perjantai 31. heinäkuuta 2015

Anton Tšehov: Kolme sisarta (- ja yksi klassikkohaaste)


Anton Tšehov: Kolme sisarta (WSOY, 2001. 109 sivua. Alkuteos Три сестры / Tri sestry, 1901. Suomentaneet Eino ja Jalo Kalima.)

  Maša: Oi siskokulta. Miten elämämme menee, mitä meistä tulee... Kun lukee jonkin romaanin, niin kaikki tuntuu niin vanhalta ja selvältä, mutta kun itse rakastuu, niin huomaakin, ettei kukaan tiedä mitään ja että jokaisen täytyy ratkaista asia omin päin.

Prozorovin sisarukset Olga, Maša ja Irina elävät veljensä Andrein kanssa pienessä ja hiljaisessa maaseutukaupungissa, johon perhe on muuttanut Moskovasta vuosia aiemmin kenraali-isän saatua paikkakunnan prikaatin komennettavakseen. Kun näytelmän ensimmäinen näytös alkaa, on isän kuolemasta kulunut päivälleen vuosi. Suuren salin pöydälle katetaan aamiaista, naiskimnaasin opettajatar Olga korjaa oppilaittensa vihkoja ja vierashuoneessa vallitsee rauhallinen ja mietteliäs tunnelma. On Irinan nimipäivä ja taloon odotetaan väkeä vieras- ja onnittelukäynneille. Rykmentti on saapunut kaupunkiin, ja sisarten mielessä herää toivo siitä, että jotakin hyvää tapahtuisi.

Sisaret unelmoivat paluusta Moskovaan ja paremmasta elämästä siellä. Kukin heistä on tyytymätön omassa roolissaan: Opettajatar Olga kaipaa elämäänsä puolisoa ja rakkautta, Maša on naimisissa miehen kanssa, jota ei rakasta, ja nuorimmainen Irina on elämässään suuntaa vailla. Rykmentin läsnäolo tuokin sisarten elämään lupauksen toivosta ja rakkaudesta, mutta ennen kuin esirippu neljännen näytöksen lopuksi laskeutuu, on kaikki toivo menetetty, ja vanha tuttu hiljaisuus peittänyt kaupungin alleen.


Olen häpeäkseni lukenut huonosti venäläisiä klassikoita. Vaikka tšehovilainen tunnelma on minullekin käsitteenä tuttuakin tutumpi, on sen hahmottaminen näihin aikoihin asti ollut enemmän mielikuvitukseni kuin varsinaisen lukukokemuksen varassa, sillä ennen tätä kesää olen lukenut Anton Tšehovin tuotannosta vain joitakin yksittäisiä novelleja - niitäkin lukioaikoina, eli, köh, kauan sitten. Tänä kesänä tuli vihdoin Tšehovin vuoro, ja hyvänä sysäyksenä Kolmen sisaren lukemiselle toimi halu lukea Lars Sundin Kolme sisarta ja yksi kertoja (joka on muuten aivan ihana kirja!) heti tämän klassikkonäytelmän perään. Tämä ensimmäinen varsinainen Tšehov-kokemukseni onkin ollut ihastunut ja innostunut, ja näin kun näytelmän lukemisesta alkaa olla reilusti aikaa, huomaan että sen tarina ja tunnelma elävät mielessäni yhä vahvoina. Näytelmän jälkihehku on siis ollut pitkä ja voimakas, ja eniten saan varmastikin kiittää siitä Sundin romaania, joka avasi Kolmea sisarta vielä paljon lisää. 

Näytelmässä minua kiehtoo paitsi ajan-, myös venäläisen yläluokan joutilaan ja turhamaisen elämän kuvaus. Teoksen sivut tulvivat hiljaista ja vähäeleisyydessään tyylikästä slaavilaista melankoliaa, joka kietoutuu miltei lannistavaan tyytymättömyyden ja onnettomuuden tunteeseen. Päähenkilöiden vauras, mutta sisällöltään tyhjä elämä tuntuu kirotulta ja sietämättömältä, ja sisaruskolmikon nuorimmainen, Irina, toteaakin kosijalleen Tuzenbachille, ettei elämä ole ihanaa, vaan että se on pyrkinyt tukahduttamaan heidät kuin rikkaruoho. Sisarukset tyytyvät hiljaa rooleihinsa, eikä heillä tunnu olevan kykyjä tai voimavaroja tehdä jotakin omalle onnettomalle olotilalleen. Helpompaa on luopua siitä, joka tuntuu itselle merkityksellisimmältä - toivosta, haaveista ja samalla myös vähän itsestään. 

Kaikki neljä näytöstä näytellään hienoissa puitteissa, joko Prozorovien hienossa talossa tai sen viereisessä kauniissa, vanhassa puutarhassa. Ensimmäisessä näytöksessä Tšehov kuvaa kevätpäivää aurinkoiseksi ja iloiseksi, ja näytelmä päättyy vuosien kuluttua kesäiseen puutarhaan, jossa pöydällä lojuvat lasit ja pullot kielivät jo ennen puoltapäivää nautitusta samppanjasta. Valosta huolimatta näytelmä jättää mieleen pehmeänharmaan ja hieman hämäränhyssyisen jäljen. Surumielisen, mutta kauniin. Kauniisti Tšehov kuvaa myös muistoja ja muistamista sekä toisaalta unohtamista, vierauden ja yksinäisyyden tunteita, haaveilua toisenlaisesta elämästä ja jatkuvaa kaipausta menneeseen, lapsuuden Moskovaan. Henkilöt keskustelevat sivistyksen ja koulutuksen merkityksestä, puntaroivat suhdettaan työhön ja pohtivat paljon elämän tarkoitusta ja sisältöä. Tekstissään Tšehov kurottaa yhtä lailla menneisyyteen kuin tulevaisuuteenkin, hän laittaa henkilönsä kuvittelemaan elämää heidän jälkeensä. Kiehtovaa!

  Veršinin (mietittyään hetkisen): Miten minä sen sanoisin? Luulisin että kaiken tässä maailmassa täytyy muuttua vähitellen - ja muuttuu jo meidän nähtemme. Kahden-kolmensadan tai sitten tuhannen vuoden perästä - aikamäärä ei tässä ole tärkeintä - alkaa uusi, onnellinen elämä. Siitä elämästä osallisiksi me emme pääse, mutta sitä varten me elämme nyt, teemme työtä, niin, ja - kärsimme, me luomme sitä - ja siinä yksin on koko meidän olemisemme tarkoitus ja, jos tahdotte, meidän onnemme. 


Ehkä kiehtovinta kaikesta on kuitenkin Tšehovin naiskuvaus. Näytelmä kertoo neljästä naisesta, sillä kolmen sisaren lisäksi tärkeässä roolissa on myös heidän veljensä Andrein morsian ja tuleva vaimo, Nataša. Tämän hahmon kehitys on mielenkiintoinen: Alun ujosta ja hieman aran oloisesta tytöstä kasvaa avioliiton ja äitiyden myötä häikäilemätön ja röyhkeä nainen joka ei pokkuroi ketään, ja joka pettää miestään avoimesti kaikkien katseiden alla. Nataša herättää lukijassa eniten tunteita alun säälistä lopun tympeään ärsytykseen, ja on siksi rosoisuudessaan mainio hahmo kolmen hillityn sisaruksen joukossa.

Näytelmä on näennäisesti hyvin rauhallinen ja vähäeleinen eikä siinä tapahdu paljoa, mutta sen rivien väleissä ja henkilöiden mielissä kuohuu. Teksti on täynnä suurta tunnetta ja tuskaa, ja niiden olemassaolo herää lukijan mielessä kunnolla vasta tekstin lukemisen jälkeen. Tšehovin tekstit eivät ole klassikkoja syyttä. Tämän jälkeen janoan lisää.

