Edmund de Waal: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät


Edmund de Waal: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät. Kätketty perintö (Schildts & Söderströms, 2013. 338 sivua. Alkuteos The Hare with Amber Eyes. A Hidden Inheritance, 2010. Suomentanut Virpi Vainikainen.)

  Minulla ei ole oikeutta haikailla sadan vuoden takaisen menetetyn vaurauden ja kimalluksen perään. Eikä minua kiinnosta mikään laimea. Minä haluan tietää, miten hypistelemäni kova ja kiemurainen, perin juurin japanilainen puuesine ja ne paikat, joissa se on ollut, liittyvät yhteen. Haluan tarttua ovenkahvaan, painaa sitä ja tuntea, että ovi aukeaa. Haluan astua jokaiseen huoneeseen, jossa tämä esine on elänyt, tuntea sen tilan, tietää mitä tauluja seinillä on ollut ja kuinka valo lankeaa ikkunoista. Ja haluan tietää, kenen käsissä se on käynyt, mitä siitä on ajateltu ja mitä tuntemuksia se on herättänyt - jos mitään. Haluan tietää, mitä se on nähnyt.

Vuonna 1994 englantilainen keraamikko ja taidehistorioitsija Edmund de Waal perii Japanissa eläneeltä isoenoltaan harvinaislaatuisen netsukekokoelman: 264 pikkuruista puusta ja norsunluusta käsin tehtyä figuuria. Esineet kiehtovat häntä ja hän haluaa tietää niiden historian. Kokoelma johdattaa hänet oman sukunsa jäljille -- huikealle matkalle Odessasta Pariisiin ja Wieniin, sekä lopulta Japaniin, sinne mistä pienet netsuket ovat alun perin maailmalle lähteneetkin.

Kaikki alkaa 1800-luvun loppupuolen Odessasta. Suvun patriarkka Charles on rikastunut viljakaupoilla ja Ephrussin perhe aikoo tehdä Rothschildit. Isä haluaa laajentaa perheyritystä Odessan ulkopuolelle ja lähettää jälkeläisensä Euroopan pääkaupunkeja valloittamaan. Suku levittäytyy Pariisiin ja Wieniin, ja lasten on määrä palvella perhettä joko pankkitoiminnassa tai naimalla sopiviin juutalaisdynastioihin. Patriarkan pojanpoika -- Charles hänkin -- on kolmantena poikana vapaa velvollisuuksista, ja hänestä kehkeytyykin rikas juutalainen maailmanmies. Jo parikymppisenä hän osoittaa huomattavaa kiinnostusta ja rakkautta taiteeseen, ja vuosien varrella hänestä tulee tunnettu taidehistorioitsija, taiteen tuntija ja keräilijä, ja intohimoinen tutkija -- mies joka elää ja hengittää estetiikkaa. Kun Eurooppa villiintyy japonismista, on Charleskin ajan hermolla: hän hankkii jostakin 264:n netsuken kokoelman. Pienten esineiden matka halki ajan ja maailman on alkanut.

Jänis kertoo juutalaisen pankkiirisuvun tarinan, joka on samalla karu ja kipeää tekevä kuva antisemitismin historiasta. Jo 1800-luvun lopun Pariisissa juutalaisvastaisuus on selvä ja näkyvä tosiasia, vaikka se tapahtuukin enimmäkseen painetun sanan muodossa: pariisilaiskirjastoissa de Waal lukee kasoittain materiaalia, kirjoja ja lehtiä sekä loputtomia pamfletteja, joissa juutalaisia pilkataan ja panetellaan. Tekstien sisältö vaihtelee yleisestä räyhäyksestä ilkeisiin yksityiskohtiin. Juutalaisen suvun varakkuus herättää voimakasta kaunaa, joka heijastuu ihmissuhteisiin, artikkeleihin ja kirjallisuuteen. Juutalaisuus ja jatkuvat epäilyt korruptiosta nakertavat Charlesinkin luotettavuutta, ja koska Ephrussin suku on hyvin rikas ja hyvin näkyvä, voi hyvin kuvitella millaista jatkuvaa nuorallakävelyä ja tasapainottelua perheen elämä sen ajan eurooppalaispiireissä on täytynyt olla -- jatkuvaa, päivittäistä elämää suurennuslasin alla. 

