perjantai 23. lokakuuta 2015

Aapeli: Pikku Pietarin piha


Aapeli: Pikku Pietarin piha (WSOY, 1990. 1. painos 1958. 156 sivua.)

  Pietari oli nimi, jonka äiti oli hänelle vaatimalla vaatinut. Kas kun ei vielä Paavali tai Jeesus, oli isä sanonut, mutta äiti ei ollut antanut periksi vaan saanut Pietarinsa. Jormalainen oli leikkipäällä ollessaan näin itse kertonut. 
  Niin kuin Pietarissa nyt olisi jotakin vikaa! Ei sitten mitään vikaa!

Eletään kieltolain ajan kuopiolaisessa puutalokorttelissa. Pietari Jormalainen on nuori koulupoika, jonka äiti on sairastunut ja kuollut tuperkkeliin. Kotikorttelissa tapaa monenlaista väkeä: pihapiirissä asuvat herraskainen kangaskauppias rouvineen ja lapsineen, sekä juoppo kelloseppämestari vaimoineen, pienissä liikehuoneistoissaan taas työskentelevät kaksi parturineitiä sekä valokuvaaja, josta on huhujen mukaan tullut sodassa pirullinen mies. Pietarin isä on torikauppias, ja kaksikko asuu tiilisen piharakennuksen kylmässä ja kosteassa hellahuoneessa. Asumus on kehnonpuoleinen, mutta Pietari tietää, että he joutuvat asumaan siinä, koska hänen isänsä on punikki. Lyydia-äidin kuoltua Pietarin isä hankkii pojalleen uuden äidin, Karoliina-rouvan, joka on iso kuin vesitorni, ja jolla on monta leukaa, kaikki erikokoisia.


Aapelin, eli oikealta nimeltään Simo Puupposen, syntymästä tulee tänään kuluneeksi sata vuotta. Tunnetun savolaiskirjailijan, toimittajan ja pakinoitsijan juhlavuotta kunnioittaakseen kourallinen kirjabloggaajia luki Aapelin teoksia, ja arvioita niistä voi lukea blogeista tänään näin syntymäpäivän kunniaksi. Koontipostaus kimppalukuun osallistuneista blogeista löytyy Amman lukuhetki -blogista, käykääpä kurkkaamassa!

Muistan hämärästi lapsuudestani lukeneeni joskus Aapelin lastenromaania, Vinskiä ja Vinsenttiä. En muista yhtään mitä kirjassa tapahtui, tai että luinko sitä edes koskaan kokonaan, mutta kirjan lämmin ja veikeä huumori on jättänyt mieleeni niin vahvan jäljen, että tämä miehen pääteos, Pikku Pietarin piha, tuntui heti jotenkin tutulta ja nostatti mieleen tunnelmia lapsuuden lukuhetkistä. Samanlaista lempeää lämpöä ja veikeää huumoria sisältää tämäkin kirja, ja juuri siksi lukukokemus tuntui vahvasti lohdulliselta. Pietarin ja hänen isänsä elämässä on paljon raskaita ja murheellisia asioita: perheen sairastunut ja kuollut äiti, sekä kansalaissodan ja vankileirien muisto, joka on edelleen tuore ja kipeä. On sydäntä lämmittävää lukea, miten puutalokorttelin yhteisö omalla tavallaan tukee puoliorvoksi jäänyttä poikaa, ja miten Pietari selviytyy elämässä eteenpäin surustaan ja äidinkaipuustaan huolimatta.

Myös Pietarin jumalsuhteella on kirjassa suuri merkitys. Hän muistaa lukea joka ilta Isä meidän tai Herran siunauksen, ja yrittää tehdä sen niin, että mukana on ajatusta. Jumala Taivaassa on muutenkin hänen juttukumppaninsa, jonka kautta hän saa kerrottua taivaassa asuvalle Lyydia-äidilleen pihapiirin uusimmat juorut ja kuulumiset, sillä äiti tahtoo aina tietää kaikki - kuka riiaa ketäkin, kuka on joutunut linnaan ja kuka haukkunut pihassa puolisonsa. Aapelin teksti tuntuukin niin aidosti pikkupojan suuhun sopivalta, että kirjaa lukiessaan melkein unohtaa sen olevan aikuisen miehen kirjoittamaa. Erityisen mainioita ovat kirjan henkilöhahmot, ja lukiessa mieleen nousevat Astrid Lindgrenin Eemeli-romaanit, sekä Melukylä herkullisine hahmoineen. 

Pikku Pietarin piha on sympaattinen, haikea ja lämmin romaani - pieni aarre, joka jättää kauniin jäljen sydämeen. Pikku Pietarin pihalla ovat viihtyneet myös ElinaJenni ja Aletheia.

4 kommenttia:

  1. Tämä on minulle yksi tärkeimmistä kirjoista. Loistavaa lapsen silmin kuvattua tarinointia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, en yhtään ihmettele että tämä on sinulle niin tärkeä. Kirjan lukemisesta jäi jotenkin ihana olo, ja olen varma että tulen palaamaan Pikku Pietarin pihalle pian takaisin. Haluaisin myös nähdä tämän teatterisovituksena, sillä en ole vielä koskaan nähnyt. :)

      Poista
  2. Pikku Pietarin pihassa on aivan oma, aito tunnelmansa.Pietarin maailmankatsomus on niin vilpitön ja koko pihipiiri asukkaineen kuvattu muutamalla sanalla melkoisiksi persooniksi. Menneen ajan tuntua, sitä tässä on. Rastettava kirja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, ihan totta! ♥ Muistan ajatelleeni jo sinun bloggaustasi lukiessani, että tuo kirja lienee melkoinen aarre, ja juuri sellainen se todella on. Kiitos sinulle lukuvinkistä ♥ - luulen nimittäin että ilman sinua tämä kirja olisi saattanut jäädä minulta lukematta. Ja se olisi kyllä ollut melkoinen vahinko!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...