Sibeliusta itsenäisyyspäivänä

Tarkoitukseni oli tänään kirjoittaa eräästä hienosta suomalaisesta sotaromaanista itsenäisyyspäivän kunniaksi. Mutta sitten vietin iltapäivän Tampere-talossa ja mieleni muuttui: Itsenäisyyspäivän juhlakonsertissa esiintyi mestarillinen Tampereen Filharmonia kapellimestarinaan maaginen Santtu-Matias Rouvali (se mies ei ole tästä maailmasta, sanonpahan vain! ♥ ). Ohjelmistoon kuului luonnollisesti myös Sibeliusta, ja kuunneltuani livenä mm. rakastamani Valse Tristen ja Finlandian olen tuntenut oloni juhlavaksi, onnelliseksi ja vähän ylevöityneeksikin. Konsertista kotiin palattuani halusin jatkaa Sibeliuksen parissa, ja olenkin paitsi kuunnellut mestarin musiikkia, myös selaillut valokuvia viimekesäiseltä käynniltämme Järvenpään Ainolassa, Sibeliusten kotimuseossa.

Kuvitan postaukseni kuvilla Ainolan puutarhasta, pää- ja ulkorakennuksista sekä omenapuiden katveessa lepäävien Jean ja Aino Sibeliuksen haudalta. Kotimuseossa ei saa normaalisti valokuvata, mutta linkkaan tässä yhteydessä suursuosikkiini, Tuulen naapurina -blogiin, jossa Kirjailijatar on poikkeusluvalla ottanut aivan mielettömän upeita kuvia sisältä Ainolasta. Oi että! Käykää ihmeessä katsomassa!

Sibelius onkin nyt ajankohtainen, sillä ylihuomisesta tasan vuoden kuluttua tulee hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. Pian alkava juhlavuosi tuo tullessaan paljon mielenkiintoista, ja itse olen suunnitellut käyväni ainakin muutamassa Sibelius-juhlakonsertissa (Tampereen Filharmoniaa, totta kai!) ja Ateneumin Sibelius-juhlanäyttelyssä, sekä lukevani jo kauan lukulistallani keikkuneet Suvi-Sirkku Talaksen teokset Sydämen aamu, Tulen synty ja Syysilta, jotka pohjautuvat Jean ja Aino Sibeliuksen väliseen kirjeenvaihtoon. (Tietääkö joku muuta hyvää Sibelius-kirjallisuutta? Vinkatkaa!)

Näissä sinivalkoisissa tunnelmissa toivotan teille hyvää itsenäisyyspäivää! ♥













Kommentit

  1. Ihania kuvia, niin kesäisiä! Hyvää itsenäisyyspäivää sullekin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nana, kiitos! <3 Ihana muistella kesää näin kun ulkona on ihan mustaa ja pimeää ja sataa vettä. :)

      Poista
  2. Hyvää itsenäisyyspäivää! Oltiin näemmä samassa konsertissa, oli kyllä upeaa kuunneltavaa. Rouvali on jo itsessään syy lähteä konserttiin, Sibeliuksesta puhumattakaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjaneito, hauskaa! :) Oli kyllä niin hieno konsertti, voi että! Rouvalia on päästävä katsomaan pian uudestaan. :)

      Poista
  3. Oi, mitä kuvia. Nyt tuli ikävä kesää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, kiitos! <3 Kieltämättä ajatus kesästä näin sateisena ja mustana joulukuun yönä tuntuu aika suloiselta. :)

      Poista
  4. Tämä on kyllä tunnelmaa luova postaus! :) Minulla on Erkki Salmenhaaran Sibelius-elämäkerta, ja voinen teosta suositella, vaikka toistaiseksi olen vain silmäillyt kohtia sieltä täältä, enkä siis todellisuudessa tiedä teoksen hyvyydestä paljoakaan. Aihe kyllä ainakin on mielenkiintoinen ;) Koen elämäkertojen lukemisen jotenkin pitkälliseksi urakaksi ja siksi ne tahtovat jäädä muiden kirjojen jalkoihin, vaikka elämäkerrat kiinnostavat kovasti. Miltä Sibelius-elämäkerta kuulostaa tai miten suhtaudut elämäkertohin? Ainolan-matka on muuten haavelistallani - ja onneksi sellainen haave, että ei pitäisi olla vaikea toteuttaa. Ateneumin Sibelius-näyttelyyn pääsen itse tammikuussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joanna von Scarlett, kiitos paljon! :) Salmenhaaran Sibelius-elämäkerran lisään nyt lukulistalleni, kiitos vinkistä! Tykkään kovasti lukea elämäkertoja, mutta sama täällä -- ne tuppaavat usein jäämään vähän muiden kirjojen jalkoihin. Nyt tosin satun olemaan juuri aloittelemassa erästä tuoretta elämäkertaa, ja olen siitä aivan innoissani. :)

      Toivottavasti pääset Ainolaan vaikkapa jo tulevana vuonna! Se on niin ihana paikka, ja käypä katsomassa Tuulen naapurina- blogin sisäkuvat (ellet vielä käynyt), ne ovat niin upeita. <3 Ateneumiin minäkin toivon pääseväni heti alkuvuodesta.

      Poista
    2. Joo, kävinkin katsomassa sisäkuvia, upeita ovat! :)

      Poista
    3. Hyvä! Olen itsekin käynyt katsomassa niitä taas viime päivinä pariinkin otteeseen. Ihanat kuvat ja ihana paikka. <3

      Poista
  5. Oi, kauniita ulkokuvia. Meidän käynnillämme ei ollutkaan tuollaista kukkaloistoa mielestäni enää, se oli loppukesää.
    Minäkin voisin lukea tuon kirjekokoelman, sillä tykkään ihan kamalasti vanhoista kirjeistä. Ja kovasti olen miettiinyt sitä, että julkaistaanko tästä ajasta myöhemmin sähköpostikirjeenvaihtoa kirjoina? Luulisin, että taiteilijat kirjoittavat toisilleen sähköposteja, mutta ne voivat toisaalta hävitä moneen kertaan tietokoneelta, eikä niistä jää tutkijoille ehkä mitään. Harmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, kiitos. <3 Silloin oli kesä kukkeimmillaan, ensimmäinen hellepäivä siinä pitkässä (ja tukahduttavassakin) hellepäivien jaksossa. Kaikki oli niin kauniisti kukassa, Aino-rouvan puutarha kauneimmillaan.

      Minäkin rakastan vanhoja kirjeitä. Olen lueskellut viime aikoina pikkuhiljaa Kalle Päätalon kirjeenvaihtoa, ja olen niistä vanhoista kirjeistä jotenkin aivan ihastuksissani. Nuo Sibeliusten kirjeet olisivat toki vielä kauempaa menneisyydestä. Ja totta -- kauhea ajatus tuo perinteisten kirjeiden aikakauden päättyminen. Ei sähköpostikirjeenvaihto edes tunnu yhtään samalta, ja tosiaan, kuinka paljon sitä kirjeenvaihtoa häipyy taivaan tuuliin?

      Poista
  6. Valse Triste on ilma, jota hengitän...Hienot kuvat ja sopivat niin hyvin siihen tunnelma-ajatukseen mikä minulla on Ainolasta ensin Bo Carpelanin kirjan Axel kautta ja sitten Erit Tawaststjerna Sibelius-elämäkerran kautta.

    Maakunta-aviisissa oli kahden aukeaman juttu eilen Walter Parviaiselle omistanut Jean Sibelius. Asumme yhdestä Säyntäsalon saarista ja nykyään nämä kuuluvat Jyväskylään, mutta ennen oli itsenäinen Säynätsalo ja pääsaarella Parviaisen tehdas. Tehtaan 25-vuotisjhliin Sibelius sävelsi Andante Festivon, sillä Walter sekä hänen veljensä Oskar olivat Sibeliuksen ystäviä. Juhlia edeltävänä iltana Helsingistä lähti säätyläisiä kuljettanut juna kohti Jyväskylää..."Aamupäivällä 28.12.1922 nähtiin.miten kymmenet hevoset viilettivät Jyväskylästä Päijänteen jäätä myöten kohti Säynätsaloa, rekien kyydissä helsinkiläiset kutsuvieraat: entiset pääminsiterit A.K.Cajander ja Kaarlo Castren, ministereitä, senaattoreita, pankinjohtajia, professoreita..." Pakko taltioida tämä juttu Sibelius-elämäkerran väliin.

    Nuo kivirappuset ovat kauniit ja huomiotani vie myös valkoinen leimukukka, sillä niitä istutin viime suvena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Valse Triste on lumoava. Kuvittele se Suomen suurimmassa konserttitalossa, kaikki ne viulut, sellot ja puhaltimet... Oi että! <3 Erik Tawaststjernan Sibelius-elämäkerrankin painan nyt mieleeni, kiitos vinkistä! Ja Carpelanin Axelin olen halunnut lukea jo kauan -- minäkin rakastan Carpelania, ja onneksi paljon häneltä on vielä lukematta. <3 Kiitos muistutuksesta, nyt haluan lukea Axelin pian.

      Kuulostipa ihastuttavalta tuo maakuntalehden juttu. Sen paikka on todella Sibelius-elämäkerran välissä. Ihana!

      <3

      Poista
  7. Niin kaunis, ihanainen kuvakertomus! Kiitos tästä <3

    Toimittamansa viisiosaisen, mahtavan elämäkertasarjan lisäksi Tawaststjerna on kirjoittanut myös suppeamman, noin 450 sivuisen, Otavan kustantaman Sibbe-elämäkerran (Sibelius, 1997). Ihanainen, kompakti pakkaus, johon pitääkin palata ensi vuoden aikana. Sitä suosittelen kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos! <3

      Ja ooh, kiitos Sibelius-vinkistä! Tuo pitää etsiä luettavaksi mahdollisimman pian. :)

      Poista
  8. Kiitos näistä kuvista ja konserttitunnelmista! <3 Alan syttyä Sibelius-juhlavuoteen, kun Tove on nyt kohta juhlittu. Suomalaiset taiteilijat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, sanopa muuta! <3 Kiitos ihanasta kommentista! (Ja lähdepä kanssani Tampereen Filharmoniaa kuuntelemaan ensi keväänä?! Onko hyvä idea vai hyvä idea? :D )

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit