torstai 3. joulukuuta 2015

Sami Lopakka: Marras


Sami Lopakka: Marras (Like, 2014. 346 sivua.)

  Elämä on suoranainen ihme, mutta se häilyy ohi sumussa. Ahdistuksessa, jonoissa, huolissa, riidellessä, sairaana, tappioissa, epätoivossa. Vitutuksessa, josta on tullut olotiloista se tutuin. Päivät ovat ilottomia ja haluttomia, ne nielevät toisensa kuin itseään syövä käärme. Olet alati väsynyt, nukut liian vähän ja vain pätkissä, sillä yöt ovat pelkkää painajaista. Aamu iskee kuin veitsi. Sade on happoa. Silloin harvoin kun ei ole harmaata, auringonsäteet tuntuvat väkivaltaisilta. Masennus olisi lohtu, mutta sille ei ole koskaan aikaa.

Kun viisihenkinen oululainen metallibändi lähtee kuukauden mittaiselle Euroopan-kiertueelle, ei ole helppoa kellään. Muusikon elämä muuttuu sarjaksi enemmän tai vähemmän onnistuneita keikkoja, tuhansia keikkabussin alleen nielemiä kilometrejä, kännisiä ihmisen irvikuvia, kuolemankrapuloita, liskohommia ja tuskanhikisiä lakanoita, paskanhajua, sairaita painajaisia ruumisarkkua muistuttavassa pienessä makuutilassa, riitoja, sekoilua ja kahinoita, morkkiksia, tolkuttomia määriä tupakkaa ja kaljaa, loputtomasti odotusta ja kipeää tekevää koti-ikävää.

Bändin kitaristia, Hautamaata, jää kotiin odottamaan raskaana oleva vaimo. Miehen rintaa kalvaa onttous: olo on jatkuvasti epävarma ja epämääräisen ahdistunut, ja jo ensimmäisistä keikkapäivistä lähtien hänestä tuntuu, että hän on kiertueelle lähtiessään tehnyt valtavan virheen. Kotoa alkaa kantautua huonoja uutisia yhdelle jos toisellekin, porukan alkoholinkäyttö riistäytyy täysin hallinnasta, ja jatkuvat riidat alkavat repiä bändiä lopullisesti hajalle. Ilmassa on maailmanlopun meininkiä, tien päällä on aivan liian paljon aikaa miettiä, ja keikkarundilla miehen pahin vihollinen on mies itse.

  Päivä nousi lasin takana väsyneesti. Melankolia hyökyi ylleni kuin valtava paino: Tätäkö se on, elämä? Summittaista, pelonsekaista liikettä ennen helpottavaa kuolemaa? Kuinka pitkällä olen, jos elinaikani ajatellaan yhden päivän mittaiseksi? Joko juodaan iltakahvit? Aurinko valuu horisonttiin. Mitä olen omassa päivässäni saanut aikaiseksi, mitään? Odotanko jo salaa yötä?


Jälleen kerran sain todeta, että joskus todella kannattaa poiketa lukumukavuusalueensa ulkopuolelle. En tiedä mitään Sami Lopakasta tai hänen entisestä bändistään, Sentencedistä, enkä voisi äkkiseltään kuvitella itselleni vieraampia olosuhteita, kuin metallibändin testosteronia tihkuvan, tupakankäryisen ja kaljanhuuruisen keikkabussin. Niin moni oli minulle kuitenkin Lopakan viimevuotista esikoisromaania kehunut, että päädyin lopulta kokeilemaan kirjaa marraskuun lopun mustina iltoina ja öinä. Ja voi että - kyllä kannatti! Niin vain päätyi tämäkin keski-ikäinen klassista musiikkia rakastava viininjuoja ihmeissään toteamaan, etten olisi ikinä uskonut voivani nauttia näin paljon ruuhkatukkaisten metallimuusikoiden itsetuhoisesta kännisekoilusta.

