Yasunari Kawabata: Lumen maa

 

Yasunari Kawabata: Lumen maa (Tammi, 2012. 158 sivua. Alkuteos Yukiguni, 1947. Ensimmäinen suomenkielinen painos 1958. Suomennettu englanninkielisestä ja saksankielisestä käännöksestä. Suomentanut Yrjö Kivimies.)

  Kylmät, pilviset päivät seuraavat toisiaan Lumen maassa kohta kun puut ovat ruvenneet varistamaan lehtiään ja tuuli viilentynyt. Taivas näyttää alati hautovan pyryä.

Shimamura on varakas tokiolaismies, joka elelee joutilaana isältään perimällä omaisuudella. Kerran kesän kynnyksellä hän jättää vaimonsa ja lapsensa Tokioon, ja matkustaa vuoristoon pieneen kylpyläkaupunkiin, jossa matkailijat vaalivat terveyttään kuumissa lähteissä samalla ympäröivästä luonnosta ja paikallisten geishojen seurasta nauttien. Matkasta tulee Shimamuralle unohtumaton, ja hän palaa pikkukaupunkiin seuraavina talvina yhä uudelleen. Palaamaan häntä eivät saa kuumat lähteet tai kaunis luonto, vaan nuori ja kaunis vuoristogeisha, Komako. Syttyy rakkaus, joka järkyttää heitä kumpaakin.

  Oman tyhjyytensä tunto sai hänet näkemään Komakon elämän kauniina mutta hukkaan menneenä, koska juuri hän itse oli tuon naisen rakkauden kohteena; samalla Komakon intohimoinen halu vain elää täyttä elämää järkytti häntä kuin paljaan ihon kosketus.


Lumen maa on ollut aikoinaan ensimmäinen suomennettu ja Suomessa julkaistu japanilainen romaani. Minulle se oli ensimmäinen Kawabatalta lukemani teos, mutta se ei varmaankaan jää viimeiseksi. Vaikka täytyykin sanoa, etten ihastunut kirjan henkilöihin ja itse rakkaustarinaan niin paljoa kuin olisin halunnut, on Kawabata kuitenkin kauniin japanilaisen vuoristomaiseman, tapakulttuurin ja erityisesti japanilaisen mielenlaadun kuvaajana erinomainen.

Vuoristokylpylöiden ja hiihtokeskusten ympäristö, etäiset lumipeitteiset vuoret, joita ympäröi pehmeä, maitomainen utu, setri- ja persimonipuut, lootuslammikossa uiskentelevat punaiset karpit, rinteillä oransseina hehkuvat vaahteranlehdet ja saloissa kuivuvat riisilyhteet herättävät voimakkaan kaipuun ja Japanin-matkakuumeen. Kawabata saa myös jatkuvan lumentulon kuulostamaan haikean romanttiselta, jopa lumimyrskyt, joiden jälkeen fasaanit ja villit kaniinit etsivät suojaa ihmisasunnoista. Ja kun jopa tällainen lumenvihaaja heltyy ja alkaa nähdä lumessa uskomatonta kauneutta, kertoo se minulle siitä miten taitava kertoja Kawabata onkaan.

  Harmaalta taivaalta, joka näkyi ikkunan neliöstä, leijaili suuria hiutaleita, kuin valkoisia pioneja - suuri, rauhallinen valhe. Shimamura tuijotti tuota näkyä pää unen puutteesta tyhjänä.

Henkilöiden välinen dialogi on hillittyä ja japanilaisella tavalla tyylikästä, ja kuitenkin rivien väleissä kuohuu. Erityisesti Komako on mielenkiintoinen hahmo, kipakka nainen jonka tuntuu olevan vaikeaa pitää tunteitaan ja reaktioitaan kurissa geishan - ja myös naisen! - roolin edellyttämällä tavalla. Shimamura puolestaan vaikuttaa hieman ressukalta, mies on ajelehtiva haaveilija, joka ei itsekään tunnu tietävän mitä tahtoo. Hänen moraalinsa tuntuu vähintäänkin kyseenalaiselta, ja kun hän kerran kuin vahingossa muistaa ajatella Tokiossa odottavia lapsiaan (samalla huoneestaan kuolleita hyönteisiä pois siivoten), lukijaa ärsyttää.

Lumen maa ei ollut minulle täydellinen lukukokemus, mutta se on hieno romaani, jossa on paljon kaunista ja hyvää. Sen kaunis ja osin lyyrinenkin kieli jää soimaan mieleen kuin geishojen samisenit, ja utuisen kauniit vuoristomaisemat jäävät alitajuntaan houkuttelevina ja luokseen kutsuvina. Uskon lukevani pian lisääkin Kawabataa, ja kenties tämän Lumen maankin joskus vielä uudelleen. Kirjasta jäi hieman ihmeellinen olo; tyyni ja rauhallinen, ja kuitenkin samanaikaisesti hämmentynyt ja hieman turhautunutkin. Tällaisen oudon, mutta hillityn tunnekuohun aikaansaamiseen kykenee vain japanilainen kirjailija. :)

Teoksesta ovat kirjoittaneet myös muun muassa Jenni, Unni, Katja ja viimeksi juuri eilen Sanna.