Lewis Carroll: Liisa Ihmemaassa

Lewis Carroll: Liisa Ihmemaassa (Otavan äänikirja, 2008. Lukija Petra Karjalainen, kesto 3 h. Alkuteos Alice in Wonderland, 1865.)

Melkein toivon, etten olisi mennyt siihen kaninkoloon, mutta silti... silti... onhan tällainen elämä aika jännää! Mitä ihmettä minulle on oikein tapahtunut? Kuvittelin aina ennen kun luin satuja, ettei sellaisia asioita koskaan oikeasti tapahdu, ja tässä minä nyt olen, keskellä satua! Minusta pitäisi kirjoittaa kirja. Totta totisesti, ja kirjoitankin, kunhan kasvan isoksi - mutta, minähän olen jo iso!


Tarina alkaa, kun nuori Liisa lähtee puutarhassa seuraamaan kummallista puhuvaa kania ja putoaa kaninkoloon päätyen sitä kautta ihmeelliseen, vinksahtaneeseen toiseen maailmaan, jossa mikä tahansa on mahdollista. Ihmemaassa hallitsevat korttipakasta tutut Herttakuningas ja häijyäkin häijympi Herttakuningatar. Siellä eläimet puhuvat, kissat katoavat näkyvistä, joillakin on jatkuva maaliskuu, ja syömällä tai juomalla erinäisiä herkkuja voi joko kasvaa hurjasti pituutta tai kutistua aivan pikkuruiseksi.

Reipas ja rohkea Liisa tapaa Ihmemaassa toinen toistaan kummallisempia otuksia; käveleviä pelikortteja, hulluja teekutsuja viettävän kolmikon; Hattu Hassisen, Maaniskuun Rusakon ja laiskanpulskean nukkuvan murmelin, irvistelevän kissan, äksyn kreivittären joka kuljettaa mukanaan possuksi osoittautuvaa vauvaa... Liisa ajautuu seikkailusta toiseen, ja jännittävän Ihmemaassa viettämänsä päivän jälkeen hän löytää itsensä taas tutusta puutarhasta. Olikohan koko seikkailu unta...?


Olen lukenut Liisa Ihmemaassa -saturomaanin moneen kertaan ollessani lapsi sekä lukenut Liisa -sarjakuvia. Kun viime vuonna ilmestyi Johnny Deppin tähdittämä hieno elokuva Alice in Wonderland, oli sekin tietty käytävä katsomassa. :) Ja kun taannoin törmäsin tähän äänikirjaan kirjaston hyllyssä, ajattelin heti että haluan kuunnella tämän sekä nostalgian nimissä, että osallistuakseni tällä Totally British -haasteeseen. Olen ovela ja lyön tässä kaksi kärpästä yhdellä iskulla osallistuessani tällä sadulla myös Lumiomena-blogin ihanaan satuhaasteeseen. :)

Vaikkei Liisa Ihmemaassa ole koskaan ollut mitenkään rakkaimpia suosikkejani, siinä on kuitenkin aina ollut jotain kiehtovaa, vaikka muistan lapsuudestani joskus kokeneeni Liisan hahmon jopa melko ärsyttävänä ja tekopirteänä. Puhuvia eläimiä, liiviin pukeutunutta kaniinia ja Hatuntekijää olen kuitenkin aina rakastanut, ja kirjan hullunkurinen maailma on tuntunut mukavan kiinnostavalta. Nyt oli siis aika ottaa selvää, miltä yksi maailman kuuluisimmista satuklassikoista tuntuisi liki kolmenkymmenen vuoden jälkeen ja vieläpä äänikirjan muodossa.

Vielä näin aikuisenakin Liisa Ihmemaassa oli ihan viihdyttävää kuunneltavaa kotitöiden ohessa. Äänikirjan suomennos oli Tuomas Nevanlinnan käsialaa (kyseessä siis neljäs ja uusin suomennettu versio), ja vaikka teksti olikin sujuvaa, se kuulosti omaan korvaani vähän vieraalta, kaipasin muun muassa Irvikissaa ja hullua Hatuntekijää, kun Nevanlinnan versiossa hahmot olivatkin keksimainoksesta nimensä lainannut Hangon kissa ja Hattu Hassinen. Kaipasin hetkittäin myös ihan konkreettista kirjaa käsiini, tai lähinnä kuvitusta; kirjan tapahtumat olivat välillä jopa niin sekavia ja älyttömiä, että ajatus oli lähteä harhailemaan kun juonenkäänteissä ei ollut pysyä perässä. Taidokkaasti kuvitettu kirja teksteineen olisi varmasti pakottanut keskittymään itse tarinaan paremmin.


Liisa Ihmemaassa -sadussa riittää kuitenkin ihmeteltävää aina uusille lukukerroille, ja se jaksaa kiehtoa ja viihdyttää niin pieniä kuin isojakin lukijoita. Tarina sisältää runsaasti nokkelia juonenkäänteitä, ja se on kaikkea muuta kuin ennalta-arvattava. Näin aikuisena monet asiat avautuvat eri tavalla kuin lapsena, esimerkiksi kun Liisa kastuu läpikotaisin joutuessaan eläinlauman kanssa veden varaan, yrittää hiiri kuivattaa kastuneita kertomalla kuivimpia tietämiään tarinoita, siis tarinoita Englannin historiasta. :)

Muutenkin Ihmemaa on selkeästi hyvin englantilainen tarina; vaikka se paikkana onkin aivan omanlaisensa ja omalla tavallaan järjetön, on siinä silti tunnistettavissa jotain niin perin brittiläistä; teekutsuja ja englantilaisia puutarhoja joissa pelataan vanhaa, perinteikästä brittipeliä, krikettiä (tosin Ihmemaassa pelin säännöillä ja kululla ei ole tietenkään yhtään mitään tekemistä oikean kriketin kanssa!)

Sadussa on myös yllättävän väkivaltaisia ja hurjaltakin kuulostavia kohtauksia, joita en enää lapsuudestani muistanutkaan; esimerkiksi pahantuulinen kreivitär ravistelee rajusti vauvaansa (joka siis oikeastaan onkin possu), ja kuningatar vaatii alamaisiaan mistä tahansa olemattomasta "rikkeestä" tilille huutaen Pää poikki! ja vaatien näitä mestattavaksi. Mietin tarinaa kuunnellessani että jotkut kohtaukset eivät taida olla sopivia ihan pienten lasten korville, tai luettavaksi ainakaan ilman vanhempia. Useimmat vanhat sadut sisältävät jonkin moraalisen opetuksen, mutta Liisa Ihmemaassa eroaa siinäkin muista saduista, sen ei selkeästi ole tarkoituskaan olla opettavainen vaan viihdyttävä tarina, jonka viehätys perustuu kielellä leikittelyyn, sanaleikkeihin, tapahtumien epäloogisuuteen, ja kuulijan kannustamiseen käyttää mielikuvitustaan ilman rajoja.

Lisää Liisasta ja kumppaneista:
Saran kirjat, Lurun luvut, 100 kirjaa ja Jokken kirjanurkka.

Totally British / Children's Britain