maanantai 21. lokakuuta 2013

Henrik Tikkanen: Kulosaarentie 8


Henrik Tikkanen: Kulosaarentie 8 (WSOY, 2006. 144 sivua. Alkuteos Brandövägen 8 Brandö Tel. 35, 1976. Suomentanut Elvi Sinervo.)

  Tämä on karmea tarina synnillisestä elämästä, äkkikuolemasta, haureudesta ja viinasta. Aiheena on eräs onneton perhe ja sen taistelu kohtaloaan vastaan, sehän juuri kaikessa mahdottomuudessaan on elämän tarkoitus.

Kulosaarentie 8 aloittaa taiteilija ja kirjailija Henrik Tikkasen (1924-1984) kuuluisan omaelämäkerrallisen osoitesarjan, josta tunnetuimpia ovat sarjan kolme ensimmäistä teosta; Kulosaarentien lisäksi Majavatie 11 ja Mariankatu 26. Trilogian jälkeen on ilmestynyt vielä kaksi osaa; Yrjönkatu ja Henrikinkatu, mutta WSOY:n Kotimaiset valiot -pokkaripainos, joka itselläni on luettavana, sisältää vain osoitetrilogiana tunnetun kolmikon.

Kulosaarentiellä on sijainnut Tikkasen lapsuuskoti. Romaanissa hän muistelee lapsuuttaan, nuoruuttaan ja sotavuosia, ja syventyy jonkin verran myös vanhempiensa ja sukunsa historiaan. Teos käsittää ajanjakson aina Tikkasen syntymästä sodanjälkeisiin vuosiin ja hänen isänsä kuolemaan pian sodan jälkeen.


Minun on pitänyt lukea Henrik Tikkasta jo iät ja ajat, mutta sain tartuttua tuumasta toimeen vasta kuluneena viikonloppuna. Inspiraatiosta kiitän K-blogin Jenniä, joka veti blogissaan Tikkas-viikonloppua. Miehen toinen vaimo, Märta Tikkanen, on yksi suosikkikirjailijoistani, ja onkin myönnettävä, että Märtan sanalla sanoen vaikuttava Vuosisadan rakkaustarina on vaikuttanut paljolti siihen, millaisen kuvan olen Henrik Tikkasesta vuosien saatossa päässäni muodostanut. Sanon suoraan, että se kuva ei ole ollut kovinkaan mairitteleva. Nyt päästin kuitenkin ääneen itsensä Henrikin ja sain yllättyä: ihastuin ja vaikutuin syvästi miehen teksteistä. Jo edesmennyt Tikkanen on toki ollut juoppo taiteilija ja varmasti vaikea puoliso, mutta hänen teksteistään välittyy kuva suunnattoman älykkäästä miehestä, jossa lienee ollut eläessään melkoinen määrä vastaanpanematonta charmia ja karismaa. Jo pelkästään tämä ensimmäinen pienoisromaani huokuu riviensä väleistä vetovoimaa, joka syntyy kirjoittajan röyhkeästä itsevarmuudesta, lievästä ylenkatseesta, ja hiuksenhienosta taipumuksesta nostaa itsensä hiukan muiden yläpuolelle.

Tikkanen on teksteissään suorastaan säälimättömän armoton ja suorapuheinen, hän ei säästele sen paremmin itseään kuin perhettään tai sukuaankaan. Kerronnassa on vahvasti ironian ja sarkasmin värittämä ote. Hän naureskelee vanhemmilleen ja koko suomenruotsalaiselle kulosaarelaisyhteisölle, jossa rahaton ei ole mitään. Hän ei kaunistele mitään, vaan päästää lukijan kurkistamaan elämäänsä sellaisenaan. Luurankoja ei piiloteta kaappeihin, vaan ne suorastaan talutetaan lukijan eteen.

  Oijoi sentään kuinka onnellisia me olisimmekaan voineet olla kauniissa kodissamme. Aivan äskettäin minulla oli tilaisuus käydä siellä. Huoneistossa asuu nyt eräs ystävistäni, tietenkin kaikki on aivan erinäköistä nyt, mutta kävellessäni huoneiden läpi muistin kaiken sellaisena kuin silloin ennen.
  Muistin suden joka öisin läähätti lastenkamarissa verhon takana ja lähti lipettiin heti kun joku aikuinen minun kauhunhuutojeni kutsumana tuli huoneeseen. Ja ruokasalissa isän ajamassa äitiä takaa kädessään tuoli lyöntiin kohotettuna. Minä heittäydyin väliin. Vielä tänä päivänä minut täyttää kauhu sitä muistellessani. Tuo muisto on aluton ja loputon. On vain kohotettu tuoli ja minun huutoni.

