Heidi Köngäs: Luvattu

Heidi Köngäs: Luvattu (Otava, 2000. 188 sivua.)

  Miten voi kaikki tunto pudota jalkavarteen, polven sivuun, kun sinun jalkasi osuu minuun iltasella kesken ruuan. Sinä istut minua lähinnä, syödään, puhutaan pellavista ja aivan vahingossa sinä osut jalkoinesi sivuun ja minuun. En tee mitään. Oliko se vahinko, siirrätkö sen sivuun? Minä en tee mitään, en liikahdakaan. En vedä jalkaani pois, annan sen olla niillä sijoillaan, syön.

  Emäntä puhuu taikinanjuuresta, kuulen kapustoiden äänet ruukun reunaa vasten ja kuinka Pörö nauraa kovat naurut. En tohdi katsoa sinuun, lusikoin ryynipuuroa, en siirrä jalkaani etkä sinäkään. Ulkona mikä lie huhtikuun ilta. Sinertää. Kuovit valittavat pellon reunalla, en välittäisi kuulla niiden ääntä. Olen kuin naulittu, enkä maista sitä mitä syön. Tartut kaksin käsin olutkannuun, tunnen jalkasi jalkaani vasten, se ei irtoa, olemme niin liki, että kuulen kuinka juot, kuulen kuinka nielaiset.

...

Ei voi olla totta. 

Houkkako minä olen?

Sinä olet naitu mies ja minä toiselle luvattu.

Eletään 1800-lukua pirkanmaalaisessa maalaismaisemassa, aikaa jolloin lempeä nostatetaan loitsuilla ja kyläyhteisön paineet ovat ankarat. Kertojanääni on Maijan, nuoren piikatytön, joka on kihlattu nuorelle rengille, Antille. Sulhanen on työmaalla kaukana Tampereella, tienaamassa seinähirsiä nuorenparin tulevaan mökkiin. Taloon on tullut toinen työmies, jonka silmät tulevat Maijan uniin, jonka hipaisu tuntuu polttavalta. Maijan päivät täyttää raskas työ, hän leipoo, lypsää, pesee pyykkejä hyisessä järvivedessä, käsittelee pellavia ja puurtaa pellolla. Mutta ajatukset täyttää Joel, toisen naisen aviomies.

Kevät muuttuu kesäksi, Antti palaa takaisin, ja lopulta tarinan loppukohtaus näytellään syksyisellä kylätiellä.

Olen lukenut tämän Köngäksen esikoisromaanin ensimmäisen kerran kesällä 2005, ja rakastuin siihen silloin syvästi. Käsittelin kirjaa huhtihaasteessa päivänä jolloin puhuttiin kirjoista joita toivoisimme useamman ihmisen lukevan. Siitä lähtien alkoi mieleni tehdä lukea tämä hieno kirja pian uudelleen, kunnes heinäkuun alussa eräänä päivänä otin kirjan hyllystä silmäilläkseni sitä, ja seuraavaksi huomasinkin lukeneeni kirjan kokonaan. Koska ensimmäisestä lukukerrasta on yli viisi vuotta aikaa, osallistun tällä teoksella Susan nostalgiahaasteeseen, vaikkei juuri tämä kirja alkuperäisessä lukusuunnitelmassani ollutkaan. Muistijälkeni Luvatusta oli niin vahva, että halusin nähdä pystyykö kirja värisyttämään minua yhtä vahvasti uudelleen.

Ensimmäisellä kerralla lukukokemus oli hyvin väkevä ja intensiivinen, muistan lukeneeni tämän kirjan kuin kuumeessa, olevani lukemisen ajan kuin toisessa maailmassa. Ostin kirjan pian lukemisen jälkeen omaan hyllyyni ja olen vaalinut sitä kuin aarretta, lainannut joskus vain harvoille ja valituille (jotka myös ovat rakastuneet kirjaan). Ja nyt kun luin tarinan uudelleen, sain huomata että kyllä, Luvatun taika on tallella! En muistanut kaikkia tapahtumia enää aivan tarkasti, mutta tarpeeksi kuitenkin muistaakseni miten tarinassa lopulta käy. Se ei kuitenkaan häirinnyt lukemista, vaan uppouduin tarinaan taas yhtä syvälle kuin olisin lukenut sitä ensimmäistä kertaa. Tämä teos siis kestää helposti useita lukukertoja!

Köngäs tavoittaa pakahduttavasti nuoren, köyhän ja kouluja käymättömän piikatytön sielun, tämän mielenliikkeet, syyllisyyden, tuskan, ja sen kiihkeän rakkauden ja kaipuun jota tämä tuntee väärää miestä kohtaan. Maija yrittää hukuttaa kielletyt tunteensa raskaaseen työhön, mutta tunteet ovat niin väkeviä etteivät ne suostu unohtumaan.

Luvattu on upea ajankuvaus. Vaikka tarina keskittyy yhden pienen ihmisen kohtaloon, lukija saa samalla hyvin vahvan käsityksen siitä millaista elämä todella on ollut Suomessa toistasataa vuotta sitten. Miten fyysisesti rankkaa on ollut selviytyä päivästä toiseen ja miten työtä on tehty valittamatta ja nurkumatta; kivusta, väsymyksestä tai vaikkapa lähestyvästä synnytyksestä huolimatta. Toisaalta miten pienistä asioista - lapsen naurusta, ehjistä kengistä tai lehmän pehmeästä turvasta - on löytynyt iso onni. Pakahduttavinta on kuitenkin lukiessaan ymmärtää, miten ankara kyläyhteisön paine on todella ollut, miten huono naisen asema. Tarinan teemoja ovatkin kiihkeän rakkauden lisäksi syyllisyys, syyllistäminen, synninteko, rangaistus, häpeä ja yksinäisyys. Niin syvä ja lohduton yksinäisyys että sen tuntee lukiessaan lähes fyysisenä kipuna.

Ja tämän kirjan kieli, oih! Teksti on käsittämättömän kaunista, kuin ajatus, se saa hengittämään tahtiinsa, näkemään maailman Maijan silmin. Tarinan keskeltä löytyy otteita iäisistä lemmennostatusloitsuista, jotka osaltaan saavat romaanin soimaan nostalgisena kuin kansanlaulu.

Kenelle suosittelisin tätä kirjaa? Sinulle, joka haluat lukea jotain vahvaa ja pakahduttavaa. Joka nautit historiasta, ja kauniista kielestä. Mieleeni tulee myös Katja Kaukosen Odelma, vaikkei kirjoissa ole juurikaan mitään yhteistä, Odelman ollessa mystinen, Luvattu on taas realistinen, mutta kuin haikea runo. Uskoisin kuitenkin että ne jotka ovat nauttineet Odelmasta, nauttivat suuresti myös tästä, ymmärtävät tämän kirjan kauneuden. Tätä kirjaa ei myöskään kannata jättää hyllyyn sen pelossa että tämä olisi vain yksi rakkaustarina muiden joukossa; tässä tarinassa sana rakkauskin saa uuden merkityksen.

Tämä kirja on koskettava, aito, kuulas ja kaihoisa. Se on pakahduttavan sielukas kertomus pienen ihmisen suurista tunteista, pieni, kaunis helmi kotimaisen kirjallisuuden joukossa.