Päivä 28: kauneimmat kirjannimet.

Kirjannimi joka sointuu kauneimpana minun kielikorvaani on Humiseva harju. Siinä nimessä on jotain ikiaikaista kauneutta. Nimi on äärettömän kaunis myös englanniksi, Wuthering Heights. Aah...

Monet kauneimmista suomenkielisistä kirjannimistä ovat jotenkin satumaisia tai mystisiä, kuten lukuvuoroaan yöpöydälläni odottelevat Tyttö joka muuttui lasiksi ja Unohdettu Ombria. Myös kirjojen Kunpa joku odottaisi minua jossakin, Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa ja Tyrskyt nimet miellyttävät minua. Nämäkin kirjat haluaisin lukea mahdollisimman pian....
Kaunis nimi on myös juuri tällä hetkellä lukemallani kirjalla, kyseessä on Katja Kaukosen kaiken kaikkiaan kaunis Odelma.

Kauniita kirjannimiä on juuri hiljattain tämän haasteen ulkopuolella pohtinut myös mm. Jenni blogissaan K-blogi - koko lailla kirjallisesti.

Ps. Tämä menee nyt ihan ohi aiheen, mutta tässä yhteydessä, kun nimien kauneudesta puhutaan, tuli mieleeni yksi viime vuonna lukemieni kirjojen mielestäni kauneimmista tekstinpätkistä, kyseessä on Katja Kallion Syntikirja. Ja koska haluan teidänkin pääsevän nauttimaan siitä, lisään kyseisen siteerauksen tähän. Tuo viimeinen lause on aivan järjettömän hieno, sitä lukiessani selässä menivät kylmät väreet.

Ohikiitävän hetken ajan he seisoivat vastatusten, ja kohottivat kätensä. Heidän sormensa hipaisivat toisiaan. He väistivät toistensa katsetta.
Arno kysyi, milloin he voisivat tavata.
Tuulikki vastasi, ettei tiennyt.
"Minä odotan sinua", sanoi Arno.
Saattoi miltei kuulla Jumalan kävelevän puutarhassa iltapäivän viilennyttyä.

Kommentit

  1. Huomasin myös tuon Jennin pohdinnan, mutta en osannut heti laittaa mitään. Sittemmin mieleen tuli sellainen kuin Liian myöhään vesipääsky. Toisen lintuaiheisen ostin eilen Ateneumista: Kuin surmaisi satakielen. Mitäköhän lintuaiheisia vielä olisi?
    Syntikirja oli muuten niin heppoinen, että viimeinen lause on kullan arvoinen :)

    VastaaPoista
  2. Hui. Sieltä ne kylmät väreet sitten tulivat!

    Ihania nimiä olet listannut. Minusta kaunis nimi soljuu suussa, sitä voi maistella. Aivan kuten Humiseva harju tai Kunpa joku odottaisi minua jossakin. Minun pitää vielä miettiä omiani..

    VastaaPoista
  3. Kirsi H., kauniita nimiä tosiaan, erityisesti Kuin surmaisi satakielen. Ja nyt kun sanoit, lintuaiheiset nimet ovat jotenkin vaikuttavia. Kuten esimerkiksi Susan Fletcherin Meriharakat, vaikkei lintu itsessään olekaan ehkä maailman kaunein. Nimessä on kuitenkin jotain merkittävää, karulla tavalla kaunista.

    Ja Kirsi H. ja Linnea, tuo Syntikirjan lause on nerokas, ihmeellisen hieno! Se pisti silmään kirjan sivuilta kauniina kuin koru! <3

    Linnea, totta. Kaunis nimi on soljuva, kaunista kieltä, ja monesti myös sellainen jonka merkitys on kaunis tai jotenkin kaihoisa. Hyvä nimi on kyllä tärkeä osa kirjaa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit