Joseph Brodsky: Veden peili

Joseph Brodsky: Veden peili (Tammi, 1994. 116 sivua. Alkuteos Watermark, 1992. Suomentanut Marja Alopaeus.)

  Talvisin tässä kaupungissa herää etenkin sunnuntaisin lukemattomien kirkonkellojen soittoon, aivan kuin helmenharmaalla taivaalla harsokankaisten ikkunaverhojen takana värähtelisi suunnaton posliininen teeastiasto hopeatarjottimella. Kun ikkunan leväyttää auki, huoneeseen tulvii silmänräpäyksessä tämä ulkoinen, kumahteleva utu, joka on osaksi kosteata happea, osaksi kahvia ja rukouksia.

Nuori Joseph Brodsky saa ystävältään lainaksi romaanin, joka sijoittuu talviseen Venetsiaan. Kirjan tunnelma on hämyinen ja uhkaava, ja kuvaus kosteista, kylmistä, kapeista kaduista, joita pitkin illalla kiiruhdetaan yltyvän levottomuuden kynsissä tuntuu pietarilaisesta runoilijasta tutulta; Venetsia vaikuttaa Pietarin jatkeelta jossakin paremmassa historiassa ja paremmilla leveysasteilla. Myöhemmin Brodsky näkee valokuvia kaupungista ja mustavalkoisen kopion elokuvasta Kuolema Venetsiassa, sekä tutustuu erääseen venetsiattareen - ja viimeistään silloin hän on myyty. Venetsiasta muodostuu palava haave.

  Ja lupasin itselleni, että jos koskaan pääsisin pois imperiumistani, jos tämä ankerias koskaan pääsisi Itämerestä pakoon, tulisin ensi töikseni Venetsiaan, vuokraisin huoneen jonkin palazzon pohjakerroksesta, niin että ohikulkevien veneiden aallot loiskuisivat ikkunaani, kirjoittaisin muutaman elegian sammuttaen savukkeita kosteaan kivilattiaan, yskisin ja joisin, ja kun rahani kävisivät vähiin, en nousisi junaan vaan ostaisin itselleni pikku browningin ja ampuisin siltä istumalta aivoni pellolle, sillä Venetsiassa en voisi kuolla luonnollisista syistä.

Emigroiduttuaan Yhdysvaltoihin Brodsky päättää toteuttaa mielessään vuosia kyteneen haaveen: hän käyttää ensimmäisen yliopistopalkkansa ensimmäiseen Venetsian-matkaansa. Matka ei jää viimeiseksi, vaan mies palaa kaupunkiin talvi toisensa jälkeen, yhteensä seitsemäntoista kertaa. Veden peili on Brodskyn episodimainen ja esseenomainen kertomus matkoistaan, hänen pitkästä romanssistaan Venetsian kanssa.


Brodskyn matkakirja ihastuttaa. En ole koskaan käynyt Venetsiassa, mutta Veden peili luo talvisesta kaupungista niin taianomaisen kuvan, että huomaan Venetsian-matkakuumeeni kohonneen aivan uusiin sfääreihin. Hän kuvaa kaikkialla vallitsevaa vettä, joka on kaupungin tärkein peili, sinkittyjä kupoleja ja viistoja kellotorneja, jotka kilisevät kuin hylätyt lusikat ja sulautuvat taivaaseen, lokkeja ja kyyhkysiä, jotka liukenevat ilmaan, ja kanaaleissa lipuvia gondoleja. Harmaan eri sävyt värittävät kaupunkikuvaa, talvinen sumu tekee kaupungista ajattoman pyyhkimällä pois rakennukset, ihmiset, pylväiköt, sillat ja patsaat, talvivalo luo hohteensa kaupungin ylle tehden siitä valokuvauksellisen. Vaikka armoton ja läpitunkeva kostea kylmyys on lannistaa ihmisen, on talvisessa Venetsiassa jotakin ihmeellistä, sydämeenkäypää taikaa.

  Talvi kuitenkin on abstrakti vuodenaika, kitsastelee värejä jopa Italiassa ja tuhlailee pakollista kylmyyttä ja päivän lyhyyttä. Se saa silmän kohdistumaan ulkomaailmaan niin intensiivisesti, että se lyö laudalta sähkölampun joka iltaisin tuo näkyville kasvonpiirteemme. Jos tämä vuodenaika ei välttämättä rauhoita hermoja, se kuitenkin alistaa ne aisteille: kauneus alhaisissa lämpötiloissa on kauneutta.

Veden peili sisältää myös runsaasti pohdintaa elämästä, taiteesta ja kauneudesta, Venetsian menneisyydestä, sekä tulevaisuudesta, jossa kaupungin vajoamisen uhka on todellinen ja Atlantiksen kohtalo näyttää lähes vääjäämättömältä. Venetsiassa historia on läsnä kaikkialla, kaupunkia koristavat lukemattomat leijonat, kerubit, reliefit, karniisit, pylväät ja kapiteelit. Ympäristö innoittaa kirjailijaa pohtimaan historiaa aina kreikkalaistarustoihin ja antiikin mytologiaan asti.

Luin peräkkäin Sergei Dovlatovin Meikäläiset (josta bloggaus tulossa) ja tämän Joseph Brodskyn Veden peilin, ja oli mielenkiintoista leikkimielisesti vertailla näiden kahden saman aikakauden kirjailijan tekstejä vaikka otanta toki suppea olikin. Miesten taustat ovat hyvin samankaltaiset: he ovat olleet lähes samanikäiset, Dovlatov on syntynyt vuonna 1941, Brodsky 1940. Kumpikin on elänyt Leningradissa, kärsinyt kirjailijantyönsä vuoksi - Dovlatov virui vankilassa, Brodsky puolestaan joutui pakkotyöhön ja sisäiseen karkotukseen Arkangelin alueelle - ja joutunut pakon edessä emigroitumaan Yhdysvaltoihin. Kumpikin on asunut New Yorkissa ja saanut tekstejään julkaistua lähinnä vain lännessä, kumpikin on kuollut nuorena, Dovlatov 48-vuotiaana ja Brodsky 55-vuotiaana. Kohtalotoveruuden lisäksi miehet ovat olleet ystäviä ja kuuluneet toistensa lähipiiriin.

Näissä kahdessa teoksessa miesten lähestymistapa omaan menneisyyteensä on varsin erilainen. Dovlatov kirjoittaa teoksessaan auki sukunsa menneisyyttä ja Meikäläisissä venäläisyys on kaikessa niin vahvasti läsnä, että jopa rivien väleistä tihkuu paksua neuvostotunnelmaa - kirja tosin sijoittuukin lähinnä Neuvostoliittoon, toisin kuin tämä Brodskyn Italian-matkakirja. Dovlatov mainitsee tekstissään monia aikalaisiaan, esimerkiksi juuri ystävänsä Joseph Brodskyn. Veden peilissä Brodsky taas tuntuu haluavan tehdä selvää pesäeroa menneisyyteensä ja Neuvostoliittoon. Tekstistä olisi kirjailijasta mitään tietämättömän vaikeaa hahmottaa miehen alkuperää, mies vaikuttaa enemmän amerikkalaiselta kuin venäläistaustaiselta, eikä hän esikuvaansa ja tukijaansa Anna Ahmatovaa lukuun ottamatta mainitse ketään maanmiehiään.

Dovlatovin hersyvään, ironiseen ja mukaansatempaavaan pienoisromaaniin verrattuna Brodskyn teksti on huomattavasti vakavampaa ja mietteliäämpää, ei niin helposti lähestyttävää. Hänen kielessään on läpi teoksen runollisen kaunis ote, ja vaikka osa miehen pohdinnasta on omaan makuuni jopa aavistuksen liian korkealentoista ja siksi vieraannuttavaa, ihastuin Veden peiliin lopulta melko tavalla. Tämä eräänlainen rakkausruno Venetsialle synnytti hieman kaihoisan olon, ja voimakkaan matkakuumeen talviseen Italiaan.

Muualla: Jäljen ääni (jossa Penjami kertoo äärimmäisen herkullisesti myös omasta Venetsian-matkastaan), Täällä toisen tähden alla ja Oksan hyllyltä.