sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Markku Keisala: Sinisilmät


Markku Keisala: Sinisilmät (Reuna, 2015. 243 sivua.)

Kuu sen näkee. 
  Se katselee puolikkaana myöhäissyksyn sumuista maisemaa kirpenevässä yössä. 
  Kylä nukkuu pimeänä. 
  Varjo häilähtää seinustan kupeessa, kuuluu rapinaa ja ovi kolahtaa vaimeasti. 
  Usean tuokion jälkeen kuu alkaa jo pitkästyä, kunnes pieni valonkajo aloittaa leikin ylhäällä mustissa ikkunoissa. 
  Se jännittyy seuraamaan, mitä tuleman pitää.

Syksyllä 1944 Lapin sodassa haavoittunut ja kiinni jäänyt saksalainen sotilas kuljetetaan Somerniemen vankileirille. Mies on Heino Lauste ja syntyjään suomalainen, mutta syystä tai toisesta hän ei halua tehdä taustaansa tiettäväksi, vaan teeskentelee olevansa suomea ymmärtämätön sakemanni. Sotavangit komennetaan somerolaisille tiluksille maa- ja metsätöihin. Heinon kohtaloksi koituu Pohjoismäen tila, josta isäntä on yhä rintamalla ja taloa pitää pystyssä nuori Rakel-emäntä kahden pienen lapsensa kanssa. Ei kestä kauaakaan, kun Rakel hoksaa Heinon olevan "omia", nämä kaksi rakastuvat, ja salaisen suhteen seuraus on nähtävissä yhdeksän kuukauden kuluttua.

Suhteella on muitakin seurauksia: seuraavien vuosikymmenten aikana surmansa saavat toisella kymmenellä oleva tyttölapsi ja eläkeikää lähestyvä perheenisä. Nykyajassa Heinon aikuinen poika, pastori Anssi Lauste, löytää isänsä jäämistöstä tämän saksalaisen sotilaspassin ja sen välistä merkillisen paperilapun, joka saa hänet selvittämään isänsä tuntemattomaksi jäänyttä historiaa. Pienet vihjeet ohjaavat hänet Somerolle "Hansun kaupunkiin", jossa hän tutustuu lukkari Astrid Behmiin, ja kaksikko alkaa kaivella menneisyyden salaisuuksia yhteistuumin.


Luin kolmisen vuotta sitten Markku Keisalan esikoisdekkarin Aika ei anna anteeksi (Mediapinta, 2007), joka tämän Sinisilmien lailla sijoittuu osin Lapin sotaan ja osin nykyaikaan. Esikoisessa oli kiinnostava ja kekseliäs tarina, mutta koska kirja oli omakustanteeseen verrattavissa oleva palvelukustanne, näkyi tämä tietynlaisena kielellisenä kömpelyytenä - teos olisi selvästi hyötynyt kustannustoimittajan hellästi ohjaavasta kädestä. Sinisilmiä lukiessani ilahduinkin juuri tästä: tämä kirja oli hyvin toimitettu ja sujuvalukuinen kelpo dekkari.

Tarinan alkuasetelma on herkullinen: Lapin sota, saksalainen sotavanki, joka onkin kenenkään tietämättä syntyjään suomalainen, somerolainen vankileiri ja sotavangin ja nuoren suomalaisen maatalonemännän salainen suhde. Kaikesta tästä olisin halunnut lukea paljonkin enemmän, etenkin kun Keisala on selvästi tutkinut historiaa ja tietää mistä kirjoittaa. Mutta alun tapahtumat etenevät vauhdilla, ja ensimmäisen viidenkymmenen sivun aikana ehditään käydä läpi vuodet 1944-1981, josta siirrytäänkin jo nykyaikaan.

Eipä sillä, nykyajassakin tapahtuu kiinnostavia asioita ja Keisalan tarinaan ujuttamat juonenkäänteet geokätköilyineen ja dna-testeineen pitävät lukijan otteessaan alusta loppuun asti. Vaikka dekkari on jännitysromaaniksi varsin kesy, ja murhaajan henkilöllisyydenkin päättelin jo melko alkutaipaleella, oli lukukokemus silti miellyttävä. Koko ajan pinnalla säilyi halu saada tietää, miten ja miksi kaikki oli tapahtunut, oli kiinnostavaa seurata miten juoni alkoi pala palalta avautua, ja aivan erityisesti ihastelin tarinan tutkinnallista etenemistä - sitä, miten johtolangat seurasivat loogisesti toisiaan ja miten juttua tutkiva poliisi niihin reagoi. Koiraihmisenä ja menneisyydessäni paljonkin poliisin työtä sivusta seuranneena minua ilahdutti myös poliisin ruumiskoiran työn tarkka ja mainio kuvaus, johon dekkareissa en ainakaan muista koskaan aikaisemmin törmänneeni.

Keisalan henkilöhahmot ovat enimmäkseen sympaattisia, etenkin päähenkilöiksi nousevat jäyhä pastori ja jotenkin neitimarplemainen lukkari ja leskirouva. Vaikka välillä asiat tuntuvat tapahtuvan vähän liiankin helposti (esimerkiksi se, miten ihmiset törmäävät toisiinsa, kappas vain), pysyy tarina vaivatta kasassa loppuun asti, ja lopussa erään vainajan muistoksi tämän haudan äärellä sellolla soitettu Armas Järnefeltin pakahduttavan kaunis Berceuse nostaa jopa liikutuksen palan kurkkuun. Kirja tarjosikin mukavan ja viihdyttävän mielikuvitusmatkan sateisesta joulunalussunnuntaista kesäisen Someron maisemiin.

Sinisilmistä ovat kirjoittaneet myös Minna Vuo-Cho ja Krista.

6 kommenttia:

  1. Tämä oli hyvä! Itselle Keisala tuli tutuksi vasta Sinisilmien myötä, mutta tykästyin kovasti sujuvaan tekstiin ja kiinnostaviin hahmoihin. Hyvää joulua Sara! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, tämä oli kyllä aika koukuttava kirja. :) Hyvää joulua sinulle myös! ♥

      Poista
  2. Enpäs ollut Keisalasta ennemmin kuullutkaan. Lupaava dekkaristi hänkin. Varsinkin tuo historian tuntemus vakuuttaa ja kiinnostaa. Kiitos vinkistä, Sara! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, samaa mieltä: historian tuntemus on aina iso plussa, myös dekkareissa. ♥

      Poista
  3. Woow! En tiennyt, että suvun toisesta(kin) haarasta löytyy kirjailija (myös kirjoja julkaissut Kauno Uusipaikka on äidin setä), oon Markun jonkun aikaa tuntenut henk. koht. mutta jotenkin on mennyt ohi, että hän on julkaissut kirjoja! :D Olen hämmentynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niina O, ohhoh, olipas hauskaa että löysit kirjailijasukulaisen tämän jutun myötä! :D Luepa ihmeessä tämä Sinisilmät! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...