Kun Charles kyllästyy netsukekokoelmaansa, hän antaa sen häälahjaksi nuorelle serkulleen. Kokoelma matkaa Wieniin, ja Edmund de Waal sen perässä. Jos juutalaisten karsastus Pariisissa on vielä ollutkin jollakin tavoin hillitympää, on se Wienissä rajumpaa ja jokapäiväistä elämää. Vuosisadan vaihteen molemmin puolin antisemiitit alkavat pitää yhä enemmän meteliä itsestään ja ajatukset alkavat siirtyä teksteistä tekoihin: juutalaiset joutuvat törkeiden huutokuorojen solvausten kohteiksi, ja jopa väkivaltaa alkaa ilmetä. Juutalaisten elämä Euroopassa alkaa muuttua yhä tukalammaksi. de Waal seuraa Euroopan poliittisen ilmapiirin kuumentumista ja lopulta väistämätöntä ajautumista maailmansotaan. Myös Ephrussit alkavat valmistautua tulevaan, sillä historia ei ole juutalaisten puolella.

Lopulta koittaa toinen maailmansota, josta lukeminen juuri tämän kirjan kohdalla on melkein liian vaikeaa ja tuskallista. de Waalin kipua on vaikeaa hahmottaa, ja kun hän toteaa, että "Kuinka tästä ajasta voi kirjoittaa?", sisältää tuo lause paljon. Miltä voi tuntua lukea ja ottaa selvää oman juutalaisen sukunsa vaiheista? Gestapon kotietsinnöistä, kaikesta tuhotusta ja menetetystä, perheestä, joka pestään ja pyyhitään pois kaupungin kaduilta ja arkistoista. Kristalliyöstä, pakomatkoista ja ihmisuhreista, tarinoista, jotka alkavat hajottaa niiden lukijaa, järkyttää de Waalin tasapainoa. Jänistä ei voi lukea itkemättä, välillä se on laskettava syliin ja vedettävä henkeä, odotettava, että paino rinnassa vähän helpottaa. On mahdotonta käsittää lukemaansa.

Netsuket kuitenkin selviytyvät, ja lukijalle kirkastuu kirjan alaotsikon merkitys. 264 pikkuruista puista ja norsunluista esinettä ovat todellakin kätketty perintö, jonka on määrä päätyä takaisin Japaniin. Netsukeiden neljäs lepopaikka sijaitsee vitriinissä erään sodanjälkeisessä Tokiossa sijaitsevan kodin olohuoneessa, josta avautuu näkymä leikatun kameliapenkin ylitse, taustalla soi Gounoud'n Faust. Japaniin matkustaa myös de Waal. Siellä hän tapaa sodasta selviytyneen isoenonsa kumppanin, ja haastattelee vanhusta saadakseen tietää netsukeiden viimeisistä vaiheista ennen niiden päätymistä hänelle itselleen. Ja ennen kuin kaikki on valmista, matkustaa hän vielä Odessaan etsimään kaiken alkua kaupungista, josta Ephrussin suku on lähtenyt liikkeelle.

Kirjailija on tehnyt ihailtavan huikean työn. Taustamateriaalia ei aluksi ole paljon: de Waal aloittaa kirjallisen tutkimusmatkansa apunaan vain muutama kymmenen valokuvaa, kaksi ohutta mapillista kirjeitä, isoäidin laatima sukupuu, Wiener-klubin jäsenkirja vuodelta 1935 ja muovikassillinen Thomas Mannin romaaneja, joihin on tehty muistiinpanoja. Mahtisuvun vaiheista löytyy kuitenkin onneksi paljon tietoa kirjastojen uumenista. Ephrusseista löytyy mainintoja vanhoista artikkeleista, esseistä ja seurapiiripalstoilta, ja muistijälkiä heidän käsiensä kosketuksesta on löydettävissä vanhoista kirjeistä ja taiteen keräilyluetteloista. Pakahduttavaa on ymmärtää myös Ephrussien merkitys 1800-luvun kulttuuripiireissä: väistämättä mietin, miltä de Waalista on tuntunut, kun hän on tutustunut netsukekokoelman ensimmäiseen omistajaan, Charles Ephrussiin, taiteen kautta -- mies kun on löydettävissä myös muun muassa Renoirin maalauksesta, sekä Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanisarjasta. Salonkileijona Charles Ephrussi on nimittäin ollut toinen Proustin sarjan päähenkilön, Charles Swannin, esikuvista. Mies on todella astunut taiteen historiaan, ja jättänyt sinne lähtemättömän jälkensä.