Kulosaarentiessä Tikkanen antaa perheestään melko epämiellyttävän kuvan. Hänellä oli kolme isovelipuolta, joista yhtäkään ei kirjassa mainita nimeltä - mies antaa ymmärtää että nimillä on yhtä vähän merkitystä lukijalle kuin veljillä hänelle. Sisarussuhteet eivät vaikuta Henrikille kovinkaan tärkeiltä tai merkittäviltä, päinvastoin: rivien väleistä olin löytävinäni katkeruuden sävyjä koko perhettä ja heidän sanojaan ja tekojaan kohtaan. Äitiään Henrik kuvaa niin kauniiksi ja sielukkaaksi, että hänestä on mahdotonta piirtää onnistunutta kuvaa, mutta toisaalta mies tekee myös hyvin selväksi että hänen äitinsä on ollut ennen kaikkea loputtoman itsekäs, epärehellinen ja uskoton. Isä puolestaan on ollut julma, ankara, pahasti viinaanmenevä ja väkivaltainen. Henrikin lapsuus ei olekaan varsinaisesti ollut mikään suomenruotsalainen idylli.

Ihailin lukiessani sitä, miten rohkeasti Tikkanen uskaltaa näyttää nuoresta itsestään erilaisia puolia. On se sielullisesti paleltunut lapsi, joka lopulta rohkenee tunnustaa itselleen pelkäävänsä lähes kaikkea. On herkkä poika, joka yhä muistelee syvää rakkauttaan lapsuudenkodin setteriin, siihen ainoaan luontokappaleeseen joka edusti pienelle Henrikille turvallisuutta ja rakkautta. On utelias varhaisteini, joka oppii kesäsiirtolassa runkkaamaan. On alati väsynyt nuorimies, jolla on jatkuva huoli ja hätä aina humalaisesta äidistään. Ja lopulta on se aikuisuuden kynnyksellä asteleva nuorukainen, joka lähtee vapaaehtoisena jatkosotaan vain oman lapsellisen uhmakkuutensa vuoksi.

Tikkanen sivuaa jo tässä sarjan ensimmäisessä kirjassa omaa alkoholismiaan. Hän hakee syitä lapsuudestaan ja käsittelee paljon omien vanhempiensa runsasta ja ongelmallista alkoholinkäyttöä. Hän tuntuu löytävän alkoholisminsa siemenen jo ajalta ennen syntymäänsä; lapsen siittäminen miellyttävässä salonkihiprakassa, ja äidin jatkuva samppanjan siemailu raskausaikana ja siitä seurannut vakinainen syntymähumala ovat Tikkasen mielessä luoneet vankan perustan hänen tulevalle alkoholismilleen. Ajatus tuntuu toisaalta loogiselta, mutta toisaalta liiankin helpolta selitykseltä - tuntuu kuin Tikkanen soisi itselleen erivapauksia vain siksi, että hänellä on ollut vaikea lapsuus.

  On varmaa että isä joi varsin paljon jo nuorena. Se oli hänen kiihkeän luonteensa mukaista. Hän tähtäsi samppanjapullon korkeilla elämään niin kuin hän haulipyssyllä ampui savikyyhkysiä. Ja mitä enemmän sirpaleita lenteli, sitä onnellisempi hän oli. Hän oli kuin kreikkalainen joka rakastaa posliinin särkemistä tai kuin venäläinen ruhtinas joka paiskaa tyhjäksi juodut lasit seinään. [--] Hän osasi katsella maailmaa samppanjalasin läpi, ja silloin hänestä näytti että elämä oli kullanvärinen ja poreili ja että se oli hauskaa.

Paikoin kirjaa lukiessa tulee olo, että Tikkanen yrittää vedättää, tai että hän värittää juttujaan paksulla värikynällä. Vaikka mies onkin selvästi todella älykäs, on lukijan vaikeaa uskoa, että hän on esimerkiksi jo viisivuotiaana hallinnut virheettömästi kerto- ja jakolaskut, tai jo pienenä kyennyt sellaiseen loogiseen ajatteluun, mihin normi-ihminen kykenee vasta ollessaan toisella kymmenellä. Tikkanen tosin itsekin myöntää jo kirjan ensimmäisillä sivuilla olevansa epäluotettava todistaja, kierosti näkevä ja kaikkea vääristelevä kirjoittaja, jolloin romaania on luettava tämä näkökulma mielessä pitäen. Niin tai näin, vakuutuin jo tästä ensimmäisestä pienoisromaanista niin, että haluan jatkossa lukea kaiken muunkin, mitä Henrik Tikkanen on kirjoittanut.


