tiistai 9. joulukuuta 2014

David Nicholls: Yhtä matkaa


David Nicholls: Yhtä matkaa (Otava, 2014. 444 sivua. Alkuteos Us, 2014. Suomentanut Inka Parpola.)

Eräänä yönä Connie Petersen herättää miehensä Douglasin kertoakseen, että hänen mielestään heidän liki kaksikymmentä vuotta kestänyt avioliittonsa on tullut tiensä päähän. "Luulen, että haluan jättää sinut." On se kesä, jonka päätteeksi heidän ainoan poikansa Albien on määrä aloittaa college ja muuttaa pois kotoa. Ennen pojan itsenäistymistä perheen on ollut tarkoitus lähteä kiertämään Eurooppaa -- suunnitteilla on Grand Tour, varsinainen kolmen aikuisen luksus-interreil, jonka ideana on 1800-luvun henkeen sivistää ja valmistaa poikaa aikuisten maailmaan. Vaimoaan suuresti yhä rakastava Douglas näkee matkan mahdollisuutena saada avioliittonsa takaisin raiteilleen.

  En ollut liiemmin uskaltanut velloa ajatuksessa, mutta kun olimme lähteneet matkallemme, olin kuvitellut, että reissu saattaisi jollain tavalla korjata parisuhteemme, kenties jopa saisi Connien muuttamaan mieltään. Luulen, että haluan jättää sinut, hän oli sanonut, ja eikö 'luulen'-sana vihjannut jonkinlaiseen epäilyyn, suostuttelun mahdollisuuteen? Kenties ympäristön muutos toisi hänen mieleensä ajat, jolloin olimme olleet toisillemme uusia. Mutta oli absurdia kuvitella, että jokin kaupunki voisi muuttaa mitään, absurdia kuvitella, että öljymaalaukset ja marmoripatsaat ja lasimaalaukset aiheuttaisivat tuon muutoksen. Paikalla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa.

Petersenit ovat alun perinkin epätodennäköinen ja epäsuhtainen pariskunta. Douglas on biokemisti ja tyypillinen tiedemies, ykstotinen ja kuivakka järjestyksen ihminen, joka suunnittelee Euroopan-matkankin etukäteen viimeistä piirtoa myöten. Connie taas on taiteilija, kaikkien suuresti rakastama, suosittu ja hauska nainen, jolla on varsin rento ote elämään. Heidän 17-vuotias poikansa Albie on tullut kaikessa äitiinsä, ja välit isään ovat kireät. Miten käy, kun tämä kolmikko lähtee kesäksi Manner-Eurooppaan? Voiko pitkä yhteinen matka olla se liima, joka liittää perheen takaisin yhteen?


Ihastuin jokunen vuosi sitten Nichollsilta ensimmäisenä suomennettuun menestysromaaniin Sinä päivänä (Otava, 2011), ja luin kirjan pienen ajan sisällä pariinkin kertaan. Toisella kerralla luin sen Edinburghissa (josta romaanin tapahtumat saavat alkunsa), ja samalla reissulla mukanani oli toinenkin Nichollsin teos, esikoinen Starter for Ten, josta pidin myös. Tämä Nichollsin tuore, Booker-palkintoehdokkaaksikin kohonnut neljäs romaani päätyi edellisten lailla myös matkakirjakseni, sillä aloitin sen lukemisen marraskuisella synttärimatkallani Lontoossa. Jo lähtökohtaisesti tämä tuntui omalta kirjaltani: Mikä voi mennä vikaan, kun käsissäni on brittiläinen (!) matkakirjanomainen (!) romaani, jossa puidaan ihmissuhteita (!)? No, ei mikään. :) Yhtä matkaa olikin nautinnollinen lukukokemus, sillä rakastuin kirjaan jo sen ensimmäisillä sivuilla.

Yhtä matkaa on riemastuttava soppa, johon Nicholls on heittänyt yhtä sun toista ainesosaa, mutta kaikkea juuri sopivassa suhteessa. Romaani on viihdettä parhaimmillaan: se on sujuva ja imuunsa tempaiseva lukusukkula (Kirjainten virrassa -blogin Hannan mainio termi!), tunnelmaltaan lämminhenkinen, lempeä ja suloisen sympaattinen. Se ei kuitenkaan ole mitään vaaleanpunaista vaahtokarkkia, vaan siinä on paljon haikeaa melankoliaa ja rivien väleissä uinuvaa surua ja murhetta. Se on samanaikaisesti hykerryttävän hauska ja toisaalta jotenkin katkeransuloinen, ja etenkin kirjan loppupuoli liikuttaa kyyneliin asti. Mikä parasta, Nichollsin kerronta on taidokasta ja jotenkin ihastuttavalla tavalla älykästä. Yhtä matkaa toi mieleeni loistavan elokuvan Le Week-End. Vaikka tarinat ovat lopulta melko erilaiset, on kummassakin samaa ideaa (Manner-Eurooppaan matkustava brittipariskunta ja heidän kriisiytynyt suhteensa), sekä samanlaista riemastuttavan nokkelaa dialogia. Yhtä matkaa onkin varsin elokuvallinen romaani -- uskon ja toivon, että tämäkin teos nähdään vielä joskus valkokankaalla.

Nicholls kuvaa taitavasti ikääntyvää parisuhdetta, jossa tuoreen suhteen loputon uteliaisuus ja halu tietää toisesta kaikki muuttuu ajan myötä läpikotaiseen tuttuuteen. Ihastus ja rakastumisvaiheen jännitys korvautuvat arkisuudella ja lämpimällä nostalgialla. Arki laskeutuu suhteen ylle kuin harmaa peite, ja kiinnostus toista kohtaan alkaa laimeta. Peitteen alla on vähä vähältä tunkkaisempaa, on hankalampaa hengittää, ja lopulta voi käydä niin, että jompi kumpi kokee tukehtuvansa. Yhtä matkaa kuvaa hyvin myös lapsen ja vanhemman vaikeaa suhdetta. 17-vuotias Albie on mainio hahmo, ärsyttävyydessään miltei sietämätön, ja siksi juuri niin hauska. Douglasin yksipuolinen kiintymyssuhde omaan poikaansa sen sijaan tuntui niin surulliselta, että lukeminen teki välillä melkein kipeää. Sympatiani oli koko ajan Douglasin puolella, silloinkin kun hän ei ehkä olisi sitä ansainnut.

Se on vielä sanottava, että matkakirjana Yhtä matkaa on aivan vastustamaton. Kuljin Douglasin matkassa pitkin eurooppalaisten suurkaupunkien katuja: tunsin oloni kotoisaksi Lontoossa, kaipasin Pariisiin (joka on niin kovin pariisilainen), haaveilin pyöräilystä Amsterdamissa ja olin hieman allapäin oluthuuruisessa Münchenissä. Loppupuolen Italian- ja Espanjan-kuvaukset olivat kerrassaan herkullista luettavaa, ja kirjan luettuani podin jälleen kerran armotonta matkakuumetta. Paljon matkustavana minua hykerrytti myös tämä seuraava ajatus, joka on niin kovin totta:

  Matkailuun liittyy aivan tietyntyyppistä siivottomuutta. Reissumies aloittaa suihkunraikkaana puhtaissa ja mukavissa vaatteissa, pirteänä ja toiveikkaana uskoen, että matka sujuu kuin elokuvissa: auringonvalo hohtelee ikkunoissa, päät lepäävät olkapäitä vasten, kaikki nauravat ja hymyilevät kepeän jatsahtavan soundtrackin soidessa taustalla. Mutta todellisuudessa siivottomuus astuu kuvaan jo ennen kuin reissumies on selviytynyt tullitarkastuksesta: likaa kauluksella ja hihansuissa, henki haisee kahvilta, hiki valuu selkää pitkin, matkatavarat painavat liikaa, etäisyydet ovat liian suuria, tasku on täynnä omituista valuuttaa, keskustelu on estynyttä ja kankeaa, tyyneys ja rauha loistavat poissaolollaan.

Mainio Yhtä matkaa on luettu myös mm. näissä blogeissa: Kirjava kammari, Kirjasieppo, Lukuneuvoja, Luettua, Lillin kirjataivas, Annelin kirjoissa ja Ihminen välissä.

18 kommenttia:

  1. Ehkä minun pitää lukea tämä kuitenkin, vaikka pidän Nicholssia hiukan liian kepeänä. Enhän tainnut jaksaa lukea edes Sinä päivänä, mutta sen sijaan tilasin kyllä sen elokuvan. Hyvät näyttelijät, mutta niin väärä loppu...

    Le Week-Endin kävimme katsomassa ja siitä pidimme.

    Olkoon tämä minulle kevyt lomalukeminen, nyt vellon yöt Coppolan mielenmaisemissa, mikä ei ollut ihan osuva valinta joulun alusviikoille;)

    Tätä on niin moni kehunut, että jos kuitenkin...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, sen mitä sinua lukijana ja Nichollsia kirjailijana (kolmen luetun perusteella) tunnen, niin tämä on sinun Nichollsisi, jos joku (ja veikkaan, että ne muut todellakaan eivät). On tämä toki kepeää, mutta samalla niin paljon muutakin, rivien väleissä on aika paljon murhetta. Ja tämä on ihanalla tavalla nokkelaa, dialogi kutkuttaa älynystyröitä silleen ihanasti. Kokeile! :)

      <3

      Poista
  2. Tätä hypistelin lontoolaisessa kirjakaupassa lokakuussa, mutten silloin vielä ottanut tätä. Mutta kyllä varmaankin se tulee jossain vaiheessa pokkarina vastaan, silloin nappaan. Vaikka tämän voisi kyllä melkein lukea suomennoksenakin -- assyriologin tytär Inka on taitava kääntäjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Assyriologi, siis onko Inka sinun tyttäresi, vai jonkun kollegasi? Voi että! :) Ja unohdin tietenkin kirjoittaa siitä postaukseeni (aina unohdan jotain, vaikka kirjoitan liikaakin), mutta olen ihan samaa mieltä: käännös on taiten tehty, ja se on erityisen kunnioitettavaa, kun ymmärtääkseni aikataulu on ollut aika tiukka? Kirjahan on ilmestynyt Britanniassakin vain joitakin kuukausia ennen kuin käännös jo julkaistiin Suomessa. Hyvää työtä siis, ja hyvä kirja! <3

      Poista
    2. Ei oma, vaan opettajani, Simo Parpolan tytär :).

      Poista
    3. Aah, ok! :) No, hyvä kääntäjä joka tapauksessa. :)

      Poista
  3. Jonotan tätä kirjastosta ja toivon niin, että saisin tämän sopivasti New Yorkin matkalle mukaan otettavaksi. Sinun arviosi (esimerkiksi Le Week-End -vertaus) vain lisäsi intoa lukea tämä kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, tämä onkin erityisen ihanaa luettavaa, kun on itsekin matkalla. <3 Ja tiedätkö, kun tuo Le Week-End tuli mieleeni, ajattelin sinua, ja että sinä pitäisit tästä kirjasta! <3 Toivottavasti ehdit saada tämän ennen reissua!

      Poista
  4. Kuulostaa mainiolta, Sara! Brittitunnelma tekee aina hyvää. Minulla on Sinä päivänä hyllyssä, mutta vielä avaamatta. Ja tämä arviosi sai kiinnostumaan tästäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina ihanainen, sinä olit toinen, jota ajattelin tätä lukiessani! Muistan, että olet kaipaillut sellaista viihdekirjaa, josta voisit oikeasti pitää. No, tässä se on! <3 Kokeile tätä, uskon että tässä on paljon sellaista sinuun uppoavaa. :)

      Poista
  5. Hahha, vai että lukusukukkula... Minä olen lukenut Nichollsilta vain "Sinä päivänä", ja vaikka en siihen hirmu syvästi rakastunutkaan, tämä kuulostaa enemmän minun tyyppiseltäni, lukulistalle menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tessa, minä kyllä rakastuin Sinä päivänä -romaaniinkin, mutta kyllä tämä oli (minulle) vielä parempi. Ehkä se on tämä ikä. :D Kivaa, että aiot lukea -- jään odottamaan, mitä kirjasta tykkäät!

      Poista
  6. Minulle tuo nimi ei sano kerrassaan mitään. Pitäisi varmaan tutustua, kirjoitat niin houkuttelevasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, kiitos -- ja ehdottomasti kannattaa tutustua! Suosittelisin sinulle juuri tätä Yhtä matkaa -romaania, ne muut kolme suomennettua ovat oikeastaan aika erilaisia, ja tämä on mielestäni paras. :)

      Poista
  7. "Jo lähtökohtaisesti tämä tuntui omalta kirjaltani: Mikä voi mennä vikaan, kun käsissäni on brittiläinen (!) matkakirjanomainen (!) romaani, jossa puidaan ihmissuhteita (!)? No, ei mikään. :)"

    Tuo oli niin mainiosti sanottu, että oli pakko lainata sitä omassa blogijutussani. Minäkin pidin tästä ihan hurjasti ja jopa enemmän kuin Sinä päivänä -romaanista (niistä kahdesta välissä ilmestyneestä en oikein piitannut). Ihana romaani: parisuhde, brittiläisyys, Eurooppa, tietty surumielisyys ja kuitenkin lämpö. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, hih, kiitos! :) <3 Ja sama juttu, minäkin pidin tästä enemmän kuin Sinä päivänä -romaanista -- tässä oli niin paljon sellaista ihanaa ja itselle sopivaa. Se teatterimaailmaan sijoittuva minulla on vielä lukematta, mutta haluan lukea sen jossain vaiheessa kyllä. Aion lukea sen englanniksi, samoin kuin luin Starten for Tenin. Uskon että taitaa olla parempi niin. ;)

      Poista
  8. No vau, olisiko tässä nyt sellainen ihanuus, johon minäkin jossakin vaiheessa haluan tutustua? -No ehdottomasti on!! Kiitos hurjan mielenkiintoisesta arviostasi, Sara <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, uskon että tällä kirjalla olisi sinullekin annettavaa. <3 Lue tämä jossain semmoisessa vaiheessa, kun kaipaat jotain aavistuksen kepeämpää, mutta ei tyhjänpäiväistä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...