lauantai 19. marraskuuta 2011

Camilla Läckberg: Merenneito


Camilla Läckberg: Merenneito (Gummerus, 2011. 486 sivua. Alkuteos Sjöjungfrun, 2008.)

  Hän ymmärsi, että hänen elämänsä oli ohi. Se päättyisi nyt, täällä, vaikka hänellä olisi ollut vielä niin paljon tehtävää, nähtävää, koettavaa. Toisaalta tämä oli juuri se tapa, jolla oikeudenmukaisuus toteutui parhaiten. Hän ei ollut ansainnut hyvää elämäänsä, kaikkea saamaansa rakkautta. Ei sen jälkeen, mitä hän oli tehnyt.
  Kun tuska oli turruttanut hänen kaikki aistinsa ja veitsi oli lakannut liikkumasta, tuli vesi. Veneen keinuva liike. Ja kun hän vajosi kylmään mereen, hän ei tuntenut enää mitään.
  Hänen viimeinen muistikuvansa oli naisen tukka. Pitkä, tumma tukka.


Pienessä ruotsalaisessa Fjällbackan kalastajakylässä on tapahtunut outo katoaminen; kadonnut mies on Magnus, Cian aviomies, kahden lapsen isä, sympaattisena ja lämminsydämisenä ystävänä tunnettu tyyppi. Onko mies kadonnut omasta tahdostaan, vai onko joku halunnut tehdä hänelle pahaa? Katoamistapauksen tutkintaa johtaa Patrik Hedström, ja tutkinnan edetessä käy vähitellen ilmi, että joku on lähetellyt kolmelle kadonneen ystävälle jo jonkin aikaa nimettömiä uhkauskirjeitä. Pisimpään kirjeitä on saanut Christian Thydell, lahjakas kirjailija, joka on juuri julkaissut esikoisteoksensa Merenneidon. Mies itse yrittää vähätellä uhkauskirjeiden merkitystä eikä halua poliisin puuttuvan asiaan, mutta hänen kirjailijaystävänsä (ja samalla Patrikin kaksosia odottava vaimo) Erica Falck on huolissaan ja suorittaa myös hieman omanlaistaan tutkintaa saadakseen selville, mistä on kysymys.

Kun kadonnut Magnus löytyy murhattuna merestä jään alta, on selvää että joku vihaa näitä neljää miestä syvästi ja haluaa kostaa, eikä pelkää toteuttaa uhkauksiaan. Mitä menneisyydessä on tapahtunut? Miksi suurin viha tuntuu kohdistuvan Christianiin? Ja miksi Christian varjelee menneisyyttään niin tarkasti, etteivät edes miehen lähimmät osaa kertoa hänestä mitään?


Tämä Läckbergin kuudes Fjällbacka -dekkari oli, etten sanoisi, aivan jäätävän hyvä! En ole lukenut sarjan aiempia kirjoja mutta se ei haitannut yhtään, vaikka pääparin, Patrikin ja Erican, elämä sarjassa toki eteneekin kronologisessa järjestyksessä murhajuttujen ohessa. Aiempiin tapahtumiin viitattiin muutamia kertoja, mutta niistä tietämättömyys ei kuitenkaan aiheuttanut missään vaiheessa kärryiltä putoamisen tunnetta.

Kirjojen ystävää miellyttää aina intertekstuaalisuus, ja tuntuikin kutkuttavan mukavalta että Läckberg oli ripotellut tähän kirjaansa pieniä viittauksia muuhun jännityskirjallisuuteen, niin todelliseen kuin fiktiiviseenkin; muun muassa murhattu Magnus luki ruotsalaisia dekkareita, esimerkiksi Åsa Larssonia, ja kirjailija Thydell kirjoitti kirjan nimeltä Merenneito. Pidin kovasti myös siitä, että kirjasta välittyi täydellisesti pienen ruotsalaiskylän henki ja talvinen tunnelma. Lukukokemus oli kaikin puolin positiivinen.