Jänis jolla on meripihkanväriset silmät on harvinaislaatuinen lukukokemus. de Waal on mestarillinen kertoja, hän kirjoittaa eläväksi Euroopan ja juutalaisuuden historiaa, sekä kiehtovaa eurooppalaisen kulttuurin ja taiteen historiaa. Teos on hillitty ja täydellisen hallittu, ja kaikellaan niin taianomainen, että se huumaa ja lumoaa lukijan. On myönnettävä, ettei Jäniksen lukemisen jälkeen mikään kirja ole tuntunut oikein miltään. Myös käännös on yksi laadukkaimmista, mitä olen tainnut koskaan lukea -- lukematta alkuteosta uskallan todeta, että Virpi Vainikainen on tehnyt uskomattoman hienoa työtä!

de Waalin teos on runsaudensarvi, joka tarjoaa lukijalle myös ainutlaatuisen matkan menneen maailman taidepiireihin. Kirjan sivuilla pääsee liikkumaan samoissa salongeissa ja seurapiireissä, joissa mm. Marcel Proust ja Émile Zola ovat vaikuttaneet. de Waal johdattaa lukijan Pariisin ja Wienin oopperoiden ensi-iltoihin, musiikin ja runouden maailmaan, sekä sellaisten ihmisten pariin, jotka todella ymmärtävät taiteen ja taidehistorian arvon ja merkityksen. Kerronta on ihastuttavan pienieleisellä ja toteavalla tavalla eläytyvää, ja on hurmaavaa saada seurata, miten kirjailija tutustuu omiin edesmenneisiin sukulaisiinsa. Miten hän ärtyy ja ihastuu, ja lopulta ymmärtää, tai miten hän pääsee sisälle niiden ajatusmaailmaan, jotka ovat hänen omaa lihaa ja vertaan. Kaikesta välittyy lämpö ja rakkaus -- tästä eivät omaelämäkerrallisuus ja sukututkimus enää parane.

Luin Jäniksestä ensimmäisen kerran vuosi sitten Leena Lumilla, jolle teos oli lopulta vuoden 2014 paras kirja. Kiinnostuin, ja päädyin ehdottamaan Jänistä lukupiirimme tammikuun kirjaksi, ja niin kirja sai yhtäkkiä kuusi uutta, ihastunutta lukijaa. Teos onkin lumonnut jokaisen tietämäni siihen tarttuneen -- lukupiirimme jäsenetkin olivat poikkeuksetta siitä vaikuttuneita. Blogitekstejäkin löytyy: kannattaa käydä lukemassa esimerkiksi KaisanElinan ja Kaisa Reetan hienot arviot. Minut kirja jätti sen verran japanilaiskaipuisiin tunnelmiin, että olen miettinyt pitäväni blogissa kevään aikana japanilaisen kirjallisuuden teemaviikon. Siitä lisää myöhemmin.

*****

Mestarillisen, juutalaisen suvun historiasta kertovan kirjan yhteydessä on pakko vinkata myös mestarillisesta, juutalaisen perheen historiasta kertovasta elokuvasta. Kävin tällä viikolla katsomassa puolalais-tanskalaisen, Pawel Pawlikovskin ohjaaman elokuvan Ida (2013), joka taannoin voitti parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin. Ja aivan syystä -- elokuva on yksi parhaista koskaan näkemistäni! Mustavalkoinen elokuva on huikea visuaalinen taidonnäyte ja erityisesti valokuvataidetta arvostaville katsojille melkoinen herkkupala: se on kuin pitkä sarja taidokkaasti sommiteltuja, laadukkaita mustavalkokuvia. de Waalin Jäniksen tapaan se on myös hyvin hillitty, mutta pienieleisyydessään väkevä ja vaikuttava. Se jättää mieleen lähtemättömän jälkensä, ja elokuvasalista poistuttaessa päällimmäisenä tunteena oli kaunis, puhdas ja mietteliäs rauha. Todellakin katsomisen arvoinen elokuva, jota suosittelen lämmöllä.

Kommentit

  1. Tämä on kyllä hieno kirja! Sellainen, joka jättää jäljen, tuo uutta tietoa, koskettaakin. Minä luin tämän hiihtolomalla, joten osin samoissa mentiin taas lukemisten suhteen (sinä taisit lukea hieman aiemmin, mutta kuitenkin :)). <3

    Luulen, että tämä tulee olemaan yksi koko kirjavuoteni kohokohtia ja John Williamsin Stonerin rinnalla koko alkuvuoteni paras kirja.

    Idan haluaisin nähdä, tuo kuvauksellisuus kiinnostaa ja kiehtoo suuresti.

    VastaaPoista
  2. Voi, kuinka ihanalla tavalla sukelsit de Waalin, Ephrussien ja netsukeiden maailmaan! Jänis, jolla on meripihkan väriset silmät kuuluu ehdottomasti viime vuosina lukemieni kirjojen kärkeen.

    Miten paljon tämä huikea tarina pitääkään sisällään! Se on runsaudensarvi, jatkuvasti uudistuva ja elävä niin, ettei sitä saisi ammennettua tyhjäksi kymmenennelläkään lukukerralla, luulen ma. Tämä on kirja, jota en tule koskaan unohtamaan...

