Juha Mäntylä (toim.): Joulukalenteri. 24 jännityskertomusta


Juha Mäntylä (toim.): Joulukalenteri. 24 jännityskertomusta (Reuna, 2014. 392 sivua.)

  - Eikö tämä ala jo riittää? Justus kysyi leukapielet kireinä. Hän nojasi lapioon ja pyyhki kädellään hikeä, joka valui otsalta alas kaulalle ja t-paidan kauluksen alle. 
  Aurelia ojentautui ja sukaisi kosteat otsahiukset silmiltään. Hän arvioi maassa ammottavaa puolen metrin syvyistä kuoppaa. 
  - En usko. On kaivettava vielä. 
  Molempien katseet hakeutuivat samaan suuntaan. Pohjista lähes puhki kuluneet bootsit pilkottivat joulutähtilavan takaa. Loisteputkien valo, joka laskeutui kukkien päälle kuin keväinen sade, oli tehnyt tehtävänsä. Punalatvat olivat valmiita lähetettäviksi kukkakauppoihin.

(Luukku 1: Tarja Sipiläisen novelli Hohtavaiset)

Teen tänään jotain poikkeuksellista: kirjoitan kirjasta, josta olen lukenut vasta yhden kahdestoistaosan! :) Kustantamo Reunalta on nimittäin ilmestynyt aiemmin tänä vuonna tämä mainio novelliantologia, joka tarjoaa dekkareiden ystäville joulukalenteriluukussaan jännityskertomuksen jokaiselle päivälle joulukuun alusta aina jouluaattoon asti. Aion lukea kirjaa päivä ja luukku kerrallaan, kuten joulukalenterin kanssa kuuluukin toimia, mutta halusin kirjoittaa kirjasta vähän jo nyt -- jos vaikka joku muukin innostuisi. Kiinnostuneet ohjaan Kirsin kirjanurkkaan, jossa kirja on luettu ja arvioitu jo aiemmin tänä vuonna. Kirsiltä löytyy myös täydellinen kirjailijaluettelo, sekä kuvat kirjan sisäkansista, joissa joulukalenteri-idea on hauskasti toteutettu.

Novelliantologiassa on muutenkin mainio ajatus takana. Kahtakymmentäneljää enemmän tai vähemmän tunnettua dekkarien kirjoittajaa on pyydetty antamaan kirjaan oma panoksensa. Joukossa on kirjoittajia laidasta laitaan: on tunnetumpia nimiä, joilta on julkaistu yksi tai useampikin teos (esimerkiksi Harri István Mäki ja Milla Ollikainen), muissa novelliantologioissa julkaisseita, sekä kirjoittamista ahkerasti harrastavia henkilöitä. Novelleja yhdistää rikosten ohella tavalla tai toisella joulu -- totta kai, kun joulukalenterista puhutaan. Antologian tekijät ovat myös hyvällä asialla: kaikki kirjan kirjoittajat lahjoittavat palkkionsa Hyvä Joulumieli 2014 -keräykseen vähävaraisten lapsiperheiden tukemiseen.

Olen nyt avannut kaksi ensimmäistä luukkua ja ollut lukemaani tyytyväinen -- rikos päivässä pitänee mielen virkeänä. :) Ajatuksenani on palata tähän postaukseen viikoittain kertomaan muutamalla sanalla mitä olen lukemastani pitänyt. Tällä erää siis lyhyestä virsi kaunis -- toivottelen kaikille nyt vain hyvää ja jännittävää joulunalusaikaa! ♥

Kommentit

  1. Onpa jännittävää päästä seuraamaan, millä mielellä olet aina viikon kuluttua luettuasi muutaman tarinan lisää. Eilen dekkari-illassa Kallion kirjastossa todettiinkin, että tarinat ovat keskenään niiiiin erilaisia, ettei niitä voikaan lukea kuin yhden tai kaksi illassa.
    Mukavia lukutuokioita t. Reuna-kustantamon Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarja, olen samoilla linjoilla: nämä tarinat ovat parhaimmillaan, kun niitä lukee sen yhden, pari kerrallaan. :) Olen nyt avannut kolme ensimmäistä luukkua, ja ollut lukemaani tyytyväinen. Palaan tulevana viikonloppuna kirjoittamaan ensimmäisen viikon tunnelmista. :)

      Kiitos kommentistasi! :)

      Poista
  2. Hauska idea! Murha päivässä on metka idea ja niin on novellijoulukalenterikin. Hmm, tässähän voisi kehitellä itselleen vaikka joulukuisten aamunovellien perinteen tai jotain. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, niin minustakin! :) Voi kunpa joka joulukuussa olisi aina tämänkaltainen novellijoulukalenteri, semmoisille olisi tilausta. Ja kyllä, novelli päivässä tekee aina hyvää. <3

      Poista
    2. Ilouutinen: ensi vuoden Joulukalenteri on jo työn alla, puolet novelleista valmiina. Osittain eri kirjoittajat kuin tässä kalenterissa. Mutta siis perinne jatkuu =)

      Poista
    3. Sara, toiveesi toteutuminen on lähempänä kuin uskotkaan. Rikos päivässä pitää mielen erittäin virkeänä ja vielä virkeämpänä pitää se kun suunnittelee niitä ja ehkäpä pääsee sitten toteuttamaan ne, ainakin paperilla

      t. Juha, Joulukalenteri -kirjan toimittaja

      Poista
    4. Tarja ja Juha, kiitos tiedosta -- onpa iloinen uutinen tuo! :)

      Poista
  3. Kuulostaapa toimivalta ja hauskalta idealta! :)

    VastaaPoista
  4. Tämä oli todella kiva joulukalenteri, itse pidin valtavasti kun sai aukaista luukku kerrallaan jouluaattoa odotellessa :).

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit