Tampereen Teatteri: Skavabölen pojat

(Kuvassa Eemu Korpela, Mari Turunen, Heikki Hela ja Jaakko Ohtonen. Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri.)

Skavabölen pojat 12.9. ja 21.11.2015
Käsikirjoitus: Antti Raivio
Ohjaus: Marika Vapaavuori
Ensi-ilta Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä 4.9.2015
Kesto n. 2 tuntia 30 minuuttia (väliaikoineen)
Lavastus Marjatta Kuivasto, puvustus Mari Pajula, valot Petra Honkaniemi, äänet ja musiikki Hannu Hauta-aho, kampaukset, maskit ja peruukit Kirsi Rintala, koreografia Mönziä Kurbanali, videosuunnittelu Joonas Tikkanen

Alussa kaikki on hyvin: on neljän hengen ydinperhe mukavassa pienessä kodissaan, paljon lämpöä ja rakkautta. Kallion perheen isä Pekka (Heikki Hela) on valtion virkamies ja paljon poissa kotoa, sillä hänen on osallistuttava tärkeisiin kokouksiin. Sillä välin perheen pojista, kahdeksanvuotiaasta Rupertista (Jaakko Ohtonen) ja viisivuotiaasta Evertistä (Eemu Korpela) pitää huolta perheen taiteilijaäiti Pirjo (Mari Turunen).

Pian perheonni alkaa rakoilla. Pirjo kuulee iltasadun yhteydessä Evertiltä, että Pekka-isä homostelee jonkun tuoksukirjenaisen kanssa, ja niin miehen suhde toiseen naiseen paljastuu. Perhe viettää vielä sukujoulua isän veljen, Ossi-sedän (Esa Latva-Äijö), tämän Anu-vaimon (Elisa Piispanen) ja isän siskon, Hippa-tädin (Petri Koskinen) kanssa, mutta joulunpyhät päättyvät ikävissä tunnelmissa. Pian vanhemmat eroavat ja isä menee uusiin naimisiin tuoksukirjeitä lähetelleen Annelin (Elina Rintala) kanssa. Pekka ja Anneli nousevat Pirjoa vastaan, ja sosiaalityöntekijä Anja Sallisen (Mari Posti) myötävaikutuksella Pirjo menettää lastensa huoltajuuden. Pojat joutuvat muuttamaan isän ja Annelin luo Hyrylään, eli Skavaböleen på svenska.

Pirjo voi pahoin, eikä hänen entisen kälynsä Anun tai naapurin näyttelijärouva Rosenqvistin (Kirsimarja Järvinen) tarjoama kyseenalainen tuki helpota oloa, päinvastoin. Pekallakaan ei mene tahollaan hyvin, vaan Kuningas Alkoholi ottaa miehen elämästä vähitellen yhä suuremman otteen. Merkillinen valta mieheen on myös Taikurilla (Ilpo Hakala), Pekan kaverilla, jonka kaapissa kolistelevat hänen oman menneisyytensä luurangot.

(Kuvassa Eemu Korpela, Mari Turunen ja Jaakko Ohtonen. Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri.)

Kävin katsomassa Skavabölen pojat eilen jo toiseen kertaan, ja katselen kalenteria jälleen omia aikataulujani ja näytelmän ohjelmakalenteria yhteen sovitellen - jo tämä seikka kertonee, että tässä ollaan nyt mielestäni yhden kuluvan vuoden parhaimpien teatteriesitysten äärellä. Antti Raivion vuonna 1991 kirjoittama käsikirjoitus nosti aikanaan Q-teatterin menestykseen, vuonna 2009 Zaida Bergroth ohjasi näytelmäkäsikirjoitukseen pohjautuvan samannimisen elokuvan, ja tänä syksynä tamperelaiskatsojat ovat saaneet nauttia Tampereen Teatterin katsomossa huikean Marika Vapaavuoren näkemyksestä Kallion perheen tarinasta. En ole aiemmin nähnyt Skavabölen pojista yhtäkään teatteriversiota sen paremmin kuin elokuvaakaan, mutta TT:n produktio lumosi minut täysin. Näytelmä on samanaikaisesti raikas, tuore, ajankohtainen ja hurmaavalla tavalla nostalginen. Kaltaiselleni 70-luvun lapselle ajankuvaus on ihanasti totta.

Skavabölen pojat on vakava ja traaginen kuvaus kahden pienen pojan lapsuudesta ja yhden perheen hajoamisesta, mutta kaiken murheen keskellä on myös paljon iloa ja valoa, huumoriakin. Katsojaa riemastuttavat muun muassa kättä lippaan vetävä Hippa-täti, jonka silmäluomissa on jotakin sellaista vikaa, että niitä pitää nostella käsin, poikien mielikuvitukselliset leikit ja sukulaisille osoitetut teatteriesitykset, sekä Rupertin kutkuttavan ihana ensisuudelma. Näytelmä myös päättyy hyvin lohdulliseen kuvaan, joka osoittaa että elämä kantaa ja ihminen voi kaikesta huolimatta selviytyä - etenkin jos hänellä on elämässään yksikin rakas ja tärkeä ihminen.

Koko näyttelijäryhmä tekee todella laadukasta ja varmaa työtä, mutta mielestäni kolme henkilöä loistaa aivan erityisesti omassa roolissaan. Ensinnäkin on mainittava minulle ennestään tuntematon, pientä Evertiä esittävä Eemu Korpela, joka on roolissaan kertakaikkisen aito ja lavalla täysillä läsnä - tästä nuoresta näyttelijälahjakkuudesta tullaan takuulla vielä kuulemaan. Toinen roolissaan väkevä on vanha suosikkini Heikki Hela. Hänen tulkintaansa alkoholisoituneesta, hieman väkivaltaisesta ja naisiinmenevästä perheenisästä tekee tiukkaa katsoa, sillä hän on niin jäätävän hyvä. Näin vanhana Kummeli-fanina ottaa melkein sydämestä, kun sympaattisesta ja hauskasta miehestä kuoriutuu näyttämöllä niin monella tapaa vastenmielinen hahmo. Näytelmän käsiohjelmassa Hela kertoo seuraavaa: "Esitän poikien isää, viinaan menevää virkamiestä, Pekka Kalliota. Pekka on ihan hyvä mies, joka enemmän tai vähemmän tahtomattaan tekee pahaa läheisilleen ja itselleen, kun ote alkaa lipsua viinasten ja naisten kanssa. Puhuttelevaa on ollut etsiä vastausta miksi-kysymykseen. En tiedä, onko se löytynyt, mutta ainakin se on potkinut mua näyttämöllä hakemaan henkilöä, joka olis jotain muutakin, kuin vaan hoiperteleva, sammaltava sketsihahmo." Vastaus kysymykseen lienee löytynyt, sillä Helan Pekka Kalliosta on sketsihahmo kaukana.

Aivan erikseen on puhuttava Mari Turusesta. Nainen on mielestäni ylivoimaisesti yksi Suomen parhaista komedienneista, mutta Skavabölen pojissa hän tekee elämänsä roolin Kallion perheen Pirjo-äitinä. Lavalla Turunen ei näyttele Pirjoa, vaan on hän. Pirjon hahmo on monella tapaa traaginen: hän on herkkä nainen ja taiteilija, laiminlyöty ja väärin kohdeltu. Tarinan edetessä hän menettää miehensä ja poikansa, ja hänen ratkaisunsa ja etenkin se, miten tämä lavalla on toteutettu, on pakahduttavinta mitä muistan teatterissa koskaan kokeneeni. Turunen kykenee lataamaan hahmoonsa niin paljon äidinrakkautta, lämpöä, surua, kipua ja tuskaa, että häntä tekee aivan kipeää katsoa - olenkin nyt kahdesti ollut katsomossa tukehtua itkuuni, kiitos Turusen. Aivan käsittämättömän hienoa työtä! ♥ (Lähipäivinä minun lienee pakko katsoa vanhoja Kummeleita - vaikkapa mainioita Ullan pullat -sketsejä -, sillä nyt ollaan jo melkein siinä pisteessä että minua alkaa itkettää, kun näen Turusen kuvan. :D )

(Kuvassa Eemu Korpela ja Jaakko Ohtonen. Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri.)

Näytelmän ajankuvaus on onnistunutta ja oivaltavaa: poikien ruskeat vakosamettihousut, miesten pulisongit, naisten isokuvioiset hameet ja tolppakengät tuovat nostalgisen tuulahduksen 70-luvulta, ja lasten jakamat Fazerin sekalaispussit Kiss-Kiss -karkkeineen, mustavalkotelkkarista töllötetty Lasse Virénin kultamitalijuoksu ja Gary Glitterin hitit kiinnittävät kohtaukset omaan aikaansa. Näytelmässä liikutaan kahdessa aikatasossa, poikien lapsuudessa ja kymmenen vuoden päässä alun tapahtumista, ja siirtymät aikatasolta toiselle sujuvat täysin vaikeuksitta. Suuresti ilahduttavaa on myös se, miten mainiosti aikuiset näyttelijät solahtavat lasten ja nuorten rooleihin. Joskus on vain vaivaannuttavaa katsella, kun aikuinen esittää lasta, mutta TT:n Skavabölen pojissa jokainen lasta esittävä näyttelijä (Jaakko Ohtosen ja Eemu Korpelan lisäksi Elisa Piispanen, Mari Posti, Elina Rintala, Esa Latva-Äijö ja Kirsimarja Järvinen) on aivan erinomainen. Ihan mahtavaa eläytymistä, vau! Kun lisäksi kaikki muukin - lavastus, valot, seinälle heijastettavat videonpätkät ja äänet sekä musiikki - on kohdallaan, puhutaan melko täydellisestä paketista.

Skavabölen pojat jatkaa Tampereen Teatterin ohjelmistossa myös kevätkauden 2016. Ihanaa, sillä aion käydä katsomassa näytelmän vielä ainakin kertaalleen - ja suosittelen samaa kaikille, jotka arvostavat laadukasta kotimaista teatteria. Tämän vuoksi Tampereelle kannattaa matkustaa vaikka vähän pidemmänkin matkan takaa. ♥