    Kiitos kauniista tekstistäsi, Sara! <3 <3 <3

    VastaaPoista
  3. Hieno postaus :)
    Kirja on mielenkiintoinen ja varmaan luen sen vielä :)

    VastaaPoista
  4. Kaikki tästä teoksesta lukemani bloggaukset ovat olleet innoittuneita ja niin tämä sinunkin. Jotakin aivan erityistä tässä teoksessa varmasti on. Hieno kirjoitus ja toistelen samaa kuin aiemmin Jänistä kommentoidessani: tämän vuoro tulee vielä.

    VastaaPoista
  5. Tämä on kyllä todella hyvä. Kirjoja, joita voisi lukea toistamiseenkin.

    VastaaPoista
  6. Kirjoitit kaiken tärkeän, Sara! ❤ Kirjasta tulee vieläkin huikea olo. Siinä oli niin paljon niin pienesti ilmaistuna. Tuntui välillä aivan uskomattomalta - voiko historiaa enää todellisemmin kuvata? Kirjailija tavoittaa kuin tavoittaakin sukunsa menneisyyden ja tekee siitä niin totta.

    Kiitos lukuelämyksen jakamisesta! Lukupiiri on parasta! ❤

    VastaaPoista
  7. Oi, tämä tuli lukulistalleni luettuani Kaisa Reetan ihanan kirjoituksen ja sinun hieno kirjoituksesi lisää kirjan kuiskutusta nyt entisestään... Kohtasinkin tämän jo kirjastossa, mutta luulen että minun täytyy vielä hetki odottaa... Hetki vain... <3

    VastaaPoista
  8. Tämä kirja taitaa päätyä lukulistalleni, sen verran upealta se kuulostaa. :) Ja saattaisi kirja ruokkia tämänhetkistä Japani-kuumettanikin sopivasti... Kiitos hyvästä postauksesta!

    -Jenni

    VastaaPoista
  9. En olisi tätä kirjaa löytänyt ilman sinua ja mahdollisuutta päästä lukupiiriin. Huikea Jänis! ❤

    VastaaPoista
  10. Lainasin tämän naapurilta kesällä, mutta palautin lukemattomana. En vain ehtinyt lukea sitä enkä kehdannut enää pitää kirjaa itselläni kauemmin. Täytyy muistaa hommata sen räpylään uudelleen jossain vaiheessa, sillä ehdottomasti haluan tämän lukea!

    VastaaPoista
  11. Sara, ihanaa, että sinäkin ihastuit <3 Niin tekee nyt mieli sanoa, että ajatteleppa, jos tämän kirja olisivat lukeneet kaikki kirjabloggaajat teoksen ilmestymisvuonna ja sitten olisi äänestetty Globaliassa...Minulle tästä tuli uudelleen luettava, sillä en saa tästä tarpeekseni. Pidin kirjassa KAIKESTA!

    Miten minulla on voinut mennä Ida ohi? Tai tiedän syyn. Minulle Lisa Genovan kirja Edelleen Alice (Still Alice) oli niin hieno kokemus, että kun kuulin leffasta ja että Julianne Moore oli Alicen roolillaan saanut ensimmäisen Oscarinsa, olin mennyttä. Nyt odotan filmiä sekä teatteriin että olen varauslistalla CDON.COMisssa;)

    Taidan sitten tilata tuon Idan eli kiitos vinkistä <3

    VastaaPoista
  12. Olin unohtanut tämän kirjan kokonaan, mutta onneksi, onneksi palautit nyt tämän mieleeni. Todellakin haluan lukea tämän. Ajattelin sitä jo silloin, kun luin Leena Lumen arvostelun, mutta sitten asia unohtui. Mutta nykyään nämä kirjat eivät enää unohdu, sillä olen ihan oikeasti organisoitunut ja minulla on lista, jolle laitan luettavia kirjoja. Ja se on vielä kätevästi netissä niin, että pääsen kännykälläkin katsomaan sitä, jos poikkean ex tempore kirjastoon.

    Ja hyvä, että kehuit noin paljon myös Idaa, koska olen harkinnut sen katsomista. Nyt aion tuonkin toteuttaa. Kiitos! Kyllä vaan on mahtavaa, kun toisista blogeista saa välillä niin ihania luku- ja katsomisvinkkejä, miten paljon se avartaakaan maailmaa.

    VastaaPoista
  13. Iso kiitos Sara, että sait minutkin kirjan lukemaan. Ihana oli! Ihana oli myös sinun perusteellinen ja paneutuva postauksesi kirjasta. Lisää ihanaa: Ida. Oih, niin koskettavan kaunis elokuva.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit