Camilla Läckberg: Merenneito

Camilla Läckberg: Merenneito (Gummerus, 2011. 486 sivua. Alkuteos Sjöjungfrun, 2008.)

  Hän ymmärsi, että hänen elämänsä oli ohi. Se päättyisi nyt, täällä, vaikka hänellä olisi ollut vielä niin paljon tehtävää, nähtävää, koettavaa. Toisaalta tämä oli juuri se tapa, jolla oikeudenmukaisuus toteutui parhaiten. Hän ei ollut ansainnut hyvää elämäänsä, kaikkea saamaansa rakkautta. Ei sen jälkeen, mitä hän oli tehnyt.
  Kun tuska oli turruttanut hänen kaikki aistinsa ja veitsi oli lakannut liikkumasta, tuli vesi. Veneen keinuva liike. Ja kun hän vajosi kylmään mereen, hän ei tuntenut enää mitään.
  Hänen viimeinen muistikuvansa oli naisen tukka. Pitkä, tumma tukka.


Pienessä ruotsalaisessa Fjällbackan kalastajakylässä on tapahtunut outo katoaminen; kadonnut mies on Magnus, Cian aviomies, kahden lapsen isä, sympaattisena ja lämminsydämisenä ystävänä tunnettu tyyppi. Onko mies kadonnut omasta tahdostaan, vai onko joku halunnut tehdä hänelle pahaa? Katoamistapauksen tutkintaa johtaa Patrik Hedström, ja tutkinnan edetessä käy vähitellen ilmi, että joku on lähetellyt kolmelle kadonneen ystävälle jo jonkin aikaa nimettömiä uhkauskirjeitä. Pisimpään kirjeitä on saanut Christian Thydell, lahjakas kirjailija, joka on juuri julkaissut esikoisteoksensa Merenneidon. Mies itse yrittää vähätellä uhkauskirjeiden merkitystä eikä halua poliisin puuttuvan asiaan, mutta hänen kirjailijaystävänsä (ja samalla Patrikin kaksosia odottava vaimo) Erica Falck on huolissaan ja suorittaa myös hieman omanlaistaan tutkintaa saadakseen selville, mistä on kysymys.

Kun kadonnut Magnus löytyy murhattuna merestä jään alta, on selvää että joku vihaa näitä neljää miestä syvästi ja haluaa kostaa, eikä pelkää toteuttaa uhkauksiaan. Mitä menneisyydessä on tapahtunut? Miksi suurin viha tuntuu kohdistuvan Christianiin? Ja miksi Christian varjelee menneisyyttään niin tarkasti, etteivät edes miehen lähimmät osaa kertoa hänestä mitään?


Tämä Läckbergin kuudes Fjällbacka -dekkari oli, etten sanoisi, aivan jäätävän hyvä! En ole lukenut sarjan aiempia kirjoja mutta se ei haitannut yhtään, vaikka pääparin, Patrikin ja Erican, elämä sarjassa toki eteneekin kronologisessa järjestyksessä murhajuttujen ohessa. Aiempiin tapahtumiin viitattiin muutamia kertoja, mutta niistä tietämättömyys ei kuitenkaan aiheuttanut missään vaiheessa kärryiltä putoamisen tunnetta.

Kirjojen ystävää miellyttää aina intertekstuaalisuus, ja tuntuikin kutkuttavan mukavalta että Läckberg oli ripotellut tähän kirjaansa pieniä viittauksia muuhun jännityskirjallisuuteen, niin todelliseen kuin fiktiiviseenkin; muun muassa murhattu Magnus luki ruotsalaisia dekkareita, esimerkiksi Åsa Larssonia, ja kirjailija Thydell kirjoitti kirjan nimeltä Merenneito. Pidin kovasti myös siitä, että kirjasta välittyi täydellisesti pienen ruotsalaiskylän henki ja talvinen tunnelma. Lukukokemus oli kaikin puolin positiivinen.

Vaikka kyseessä olikin omalla tavallaan hyytävä dekkari, sen kerronta oli miellyttävämpää ja lämpimämmän sävyistä kuin dekkareissa yleensä. Ja vaikka jännitystarinassa tietenkin tapahtuu ainakin se yksi murha, ei kirja kuitenkaan ollut kylmä ja kolkko, eikä se pitänyt sisällään raakaa actiontykitystä. Kirja onkin melko puhtaasti psykologinen jännitysromaani, Läckberg luo jännittävän ja vähän pelottavankin tunnelman pureutumalla ihmismielen pimeään, tässä tapauksessa miltei sysimustaan puoleen. Jännitykselle sopivaa vastapainoa loivat sarjan päähenkilöt Patrik ja Erica, jotka olivat mukavanoloisia, sympaattisia ja arkisuudessaan uskottavia. Suurimmaksi henkilösuosikikseni muodostui kuitenkin yllättäen tarinassa harvakseltaan näyttäytynyt poliisiryhmän esimies Mellberg, joka toi elävästi mieleeni Ylen animaatiosarja Pasilan Rauno Repomiehen. :)

Kirja tempaisi mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien, ja jo varsin varhaisessa vaiheessa tarina alkoi koukuttaa niin vahvasti ettei kirjaa malttanut laskea käsistään, vaan vielä aamuyöstäkin silmät ristissä oli pakko lukea ne kuuluisat pari sivua vielä. Ja vaikka minulle tämän kirjan kanssa sattui melko harvinainen juttu - arvasin murhaajan puolivahingossa jo ennen tarinan puoliväliä - ei sillä ollut merkitystä, vaan tarina piti otteessaan viimeisille riveille asti. Itse asiassa ne viimeiset rivit olivatkin niin huikeat, että haluaisin heti saada käsiini sarjan seuraavan osan, niin hurjan jännittävään kohtaan kirja jäi.

Tätä laadukasta ruotsalaisdekkaria suosittelee mielellään kaikille hyvien dekkareiden ystäville. Ja myös jos lukee vain yhden dekkarin vuodessa, kannattaa valita tämä. :)

Merenneidon ovat lukeneet myös Leena Lumi, Lumiomenan Katja, Norkku, Rachelle ja anni.M.

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Ruotsi