Vaikka kyseessä olikin omalla tavallaan hyytävä dekkari, sen kerronta oli miellyttävämpää ja lämpimämmän sävyistä kuin dekkareissa yleensä. Ja vaikka jännitystarinassa tietenkin tapahtuu ainakin se yksi murha, ei kirja kuitenkaan ollut kylmä ja kolkko, eikä se pitänyt sisällään raakaa actiontykitystä. Kirja onkin melko puhtaasti psykologinen jännitysromaani, Läckberg luo jännittävän ja vähän pelottavankin tunnelman pureutumalla ihmismielen pimeään, tässä tapauksessa miltei sysimustaan puoleen. Jännitykselle sopivaa vastapainoa loivat sarjan päähenkilöt Patrik ja Erica, jotka olivat mukavanoloisia, sympaattisia ja arkisuudessaan uskottavia. Suurimmaksi henkilösuosikikseni muodostui kuitenkin yllättäen tarinassa harvakseltaan näyttäytynyt poliisiryhmän esimies Mellberg, joka toi elävästi mieleeni Ylen animaatiosarja Pasilan Rauno Repomiehen. :)

Kirja tempaisi mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien, ja jo varsin varhaisessa vaiheessa tarina alkoi koukuttaa niin vahvasti ettei kirjaa malttanut laskea käsistään, vaan vielä aamuyöstäkin silmät ristissä oli pakko lukea ne kuuluisat pari sivua vielä. Ja vaikka minulle tämän kirjan kanssa sattui melko harvinainen juttu - arvasin murhaajan puolivahingossa jo ennen tarinan puoliväliä - ei sillä ollut merkitystä, vaan tarina piti otteessaan viimeisille riveille asti. Itse asiassa ne viimeiset rivit olivatkin niin huikeat, että haluaisin heti saada käsiini sarjan seuraavan osan, niin hurjan jännittävään kohtaan kirja jäi.

Tätä laadukasta ruotsalaisdekkaria suosittelee mielellään kaikille hyvien dekkareiden ystäville. Ja myös jos lukee vain yhden dekkarin vuodessa, kannattaa valita tämä. :)

Merenneidon ovat lukeneet myös Leena LumiLumiomenan KatjaNorkkuRachelle ja anni.M.

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Ruotsi

13 kommenttia:

  1. Kiitos mielenkiintoisesta dekkarivinkistä.

    VastaaPoista
  2. Hih, olen kahdessa asiassa aivan samalla linjalla sinun kanssasi: Jos lukee vain sen yhden dekkarin vuodessa, tämä on oikein hyvä kirja siihen (nimim. Kokemusta on). Ja minäkin arvasin murhaajan aika nopeasti, mutta Läckbergin kerrontaa oli silti ilo lukea. Kaiken kaikkiaan tämä oli minulle myönteinen lukukokemus ja ehdottomasti voisin lukea enemmänkin Läckbergiä.

    VastaaPoista
  3. Kikka, kiva jos kiinnostuit kirjasta tekstini perusteella! :) Hyvä kirja, kannattaa lukea!

    Katja, kävin juuri lukemassa sinun kirjoituksesi Merenneidosta, ja tosiaan samoilla linjoilla ollaan. :) Eikä tosiaan yhtään haitannut vaikka murhaajan arvasi jo ajoissa, jännitys pysyi kuitenkin mukavasti yllä loppuun asti vaikka tekijän tiesikin. :) Minäkin haluan ehdottomasti lukea lisää Läckbergiä, onneksi seitsemättä osaa odotellessa voi lukea sarjan viisi ensimmäistä kirjaa.

    VastaaPoista
  4. Olen lukenut neljä ekaa sarjan kirjaa, mutta sitten iski pienoinen väsymys. Nyt kaikki ovat kehuneet tätä sarjan kuudetta osaa niin paljon, että kai minunkin täytyy lukea tämä. Ja tietysti sitä ennen sarjan viitososa, sillä en kertakaikkiaan voi lukea sarjoja väärässä järjestyksessä...

