Viitoset ja kirjallisuushaaste

Se olis kuulkaa pääsiäinen nyt! Minä en ole (melkein) yhtään jouluihminen (ja vielä vähemmän talvi-ihminen - minä lumenvihaaja!), mutta pääsiäisestä olen tykännyt aina. Rakastan kevättä ja yhdistän pääsiäisen aina mielessäni lisääntyvään valoon, sulavan lumen alta paljastuvaan maahan ja vähitellen heräävään luontoon. Keväisin herään itsekin eloon pitkän ja ankean (ja inhottavan lumisen) talven jälkeen. :)

Hoitoalan vuorotyöläisenä pääsiäiseni kuluvat useimmiten työn merkeissä. Niin osittain tänäkin vuonna, mutta pääsiäislauantaina jään vapaille ja sen jälkeen keskityn vain kirjoihin, ulkoiluun ja ihanaan joutenoloon. Joinakin vuosina olen ollut pääsiäisen seutuvilla reissussa, useimmiten katolisissa maissa, joissa pääsiäisen viettoa ja siihen valmistautumista on todella mielenkiintoista seurata. Pari vuotta sitten olin pääsiäisen alusajan Barcelonassa. Palmusunnuntaina ajauduin puolivahingossa katoliseen palmusunnuntain messuun, se oli hieno ja varsin mielenkiintoinen kokemus. Myös espanjalaiset pääsiäiskulkueet ovat ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen juttu! Haaveilenkin vielä joskus viettäväni Espanjassa ainakin pari viikkoa juuri pääsiäisen aikaan.

Palmusunnuntain messussa pienessä kirkossa Barcelonan goottilaisessa kaupunginosassa.

Pääsiäisen ratoksi taidan vastailla tänään pariin haasteeseen, joita kuluneen viikon aikana on kertynyt. Ensin kiva viitoshaaste, johon minut haastoi omassa blogissaan Linnea, ja jonka nappasin myös Lumiomena-blogista; Katja kun haastoi ihmiset, jotka aikovat lukea Karl Ove Knausgårdia (ehdottomasti aion!), ovat tuskailleet Umberto Econ Ruusun nimen kanssa (voi apua, todellakin - pääsemättä ikinä alkua pidemmälle!) ja lukevat Tove Janssonin Kesäkirjaa vuosittain (vasta parina vuonna, mutta siitä huolimatta tämäkin kyllä natsaa). Eli eipä muuta kuin vastailemaan!

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
Kiitos ihana Linnea Kujerruksia -blogista, sekä toinen ihana, Lumiompun Katja! <3

2. Kirjaa tähän viisi blogia, jotka haastat:
Tämä on kiertänyt jo niin monessa blogissa, etten enää haasta ketään, vaan tämän saa poimia täältä mukaansa se ken tahtoo.

3. Toivo, että ihmiset joille jätit palkinnon antavat sen eteenpäin.

(Palkinnon??) No, toivon että joku semmoinen vastailisi tähän, joka ei ole sitä vielä tehnyt. Näitä on mukavaa lukea. :) 

Ja sitten niihin viitosiin...

Viisi asiaa, joita tarvitsen päivittäin:

Teksti (mitä tahansa, jotain mitä lukea), uni, vesi, leipä ja kahvi.

Viisi kirjaa, joita suosittelen muille:
- Heidi Köngäs: Luvattu
- Anni Blomqvist: Myrskyluodon Maija
- Asko Sahlberg: Yhdyntä
- Monika Fagerholm: Ihanat naiset rannalla
- Tove Jansson: Kesäkirja

Viisi materialistista joululahjatoivetta:
Matkalahjakortti, kirjoja, jotain ihanaa maustekahvia, jotain ihania villalankoja ja mutteripannu.

Viisi paikkaa, jossa haluaisin käydä:
Ihan vaikka missä, mutta sanotaan nyt viisi semmoista, joissa en ole vielä käynyt: Aransaaret, Isle of Skye, Luxemburg, Tiibet ja Peru.

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat minua:
Positiivinen, joustava, kupliva, kärsimätön ja sydämellinen.

Viisi lempiruokaani:

Savulohipasta, vuohenjuustosalaatti, fajitakset, perunamuusi ja lihapullat, kaikki missä on punajuurta.

Viimeiseksi kyseltiin vielä viittä elämänohjetta, jotka haluaisin jakaa kaikkien kanssa, mutta mieleeni ei nyt tähän hätään tule muuta kuin kliseinen mutta harvinaisen paikkansapitävä lause: "asioilla on tapana järjestyä".




Kirjallisuushaasteen sain Blueferryltä La vie est belle et le truand -blogista, kiitokset siis sinne! <3 Tämänkin tehköön ken haluaa, en lähde nyt haastamaan ketään.

1. Mikä kirja olisi juuri nyt paras kuvaamaan sinun elämääsi?
Heidi Köngäksen Hyväntekijässä on paljon samoja elementtejä kuin omassa elämässäni tällä hetkellä.

2. Luetko runoja?
Luen, rakastan runoja. Lempirunoilijoitani ovat muun muassa Pentti Saarikoski, Edith Sögergran, Pablo Neruda, Wislawa Szymborska, Anni Sinnemäki ja Arno Kotro.

3. Käytkö kirjallisuustapahtumissa?
Käyn jonkin verran. Olen ollut muutamilla kirjamessuilla (Helsingissä ja Tampereella), kirjajulkkareissa ja erilaisissa tapahtumissa kuulemassa kirjailijoita. Kävisin mielelläni enemmänkin, jos se olisi mahdollista.

4. Mistä kirjasta toivoisit tehtävän elokuvan?
Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maijasta (josta on toki olemassa vanha tv-sarja), Katja Ketun Kätilöstä (josta taitaa ollakin elokuva tulossa) ja Sami Hilvon Viinakortista.

5. Minkä klassikon olet aina halunnut lukea muttet ole (vielä) saanut aikaiseksi?
Niitä on paljonkin. Tärkeimpinä mieleen nousee kova kotimainen kolmikko: Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla, Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen ja Maria Jotunin Huojuva talo.

6. Onko sinulla jokin lempikirja jota et ikinä kehtaa kysyttäessä (paitsi tietysti nyt) paljastaa?
Ei tässä nyt mistään lempikirjasta varsinaisesti puhuta, mutta pidän kovasti norjalaisen Margit Sandemon 1980-luvulla ilmestyneestä Jääkansan tarina -sarjasta. Kirjat ovat kioskipokkareita, historiaan sijoittuvaa romantiikkaa ja fantasiaa. Mistään laatukirjallisuudesta ei todellakaan voi puhua, mutta olen viihtynyt sarjan parissa mainiosti.

7. Kenet kirjailijan haluaisit tavata?
Kotimaisista vaikkapa Eeva Kilven, Heidi Köngäksen ja Joel Haahtelan, ulkomaisista Haruki Murakamin, Susan Fletcherin ja Colm Tóibínin. Edesmenneistä Tove Janssonin, Bo Carpelanin ja Agatha Christien.

8. Kenet romaanihenkilön haluaisit tavata?
Eihän tähän fanityttö voi vastata kuin yhdellä tapaa: Mr. Darcyn tietenkin! <3 (No okei, haluaisin tavata myös Agatha Christien Hercule Poirotin, Ulla-Lena Lundbergin Petter Kummelin sekä Charlaine Harrisin Ericin - köh, miksiköhän? :D. Lisäksi haluaisin päästä kuulemaan Joel Haahtelan ihanan romaanin Tule risteykseen seitsemältä fado-orkesteria.)

9. Kuka on mielestäsi kiinnostavin kirjailija (vaikket välttämättä hänen kirjoistaan pitäisikään)?
On todella monia kiinnostavia kirjailijoita, mutta sanotaan nyt tässä kohtaa vaikka Sofi Oksanen, joka on minusta persoonana todella kiinnostava ja esiintyjänä valovoimainen. En ole (vielä!) yhtään hänen romaaniaan lukenut. Aion kyllä, piankin!

10. Minkä kirjan ostit viimeksi?
Taisin ostaa samoihin aikoihin muutamankin kirjan: Kalle Päätalon romaanin Myrsky Koillismaassa, Karl Ove Knausgårdin Taisteluni. Ensimmäisen kirjan ja Susan Fletcherin Noidan ripin, sekä sarjismessuilta Mika Lietzénin sarjakuva-albumin Kaksi pientä novellia.

11. Mitä luet juuri nyt?
Kuten aina, minulla on kesken yhtä aikaa monta kirjaa, esimerkiksi Mons Kallentoftin Sydäntalven uhri ja Joonas Konstigin Totuus naisista 

   Sagrada Famíliassa. Ihana keväinen valo!

Hyvää ja valoisaa pääsiäistä kaikille!

Kommentit

  1. Pääsiäinen katolissa maissa on upea kokemus. Itse olen parina vuonna seurannut Via Crusista Bolognassa. Suomessa en juuri pääsiöisen kirkollisiin toimituksiin osallistu, mutta Italiassa se jotenkin sopi.

    Yhdyntä pitää kyllä lukea, samoin Luvattu.

    Valoisaa pääsiäistä, ihana Sara! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, niin on. :) Olen useimmiten ollut pääsiäisen alla juuri Espanjassa, haaveilen vielä joskus saavani kunnon kuvia pääsiäiskulkueista. Ne ovat vaikuttavia! Italiassakin olisi kiinnostavaa päästä seuraamaan pääsiäisen kirkollisia perinteitä.

      Ja kyllä, Yhdyntä ja Luvattu pitää ilman muuta lukea! Lisää listalle myös Ihanat naiset rannalla (yritän kirjoittaa siitä tällä viikolla).

      Valoisaa pääsiäismaanantaita sinnekin! <3

      Poista
  2. Näitä haastevastauksia on tsoiaan kiva lukea! Minäkin haluaisin muuten tavata Susan Fletcherin, ja Murakamin kanssa voisin vaikka käydä juoksemassa ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, olisi aika hienoa omistaa Fletcherin ja Murakamin signeeraamat kirjat... :)

      Poista
  3. Suosittelen tuota Täällä Pohjantähden alla -sarjaa, aivan mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenna, minun on pitänyt lukea TPTA jo varmaan kahdenkymmenen vuoden ajan, mutta aina vain se roikkuu lukemattomien listalla. Hyi minua! Yritän kesälomalla, lupaan! :)

      Poista
  4. Sinullapas on varsin mielenkiintoiset romaanit luvussa! :) Oi, olen niin samaa mieltä kirjasuositustesi kanssa. Luvattu siellä ensimmäisenä <3 Siitä tuli minulle ihan sielukirja! Ja voih, Hyväntekijänkin mainitsit... Suosittelen sydämestäni Sofin Puhdistusta! Lue heti kun mahdollista :)

    Kauniita ja tunnelmallisia kuvia. Suloista pääsiäistä, Sara! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, niin on, ja niiden lisäksi aika monta muutakin keskeneräistä! :D Eilenkin kaikkien pinojen ohi rynnisti yksi vanha kirja, koska yhtäkkiä tuli olo että juuri sitä minun pitää lukea nyt. Enkä joutunut pettymään, kirja on hieno (siitä lisää myöhemmin).

      Sama juttu, Luvattu on minullekin niin vahva kokemus, että se pääsi uuteen banneriinikin. Ehdottomasti yksi Elämäni Kirjoista. <3 Ja voi että, Puhdistus minun on pitänyt lukea jo siitä lähtien kun se ilmestyi, koskakohan ehtisin vihdoin sen pariin? Höh!!

      Kiitos kuvakehuista ja ihanaa pääsiäismaanantaita sinne! <3

      Poista
  5. Todellakin, Joel Haahtelan tapaaminen oli ihanaa 8) Ihanaa pääsiäistä sinulle Sara! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, varmasti! <3 Ihanaa pääsiäismaanantaita sinnekin! <3 :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit