tiistai 13. tammikuuta 2015

Pirkko Saisio: Signaali


Pirkko Saisio: Signaali (Siltala, 2014. 296 sivua.)

  Kun menen uuteen ympäristöön ja tapaan uusia ihmisiä, vierastan kaikkea ja kaikkia, olen itsekseni ylimielinen, argumentoin mielessäni kaikkea ja kaikkia vastaan, etsin ympäriltäni turhamaisuutta ja tuomitsen sen, tyhjänpäiväisyyttä ja tuomitsen sen, pinnallisuutta ja tuomitsen sen, etsin itsepintaisesti tilanteita, joissa voin näkyvästi ja rohkeasti olla eri mieltä mistä tahansa kenen kanssa tahansa. 
  Ja tähän minua ajaa vimma, jota en saa hallintaani. 
Vähän ajan kuluttua, aika pian, alan pitää ihmisistä.
  Ensin hoivaan jotakin Ulla Carlssonin tapaista pienikokoista naista, kannan laukkuja, avaan ovia, järjestän avaimia, autokyytejä, päänsärkytabletteja ja silitysrautoja, kehun ja kannustan (aina vilpittömästi), rauhoitan, lohdutan, puolustan, lasken uskallettua leikkiä, tunnustan sitä ja tätä, puhun väistämättä sivu suuni ja paljastan salaisuuksia, kadun sitä, laulan vähän jos tunnelma niin vaatii, puhun liikaa, en saa poikki puhettani, elämöin ja heiluttelen käsiäni kuin ulkomaalaiset.

  Neljässä päivässä ehdin kiintyä ihmisiin niin että pyydän kaikkien puhelinnumeroita, halaan niitäkin, jotka eivät halua tulla halatuiksi, nieleskelen palaa kurkustani, vilkutan pitkään hyvästiksi, ja sitten tunnen oloni tyhjäksi.

Suosikkikirjailijani Pirkko Saision syksyllä ilmestynyt uutuusteos Signaali on eräänlainen omaelämäkerrallinen kirjoituskokoelma. Hieman vaikeasti määriteltävä, vahvasti kaunokirjallinen, kiehtovasti fragmentaarinen, ja aivan hillittömän ihana! Halusin kirjoittaa alkuun poikkeuksellisen pitkän sitaatin kirjasta, sillä se kuvaa niin hyvin Saision kerrontaa ja hänen persoonaansa, joka on vahvasti läsnä Signaalin jokaisella sivulla. Teksti on lämmintä, älykästä, oivaltavaa, terävää ja tarkkanäköistä. Ja ennen kaikkea huvittuneen itseironista: itselleen hymyilevä Saisio saa lukijankin hymyilemään kerran toisensa jälkeen.

Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka osaavat nauraa itselleen, ja suhtautua elämään sellaisella sopivan letkeällä vakavuudella, sillä sellainen ihminen haluaisin itsekin olla (ja toivottavasti edes vähän olenkin). Signaalia lukiessani nautin, ja tunsin jatkuvasti lähes riehakasta riemastusta: Saisio selvästi tuntee oman dramaturgiansa aika hyvin, hänellä on pistämätön huumorintaju ja sellaista elämänviisautta ja sydämen sivistystä, jota ei voi kenellekään opettaa. Ja vaikka kirjailijalla on myös akateeminen tausta ja tuore kunniatohtorin arvonimi, on hänen tekstinsä helposti lähestyttävää ja mukaansa tempaavaa.

Opi oleen.

Sellaisen tamperelaisen elämänohjeen olen kuullut, ja se on kyllä hyvä.

Signaali on kiehtova sekoitus muistoja (joiden tarkkuutta Saisio itsekin epäilee) ja fiktiota, johon kirjailijalla on toki rajaton vapaus. Hän sijoittaa tapahtumia oman elämänsä janalle hauskassa epäjärjestyksessä, kirjoittaa tajunnanvirtaisesti mutta samalla ihailtavan hallitusti, kertoo tarinoita, jotka vuotavat kuin seula, ja kuvaa itse teostaan mitään kirjallisuudenlajia edustamattomaksi hortoiluksi sekä kummalliseksi kirjalliseksi otukseksi. Ihan hillitöntä!

Myös kirjoittajana Finlandia-palkittu Saisio on loistava. Teksti on taidokasta ja sujuvaa, kielikuvat ja ajatelmat riemastuttavia -- esimerkiksi kun syöpäpotilaan pää on paljasta nahkaa, josta sojottaa harjaksia kuin itäeurooppalaisesta lounasannoksesta, kun alkukesäisen Tampereen maisema on odotuksesta ja räjähtävästä vihreydestä turvonnut, kun heinäkuun valo on puhkikulunutta ja litteää, tai kun itärajalla rekkajonot ovat pitkiä, mutta elämä on nopeaa ja tiheää, mahdollisuuksia täynnä. Paikoin tekstissä on helmiä, sellaisia kipeää tekevän kauniita. Signaalin lukeminen oli todellinen nautinto.

