sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Laila Hirvisaari: Hylätyt talot autiot pihat


Laila Hirvisaari: Hylätyt talot autiot pihat (Otava, 2014. 357 sivua. 1. painos 1982.)

  Helmi Elisa katsoi kylää, sen jokaista tuttua kohtaa, jokea, siltaa, rauniotaloja jotka kuvitteli ehjiksi. Hän sulki ne kaikki sisimpäänsä ja pakotti kyyneleet pois. Jos tämä kylä jäisikin, niin unohtuisi ei. Tämä maa, Kannas, maa jonka pellot kasvoivat ylvästä viljaa, jonka puut huojuivat jyhkeissä metsissä, jonka vaaroja kiemurtelivat ihmisten tallaamat polut, rakas tämä oli.

Eletään vehreää alkukesää 1944 pienessä Suontaan kylässä Karjalan kannaksella. Ilma on harvinaisen lämmin, kehäkukat kohottavat nuppujaan aurinkoon, syreenit tuoksuvat jo aavistuksen ja pääskyset leikkaavat ilmaa tekemällä väsymättömiä kaarroksiaan talojen pihapiireissä. Kesän kauneutta himmentävät kuitenkin painostava tunnelma, jatkuva pelko ja suru: kuolinuutisia kuulee rintamalta yksi jos toinenkin, pommilaivueiden kaukainen jyrinä muistuttaa sodasta joka päivä, ja kylällä kulkiessaan saa pelätä desantteja ja käpykaartilaisia. Kylästä on tullut naisten kylä, kun kaikki miehet ovat rintamalla tai kaatuneita. Työt on tehty evakosta palanneiden naisten ja lasten voimin: naiset ovat kyntäneet pellot, istuttaneet perunat ja yrittäneet kunnostaa talvisodassa tuhoutuneita mökkejä asuttavaan kuntoon. Useimpien talojen kohdalla kivijalat kertovat talvisodan tarinaa, ja uutta elämää on pitänyt rakentaa sodan raunioille.

Helmi Elisa on menettänyt miehensä, ja kasvattaa pientä Laura-tytärtään yksin. Martta odottaa sulhastaan, kapteeni Aarne Heikkilää lomalle, sillä heidän on määrä mennä vihille. Martalla on sulhaselleen myös yllätys - hän odottaa lasta. Samoin odottaa Hilkka, jonka raskaus on ollut hyvin vaikea. Kun Aarne saapuu lomalle, vihitään pari koruttomassa tilaisuudessa kirkonkylän kunnantoimistolla. Todistajina on kaksi pihalta sisään käskettyä sotamiestä, ja morsiamen hääkimppuna on muutama kukkapenkistä taitettu pelargonian oksa. Häälomaankaan ei ole mahdollisuutta, sillä samana päivänä rajalla on alkanut suurhyökkäys, kapteeni Heikkilä joutuu palaamaan rintamalle, ja suontakalaiset joutuvat lähtemään uudelle evakkomatkalle.

  Jo toisen kerran lähdettiin lopullisesti, jätettiin Suontaan kylä, Hilma ajatteli, ja tutut pihat ja mäet, tuuhettuvat koivikot, lehtojen satakielet, suuri ja avara maa, niin oma ja rakas. Kuluisi taas aikaa, ja kaiken voisi alkaa jälleen alusta, tulla takaisin, olla ja asua täällä, josta oli osana niin kuin muukin luonto. Ja yhtäkaikki jokin sanoi hänen sisällään, että uutta kertaa ei enää tulisi, ei hänelle, ei kenellekään heistä. Ja hän pyyhki silmiään ja antoi kyynelten sumentaman katseensa levätä maisemassa joka hetki hetkeltä muuttui yhä vieraammaksi ja jäi taakse. - Kiitos siul kotiseutu, Hilma kuiskasi ja sulki sitten silmänsä.


Laila Hirvisaari on ollut minulle rakas kirjailija koko aikuisen elämäni ajan. Rakkauteni Hirvisaaren (ent. Hietamiehen) teksteihin on suoraan äidiltä perittyä, sillä vaikkei aina hurjasti töitä tehnyt äitini useinkaan jaksanut tai ehtinyt lukea, oli Hirvisaari hänen suursuosikkinsa - ainoa kirjailija, jonka kirjoja äiti lainasi kirjastosta yhä uudelleen ja uudelleen. Aloin itsekin lukea Hirvisaarta parikymppisenä, ja olen aina ollut syvästi vaikuttunut siitä miten eläytyen hän kirjoittaa historiallisia romaaneja: hänen teoksissaan sota tulee iholle, ja henkilöhahmojen surun ja tuskan tuntee omanaan. Niin tälläkin kertaa. Itsenäisyyspäivä on minulle vuoden rakkain ja merkityksellisin juhlapäivä, ja joka vuosi haluan lukea muutenkin rakastamaani sotaan sijoittuvaa kirjallisuutta erityisesti juuri itsenäisyyspäivän tienoilla. Tänä vuonna oli aika palata Hirvisaaren mittavan tuotannon pariin.

Hylätyt talot autiot pihat on itse asiassa viisiosaisen Kannas-sarjan keskimmäinen kirja, mutta sen voi hyvin lukea myös itsenäisenä teoksena. Kirjan pohjalta on myös tehty samanniminen elokuva (ohjannut Lauri Törhönen vuonna 2000), joka sekin on yksi suursuosikeistani. Romaani kuvaa koskettavasti kylän naisten sodanaikaista arkea sekä etenkin vaikeaa evakkomatkaa ja sitä tuskaa, jota lähtijät sydämessään tuntevat, kun koti on jätettävä ja on lähdettävä jo toistamiseen kohti tuntematonta. Hirvisaari tietää mistä kirjoittaa, sillä hän on itse syntynyt Viipurissa, menettänyt isänsä jatkosodassa ja joutunut lähtemään perheensä kanssa evakkoon, kun rakas kotikaupunki on täytynyt jättää venäläisille.

Suontakalaisten evakkomatka ei suju ongelmitta. Jo lähdön hetkellä mutkia matkaan aiheuttaa vastasynnyttäneen Hilkan lapsivuodekuume - sairas äiti olisi saatava lääkärin hoitoon ennen kuin on liian myöhäistä. Viipurin suuntaan riittää menijöitä, ja maantiellä katsojaa on vastassa lohduton näky: silmänkantamattomiin hevosia ja kärryjä, kuorman vieressä taivaltavia väsyneitä kulkijoita, naisia ja lapsia taluttamassa eläimiään. Lukiessa silmät kostuvat vähän väliä. Koskettavaa on myös se, miten Hirvisaari kuvaa sotaa lapsen näkökulmasta. Kun seitsemänvuotias Laura pohtii pelkoa, surua ja usein itkevää äitiään, tuntuu lukijan rinnassa raskas paino.

Hylätyt talot autiot pihat on syvästi koskettava, inhimillinen ja elämänmakuinen romaani. Se nostatti minulle taas hienoisen Laila-kuumeen, ja uskonkin tulevani lukemaan lähiaikoina lisää Lailan teoksia. Ainakin tämän Kannas-sarjan muut kirjat haluan lukea pian, sillä haluan tietää miten suontakaisten elämä jatkuu.

Muualla: Kirjaurakka1001 kirjaa ja yksi pieni elämä

*****

Hyvää ja juhlavaa itsenäisyyspäivän iltaa!!

16 kommenttia:

  1. Jotenkin sodasta kertovien kirjojen katsominen elokuvana on helpompaa. Niin olen tämänkin kanssa tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, eikö olekin hieno elokuva tämä? Olen katsonut sen niin monta kertaa, että näin koko ajan kirjaa lukiessani mielessäni Carl-Kristian Rundmanin, Sari Puumalaisen ja Jonna Järnefeltin. Ja totta tuo mitä sanot: elokuva on koskettanut syvältä, mutta kirjaa lukiessa olin jotenkin koko ajan ihan itku silmässä.

      Poista
  2. Ehkä nyt viimeinkin saisin hankittua tämän kirjan luettavakseni. Luulen, että pitäisin tästä. Kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisiahiutaleita, hanki ihmeessä! Minäkin uskon, että pitäisit tästä. <3

      Poista
  3. Luin tämän joskus kauan sitten ja tykkäsin. Elokuvakin oli muistaakseni ihan hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katriina, mukava kuulla. :) Hieno teos, ja samaa mieltä olen elokuvasta.

      Poista
  4. Minäkin olen lukenut tämän pariinkiin otteeseen jo vuosia sitten ja pidin kovasti.

    VastaaPoista
  5. Heissan! Eksyin blogiisi kun etsin hyviä kirjoja luettaviksi.Omia lempikirjojani ovat olleet: Ann Rule: jos todella rakastat minua,Jan jalutsinin kirjat,Kim hayn hee :sieluni kyyneleet, Marjatta Koskenvesa:Lunta sanoi Perhonen (oli töissä meidän Vantaan seurakunnassa),Michael Monroen elämän kerta(en ole lukenut uusintapainosta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rimppalanmutsi, moi! Kivaa että eksyit, tervetuloa toistekin! :) Nuo lempikirjasi ovatkin minulle aivan vieraita, pitääkin vähän googletella niitä. Kiitos vinkeistä! :)

      Poista
  6. Minun sivistyksessäni on Laila Hirvisaaren mentävä aukko.. Tämä teos löytyy tbr-listaltani, joten vielä jonain päivänä korjaan aukkoani. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, ihan jännittää mitä pidät Hirvisaaren teksteistä, jos joskus niitä päädyt kokeilemaan. :) Tuntuu, että ne vähän jakavat mielipiteitä, mutta minusta Hirvisaari on ihan mahtava historian ja ihmissuhteiden, ja ennen kaikkea sota-ajan, Karjalan ja evakkouden kuvaaja, joten toivottavasti sinäkin ihastut. <3

      Poista
  7. Hirvisaari on kyllä ihana, hänen kirjojaan löytyy hyllystäni jopa yllättävän monta. Juuri tätä en ole lukenut, mutta Sonja-sarjan neljäs osa Satakielimetsä on parhaillaan luennassa ja Katariina Suuresta kertova kirjakaksikko on myös ollut mieluinen. Pitää vielä tutustua Suomen puolelle sijoittuvaan tuotantoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjavaras, voi miten ihanaa kuulla. <3 Sonja-sarja minulla on hyllyssäni, mutta sitä en ole harmikseni vielä lukenut, enkä muuten Katariina Suuresta kertovaa kirjakaksikkoakaan. Tulenkin blogiisi katsomaan, mitä lopulta pidit Satakielimetsästä!

      Poista
  8. Olen lukenut Hirviaarelta vain yhden ainoan kirjan - olikohan teoksen nimi Valkoakaasiat... Hyllyssä odottaa Minä Katariina, jonka pariin toivon jonakin päivänä pääseväni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, Valkoakaasioita en ole lukenut (enkä muutakaan Sonja-sarjaa), mutta hyllystä se löytyy. Nyt tämän kirjan luettuani tekisi mieli lukea Lailaa koko ajan. :) Jään odottamaan mielipidettäsi Minä Katariinasta - samoin kuin hetkeä, jolloin itsekin ehtisin sen lukea.

      <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...