Tikkasen Kulosaarentiellä ovat käyneet myös Jenni, JaanaNiina T. ja Hanna.

10 kommenttia:

  1. Hieno postaus!

    Tätä olisi kiva lukea yhdessä Knasun teosten kanssa, tuo epäluotettava ja kierosti katsova todistaja kuulostaa ihan Taisteluni-sarjan kertojalta. Vertailu voisi olla mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noora, kiitos!

      Mielenkiintoinen vertaus! Aion lukea tämän osoitetrilogian nyt pikkuhiljaa kokonaan, ja Knasuun tarkoitukseni on tutustua vielä tämän vuoden puolella. Pitääkin vähän vertailla miesten tekstejä keskenään. :) Sinulle suosittelen Tikkasta ihan ilman muuta.

      Poista
    2. Minusta Tikkanen ja Knasu ovat ihan samaa lajia kaikessa - epäluotettavuudessaan, röyhkeydessään jne. Taisin sanoa sen bloggauksessanikin.

      Itse asiassa olin lukiessa hieman kiukkuinen: miksi Knausgårdia pidetään sensaationa, kun meillä on ollut Henrik Tikkanen jo ajat sitten! ;) Ajattelin näin jo Knasua lukiessani ja nyt kun luin Henrikiä, mielikuva vain vahvistui.

      Mielenkiintoinen kirjailja kyllä, ja ehdottomasti aion lukeaa lisääkin Tikkasta, kunhan olen tosiaan ensin toipunut ensiannoksesta. Luulen, että seuraavaksi tartuin Ihmisen ääni -sarjan Henrik Tikkas -osaan.

      Ihanaa, Sara, että innostuit sinökin lukemaan Tikkasta!

      Poista
    3. Kiitos Jenni inspiraatiosta! <3 Tikkanen on ollut lukulistallani pitkään, mutta sinun ansiostasi sain vihdoinkin ihan oikeasti tartuttua osoitetrilogiaan ja sain lukemisen alulle. Aion lukea trilogian loputkin osat pian, nyt tähän väliin vain on kiilannut kasa uutuuskirjoja, jotka haluaisin saada luettua ennen kuun puoliväliä... ;)

      Ja oih, olen tavallaan fanittanut Knasua jo jonkin aikaa, vaikken ole vielä yhtään Taisteluani lukenut, ja sinun kommenttisi nosti odotuksia vielä entisestään. Tikkanen todella ravisteli ja vaikutti, ja kun vertaat häntä ja Knasua keskenään, niin oijoi! :)

      Poista
  2. Ohoh, tämähän vaikuttaa oikein kiinnostavalta! Ohottelen tässä siksi, etten ole aiemmin kyseisestä herrasta edes kuullut ja alkaessani lukea kirjoitustasi olin hieman ennakkoluuloinen. En osaa edes eritellä mistä moinen. Mutta postauksesi perusteella kyseessä lienee hyvinkin kiintoisa teos - sekä aiheeltaan että rakenteeltaan. Pakko laittaa muistiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, minullekin tämä ensikosketus Henrik Tikkaseen oli varsin positiivinen. Jo osoitetriogian avausteos vakuutti, odotukset sarjan seuraavien osien suhteen ovat korkealla. Kiinnostava kirja, todellakin!

      Poista
  3. Hieno teksti, Sara, kuten aina! <3 Mielenkiintoinen kirja varmasti. Minullakin on tietty ennakkokäsitys herrasta Vuosisadan rakkaustarinan perusteella. Rankka perhetausta. Huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kiitos, olet ihana! <3 Kulosaarentie oli kyllä hieno avaus tälle trilogialle, ja ehdottomasti pyrin lukemaan loputkin osoitekirjat ihan pian tähän perään. Suosittelen näitä sinullekin, uskon että sinäkin vaikuttuisit.

      Poista
  4. Voi miten ihanaa luettavaa tekstisi olikaan, kiitos :)

    'Tikkasilta' minäkin olen lukenut ainoastaan Marttaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, ihana kommentti - kiitos! <3

      Kokeile joskus myös Henrikin tuotantoa. En usko että petyt... :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...