sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää


Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää (Gummerus, 2015. 473 sivua. Alkuteos Me Before You, 2012. Suomentanut Heli Naski.)

  Pahinta henkilökohtaisen avustajan työssä ei ole se, mitä luulisi. Pahinta ei ole nosteleminen ja peseminen, lääkkeet ja puhdistuspyyhkeet ja lievä, mutta kuitenkin aina erottuva desinfiointiaineen tuoksu. Eikä edes se, että useimmat ihmiset arvelevat henkilökohtaisen avustajan päätyneen työhönsä vain siksi, ettei hänen älynsä riitä mihinkään muuhun. Pahinta on, että kun viettää kaiket päivät todella lähellä toista, ei pääse pakoon hänen mielialojaan. Tai omiaan.

Louisa Clark on 26-vuotias nainen vailla koulutusta tai mitään tulevaisuudensuunnitelmia. Hän asuu vielä vanhempiensa luona, samoin kuin nuorempi sisarensa Treena, jonka lupaavat yliopisto-opinnot on aikanaan sekoittanut yllätysraskaus ja nyt viisivuotias Thomas-poika. Perheen taloudellinen tilanne on huono, ja kun Louisa yllätyksekseen menettää työpaikkansa keskustan pienessä kahvilassa, on ilmassa katastrofin aineksia. Työvoimatoimistolla on tarjota Louisalle vain toinen toistaan epäsopivampia työpaikkoja aina kananjalostustehtaan yövuorolaisen sijaisuudesta tankotanssijan pestiin. Lopulta naisen on otettava vastaan paikka neliraajahalvaantuneen miehen henkilökohtaisena avustajana.

Avustettava mies on 35-vuotias Will Traynor, joka on paria vuotta aiemmin menettänyt liikenneonnettomuudessa paitsi liikuntakykynsä, myös koko elämänsä. Hän on ollut menestyvä yritysjohtaja, seurustellut kauniin naisen kanssa ja harrastanut juoksua, laskettelua ja monenlaisia extreme-lajeja. Hän on kiipeillyt Kilimanjarolla, sukeltanut Mauritiuksen kirkkaissa vesissä ja ratsastanut Keski-Kiinan halki, mutta onnettomuuden myötä liikkuva ja hektinen elämä on vaihtunut liikkumattomaan oleiluun neljän seinän sisällä, sekä päiviin jotka seuraavat toisiaan yhtä harmaina ja masentavina, vailla mielekästä sisältöä. Will on joutunut luopumaan työstään, Lontoon-kodistaan, tyttöystävästään ja itsenäisyydestään; hän asuu yläluokkaisten vanhempiensa taloon rakennetussa lisäsiivessä, ja tarvitsee kaikkeen apua ympäri vuorokauden. Lienee melko ymmärrettävää, että kaiken itselleen tärkeän menettänyt mies on katkeroitunut ja vihainen. Louisalla onkin edessään melkoinen haaste, kun hän yrittää saada Willin elämänhalun palaamaan.


Myönnän tarttuneeni tähän Moyesin romaaniin melko suurin ennakkoluuloin. Luen nykyisin ääriharvoin chick litiä tai oikeastaan muunlaisiakaan viihdekirjoja, ja olin aivan varma, että Kerro minulle jotain hyvää on minun (pistämättömän hyvään, hih! :) makuuni liian siirappinen ja naiivi. Aloin lukea kirjaa oikeastaan vain siksi, että olin liian väsynyt lukemaan muita sillä hetkellä kesken olevia, vaativampia teoksia, ja myös koska kirjastolainassani oli varaus seuraavalle. Moyes kuitenkin teki juuri sen, mitä kirjan takakansi lupaa: hän riisui minut aseista jo ensimmäisen kolmenkymmenen sivun aikana, ja siitä eteenpäin en voinut muuta kuin ahmia kirjan parissa illassa välillä silmiäni kuivaillen.