Eilen täällä, tänään poissa. 
  Tänään täällä, huomenna poissa.

Ei jälkiä, ei minkäänlaisia. 
  Vesi huuhtoo kaiken.
  Jää runnoo kaiken alleen, hävittää.

Tällaista ei voi kokea yksin.

Tämä saari musertaa ihmisen, ellei vierellä ole joku, joka laulaa, lukee runoa, polttaa tupakkaa, on hiljaa, enimmäkseen on hiljaa, jakaa tämän väistämättömyyden.

Signaalista ovat kirjoittaneet myös MinnaMarjatta ja Hanna, sekä Liisa, joka osallistui syksyllä Helsingin kirjamessuilla Saisio-lukupiiriin. Liisan blogista kannattaa käydä lukemassa lukupiiriläisten kokemuksia ja etenkin Saision omia mietteitä kirjastaan ja sen kirjoittamisprosessista.

10 kommenttia:

  1. Ihania lainauksia! Puhuvat puolestaan.

    Signaali alkoi kovasti kiinnostaa, vaikka Hesarin arvion jälkeen olin vähän nihkeänä (siinä taidettiin käyttää sanaa "leppoisa" ?). Saisio on kyllä ihan mieletön kirjailija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noora, voi lue tämä! Uskon että pitäisit Signaalista. :) Saiso on tosiaankin ihan mielettömän hyvä. <3

      Ja on tässä semmoista suloista leppoisuuttakin, mutta paljon enemmän kaikkea muuta. Ihana kokonaisuus.

      Poista
  2. Kuulostaa huippu mielenkiintoiselta! Tästä voisin pitää! Tuo Opi oleen -lainaus on mahtava näin muutama kuukausi Tampereelle muuttaneen näkökulmasta. Olen jo työpaikalla saanut heittoja kollegoiltani siitä, että olen niin reipas pohjalainen, etteivät hämäläiset pysy perässä. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, pitäisit ihan varmasti. Lue tämä! <3

      Ja hih, en yhtään ihmettele noita kommentteja. :D Mutta ehkä hämäläisyys hidastaa. Olen itse asunut täällä nyt kaksikymmentä vuotta, ja oppinut vähän liikaakin tätä paikallista olemista... ;)

      Poista
  3. Signaali on ahdottomasti yksi suosikeistani viime vuoden kirjoista. Tykkään hurjasti Saisiosta, ja vaikka Signaali ei ehkä ole hänen kirjoistaan paras tai vaikuttavin, niin ihanin se taitaa olla. Ja täynnä sellaisia kohtia, jotka haluaa merkitä muistiin ja säilyttää sydämessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, olen ihan samaa mieltä kanssasi. <3 Ja nyt harmittaa, etten tullut itsekin osallistuneeksi Saisio-lukupiiriin. Olin ilmoittautunut toisen suursuosikkini, Leena Landerin; lukupiiriin, mutta kun se peruuntui, minulla meni jotenkin ihan pasmat sekaisin. :D Mutta kyllä, Signaali on aivan ihana kirja. <3

      Poista
  4. Tämä on ehdottomasti luettava. Kirjoitat niin houkuttelevasti, että syttyi hirmuinen into. Punainen erokirja ja Pienin yhteinen jaettava olivat oikein mieluisia aikoinaan, enkä käsitä, miten en moneen vuoteen ole Saision uudempia lukenut. Asia täytyy korjata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kyllä -- sinun, jos jonkun, täytyy lukea tämä! <3 :) Minäkin olen lukenut Saisiota kauan sitten ennen blogiaikoja, mutta nyt syttyi minullekin hurja into lukea kirjailijan koko tuotanto läpi, ne kauan sitten luetutkin uudelleen. <3

      Poista
  5. Saisio vain paranee koko ajan. Leppoistuminen johtuu varmaan iästä ja siitä, että saa olla vihdoinkin melko rauhassa kumppaninsa kanssa. Sukupuoliseen vähemmistöön kuuluvien on pitänyt aina näihin päiviin asti selittää ja selittää oma itseään.
    Minä olen pitänyt kaikesta Saision tekemästä, kirjoista ja työstä teatterin alalla. Upea ihminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, olen aivan samaa mieltä. Ja samaten olen ihaillut Saisiota "aina". Harmittaa vain, etten ole nähnyt häntä koskaan teatterin lavalla (niin kuin en toki montaa muutakaan suomalaista näyttelijää), enkä edes mitään hänen teatteriohjauksiaan. (Ihailuni kohdistuu siis lähinnä Saision kirjalliseen sekä tv-/elokuva-tuotantoon.) Mutta kyllä, upea ihminen ja kirjailija, ja Signaali on aivan huikea.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...