    En ole koskaan tullut ajatelleeksi, mutta Mellbergissä on tosiaan Rauno Repomiesmäisiä piirteitä :)

    VastaaPoista
  5. Lukutoukka, minäkin olen yleensä tosi tarkka siitä että luen sarjan kirjat oikeassa järjestyksessä, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen sääntööni. :) Tässä muuten näkee miten iso merkitys on hyvällä kannella, olen aikaisemmin ohittanut Läckbergin kirjat kirjastossa niiden synkkien ja ankeiden kansien vuoksi, mutta Merenneidossa on niin upea kansi että se herätti heti kiinnostukseni.

    Kun luin kirjaa, aloin jossain vaiheessa "kuulla" mielessäni kaikki Mellbergin repliikit Repomiehen omintakeisella puhetyylillä ja nuotilla. :D

    VastaaPoista
  6. Minä luin Läckbergin Saarnaajan tovi sitten ja se oli minulle ensimmäinen kirja häneltä. Tykkäsin kyllä, vaikka siinäkin oli minusta vähän ehkä liiaksi sitä ennalta-arvattavuutta, kuten tässäkin tuntuu olevan. Kuitenkin väittäisin, että Läckbergin kirjojen vahvuus syntyy varmaan siitä tunnelmasta jms, ja ne ovat niin mieluisia ja vahvoja, ettei tuo ennalta-arvattavuus haittaa.

    Pitäisiköhän minunkin sitten lukea tämäkin...;)

    VastaaPoista
  7. Sara, tässä on vuoden paras dekkari kaikiltaan ja minä sentään luen niitä tosi paljon. Tässä on se kaikki, mistä kutoutuu laatutrilleri aina kantta myöte.

    Pitämiskokemukset on ihaninta jakaa!

    VastaaPoista
  8. Olen lukenut ehkä kolme ensimmäistä Läckbergiä, ja tykkäsin niistä kyllä, mutta nyt olen jäänyt aika paljon jälkeen. Olen muutenkin hetkellisesti ehkä vieraantunut dekkareista, vaikka niistä pidänkin. Tätä kirjaa on tosiaan kehuttu sen verran, että täytyypä vakavasti harkita paluuta Läckbergin maailmaan!

    VastaaPoista
  9. Läckbergiä olen lukenut useammankin kirjan verran, en ihan kaikkia mutta monta. Merenneitoa on kovasti kehuttu, mutta se on vielä lukematta. Sarjamaisuus alkaa tökkiä Läckbergin kohdalla aika pian, ja raikkaalta tuntuvat seikat, joita ensikosketuksen jälkeen aivan ansaistusti kehut, ovat "kokeneemmalle" lukijalle jo kuluneita. Harmi, sillä ei Läckberg todellakaan ole huono. Käy katsomassa, mitä minä viimeisen L:n luettuani vuodatin, en jaksa tähän kaikkea kirjoittaa.

    http://kirsinkirjanurkka.blogspot.com/2011/06/camilla-lackberg-perillinen.html

    (milloin opin tekemään linkin kommenttiin??)
    Mutta pakko on tämä Merenneitokin lukea :)

    VastaaPoista
  10. Kumma juttu miten sitä ilostuukaan kun joku toinenkin pitää kirjasta, joka on itselle ollut huikea lukukokemus. Nytkin tuli mielettömän hyvä mieli kun sinäkin pidit Merenneidosta - ja se on muuten juuri sellainen "vielä pari sivua"-kirja...

    Hurjan cliffhangerin Läckberg jätti kirjaansa, nyt pitäisi saada seuraava osa hyppysiin. Ruotsissa on ilmestynyt äskettäin jo sarjan 8. osa ja mietiskelin juuri riittäisikö kielitaitoni alkuperäiskielellä lukemiseen...

    VastaaPoista
  11. Jos jäit koukkuun Läckbergiin niin suosittelen erittäin lämpimästi tarttumaan kirjoihin Saarnaaja ja Kivenhakkaaja. Ne ovat niiiin hyviä!

    Niin kuin muutamalla muullakin, myös minulla on iskenyt pienen pieni kyllästyminen kirjailijan tuotantoon. Mutta ei varmaankaan mitään niin vakavaa, etteikö aika asiaa korjaisi. Luen siis ehdottomasti seuraavankin kirjan joka häneltä suomennetaan ja itse asiassa jouluna pitäisi lukea hänen minikirjansa Mantelintuoksua lumimyrskyssä tms.

    VastaaPoista
  12. Susa, muistankin sinun lukeneen Saarnaajan äskettäin, ja pitäneen siitä. Olin puolihuolimattomasti käsittänyt Saarnaajan olevan juuri Merenneitoa edeltänyt kirja, mutta kun perehdyin asiaan paremmin, tajusin että Saarnaaja onkin sarjan kakkososa. :) Ehdottomasti olen sitä mieltä että sinun kannattaa lukea Merenneito, itse yritän nyt saada käsiini Läckbergin ensimmäisen suomennoksen, Jääprinsessan. :)

    Leena, olen samaa mieltä, ja varsinkin kun olen lukenut tänä vuonna armottoman vähän uutuusdekkareita, eli en voi oikein edes verrata kovin moneen. :) Olen aiempina vuosina lukenut todella paljon dekkareita, mutta nyt pari vuotta on ollut sillä saralla hiljaisempaa. Minun dekkareiden lukemiseni on vähän kausiluonteista puuhaa. :) Leena, oletko muuten lukenut Verdonin Numeropelin? Sekin oli varsin pätevä kirja omassa genressään, uskon että sinäkin pitäisit siitä!

    Suketus, kuten juuri Leenalle totesin, minullakin dekkareiden lukeminen on varsin kausittaista. Välillä saattaa olla pitkiä aikoja että luen todella paljon dekkareita, mutta esimerkiksi nyt viimeiset pari vuotta on ollut vähän hiljaisempaa. Merenneito oli hieno lukukokemus, suosittelen lämpimästi, etenkin kun sinulle hahmotkin ovat jo ennestään tuttuja! :)

    Kirsi, kiitos linkistä, tulen lukemaan (enkä minäkään yhtään tiedä miten kommenttiin linkitetään "oikein" :D)! Merenneito oli todella hyvä dekkari, mutta kokemasi perusteella kuulostaa siltä että näitä kirjoja kannattaa lukea vähän säästellen, ei siis kaikkia pötköön vaan yksi silloin, toinen tällöin. Samalla tyylillä luen montaa muutakin dekkarisarjaa, esimerkiksi Sujatan Rei Shimuroita, Tess Gerritseniä ja Elisabeth Georgen mainiota Lynley & Havers -sarjaa (jossa tosin edellisen kirjan lukemisesta on niin kauan aikaa että tekisi mieli aloittaa koko sarja uudelleen alusta). Ja paras ystäväni on jo pitkään suositellut minulle Mari Jungstedtin Gotlanti -sarjaa, sen ensimmäinen kirja minulla onkin jo odottelemassa vuoroaan.

    Norkku, samat sanat, tuntuu kivalta lukea muiden innostuneita arvioita kirjasta josta itsekin on kovasti pitänyt! :) Merenneidon lopussa oli tosiaan sellainen koukku, että olisin halunnut jatkaa suoraan seuraavaan osaan! Minäkin harkitsin kirjan tilaamista alkukielellä, mutta ajattelin että ehkäpä luen ensin jotain ohuempaa ja kevyempää ruotsiksi, ennen kuin tartun tällaiseen monisataasivuiseen dekkarimöhkäleeseen. :D Luulen että Läckbergiä ruotsiksi lukiessa minulle tulisi vain ärsytys ja tuskaantuminen oman kielitaidon ruosteisuuteen. :D

    VastaaPoista
  13. Sonja, kyllä tosiaan taisin jäädä koukkuun, joten eipä tässä taida muu auttaa kuin alkaa metsästää sarjan muitakin kirjoja kirjastosta. :)

    Mantelintuoksua lumimyrskyssä kuulostaa ihanan jouluiselta. <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...