua, ihastua ja inspiroitua, tiedän mihin blogiin suunnata.


Kiitokset siis teille kaikille! Bloginne ovat antaneet niin paljon! ♥

(Täällä oltaisiin nyt muuten pienen lisäinspiraation tarpeessa. Olen yrittänyt kirjoittaa Terhi Rannelan hienosta kirjasta, ja se on niin tuskaisan vaikeaa, että joudun jatkamaan yrittämistä huomenna! Siispä palaillaan! :)

Kommentit

  1. Hieno lista Sara -- Pirkon Tuulen naapurina on nyt ollut monen inspiraation lähteenä, minä taisin ehtiä ensiksi :). Ihanaa viikonloppua & ensimmäistä adventtia Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos tuhannesti, ihana Sari. Tuli roppakaupalla hyvää mieltä synkkään marraskuuhun.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, löysit perustellun tavan olla tuhma! Tähän haasteeseen sopiikin erinomaisesti ripaus hyväntahtoista kurittomuutta :)

    Olet valinnut kuusikkoosi hienoja blogeja - osa on minullekin jo tuttuja. Erityisesti lämmittää tuo, että haaste lennähti nyt Jaanalle, joka on ehdottomasti myös omien inspiroijieni joukossa <3

    VastaaPoista
  4. Herranjestas miten kauniisti sanottu! Jos blogini saa mielikuvituksen liikkelle, olen todella onnellinen ja kiitollinen. Tuli sydämeen nyt kovin hyvä mieli. Kiitos!

    VastaaPoista
  5. Olipa ihana lukea perustelusi, voi ja oih että, kiitos!! Blogini on ihan unitilassa, kun työ vie kaiken ajan, mutta ihana, että jaksat kannustaa ja pitää intoani yllä.

    VastaaPoista
  6. Kiitokset, ihana Sara! Olen aivan mykistynyt kauniista sanoistasi!

    Kiitokset myös Sinulle inspiroivasta blogistasi! Odotan bloggauksiasi aina yhtä innoissani, sillä tiedän, etten tule pettymään. Kuvasi ovat aina laadukkaita, mietittyjä ja kauniita, ja kirja-arviosi käyvät suoraan sydämeeni. Mutta senhän taisit jo tietääkin. <3

    VastaaPoista
  7. Kiitos paljon! Kirjojen kuvaaminen Hannan blogiin on ollut mukavaa ja haastavaa hommaa. Kiva saada niistä positiivista palautetta! :)

    VastaaPoista
  8. Voi kiitos Sara! Juuri perjantaina juttelin erään tuttuni kanssa siitä, miten ihminen oikeasti tarvitsee positiivista palautetta. Minä kiitän ja kehrään ja pörrään tällä palautteella pitkälle! <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit