Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia (Otava, 2012. 599 sivua. Alkuteos The Marriage Plot, 2011.)

Hän oli ottanut pääaineekseen englanninkielisen kirjallisuuden kaikkein puhtaimmasta ja tylsimmästä syystä: koska hän rakasti lukemista. Madeleine selasi "Englantilaisen ja amerikkalaisen kirjallisuuden kurssivaatimuksia" niin kuin hänen huonetoverinsa selasivat Bergdorfin luksustavaratalon esitettä. Kurssi nimeltä "Kirjallisuus 274: Lylyn Eufues" kiihotti Madeleinea samalla tavalla kuin Fioruccin bootsit Abbya. "Kirjallisuus 450A: Hawthorne ja James" sai Madeleinen odottamaan vuoteessa vietettäviä syntisiä hetkiä samalla tavalla kuin Danceteriaan lähtevä Olivia lycrahameessa ja nahkableiserissä.

Madeleine Hanna on nuori, hyvätaustainen nainen, jonka elämää on aina määritellyt rakkaus kirjoihin. Jo lapsuudessa hänen huoneensa seinät on tapetoitu lempikirjan sankarittaren, pienen ja urhean Madelinen, kuvilla. Opiskeluvuosina hänen rakkaat kirjansa - Modern Libraryn Henry James -sarja, Dickensiä, Trollopea, Austenia, Eliotia ja hirmuisia Brontën sisaria - ovat pitäneet hänelle seuraa läpi collegen. Madeleine on erityisen viehättynyt viktoriaaniseen kirjallisuuteen, ja onkin luontevaa että hänen englanninkielisen kirjallisuuden kandidaatintutkielmansa aiheena on avioliittojuoni.

Menneen ajan englantilaiselle kirjallisuudelle tyypilliset monimutkaiset ihmissuhdekuviot konkretisoituvat myös Madeleinen omassa elämässä, kun vuonna 1982 collegesta valmistumisen kynnyksellä hänen rakkauttaan tavoittelee kaksi erilaista miestä; isokokoinen, pehmeä-ääninen ja säkenöivän älykäs biologian opiskelija Leonard, johon nainen tutustuu Semiotiikka 211-kurssilla, sekä vanha ystävä, kiharatukkainen michiganilaispoika Mitchell, jonka mielenkiinto puolestaan suuntautuu uskontoihin ja elämänkatsomuksellisiin kysymyksiin.

Madeleine on varma, että Leonard on hänelle Se Oikea, samaa puolestaan ajattelee naisesta itsepintaisesti Mitchell, jota Madeleine taas ei halua. Seuraa monta tuskallista ratkaisua, eroja ja yhteenpalaamisia, vapaaehtoistyötä likaisen Intian orpokodeissa, mielenterveysongelmia ja melankolian anatomiaa, raadollisen rehellisiä kirjeitä ja kiusallisia hetkiä, kunnes mutkikas kolmiodraama saa lopulta mielenkiintoisen päätöksensä.


Voih, millaisen kirjan sainkaan lukea! Aloittelin Naimapuuhia ennen matkaani, kirja kulki mukanani keltaisenaan kukkivilla skottilaisnummilla, ja luin sen lopulta loppuun kotiin palattuani. Tämä Eugenidesin uutukainen oli lopulta niin huikea lukukokemus, että sen jälkeen on ollut miltei vaikeaa tarttua mihinkään muuhun kirjaan.

Naimapuuhia on täydellinen kirjallinen cocktail, jossa on juuri sopivasti kaikkea! Se on samanaikaisesti älykäs, hauska, vakava, lempeä ja suorastaan armottoman tarkkanäköinen. Eugenidesin kerronta on vetävää, hän kirjoittaa pilke silmäkulmassa ja kuitenkin lopputulos on kaikkea muuta kuin kepeällä tavalla yhdentekevä. Kirja viihdyttää olematta kuitenkaan tippaakaan viihteellinen. Se sisältää suorastaan nerokkaita lauseita, ja (ah!) niin mahtavan paljon intertekstuaalisia viittauksia ja toisen (kuvitteellisen!) henkilön lukuhistoriaa ja rakkaita kirjoja, että olin välillä pakahtua kirjan ihanuudesta! Katsokaa nyt tuota alun lainausta! Vaikken olekaan kirjallisuudenopiskelija, tuo voisi pääpiirteissään olla katkelma minun (tai varmasti kenen tahansa pahasti kirjoihin hurahtaneen henkilön) elämästä(ni)! :)

Eugenides käsittelee vaikeita teemoja, psykiatrista sairautta, elämän tarkoituksen etsimistä ja nuorten ihmisten tunne-elämää taidokkaasti, monipuolisesti ja uskottavasti. Hän kuljettaa lukijansa kerroksittain läpi päähenkilöidensä historian ja ajatusmaailman, ja lopulta lukija kuvittelee todella tuntevansa henkilöt, ymmärtää heidän tarkoitusperiään ja ratkaisujaan, ja tuntee syvää empatiaa heitä kohtaan. Erityisesti ihailin miehen taitoa kuvata maanis-depressiivisen ihmisen mielenmaisemaa, ja sitä millaista on elää henkisessä sumussa.

Kerrontaa rytmittää mielenkiintoinen temmonvaihtelu, välillä on hetkiä jolloin tarina etenee hitaasti ja yhtä puuduttavasti kuin teoriakuvaus kuvitteellisella semiotiikan luennolla, ja sitten Eugenides lisää taas kierroksia ja lukijana huomaa olevansa niin tiukasti imussa että on vain pideltävä kiinni ja yritettävä pysyä kyydissä. Loppua kohden kierrokset lisääntyvät, ja loppuratkaisua lähestytään miltei hengitystä pidätellen.

Minusta taisi tulla vähän Eugenides-fani. :) Tämä oli ensikosketukseni miehen kirjalliseen tuotantoon, ja nyt ihmettelen miksi - Virgin Suicides kun on yksi lempielokuvistani, ja olen jo kauan antanut itseni ymmärtää että Eugenides on huikea kirjailija. No, niin hän todella onkin, ja jatkan tästä ilolla tutustumista hänen aiempaan tuotantoonsa. Vau!

Myös Ilselän Minna, K-blogin Jenni, Erja lukupäiväkirjassaan, Järjellä ja tunteella-blogin Susa ja Luettua-blogin Sanna ovat lumoutuneet Naimapuuhista. (Hih. :)