*****

Olen viettänyt viimeiset pari viikkoa kesälomaa paitsi työstäni, myös näköjään täältä blogimaailmasta. Blogiloma oli ennalta suunnittelematon, mutta sekin tuntui tulevan tarpeeseen. Olen tehnyt viimeiset kaksi viikkoa ihania asioita: käynyt rakkaiden ystävien kanssa Turussa ja Kustavissa Volter Kilven ja Alastalon salin merkeissä (tästä lisää lähipäivinä!), tehnyt suursiivousta Marie Kondon oppien mukaan (tästäkin lisää myöhemmin), käynyt kesäteatterissa ja elokuvissa, tavannut rakkaita ystäviä, ihanaa pikkuista kummityttöäni, sisaruksiani ja uusia, ihastuttavia tuttavuuksiakin, ja ennen kaikkea levännyt ja tuntenut olevani pitkästä aikaa todella rentoutunut. Niin, ja lukenut - totta kai! :) Parin viikon totaalisen akkujen latauksen jälkeen olo on taas innostunut ja energinen, ja olen täällä blogimaailmassakin taas mukana intoa puhkuen!

Tämän postauksen julkaisen osana kirjabloggaajien ensimmäistä klassikkohaastetta, jota emännöi tällä kertaa Reader, why did I marry him -blogin Omppu. Oheisesta linkistä voi käydä kurkkaamassa muiden bloggaajien lukemia klassikoita ja heidän niistä kirjoittamiaan tekstejä. Haasteen tarkoituksena on siis ollut lukea ennalta lukematon klassikko, jonka lukemattomuus suorastaan vähän hävettää. Omassa blogissani oli alun perin tarkoituksena olla tänään juttua aivan toisesta kirjasta, J. R. R. Tolkienin klassikkojärkäleestä Taru sormusten herrasta, mutta toisin kävi.

Olen katsonut TSH-elokuvatrilogian moneen kertaan, ja huikeat leffat kuuluvat ilman muuta suurimpiin fantasiaelokuvasuosikkeihini. Romaanin suhteen sen sijaan en pääse puusta pitkään, vaikka olen yrittänyt aloittaa sitä monta kertaa, ja samalla tavoin kävin nytkin. En oikeastaan osaa edes selittää, miksi TSH:n lukeminen on minulle niin tuskallisen työlästä ja tikkuista. En keksi muuta syytä, kuin sen että tänä kesänä(kään) ei ole ollut yhtään fantasianlukuolo. TSH pysyy siis toistaiseksi lukemattomien klassikoiden listallani, mutta ehkäpä ja toivottavasti jonakin päivänä tulee vielä senkin vuoro.

9 kommenttia:

  1. TSH, no, minä pidin siitä kun luin jotain 16-vuotiaana, mutta sen jälkeen on tullut aloitettua pari kertaa eikä pysty. Leffoista pidän kyllä minäkin.

    Kolme sisarta sen sijaan on ihastuttava teos. Seuraavaksi sitten Lokki, joka on melkein yhtä hyvä.

    VastaaPoista
  2. Tšehov kuuluu minulla lukemattomien joukkoon - ainakin vielä toistaiseksi. Yleissivistykseen kuuluisi kyllä perehtyä Tšehoviin tai ylipäätään venäläisiin mahtinimiin. Mulla on siinä kohtaa iso aukko. Joskus yritin Dostojevskia, mutta ei vaan vienyt mukanaan. Ehkäpä jonain päivänä, hienon postauksesi ansiosta :) Kiva kuulla, että lomasi on ollut noin antoisa!

    VastaaPoista
  3. Hassu sattuma. Olen kirjoittamassa samasta kirjasta. Luin tämän kirjan, koska olin epävarma. Olen löytänyt viime viikkoina itselleni uuden kirjailijan. Aivan upea kokemus. Luin tämän näytelmän, koska ajattelin sen avaavan Lars Sundin teosta. Hän on tämä löytöni.

    Huomasin sinun lukeneen saman kirjan. En ymmärrä, miten ohitin hänet viime vuonna. En oikeastaan ymmärrä mitään, miksi hän ei ollut ehdolla palkinnoille.. Kolme sisarta ja yksi kertoja olisi ollut paras kotimainen kirjani viime vuonna, jos olisin tehnyt löytöni viime vuonna.

    Sanomattoman ihan tunne löytää uusi kertoja.

    VastaaPoista
  4. Kolme sisarta on minulle rakkain Tšehovin näytelmistä, ja sen tunnelma palautui kauniisti mieleen tästä kirjoituksestasi. Kiitos, Sara! ❤ Venäläinen melankolia on Kolmen sisaren hengityksessä ja puheessa, se on niin totta, että soi. Maša on hahmoista suosikkini - korjattavat kirjoitusvihot! ❤

    Näin kymmenen vuotta sitten Kajaanin kaupunginteatterissa Kristian Smedsin ohjauksen Kolmesta sisaresta, eikä sekään unohdu ikinä.

    TSH, ikuisuusprojekti. Ehkä vielä jonain päivänä. Luulen kuitenkin, että Alastalon salissa sujuu sutjakammin...

    VastaaPoista
  5. Minullakin on ollut aikomus jo pitkään paikkailla venäläiskirjailijoiden tuotantoon tutustumista. Toki olen venäläistä kirjallisuutta lukenut mutta niin kovin vähän. Dostojevskin Idiootti olisi hyllyssä -seuraavaan klassikkohaasteeseen..? ;-D Tämä Kolme sisarta olisi toki matalampi kynnys tarttua venäläisklassikkoon kuin Idiootti.

    Odotan innolla postaustasi Kustavista ja Marie Kondosta! Olen itsekin viime aikoina siivoillut ja pyrkinyt pääsemään eroon kaikesta ylimääräisestä (kun kerran kovin sateista on). Heh, eräänäkin aamuna heitin kaikki miehekkeen vaatteet kaapista sängylle ja ilmoitin, että nyt heitetään kaikki käyttämätön kiertoon! Mies ei vaikuttanut niin innostuneelta. ;-) Loma blogimaailmastakin tekee välillä hyvää! Ihana kuulla, että lomaviikkosi ovat olleet rentouttavia! <3

    VastaaPoista
  6. Minä olen (muistaakseni..) nähnyt tämän joskus näytelmänä. Fanitan venäläisiä klassikoita, olen aina tosi onnellinen kun luen niitä, mutta teen sitä harmittavan vähän. Jonkinlainen fantasiani onkin, että sitten kun minulla on pysyvämpi koti, minulla on kirjahylly josta löytyy paljon Dostojevskiä, Tsehovia ja Tolstoita sekä koko Waltarin tuotanto :D.

    VastaaPoista
  7. Antov Tsehovin taituruus on minullekin tuttuu nuoorena lukemistanii novelleista, joihin ihastuin aivan valtavasti slloinn. Tsehovin näytelmät ovvat tuntemattomampia, täytyisi tutustua Kolmeen sisareen ja muihin....

    Kiitokset ihanasta jutustasi..Upposin taas jonnekin Tsehovilaisiin haaveisiin tätä lukiessani! <3

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa ihanalta. Varsinkin tuo vähäeleisyys ja rivien välissä tapahtuva kuohunta vakuuttivat, että ehkä Tsehovin näytelmiä pitäisi joskus kokeilla. Vielä en nimittäin ole löytänyt suosikkiani venäläiskirjailijoiden joukosta, mutta en luovuta.

    VastaaPoista
  9. Sara, kiitos ihanasta Tsehov-hetkestä... Olen lukenut tämän, mutta siitä on aivan liian pitkä aika. Ja kyllä, venäläisissä(kin) klassikoissa riittää lukemattomia...

    Ja oi hauskaa, odottelenpa nyt myös ajatuksiasi Marie Kondosta :) Ihanaa elokuuta!

    <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...