sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat


Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat (Gummerus, 2015. 222 sivua.)

  On asioita, jotka eivät mene ajan mukana pois. Ne eivät himmene, pehmene eivätkä muutu muistoiksi. Ne ovat aina yhtä kovia ja suuria, ne seisovat kuin patsas ihmisen mahassa ja rinnassa ja kumisevat siellä sitten. Ne voivat unohtua, mutta kun ne palaavat mieleen, ne ovat aina nyt, ja aina yhtä isoja, niin kuin ne olisivat juuri tapahtumassa.

Alussa on idylli: äiti, isä ja Ihana Vauva, josta on kasvanut reipas Saara-tyttö. On huvikumpumainen sahanpurutalo, jossa kaikki on aina kesken, ja jossa vietetään remonttipäiviä, riidellään, nauretaan ja kerrotaan satuja. Siinä talossa asuu onnellinen perhe. Ja sitten on vielä Annu-tätikin, joka voittaa lotossa jättipotin, ostaa lampaita ja rupeaa kartanonrouvaksi.

Joskus elämässä tapahtuu asioita, joita kukaan ei voisi uskoa tapahtuvaksi. Saattaa käydä niin, että täti voittaa loton jättipotin vielä toisenkin kerran. Että tuntemattomaan kalastajamieheen osuu salama viisi kertaa, ja hän selviää joka kerrasta hengissä. Tai että äiti jää omassa puutarhassaan taivaalta tippuvan jäälohkareen alle, että hän kuolee, isä menee rikki, eikä Saara näe äitiään enää koskaan.

  Äidin kaksi viimeistä kuvaa: edellisen illan iltasatu sekä seuraavan aamun lähtö puutarhassa. Äiti hellehatussaan ja puutarhahanskat käsissään. On kuin ne kaksi hetkeä hohtaisivat erityistä kirkasta valoa.


Isänpäivänviikonlopun kirjaksi valikoitui tämä kuluneella viikolla Finlandia-ehdokkaaksikin valittu Selja Ahavan toinen romaani. Aloin lukea Taivaalta tippuvia asioita vaikuttuneena sen kauniista kerronnasta ja Ahavan suorastaan mestarillisesta kyvystä asettua lapsen asemaan, mutta hyvin pian huomasin lukevani kirjaa pala kurkussa ja aivan toisenlaisesta näkökulmasta, kirjan nuoreen päähenkilöön samaistuen. En ollut enää nainen, joka lukee erinomaisen hyvää kirjaa, vaan nainen, joka on joskus ollut tyttö, joka on menettänyt toisen vanhempansa. Oman isäni kuolemasta on jo kaksikymmentäviisi vuotta, eikä hänen kohdalleen osunut taivaalta tippuva jäälohkare vaan keski-ikäiselle miehelle tuiki tavanomainen kirous eli sydänveritulppa, mutta äkillisen ja odottamattoman kuoleman nuorelle mielelle aiheuttama yllätys, ihmetys, lamaannus ja kaiken käsittämättömyys ovat silti samoja.

Taivaalta tippuvia asioita on väkevä ja kipeäätekevän kaunis ja lämmin kuvaus liian aikaisin kohdatusta menetyksestä, surusta ja elämästä, jonka on jatkuttava, vaikka ihminen kuinka haluaisi jäädä menneeseen aikamuotoon. Se näyttää, miten rakas ihminen voi vielä vuosienkin kuluttua olla läsnä, vaikka onkin poissa. Erityisen koskettavaa on se, miten Saara rakentaa muistoa äidistään pienistä palasista: Hän miettii miten äiti lämmittää lapsensa vaatteita pönttöuunin edessä talvisena päivänä, miten hän työssään leikkaa kankaita kultaisilla saksilla, ja miten kaunis hän on juhliin lähtiessään silkkimekossaan ja korkokengissään. Saunassa äiti tuoksuu kookospähkinältä, hänellä on vinot isovarpaat ja matala ja pehmeä ääni, ja kun äiti kertoo satuja, ne ovat aina erilaisia kuin kirjoissa. Sellainen äiti on. Tai oli.

Ahavan episodimaista romaania lukiessaan alkaa pohtia samoja asioita kuin pieni Saara: Missä ihminen loppuu ja muu alkaa? Millainen ihminen oikeastaan on, millainen minä olen tai muut ihmiset lähelläni? Tarvitseeko ihminen toisen ihmisen lähelleen hahmottaakseen omat ääriviivansa, vai alkaako ihminen hapertua reunoistaan ilman toista? Taivaalta tippuvia asioita on kiehtova yhdistelmä realismia ja taianomaisuutta. Se näyttää lukijalle miten elämä on oikeastaan tarina, joka limittyy muiden tarinoiden kanssa ollen siten osa suurempaa tarinakokonaisuutta, ja miten epätodennäköisyydet ja pienet ja suuret ihmeet joskus ohittavat sattuman, ja miten tavallisille ihmisille voikin tapahtua hyvin epätavallisia asioita. Romaania lukiessa omakin mieli alkaa järjestellä palasia, loppukohtaus lähestyy ja Hercule Poirot kutsuu vieraansa koolle kirjastoon, - " Bon, on aika paljastaa totuus." - ja maailmassa alkavat näyttäytyä sen järjestys ja logiikka: asiat tapahtuvat, koska ne sopivat tarinaan. Näen asioita kirkkaammin ja selkeämmin kuin kertaakaan kahteenkymmeneenviiteen vuoteen. Tietenkin (!) tämän piti mennä näin, sillä toisin se olisi mennyt aivan väärin.

  Ehkä kaikki eivät halua Paratiisia. Ehkä useimmat ihmiset eivät halua mitään loppua, koska ne pelkäävät kuolemaa. Ja siksi Paratiisikaan ei tule, ja asioita vain tapahtuu. 
  Ehkä maailma ylipäätään jatkuu, koska asioita tapahtuu. Päällekkäin, väärään aikaan, eri aikaan, väärissä paikoissa. Jos kaikki olisi järjestyksessä niin kuin enkelit käskevät, jos enkelit sanoisivat että älkää katsoko ja kaikki tottelisivat, joutuisimme yhdellä torven töräyksellä Paratiisiin. Mutta maailma jatkuu ja elämä tapahtuu, koska aina löytyy ihminen, joka kurkistaa kuitenkin. Joku unohtaa katsoa uutiset, joku aloittaa riidan kun ei pitäisi, jotakuta ei vain huvita olla hyvä, joku vain sattuu seisomaan puutarhan reunassa juuri kun jääkokkare tippuu. Ja siksi me emme pääse ikinä Paratiisiin.

Maailma jatkuu, asioita tapahtuu. Tulee uusia päiviä ja uusia tarinoita, jotka kiehtovat, herättävät ajattelemaan ja ehkä tekevät jotakin taas vähän kirkkaammaksi, mutta tämän Ahavan kertomuksen otan mukaani kaikkiin niihin uusiin päiviin. Tämän kuulaan ja lämpimän tarinan ja kaikki sen salaviisaat ajatukset talletan sydämeeni, sillä siellä on niiden paikka. Kirjailijalle lämmin kiitos - opin parissa päivässä omasta tarinastani asioita, joiden ymmärtämiseen on mennyt neljännesvuosisata. Se on yhdeltä kirjalta aika hyvin. ♥

Taivaalta tippuneista asioista ovat kirjoittaneet myös mm. Minna, KaisaOmppuHelmi K.Katja ja Villis.

(Finlandia-ehdokkuus? Kyllä. Ihan oikeaan osoitteeseen meni!)

10 kommenttia:

  1. Oi että. On sykähdyttävää lukea kirjoista, jotka vaikuttavat ihmisiin heidän omien kokemuksiensa, muistojensa, historiansa, minkä tahansa, kautta niin voimakkaasti. On myös hienoa, jos kirjan kautta oppii tai oivaltaa jotain itsestään (tai muista).

    Ja tämä kirjahan on heti seuraavana lukulistallani, odotan siltä paljon.

    VastaaPoista
  2. Minulle kirja ei ollut ihan Finlandia-ehdokkuuskirja. Moni paljon parempi jäi rannalle mm. Yöperhonen ja Kudottujen kujien kaupunki.

    VastaaPoista
  3. Voi siskoseni mikä ihana, kaunis, koskettava kirjoitus. On lohdullista ajatella että ne, joita ei enää ole, elävät silti muistoissamme, meissä. Halaus sinulle <3

    VastaaPoista
  4. ❤ Kirjoitat sydäntä riipaisevan kauniisti, Sara! ❤

    Kirja kuulostaa viisaalta ja tärkeältä, ja olemmepa tainneet juuri tällaisista kirjoista joskus puhuakin. Sattuma ja sen seuraukset, selittämätön tapahtuma, pieni tai suuri, joka mullistaa koko elämän.

    Muistot rakkaista ihmisistä ovat kipeitä ja kauniita. Ihmeellistä, miten kirja voi lohduttaa tai auttaa ymmärtämään asioita. ❤

    VastaaPoista
  5. Koskettava, upea kirjoitus. <3 Ja hieno on Ahavan romaanikin. Pidin tästä paljon, kirja on kuin pieni helmi, jossa on paljon suureksi kasvavaa pientä ja viisautta ihmeellisten sattumanvaraisuuksien joukossa.

    <3

    VastaaPoista
  6. Sait minut ihan herkistymään arviollasi; miten kauniisti kirjoitat! <3 <3 Olen niin iloinen, että luit tämän kirjan ja vielä iloisempi, että se antoi sinulle niin paljon.

    Nolottaa myöntää, mutta olin itse kokonaan unohtanut, että tämä(kin) teos oli ilmestynyt tänä vuonna. Aika ilmeisesti kiitää niin nopeasti, että olin kokonaan unohtanut, että olin lukenut tämän vasta tänä keväänä! Hämmästyin nimittäin (positiivisesti), kun huomasin tämän helmen olevan F-ehdokkaana. :-)

    VastaaPoista
  7. Ja niin kirja tuli ja astui Saran sisään ja teki sinne kotinsa.

    Herkästi kuvaat tämän teoksen sinuun tehnyttä vaikutusta. Onhan aina erityisen hienoa, kun löytää itselleen rakkaan teoksen,jota helliä povellaan. Itse pidin alkupuolesta ja lapsen näkökulmasta kovasti, mutta loppuosa ei tehnyt yhtä suurta vaikutusta.

    Viikonloppuja!

    VastaaPoista
  8. Voi Sara, sinä teit kunniaa tälle ihanalle kirjalle <3

    Kirja repi auki minunkin (vielä suhteellisen tuoreita) haavojani, sai asettumaan lapsen kenkiin, satutti ja samalla lohdutti. Kirja on ehdottomasti ansainnut paikkansa Finlandia-ehdokkaana.

    VastaaPoista
  9. En ole aiemmin lukemieni kuvausten perusteella innostunut tästä kirjasta, mutta sinun kertomasi sai kiinnostukseni heräämään.

    VastaaPoista
  10. Voi Sara, olen juuri viimeistelemässä bloggaustani tästä kirjasta ja google toi minut tänne. Nyt nyökyttelen täällä tekstillesi, miten kauniisti tiivistitkään tämän. Aloitin näemmä tekstini samalla lainauksellakin kuin sinä, se kolahti! Ja on lohduttavaa etten ole ainut joka koki kirjan niin henkilökohtaisesti.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...