Chick litille tyypillisesti Moyesin romaani sisältää paljon kliseitä, ja useimmat kirjan hahmoistakin ovat jo tavallaan ennen nähtyjä: päähenkilö Louisa on Bridget Jonesin kaltainen höpsö, vähän itsestään epävarma alisuoriutuja, ja hänen vanhempansakin ovat kuin suoraan BJ-elokuvista. Tarinassa on paljon ennalta-arvattavuutta, ja kerronnaltaan se etenee hyvin elokuvamaisesti - se onkin kuin yhdistelmä elokuvien romanttista komediaa ja vakavampaa draamaa. Lajityyppinsä rasitteista huolimatta Kerro minulle jotain hyvää on kuitenkin omassa genressään laatuteos. Se käsittelee vakavia ja syvällisiä asioita viihteen keinoin, ja tekee sen todella hyvin. Louisan ja Willin tarina tempaa mukaansa alusta lähtien, ja se koskettaa aidosti. Ollakseen viihderomaani kirja on sellaisella tavalla vakava ja kosiskelematon, että sitä lukiessaan tarinaan eläytyy vahvasti, ja hetkittäin huomasin miltei unohtaneeni lukevani kirjaa.

Pidin Moyesin romaanissa paljosta: Pidin sen rakastettavista henkilöhahmoista, ja siitä sykähdyttävästä tavasta, jolla Moyes Louisan ja Willin välistä kemiaa ja suhteen syventymistä kuvaa. Pidin siitä, että kirjan tapahtumat sijoittuvat viehättävään englantilaiseen pikkukaupunkiin (jonka olemassaolo jäi minulle lopulta mysteeriksi - kaupunkia ei nimetä, eikä Google tunne sen ainoaa mainittua maamerkkiä?!). Pidin siitä, miten Willin myötä tarina saa vakavamman sävyn - eikä vain miehen vamman vuoksi, vaan myös hänen viehättävän ja sivistyneen persoonansa; minuun vetoaa aina mies joka rakastaa klassista musiikkia ja ulkomaisia taide-elokuvia, tai viittaa sujuvasti kesken keskustelun vaikkapa Shaw'n klassikkonäytelmä Pygmalioniin. Pidin myös siitä, miten romaani pöyhii ihmisen elämänarvoja ja ajattelumalleja: Millainen elämä on arvokasta, tai onko kaikki elämä arvokasta? Entä jos ihminen hukkaa elämänsä turhuuteen: Onko niin, että jos on vain mitättömiä tavoitteita, on edessä pieni elämä? Moyesin romaania markkinoidaan koskettavana rakkaustarinana - jota se myös toki on - mutta minusta tämä kirja oli lopulta paljon enemmän kuin "vain" rakkaustarina.

Kerro minulle jotain hyvää oli kuin miellyttävä yhdistelmä kahta lempielokuvaani, takavuosien amerikkalaista romanttista komediaa Pretty Womania, sekä ranskalaista superkoskettavaa elokuvaa Koskemattomat, joka myös kertoo onnettomuudessa halvaantuneesta miehestä ja hänen henkilökohtaisesta avustajastaan. Minua ei yllättänytkään tieto siitä, että myös Moyesin romaanista ollaan tekemässä elokuvaa, joka nähtävästi valmistuu ensi vuonna. Kirjan luettuani aion takuuvarmasti käydä aikanaan elokuvateatterissa katsomassa leffan heti tuoreeltaan. Pitääkin muistaa varata sille illalle vedenkestävää ripsiväriä ja iso paketti nenäliinoja. :) Tämä kirja siis jos mikä on oivallista kesäluettavaa. Suosittelen!

Moyesin romaanista on kirjoitettu vaikka missä. Linkitän tähän nyt vain muutaman: Susa ja Ammakin vakuuttuivat, samoin Tuijata, jonka arvion lopusta löytyy lisää linkkejä blogiarvioihin.

13 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä ihana kirja. Sara, kirjoitit tästä todella taitavasti, eikä minulla taida olla sanoihisi mitään lisättävää. <3 Muuta kuin se, että minäkin rakastuin tähän. Ja jälleen, niin kaunis kuva sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, kiitos kehuista, tulipa hyvä mieli. <3 :) Tämä oli kyllä niin positiivinen yllätys, että pakkohan tässä on lukea enemmänkin Moyesia! :)

      Poista
  2. Minäkin olen ollut skeptinen tuon kirjan osalta, mutta silti varausjonossa kirjastosta. Nyt aloin oikein odottamaan sitä, varsinkin kun vertasit sitä Koskemattomat-elokuvaan, joka on viime vuosien suosikkejani. Mitä voi kirjalta ja elokuvalta enempää odottaa: naurattaa ja itkettää vuorotellen, koskettaa ja antaa ajattelemisen aihetta, jättää suupielet ylöspäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, tämä on kyllä juuri tuollainen kirja kuin sanot: "naurattaa ja itkettää vuorotellen, koskettaa ja antaa ajattelemisen aihetta". Toivottavasti saat tämän pian luettavaksesi ja ihastut. On tämä melkoinen helmi omassa genressään. :)

