tiistai 29. joulukuuta 2015

Outi Pakkanen: Helle


Outi Pakkanen: Helle (Otava, 2015. 317 sivua.)

Graafikko Anna Laineen asunnossa tapahtuu massiivinen vesivahinko sillä välin, kun hän on Lohjalla viettämässä mökkijuhannusta ystävänsä Mervin ja mäyräkoiransa Justuksen kanssa. Oma asunto menee kesäksi remonttiin, ja Anna joutuu evakkoon Mervin sairaalassa olevan sukulaistädin töölöläiskaksioon. Väliaikaisasunto sijaitsee pohjakerroksessa sellaisessa syvennyksessä, jonne aurinko ei paista eikä kuu kumota, ja ikkunoista avautuu näkymä pihan roskakatokseen. Kissanhajuinen kaksio on muutenkin kuin museo: se on ikivanhan ihmisen pölyttynyt pinttynyt koti, jossa aika on pysähtynyt. Annaa ahdistaa, ja mäyräkoiraherra Justuskin kaipaa kotiinsa niin, että se vain murjottaa eteisen kynnysmatolla. Kaiken muun lisäksi Helsinkiä hellii läkähdyttävä helle.

Myös kerrostalon tunnelmassa on jotakin outoa, naapurit ovat erikoisia ja heidän väleillään tuntuu omituisia jännitteitä. Sosiaalinen Anna tutustuu kuitenkin nopeasti uusiin naapureihinsa ja saa kutsun jokakesäisiin rappujuhliin. Juhlia odotellessa Annan ennen niin hiljaisella miesrintamallakin tapahtuu: hänen elämäänsä astelee mies, joka vaikuttaa jopa liian hyvältä ollakseen totta. Lopulta koittaa odotettu pihajuhlapäivä. Päiväkausia paahtanut helle on enteillyt ukkosta, ja juhlat päättyvätkin vuosisadan ukkosmyrskyyn. Juhlien päätyttyä myös monen rapun asukkaan elämä on ehtinyt järkkyä ennalta arvaamattomalla tavalla.

  Äkkiä valtaisa salama halkaisi taivaankannen ja valaisi koko korttelin kylmänvalkoiseksi. Pian kuului uusi jyrähdys, äskeistä huomattavasti lähempää, ja sitten lisää salamoita ja jyrähdyksiä, ja lopulta niin tiheään tahtiin, että oli mahdotonta sanoa, mikä seurasi mitäkin. Äänet ponnahtelivat kiviseinistä yhtenä luonnon kakofoniana. Pöydän ylle viritetty värillinen lamppurivistö alkoi värähdellä kunnes sammui kokonaan.


Tämän Pakkasen uusimman dekkarin lukemisesta on kulunut jo jonkin aikaa, mutta halusin kirjoittaa kirjasta kovassa kevään ja kesän kaipuussani juuri tänään, vaikka kasa jouluna luettuja ja muitakin kirjoja odottaa bloggausvuoroaan. No, kirja kerrallaan. Luin Helteen joskus marraskuun lopulla, kun ulkona oli pimeää, märkää ja kalseaa, ja kirja toi sellaisen ihanan tuulahduksen kesää kaiken synkkyyden keskelle, että jo pelkästään siksi se jätti varsin positiivisen lukumuiston.

Olen lukenut Outi Pakkasen tuotantoa melko paljon etenkin ennen blogiaikoja. Pakkasen Anna Laineesta on tullut minulle vuosien varrella mieluinen ja omalla tavallaan tärkeäkin hahmo: hän on niin mainiolla tavalla samanaikaisesti tavanomainen ja omaperäinen, ja yksin elävänä, itsenäisenä aikuisena naisena ja koiranomistajana myös itselleni helposti samaistuttava. Ja ne reseptit, oi että! Anna Laineen rakkaus ruokaan on yksi hänestä kertovan sarjan kantavista teemoista, ja itsekin ruokaa ja kokkaamista rakastavana ihmisenä nautin erityisesti niistä hetkistä, joissa ollaan Annan keittiössä, tai ruokaostoksilla hänen mukanaan. Helteessäkin kokattiin vaikka mitä ihanaa - viininmakuista ratatouillea, herkkutattirisottoa, porkkanalantteja ja parmankinkkupestopullia - ja mikä parasta, reseptit herkkuihin löytyvät kirjan takaosasta. Aion kokeilla ainakin muutamaa ihanalta kuulostavaa reseptiä!

Hellettä aloin lukea perusdekkarina, mutta sainkin lopulta jotain aivan erilaista - parempaa. Helle on kyllä lopulta myös dekkari, sillä aivan kirjan loppumetreillä tapahtuu rikos, mutta oikeastaan se on paljon enemmän psykologinen ihmissuhderomaani. Nautin sujuvakielisestä ja vaivattomasti etenevästä tarinasta, ja Anna Laineen henkilökohtaisen elämän uusimmissa käänteissä oli niin paljon sähköä ja säpinää, että Helle oli pakko ahmia nopeassa tahdissa. Ja se kesä, aah! Helsingin keskusta hehkuu auringossa, Storyvillen kesäterassilla kuunnellaan vanhaa kunnon jazzia, ja torien rauhalliset aamukahvihetket kuulostavat taivaallisilta. Pakkasen Hellettä voikin ilolla suositella lääkkeeksi pahimpaan kesänkaipuuseen. Kirjan lukemisesta jäi kutkuttavan hyvä mieli.

Helteestä löytyy arvioita myös Kirjavinkeistä ja Suomi lukee -Kristalta.

(Kuvassa kirjan alla on jonkin joulun alla ilmestyneen lehden resepti. Uskon, että noiden kaltaisia antipastotikkuja Anna Lainekin saattaisi omille vierailleen tarjota. :) )

6 kommenttia:

  1. Oi, kovin samalla tavalla koit Helteen kuin minäkin! Vaikka Pakkanen on tunnettu dekkaristina, niin minulle hän on niin paljon muutakin: juuri niin kuin sanoit, tavattoman taidokas ihmissuhdekuvaaja. Helle oli Pakkasta parhaimmillaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, Helle oli kyllä aika mainio kirja. Ymmärrän kyllä, että murhanhimoinen (:D) lukija saattaa tämänkaltaisia dekkareita lukiessaan pettyä, kun sitä rikosta saa odottaa aivan kirjan loppuvaiheille saakka, mutta minustakin tämän kirjan painopiste on hyvällä tavalla ihan muualla kuin siinä itse rikoksessa. Pidin, paljon!

      Poista
  2. En ole Hellettä lukenut, mutta juuri tuo hahmovetoisuus nostaa Pakkasen omaksi suosikikseni Suomen kirjallisuusmaailmassa. Rikosjuonetkin ovat usein mielenkiintoisia, mutta ne jäävät aina sivuosaan ihmissuhdekuvausten jaloissa. Eikä se ole yhtään huono asia. Rikoksilla mässäily voi olla myös hauskaa ja viihdyttävää (kuten Reijo Mäen tapauksessa), mutta Pakkanen on vakavasti otettava dekkaristi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. RedMal, hahmovetoisuudesta minäkin pidän, enkä muutenkaan dekkarin lukijana kaipaa aina roppakaupalla murhia ja vauhdikkaita käänteitä, vaikka toki nekin ovat joskus ihan paikallaan. Ihmismielen ja -suhteiden kuvaajana Pakkanen on hyvä, ja siksi minäkin luen hänen kirjojaan mielelläni. :)

      Poista
  3. Olen joskus lukenut yhden dekkarin Pakkaselta ja se ei hirmuisesti vakuuttanut. Helle kuulostaa kuitenkin niin herkulta, että se voisi sopia lukulistalle. Sinä se olet varsinainen seireeni, joka saa lukijan pyörtämään päätöksensä ja tarttumaan kaikenlaisiin kirjoihin... ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, ihana olet! <3 :D Hellettä ei ehkä kannata lähteä lukemaan siinä hetkessä, kun kaipaa oikein juonivetoista ja kimuranteilla kuvioillaan mieltä askarruttavaa dekkaria, mutta semmoisena herkullisena kesä- ja ihmissuhdekuvauksena - jossa on höysteenä murha - tämä on oikein hyvä! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...