keskiviikko 10. elokuuta 2016

Laura Lähteenmäki: Korkea aika


Laura Lähteenmäki: Korkea aika (WSOY, 2016. 280 sivua.)

  Hän halusi tasata punnukset: hän uskoi, ettei mikään tapahtunut sattumalta vaan kaikella oli merkityksensä. He olivat kuin kiiltäväkoppaisia muurahaisia, jotka ahersivat ja ahnehtivat, vuoron perään kumpaakin. Jokaisella korrella ja neulasella oli tarkoituksensa. Vasta myöhemmin sitä osaisi sanoa, mikä johtui mistäkin. Jokaisen oli yritettävä parhaansa ja toista oli autettava. Hyvä teko oli aina oikein, ja asiat ratkaisivat ajallaan parhain päin.

Otson pieni perhe on joutunut jättämään jatkosodassa kotinsa Terijoelle, menetettyyn Karjalaan. Anna-äiti ja pikkuinen Lauri päätyvät evakkomatkallaan Hämeeseen, ja he saavat katon päänsä päälle Pihlajan tilan leivintuvasta. Kun Olavi-isä kotiutuu sodasta, perhe saa tilalta maata rakentaakseen oman talon. Kova koti-ikävä vaivaa etenkin Annaa, mutta elämää on jatkettava ja surusta huolimatta elämässä on onneakin: rakas mies on säilynyt hengissä, uusi kaunis koti edistyy kivi ja lauta kerrallaan, ja toinen lapsikin on tulossa.

  Anna tiesi, ettei kotia saanut ajatella koko aikaa ja että oli sielläkin ollut nuoskalumisia, pilvisiä päiviä. He olivat Olavin kanssa sopineet, ettei kotiin pitänyt liikaa haikailla, ja lyöneet leikillään kättä. Jokin roti täytyi olla, he pudistivat päätään, turhaan ei saanut itseään kiihottaa. Mutta silti he usein miettivät, miten täällä oli tällaista ja siellä sellaista, ja se ajatus piti sisällään kaiken. Ja kun Anna oli yksin, hän antoi itsensä ikävöidä kotiin, oikein ikävöimällä ikävöidä. Se kylä siellä ja ne ihmiset, metsät, joki, kivet rannalla, talot ja teiden, polkujen mutkat tiettyjen aitojen ja puiden ja pensaiden kohdalla. Niitä ei enää koskaan näkisi.

Pihlajan talossa ei onni ole ollut yhtä suopea: talon isäntä Kalle on haavoittunut sodan viimeisessä suurhyökkäyksessä ja kotiutunut vaikeasti vammautuneena. Hän makaa päivät ja yöt peräkammarin vuoteessaan, eikä kykene mihinkään ilman apua. Vaimo Heljä hoitaa vihaista ja apaattista miestään parhaan taitonsa mukaan, ja yrittää samalla pitää suurta taloa yksin pystyssä - lapsia pariskunnalle ei ehtinyt ennen sotaa tai sen aikana siunaantua. Otson Anna tuntee suurta sääliä ja kiitollisuutta Heljää kohtaan ja haluaa auttaa tätä kaikessa.

Näiden kahden pariskunnan välille muodostuu erikoinen side, ja sodan jälkeisten vuosien valinnat ja tapahtumat vaikuttavat tulevien sukupolvien elämiin enemmän kuin nuoret vaimot vuonna 1948 voisivat mitenkään arvata.


Laura Lähteenmäen mittava, sekä aikuisten että nuortenromaaneja sisältävä tuotanto on kiinnostanut minua jo pitkään, mutta silti Korkea aika on ensimmäinen häneltä lukemani teos. Romaanin alkuasetelmaa ajatellen olin varma, että tämä olisi minulle aivan täsmäkirja, sillä evakkotarinat kiehtovat ja kiinnostavat minua aina. Juutuin ennakkoajatuksissani ehkä hieman liikaa juuri siihen evakkouden ja jälleenrakennusajan kuvauksen odotukseen, sillä Korkea aika kuvaa lopulta enemmän muuta: se on sukutarina ja kertomus siitä, miten ihmisten pienet ja suuremmatkin valinnat ja teot vaikuttavat seuraaviin sukupolviin, ja millaisen perinnön ihmiset jättävät jälkeläisilleen.

Pidin romaanin rakenteesta. Siinä kertojanäkökulma vaihtuu jokaisessa luvussa, ja kertomus etenee prologin ja nykyaikaan sijoittuvan ensimmäisen luvun jälkeen vuodesta 1948 kronologisesti takaisin nykypäivään. Vain kaksi henkilöä pääsee ääneen kahdesti eri aikatasoissa - Anna nuorena vaimona ja vanhana mummona, sekä hänen pojantyttärensä Saana parikymppisenä taideopiskelijana ja avioliitossaan kipuilevana keski-ikäisenä naisena - muuten kertomusta kuljetetaan aina eri kertojan näkökulmasta. Näin tapahtumia valotetaan ristiin monesta eri suunnasta ja asioiden syyt ja seuraukset avautuvat lukijalle mukavasti pikkuhiljaa. Vaikka Korkeassa ajassa äänen saa pari miestäkin, on teos selkeästi naisten kirja: sen päähenkilöitä ovat kahden suvun naiset, ja miehet tuntuvat sivullisilta paitsi tarinassa, myös välillä jopa omissa elämissään.

Vaikka pidin kirjasta kokonaisuutena, minulle parasta ja nautittavinta siinä oli kuitenkin juuri se, jota alun alkaen eniten odotin: evakkouden ja vierauden kokemus, syyllisyyden ja kiitollisuuden tuntemusten ristiriita ja tietynlainen omakohtaisestikin tutulta tuntuva haikeus, tutusta ja omasta luopuminen ja kaikki siihen liittyvä kipu ja ikävä. Otsojen evakkokokemuksista olisin halunnut lukea paljon enemmänkin, vaikka ymmärrän, että ne ovat toinen tarina ja Korkea aika on oikeanlainen juuri tällaisenaan.

  Anna ajatteli, miten he olivat pieniä palikoita tai käpylehmiä, jotka lasten leikeissä siirtyivät paikasta toiseen ja joille vedettiin aitaukset pehmeään multaan. Talvisodan jälkeen vieras venäläisperhe oli asunut kotikylässä heidän läävässään. Oli outoa ajatella, että maa siellä oli pysynyt ja navetta, mutta ihmiset olivat vaihtuneet. Joku tuntematon oli avannut läävän naukuvan oven, laittanut kaalit heidän muokkaamaansa peltoon. Joku toinen oli vetäissyt sipulin maasta kuin se, joka sen sinne oli pannut.

Lähteenmäki on punonut monesta erillisestä säikeestä taitavasti kirjallisen kokonaisuuden ja ketjun, jossa sukupolvet astuvat helmojaan kahistellen samalle viivalle ja käyvät päähenkilö Annan plyyshisohvalle vierekkäin istumaan. Korkea aika on kerronnaltaan rauhallinen ja kirkas, ja tarinaltaan elämänmakuinen, syvästi inhimillinen ja uskottava. Se jättää lukijan kirjan kansien sulkeuduttua perustyytyväiseen olotilaan. Romaanista ovat kirjoittaneet myös mm. Arja, Jaana, Jonna, Katja, Krista, Mai Laakso, Maria, Tuijata ja Ulla.

HelMet-lukuhaaste 2016: 43 - Kirjassa mukana Pablo Picasso (sivuilla 216-217)

16 kommenttia:

  1. Laillasi odotin tanakampaa evakkokäsittelyä, samoin pidin rakenteesta. Tuli mieleen, että romaani on muodollisesti perin pätevä, ja pidin siitä, sellainen heittäytymisen hehku jäi minulta kokematta. Mainiosti esittelet kirjan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, tanakampaa evakkokäsittelyä - kyllä, juuri näin! Ja olen samaa mieltä, että romaani on muodollisesti pätevä. Silti minäkin jäin kaipaamaan jotain lisää, ja mietin jälkikäteen, että oliko syy minussa itsessäni, epärealistisissa tai vääränlaisissa odotuksissani, vai siinä, että tein alitajuista vertailua Eeva Joenpeltoon, Laila Hirvisaareen ja Minna Rytisaloon (jonka Korkean ajan tavoin sodanjälkeiseen aikaan sijoittuva esikoisromaani on ollut itselleni tänä vuonna niin huima lukukokemus). Perushyvä kotimainen romaani tämä kuitenkin on, siitäkin olemme yhtä mieltä. Kävin nyt illalla lukemasi arviosi, ja kommentoin siellä lisää. :)

      Poista
  2. Samoilla ajatuksilla, että jotain jäi uupumaan. Suosittelen kirjailijan Ikkunat yöhön teosta, joka on myös perhetarina ja josta mielestäni ei puutu mitään.
    Itse pidin Korkean ajan Heljästä, hänestä olisi tullut väkevämpi tarina. Lainauksenikin olivat Heljältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kiitos suosituksesta, pitää lukea Ikkunat yöhön jossakin vaiheessa. :) Minäkin pidin enemmän Heljästä kuin Annasta, ja olisin toivonut, että Heljän traagiseen kohtaloon olisi pureuduttu hieman syvemmin...

      Poista
  3. Ikkunat yöhön on tullut luettua, jatkoksi luin Korkean ajan. Hyvä, mutta Ikkunat yöhön jäi mieleen, koskettava kertomus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, kiitos kommentistasi! Nyt minunkin on kyllä pakko lukea tuo Ikkunat yöhön myös. :)

      Poista
  4. Olen saanut yliannostuksen sukutarinoista, joten hyppään tämän yli, vaikka mainio kirjoituksesi houkuttaakin kuin seireeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, kiitos ihanasta kommentistasi! <3 Tiedätkö, minulla on semmoinen kutina että tämä kirja on liian "laimea" sinulle. Eli suuntaa vain rauhassa katseesi muihin kirjapinoihin! :)

      Poista
  5. Saapa nähdä, miten minä koen tämän. Laitoin lukulistalle syksyksi. Aiheet kiinnostavat kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, jään mielenkiinnolla odottamaan mitä tästä ajattelet! <3

      Poista
  6. Hienosti kirjoitettu blogiteksti, taas kerran. <3 Lähteenmäki on hyvä kirjoittaja ja tarinankutoja, hän osaa antaa omanlaisensa äänet eri sukupolville. Minä nautin tämän lukemisesta, mutta nyt jälkeenpäin ajateltuna kirja ei jäänyt kovin hyvin mieleen.

    Kannattaa lukea myös Ikkunat yöhön. Minä pidin enemmän tästä, Ikkunat yöhön on aika synkkä, mutta hyvä sekin on.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos ihana! <3 Tuo on muuten ihan totta, että Korkean ajan kaikki hahmot olivat vahvasti omaäänisiä. Se on tosi hyvä juttu! Ja minulla on sama: romaanin yksityiskohdat ja juonenkäänteet ovat ikävä kyllä ehtineet jo vähän unohtua (luin siis kirjan joskus kesäkuussa(ko?)).

      Tuon Ikkunat yöhön kaivan kyllä nyt kirjahyllystä luettavaksi. <3 Synkkyys kuulostaa hyvältä, se sopii minun lukijanpirtaani. :D

      <3 sinne myös!

      Poista
  7. Sinä kirjoitat niin hyvin! <3 Lähteenmäki on minulle tuntematon. Huomaan, että minulla on suuria aukkoja juuri näiden kotimaisten kirjailijoiden tuntemuksessa. Ehkä joskus vielä tartun Lähteenmäen tuotantoon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, suurkiitos ihanista sanoistasi! <3 Minullekin Lähteenmäen muu tuotanto on vielä aivan vierasta, mutta taidan jatkaa seuraavaksi Ikkunat yöhön -romaanin pariin. Ehkäpä Lähteenmäki tulee lukuvuoroon sinullakin jossain vaiheessa... :)

      Poista
  8. Minä en ole vielä sukutarinoihin kyllästynyt kuten Omppu tuossa yllä, joten laitan tämän heti varaukseen :-) Luin Ikkunat Yöhön 2014 kun se ilmestyi ja rankkasin sen ykkössijalle Blogistanian Finlandia -äänestyksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jane, oi! Uskon, että pidät varmasti paljon tästäkin teoksesta, jos Lähteenmäen edellinen on ollut kotimaisen kirjavuotesi paras. Jäänkin nyt seuraamaan, mitä mieltä Korkeasta ajasta olet. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...