      Poista
  3. Luin tämän joskus useampi vuosi sitten enkuksi ja tämä oli ensimmäinen Jojo Moyesilta lukemani kirja. Tykästyin kovasti eli oli positiivinen ylläri ja sen jälkeen olen lukenut pari muutakin Moyesin romaania (niitä ei tosin suomennettu) ja aion lukea jatkossakin, kun tekee mieli chick litiä (sitä ei tosin tapahdu kovin usein, mutta kun tapahtuu niin minulla on "luottokirjailijani", joiden romaaneista valitsen). Itsehän en voinut sietää Bridget Jonesia, muistaakseni se ensimmäinen kirja jäi kesken tai sitten luin sen hampaat irvessä loppuun silloin joskus, kun se ilmestyi. Muita kahta en ole lukenut enkä lue :D

    Mainio kirjoitus tästä Moyesin kirjasta, nyökyttelen päätäni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, minä nyökyttelen täällä kommentillesi (ja kiitän siitä myös)! :) Paitsi että minä rakastuin Bridget Jonesiin päätä pahkaa silloin joskus liki 15 vuotta sitten, kun sen ensimmäisen BJ-kirjan luin. :D

      Mutta Moyesia on pakko lukea lisää, oli tämä vaan niin hyvä! <3

      Poista
  4. BJ iski lujaa, mutta luin vain eka kirjan. Elokuvat olen katsonut . Olen lukenut Jojo Moyesin molemmat suomennetut kirjat ja tykkäsin tosi paljon. Symppiskirjoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, minä olen lukenut kaksi ensimmäistä BJ-kirjaa, mutta sitä kolmatta en ole vielä uskaltanut. Elokuvat olen katsonut monta kertaa ihan jo pelkästään Colin Firthin takia ( :D ja <3 ), ja tietenkin siksi, että ovat aivan mainioita. Se aiemmin suomennettu Moyesin kirja minunkin täytyy nyt kesän aikana lukea. Olen ihan samaa mieltä, olipa tuo Kerro minulle jotain hyvää sympaattinen kirja!

      Poista
  5. Tämä kyllä ilahdutti minua, kirja vaikuttaa tekstisi perusteella ihanalta ja juuri sopivalta kesälukemiselta. Elokuva Koskemattomat kuuluu ehdottomiin lemppareihini. En ole lukenut vielä yhtään Jojo Moesin kirjaa, mutta tänään lähti kirjastosta mukaan yksi. Ole niin kiltti, älä rakasta häntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, tämä kyllä tosiaan on vallan sopivaa kesälukemista. Kannattaa vain varata nenäliinoja lähettyville. :) Tuota Ole niin kiltti jne. on myös kehuttu, minäkin haluan lukea sen nyt kesän aikana.

      Ja Koskemattomat, voi ihanuus mikä elokuva! Tästä Moyesin kirjasta välittyy jotenkin samanlainen lämpö. :)

      Poista
  6. Oi, tämä tuntuisi aika ihanalta kesäkirjalta! Moyesia en ole lukenutkaan, jospa tarttuisikin syöttiin, houkuttelet tämän pariin ihanasti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, tämä olisi aika ihana kirja riippumattoon tai laiturinnokkaan, semmoisiin loputtoman pitkiin kesäpäiviin, jolloin on aikaa uppoutua kirjojen maailmaan ihan rauhassa. Tämä on nimittäin sellainen kirja, joka on melkein pakko ahmia nopeaan tahtiin. Laadukas yhdistelmä kepeää ja vakavaa.

      Kiitos ihanasta kommentistasi! <3

      Poista
  7. Nyt sen sitten sain luettua, kolmessa päivässä! :D Jopa käsitöistä ei ollut tietoakaan noina iltoina. Suuri kunnianosoitus minulta kirjailijalle siis, kuten tiedätkin. ;) Todellakin ihanaa chick litiä (hih, minulle täysin uusi sana), jossa oli vakavakin puoli ja mielestäni käytiin todella syvällisissä vesissä. Pisti miettimään omaa suhtautumistani asioihin. Onneksi sain keskittyä kirjaan omassa olohuoneeni nurkassa, punasine silmineni räkä poskella. :D Olen ensimmäisenä jonossa menossa katsomaan elokuvaa, meikittömänä ja pussi valmiina päähän laitettavaksi. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...