Lukunautinnon takaa ennen kaikkea Lopakan taidokas kerronta. Mies on valmistunut bändihommien jälkeen suomen kielen maisteriksi, ja se näkyy: Marraksen kieli on huolellista ja sujuvaa, kerronta soljuu ja tempaa mukaansa heti ensimmäiseltä sivulta alkaen. Tarinassa yhdistyvät hulvaton mutta paikoin mustaakin mustempi huumori, synkkyyttä liepeilevä melankolia ja elämän perimmäisiä merkityksiä pohtiva filosofia, ja kokonaisuus toimii. Kaikesta humalaisesta örveltämisestä ja kouhottamisesta huolimatta Marras on jotenkin tavattoman sympaattinen kirja, jonka oulun murretta lupsakasti puhuviin hahmoihin kiintyy niin, että heitä miettii vielä pitkään kirjan lukemisen jälkeenkin.

Lopakka kietoo kiehtovasti myös hetkiä Euroopan synkästä historiasta bändin ja Hautamaan synkkään nykyisyyteen. Mennyt maailma on läsnä kaikkialla: Wieniläisellä aukiolla rymisevät yhteen historia ja nykypäivä, ja Hautamaa kävelee samoja katuja kuin eräänlainen muusikkokollegansa Beethoven joskus aikanaan. Nürnbergissä hiljaista Zeppelinfeldin aukiota peittää hauras marraskuinen kuura, mutta siitä ei oikeastaan ole kauaa, kun samalla paikalla ovat marssineet saksalaiset sotilaat säännöllisissä muodostelmissa satojentuhansien ihmisten hurratessa oikea käsi tanassa. Marras pohtii ihmisyyttä ja olemassaolon suuria kysymyksiä, ja tekee sen ihailtavan pakottomasti ja melankolisen kauniisti.

  Muutaman korttelin päässä kattojen yläpuolelle nousi toisessa maailmansodassa torsoksi pommitettu kirkontorni, joka oli jätetty korjaamatta. Se oli vaikuttava. Tornin huipusta oli jäljellä vain puolet ja se oli valaistu pronssiseksi. Sen tuhossa asui kauneus. Kaikkien uudempien rakennusten ja värivalojen keskellä nykyaikaisin oli tuo rujoksi pommitettu torni - vain se henki todellista kehitystä, kasvua, katumusta, ilman pöyhkeilyä tai silmänlumetta. Siinä oli jotakin inhimillistä. Siitä puuttui jotakin niin kuin jokaisesta meistä, jotka kaikki olimme vain rippeitä entisajoista. Iholla oli arpia, sisältä jotakin rikki. Menneisyys kulki mukanamme tulevaan, missä ikinä se olikin.

Marraksesta voit lukea asiantuntevampia kommentteja esimerkiksi seuraavilta Sentencediä fanittaneilta kirjabloggaajilta: VillisMorreMinnaAnnika ja Krista. Myös moni kaltaiseni Sentenced-ummikko on kirjaan ihastunut, esimerkiksi KirsiTaika ja Anneli. Niin tein minäkin, sillä Marras on kerrassaan mainio kirja, jonka lukemista suosittelen kenelle tahansa!

P.S. Tätä kirjoittaessani kokeilin Sentencediäkin yhden biisin verran. Mutta joo ei, se ei ollut minun juttuni, ja Excuse Me While I Kill Myselfin jälkeen jouduinkin rauhoittelemaan itseäni Wagnerin sellomusiikilla. :D

4 kommenttia:

  1. Lopakasta liikkui huhuja opiskeluaikoina, että hän olisi ollut melkoinen lahjakkuus ja gradun arvosana olisi ollut harvinaisen korkea...! Ilmeisesti siis lahjakas monella tapaa. Sentenced oli oululaiselle tuttu bändi, mutta ei musiikki minunkaan mieleeni ole. Tämä kirja kyllä kiinnostaa, varsinkin kun sinäkin siitä tykkäsit :) Laitetaanpa listalle odottamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, mielenkiintoista! Olen nyt lukenut jokusen artikkelin Lopakasta, ja ymmärtänyt että jo Sentencedin aikoina hän on ollut lahjakas sanoittaja, eli miehellä on aina ollut sana ilmeisen hallussa. :) Lue ihmeessä Marras, on tämä niin mainio lukukokemus!

      Poista
  2. Voi että, olen jotenkin tosi iloinen, että uskalsit hypätä Lopakan kyytiin ja pidit näin paljon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, samasta asiasta minäkin iloitsen. Mahtava kirja! :D <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...