Politiikkakollektiivi & Ryhmäteatteri: Eduskunta 3

(Kuvassa Robin Svartström pääministeri Juha Sipilänä. Kuva: Ilkka Saastamoinen, Ryhmäteatteri.)

Eduskunta III 1.8.2016
Tampereen Teatterikesä, esityspaikka Tampereen Työväen Teatterin Suuri näyttämö
Käsikirjoitus ja ohjaus: Susanna Kuparinen
Taustatutkimus: Jari Hanska, Susanna Kuparinen ja Olga Palo
Dramaturgi: Jukka Viikilä
Kantaesitys Ryhmäteatterin Helsinginkadun näyttämöllä 26.9.2015
Kesto n. 3 tuntia 45 minuuttia (väliaikoineen)
Esitysdramaturgia ja lavastus Akse Pettersson, pukusuunnittelu Saara Ryymin, valosuunnittelu Ville Mäkelä, äänisuunnittelu Markus Bonsdorff, videot Anna Paavilainen, musiikin sävellys Kerkko Koskinen, graafinen suunnittelu Klaus Welp ja Mirkka Hietanen, tuottajat Jan Liesaho (Politiikkakollektiivi) ja Ville Salmisalo (Ryhmäteatteri)

Rooleissa: Noora Dadu, Jari Hanska, Mitro Härkönen, Santtu Karvonen, Martina Myllylä, Matti Onnismaa, Piia Peltola, Pihla Penttinen ja Robin Svartström

Susanna Kuparinen työryhmineen on tehnyt valtavan taustatyön ja rakentanut laajasta aineistosta dokumenttinäytelmätrilogian, jonka päätösosa Eduskunta III on. Näytelmä pureutuu Kataisen hallituksen viimeisiin aikoihin, Stubbin ja sittemmin Sipilän hallituksen hallituskausiin, eli se ajoittuu vuosiin 2013-16. Se on Suomen nykyisen sisä- ja erityisesti talouspolitiikan läpileikkaus, joka näyttää konkreettisesti, miten tiukkaa talouskuria ajavan hallituksen leikkauspäätökset vaikuttavat yhteiskuntaan. Lavalla konkretisoituu se, millä tavoin ja keneen leikkaukset tekevät eniten kipeää. Näytelmä avaa myös ansiokkaasti politiikan monimutkaisia kuvioita ja tekee niistä tavalliselle ihmiselle hieman helpommin ymmärrettäviä kokonaisuuksia.

Olen innokas tv-dokumenttien katsoja ja ahkera teatterissa kävijä, mutta dokumenttiteatterista minulla ei ole aikaisempia kokemuksia. Kun huomasin, että tämä Ryhmäteatterin paljon puhuttaneen Eduskunta-trilogian päätös saapuu Tampereen Teatterikesään, kiinnostuin heti. Tänään ennen esitystä minua alkoi kuitenkin jännittää: miten kaltaiseni keskivertokatsoja jaksaa liki nelituntisen poliittisen satiirin? Olen kiinnostunut politiikasta ja pyrin seuraamaan Suomen sisäpolitiikkaa parhaani mukaan, mutta koen että tietopohjani on liian suppea, ja että haluaisin tietää ja ymmärtää politiikasta enemmän. Siihen huutoon vastasi Susanna Kuparisen informatiivinen, vahvasti yhteiskuntakriittinen ja jopa opettavainen Eduskunta III paremmin kuin hyvin. Toki se sai paitsi ymmärryksen, myös tuskan entisestään kasvamaan: tajusin taas, miten pieniä palasia suuresta kokonaisuudesta hahmotan, miten vietävissä ja median armoilla politiikan seuraajana olenkaan, ja miten paljon enemmän olisi syytä tietää ja ymmärtää. Pahimmillaan politiikka tuntuu peliltä, jonka peliohjeet on kirjoitettu kielellä, jota en osaa.

(Kuvassa Noora Dadu Mauri Pekkarisena. Kuva: Ilkka Saastamoinen, Ryhmäteatteri.)

Alkuun tuntui kankealta. Katsomoon vyörytettiin täyslaidallinen poliittista terminolgiaa ja kapulakieltä, tuntui etten ymmärrä kaikkea mitä puhutaan enkä pysy nopean dialogin kyydissä. Kiemurtelin penkissäni ja haaveilin lannistuneena väliaikakahvista, pelkäsin että edessäni ovat ehkä elämäni pisimmät neljä tuntia. Jonkin ajan kuluttua jotain kuitenkin tapahtui: aloin ihan tosissaan kiinnostua aiheesta ja uppoutua tekstiin, ja viimeistään siinä vaiheessa, kun lavalla pureuduttiin hallintarekisteriin, veronkiertoon ja Stubbin koottuihin valheisiin ja selityksiin, huomasin olevani täysin hereillä ja myös täysin koukussa Kuparisen näytelmään. Väliajalla vertailimme fiiliksiä ystäväni kanssa, ja kokemukset olivat kiinnostavasti samankaltaiset: tekstiin solahtaminen oli tapahtunut kummallakin samaan aikaan, samassa vaiheessa esitystä. Tauko teki hyvää, vahva kahvi maistui ja pää tuntui kaikesta tiedosta turvonneelta.

Toisella puoliskolla ajankulua ja esityksen kestoa ei enää edes ajatellut, sillä niin kiinnostavaa, vetävää ja viihdyttävää teksti oli. Näytelmän ehkä hauskin - ja samalla myös omakohtaisesti eniten häpeää aiheuttava - kohtaus kuvasi median roolia poliitikkojen imagon rakentajana ja kansalaisia ohjailevana kätenä. Lavalla esiteltiin "kappas niin sopivasti" juuri vuoden 2015 eduskuntavaalien alla ilmestynyttä Sipilä-elämäkertaa, sitä miten media muokkasi suuren yleisön mieliin keskustajohtajasta lähes pyhimysmäisen kuvan ja miten Sipilästä leivottiin pääministeri. Muistan itsekin käyneeni heti vaalien jälkeisessä järkytyksessä ystävieni kanssa keskusteluja, joissa pohdimme että onneksi Sipilä taitaa kuitenkin olla aivan tolkun ihminen, pientä ihmistä ymmärtävä. Niin vain kävi, että mekin nielimme purematta sen mitä meille hopealautaselta syötettiin, ja tätä tapahtunee erityisesti politiikan saralla jatkuvasti. Media synnyttää mielikuvia ja niiden mielikuvien varassa me muodostamme omaa kokonaiskuvaamme asioista, joku enemmän, joku vähemmän kyseenalaistaen.

Enpä osannut arvata etukäteen, että poliittinen satiiri voisi yhdellä tasolla olla myös monella tavoin tunteisiin vetoavaa. Mutta sitäkin Eduskunta III oli - jopa siinä määrin, että jossain vaiheessa huomasin nieleskeleväni kurkussani tuntuvaa palaa. Esityksessä näytettiin useita lyhyitä videonpätkiä, joissa Kuparinen haastatteli Kreikan entistä valtiovarainministeriä, Gianis Varoufakista. Keskustelut olivat ajatuksia herättäviä, ja ne tarjosivat mielenkiintoista kontrastia ja perspektiiviä myös Suomen taloustilanteeseen. Erityisen pysäyttäviä olivat screenille heijastetut, tilastotietoon perustuvat faktat Kreikan tukipakettien sisältävien leikkausvaateiden aiheuttamista välittömistä yhteiskunnallisista vaikutuksista: mm. nuorisotyöttömyyden, aliravitsemuksen ja lapsikuolleisuuden rajusta lisääntymisestä kertovat luvut olivat karua katsottavaa. Hiljaiseksi jätti myös esityksen loppu, jossa paneuduttiin vuoden 2012 äitienpäivänä Helsingissä murhatun 8-vuotiaan Eerikan kohtalon kautta suomalaisen sosiaalihuollon ja lastensuojelun murheelliseen tilaan. Tilanteen kestämättömyys on karu tosiasia jo nyt, ja rajujen leikkausten kurjistava vaikutus tulee näkymään lähivuosina jatkuvasti lisääntyvänä lastensuojelullisena paineena. Ja se on kylmäävä ajatus!

Eduskunta III järkytti ja jätti hiljaiseksi, mutta samalla se teki valtavan vaikutuksen ja veikkaankin esityksen tekevän työtä alitajunnassani vielä pitkään. Näytelmä on rohkea, pureva, pisteliäs ja armoton. Pituudestaan huolimatta se on melko napakka ja hienosti koottu kokonaisuus, jonka taustatyön valtavaa määrää voi vain arvailla. Vahvasti yhteiskuntakriittinen ja katsojaakin terveeseen kriittisyyteen herättelevä Eduskunta III on todella tärkeää teatteria - näytelmä, jonka katsominen pitäisi olla kansalaisvelvollisuus jokaiselle, jolla on äänestysoikeus.

(Kuva: Ilkka Saastamoinen, Ryhmäteatteri.)

(Tämä on muuten vielä kerrottava: Näin tamperelaisittain erityisen kutkuttava hetki oli se, kun lavalle saapui SDP:n kansanedustaja Jukka Gustafsson. Kutkuttavan tilanteesta teki se, että olin juuri hetkeä aiemmin nauttinut väliaikakahvini muutaman metrin päässä oikeasta Gustafssonista, eli mies itse istui katsomossa. :D Paikalla näytti olevan muutamia muitakin tamperelaispoliitikkoja, eli selvästi näytelmä kiinnostaa myös niitä, joihin satiiri kohdistuu.)

Pääsin katsomaan näytelmän Tampereen Teatterikesän pressilipulla. Kiitos! Susanna Kupariselle ja koko työryhmälle iso kiitos hienosta ja tärkeästä produktiosta! ♥