Tampereen Teatteri: Palvelija

(Kuvassa Martti Suosalo. Kuva: HKT)

Palvelija 10.2.2016
Käsikirjoitus: Kari Hotakainen
Ohjaus: Martti Suosalo
Kantaesitys Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä 16.4.2015
Kesto n. 2 tuntia (väliaikoineen)
Visualisointi Max Wikström, äänisuunnittelu ja musiikki Jussi Kärkkäinen

Tampereen Teatterin Suuren näyttämön ohjelmistossa on ollut tällä viikolla tarjolla melkoista herkkua, kun vierailemassa on kuuden esityksen verran Helsingin Kaupunginteatterin Palvelija. Kari Hotakaisen käsikirjoittama ja Martti Suosalon ohjaama ja esittämä monologinäytelmä on kahden mestarin yhteistyö, ja sellaisena teatteria aivan parhaimmillaan. Kävin katsomassa esityksen pari päivää sitten, ja voin kertoa, että koko päivän maisemaa ankeuttanut räntäsade ja oma flunssaisen tukala oloni unohtuivat saman tien, kun Suosalo asteli lavalle, otti sen välittömästi haltuunsa ja täytti koko salin valtavalla ja vastaanpanemattomalla karismallaan.

Luin viime syksynä Hotakaisen Finlandia-ehdokkaaksikin päätyneen romaanin Henkireikä (Siltala, 2015), josta pidin aivan valtavan paljon, sillä kirja oli taattua hotakais-laatua. Palvelija linkittyy vahvasti kyseiseen romaaniin, ja siksi etenkin kirjan lukeneena monologin maailmaan oli vaivatonta solahtaa heti ensimmäisistä repliikeistä alkaen.

Martti Suosalo esittää rikosylikomisario Arto Jylhämöä, joka saapuu yleisön eteen pitämään seminaariluentoa ihmismielestä. (Jylhämö on siis se sama tyyppi, joka Henkireiässä kertoo omaa tarinaansa, romaanissa kuulijana vain ei ole monisatapäinen yleisö, vaan... no, enpä kerro, sillä tämä yksityiskohta on yksi romaanin mehukkaimmista.) Jylhämö on tutustunut seurakunnan kuorossa erityisesti kahteen henkilöön, Suntioon ja Parturi-kampaajaan, joiden tarinat ja kohtalot linkittyvät toisiinsa ikävällä tavalla. Näiden kahden hahmon tarinan ohessa Jylhämö tarkastelee tietynlaista ihmistyyppiä - niitä, jotka työskentelevät palveluammateissa. Hän haastaa katsojan miettimään, onko palvelijuus ihmiseen sisäänrakennettu ominaisuus vai vain osa ammattia, ja miten käy, kun palvelijan mitta tulee täyteen.

Monologi on äärimmäisen vaativa laji - syystäkin sitä kutsutaan teatterin kuningaslajiksi. Olen elämässäni nähnyt sellaisiakin monologeja, joita seuratessa alkaa tuntea lähinnä vaivaannusta ja jopa hienoista myötähäpeää, mutta Martti Suosalon kohdalla moisesta ei takuulla ole pelkoa. Suosaloa katsellessaan unohtaa täysin katselevansa näyttelijää. Hän on niin totaalisen aito ja täysillä läsnä, ja hänen ilmiömäinen muuntautumiskykynsä ja lahjakkuutensa esiintyjänä vetää täysin sanattomaksi. Jylhämön lisäksi Suosalo marssittaa näyttämölle kavalkadin erilaisia palveluammateissa työskenteleviä henkilöitä aina kätilöstä haudankaivajaan, ja jokainen hahmo on nappisuoritus. Erityisesti Suosalon versio humalaisesta suomalaisesta miehestä (joka ei tokikaan ole vakiintunut palveluammatti, vaan Jylhämön lapsuusmuisto :D) on niin hyytävän hyvä, että se sai minut nauramaan ja itkemään samanaikaisesti. Tuonkaltainen näyttelijäntyö pakahduttaa - että joku voikin olla noin hyvä! Esityksen päätyttyä yleisö kiitti Suosaloa seisaallaan, täysin ansaitusti.

Iso osa esityksen nerokkuudesta on luonnollisesti Kari Hotakaisen tekstin ansiota. Hotakainen on ihmisluonnon kuvaajana aivan huimaavan tarkkanäköinen ja viisas, ja kun kirjailijan purevat havainnot yhdistyvät mustaan huumoriin ja millintarkkaan kieleen, on lopputulos puhdas täysosuma. Palvelija oli mainio kokonaisuus ja unohtumaton elämys. Olen avoimesti kateellinen kaikille niille, joilla esitys on vielä edessäpäin. :)

Pääsin katsomaan näytelmän Tampereen Teatterin pressilipulla. Kiitos!