sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Kolme kirjaa -haaste ja lomafiilistelyä


Pääsin tänä aamuna lomalaitumille ja ajattelin aloitella loman mukavan pikku kirjahupsuttelun merkeissä. Sain viikko sitten Ritalta haasteen listata kolme kirjaa, joista olen blogannut ja jotka haluan lukea uudelleen. Ajattelen tämän haasteen eräänlaisena blogiajan top kolmosena - valitsen kirjoja joita itse rakastan, ja joita suosittelen mitä suurimmalla lämmöllä.

Ajattelin ensin, että vain kolmen (!) kirjan valitseminen yli neljän blogivuoden ajalta on mahdoton tehtävä, mutta lopulta kolmikko löytyi melko helposti. Toki haluaisin mahduttaa kolmen parhaan joukkoon muitakin, ja jonakin toisena päivänä listaltani löytyisi varmasti ainakin jokin Kjell Westön, Antti Hyryn tai Bo Carpelanin romaani. Mutta tänään kuun asento ja tuulen suunta ovat semmoiset, että kolmikkoni näyttää tältä:


Hannu-Pekka Björkman: Kadonneet askeleet

Joel Haahtela: Tule risteykseen seitsemältä

Ulla-Lena Lundberg: Jää


En nyt ala perustella valintojani sen kummemmin (linkeistä pääsee kirjoista kirjoittamiini juttuihin, joista näkee, miten rakastunut ja vaikuttunut olen kirjoja lukiessani ollut), mutta sen sanon, että jokainen noista kolmesta kirjasta on minulle äärettömän rakas ja ns. sielukirja. Ehdokkaita miettiessäni huomasin, että olen selvästi aina ensisijaisesti kotimaisen kirjallisuuden lukija, niin paljon kuin hyvästä käännöskirjallisuudesta nautinkin.

Haasteen sääntöjen mukaisesti laitan sen eteenpäin kolmelle bloggaajalle. Kuulun ihanaan lukupiiriin, jonka jäsenistä kahdella kolmasosalla on kirjablogi. Haluankin haastaa armaat lukupiiriläiseni miettimään sellaisia lempikirjojaan, joita haluaisivat muille suositella ja itsekin lukea uudelleen. Haaste lähtee Elinalle Luettua elämää -blogiinKaisalle Kannesta kanteen -blogiin ja Kaisa V.:lle Kirja hyllyssä -blogiin. ♥ Kaisa V.:n blogi on muuten uusi ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen - käykääpä kurkkaamassa! ♥

Jatkan itsekin kirjalistausten parissa, sillä sain kesän alussa Katveita-blogin ihanalta Katjalta 12 kirjaa riippukeinuun -haasteen, ja oma kirjalistani on saanut muhia rauhassa alkukesän ajan. Palaan asiaan lähiaikoina.

***

Olen kesälomalla nyt itse asiassa jo toista kertaa tänä kesänä, sillä pidin osan lomastani kesäkuun alussa. Ensimmäinen lomajakso kului täysin raskaasta työkeväästä elpymiseen, ja nyt tuntuu että tämä loma alkaakin jo energisemmissä merkeissä. :) Eniten odotan lomaltani ensiviikkoista kotimaanmatkaa: Lähdemme kahden rakkaan ystävän kanssa Volter Kilven jäljille Kustaviin! Asiaan kuuluu luonnollisesti se, että lomalukemisten korkeana huojuvasta pinosta löytyy muuan kunnioitusta herättävä klassikkojärkäle - yli kahdeksansataa sivua tajunnanvirtaista kuvausta kuuden tunnin ajan tapahtumista Alastalon salissa. Nuorempaa minua hirvittäisi, mutta nykyinen minä on lukenut ja nauttinut Proustia, Päätaloa ja Hyryä, ja odottaa Kilven verkkaista kerrontaa ja etenkin seitsemänkymmenen sivun mittaista piipunvalintakohtausta innolla ja ilolla. :)

Muuten lomasuunnitelmiini kuuluu lähinnä kiireetöntä oleilua, lepäilyä ja lukemista. Tälläkin hetkellä kesken on melkoinen pino toinen toistaan parempia kirjoja, ja bloggausvuoroaan odottelee hurja määrä kirjoja - tulossa on mm. Pirkko Saisiota, Mihail Shishkiniä, Colm Tóibínia, L. Onervaa, Kalle Päätaloa, Thomas Mannia, Monika Fagerholmia, Juha Hurmetta ja lisää Antti Hyryä. No, pikkuhiljaa, mikäs kiire tässä on. Alkavalle viikolle uskallan luvata ainakin kiinnostavaa lyhytproosaa, kirjastoasiaa sekä yhden erityisen ihanan romaanin. ♥ Loppuviikosta toivottavasti jo kuvatunnelmia Kustavistakin.

Ensi viikonloppuna alkaa myös naistenviikko, ja sen kunniaksi ryhmä kirjabloggaajia keskittyy naisaiheiseen kirjallisuuteen. Teemaviikosta voi lukea lisää Tuijan Tuijata. Kulttuuripohdintoja-blogista. Myös itse otan osaa teemaviikkoon ainakin parin kirjan verran.


12 kommenttia:

  1. Onpa herkullisen näköinen kakku - ihan kesä!

    Ihania kirjoja lukisit uudelleen, nuo kaikki ovat olleet minullekin mieluisia. Jää olisi hauska lukea uudelleen, koska siitä on ulottuvuuksia, jotka avautuisivat varmasti eri tavoi uudelleen luettuna. Björkmanin viisaus rauhoittaa. Ja Haahtela - no, totta kai!

    Hyvää, rentouttavaa ja ansaittua lomaa! <3 <3

    VastaaPoista
  2. Kolme on hyvä lukumäärä, top three. Kun teillä kaunokirjablogisteilla on yleensä niin hurja lukemis- ja postaamisvauhti, me hämeen hitaat luemme mielellämme muutaman suosituksen kerralla kun kerran tänne tulimme :) Kiitos linkityksestä ja ihanaa lomaa !

    P.S. Mainitsemasi lukupiiri kuulostaa mukavalta idealta.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa lomaa, ystäväin! <3 Äläkä nyt ihan huku kirjapinon alle! ;) <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos haasteesta! Ajattelin heti koittaa, ehtisinkö tänään vielä tehdä pohdiskella ja ajastaa ensi viikolle, jolloin olen reissussa. Kotvan kyllä joutuu miettimään niin paljon mahtavia teoksia on tullut blogivuosien aikana luettua. :-)

    Ihanaa lomaa ystäväiseni! <3 Voi että, olen kieltämättä hieman kateellinen Kustavista (toivottavasti ensi vuonna!). Odotan jo innolla, jos ja kun teet postauksen. :-) Itsellänikin on tulossa eräs kirjallinen postaus eräästä paikasta, jossa tällä viikolla kävin..

    Sinulla on tulossa arvioita vaikka mistä mielenkiintoisista, ah! <3 Minä olen lukenut nyt Enni Mustosen Paimentyttöä ja täysin ihastunut -seuraavat kirjat on hankittava ehdottomasti. Täydellistä kesälukemista!

    VastaaPoista
  5. Kiitos haasteesta! :) Kävin oman listani läpi ja päätin, että jätän haasteeseen vastaamisen loppuvuoteen - siihen voisi vaikkapa päättää ensimmäisen blogivuoden. Listani on vielä sen verran lyhyt, ja teokset ovat aivan liian tuoreessa muistissa, jotta osaisin sanoa, mihin palaan joskus myöhemmin. Tosin Äideistä ja pojista taisin jo mainita, että varmasti palaan joihinkin novelleihin vielä :) Lundbergin Jää voisi olla minunkin listallani... Kiitos blogi-mainoksesta ja ihanaa lomaa!! Yritän itsekin viettää hieman sellaista, vaikkei virallisesti lomaa olekaan...

    VastaaPoista
  6. Aivan ihaniin lomatunnelmiin vie mansikkainen kakku ja ajatus kesäohjelmastasi! Listastasi Jää on minulle jäänyt pysyvästi päähän elämään. Jollain tapaa näen siinä aineksia Myrskyluodon Maijasta, kovia ja väkeviä tunnelmia. Sitkeyttä.

    Mutta, että Alastalon sali...Aloitin sitä itse jääräpäisenä lukiolaisena..., mutta eihän siitä tullut mitään :D Kuuluisi ehdottomasti yleissivistykseen. Kustavissa voi varmasti sen tunnelman tavoittaa.

    Ihanaa ja rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
  7. Haahtelaa ja Björkmania, oi kyllä... Heidän sanoissaan on sitä ihanaa jotakin! Tuo(kin) Haahtelan teos on minulla kyllä yhä lukematta, mutta oikeastaan hyvä niin - on ihanaa, kun maailma on kokemattomia ihanuuksia täynnä.

    Ihanaa lomailua sinulle Sara ja antoisia hetkiä Volter Kilven jäljillä ja - voi sinua uutteraa! - Alastalon salissa! Siinäpä taas yksi opus, jota en ole koskaan lukenut...

    PS. Voi että odotan erityisesti Onerva-kirjoitustasi <3

    VastaaPoista
  8. Kiitos haasteesta, Sara-ystäväinen! ❤ Kolme kirjaa on vaikea valita, mutta katsotaan, mitä sydän sanoo sopivissa tunnelmissa. Jää on kyllä vaikuttava...

    Ihanaa, että pääset lomalle ja pääset Kustaviin! ❤ Minä taidan yrittää tuota Alastalon salia ensi vuodeksi. Ikimuistoinen Tammisaari-Hanko-matka on niin eläväisenä mielessä, että merikirjallisuutta ei voi unohtaa.

    Ihania kirjalistoja sinulla! Jään odottamaan arvioitasi! ❤ Hyviä kirjoja lomallesi!



    VastaaPoista
  9. Ihana kakku! Kysyisipä täälläkin jo mansikat, ja vadelmat. Ja kirsikat naapurin puussa.

    VastaaPoista
  10. Ihania, lokoisia loma- ja lukuhetkiä! <3 Alastalon salissa on kieltämättä melkein pakollista luettavaa kaikille vatulointikirjallisuuden ystäville. :)

    VastaaPoista
  11. Sinun kolme tärkeääsi olen myös lukenut ja pitänyt. Hannu-Pekka Björkmanin kirjan luin juuri sinun blogisi innoittamana.'
    Voi Kustavi ja Volter Kilven viikko, olen aina sinne himoinnut, mutten ole vielä koskaan päässyt paikan päälle. Ehkä joskus - nauti minunkin puolestani.

    VastaaPoista
  12. Pitkän seuraamistauon jäljiltä olen täällä pälyilemässä mitä on meneillään. Tämä haastehan oli mahtava juttu, Jään olen lukenut mutta nuo kaksi muuta kirjaa lukisin kyllä erittäin miellläni!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...