keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Tampereen Ooppera: Kohtalon voima

(Kuvassa Mika Pohjonen ja Johanna Rusanen-Kartano. Kuva Jussi Ratilainen.)

La Forza del Destino - Kohtalon voima helmikuu 2016
Musiikki: Giuseppe Verdi
Libretto: Francesco Mario Piave (Angel de Saavedran näytelmän Don Alvaro, o la fuerza del sino (1835) mukaan)

Musiikinjohto: Santtu-Matias Rouvali
Ohjaus: Kari Heiskanen
Kuorokapellimestari: Heikki Liimola
Kantaesitys Pietarissa 22.11.1862, uudistettu versio Milanossa 1869
Ensi-ilta Tampere-talolla 13.2.2016
Neljä näytöstä, kesto n. 3 tuntia 30 minuuttia (sis. yhden väliajan)
Lavastus Markku Hakuri, puvut Riitta Antonen-Palo, koreografi Mari Rosendahl, valosuunnittelu Olli Lehtinen

Tampere Filharmonia
Tampereen Oopperan kuoro

Espanja, 1939. Donna Leonoran (Johanna Rusanen-Kartano, sopraano) isä ei hyväksy hänen rakastettuaan, Don Alvaroa (Mika Pohjonen, tenori), koska mies on puoliverinen muukalainen, Perun inkojen jälkeläinen. Rakastavaiset ovat päättäneet karata ja mennä naimisiin, mutta ennen kuin he ehtivät paeta, yllättää heidät Leonoran isä, Calatravan markiisi (Peter Achrén, basso). Välikohtauksessa Alvaron kädessä oleva ase laukeaa vahingossa ja markiisi saa surmansa. Ennen kuolemaansa hän kiroaa tyttärensä.

Pakomatkalla rakastavaiset eksyvät toisistaan, ja luulevat toistensa kuolleen. Leonora on täynnä katumusta ja hakeutuu fransiskaaniluostariin. Hän pyytää apua Jumalalta ja isä Guardianolta (Giorgi Kirof, basso), ja päätyy erakoksi luostarin lähistöllä sijaitsevaan luolaan. Toisaalla Leonoran veli, Don Carlo di Vargas (Kiril Manolov, baritoni) etsii sisartaan ja tämän rakastajaa, ja vannoo kostoa. Alvaro ja Carlo tapaavat sattumalta Italiassa. Kumpikin on listautunut salanimellä Espanjan armeijaan, eivätkä he tunnista toisiaan. He pelastavat vuoroin toistensa hengen ja vannovat ikuista ystävyyttä, kunnes Carlo löytää Alvaron henkilökohtaisista papereista sisarensa valokuvan, ja tajuaa kuka mies todellisuudessa on. Seuraa kaksintaistelu, joka kuitenkin keskeytetään.

Kuluu viisi vuotta. Alvaro on aloittanut uuden katumuksentäyteisen elämän ja hakeutunut munkiksi samaan fransiskaaniluostariin, jonka lähistöllä Leonora on elänyt erakkona koko tämän ajan. Rakastavaiset eivät edelleenkään tiedä toisistaan. Vihaa uhkuva Carlo löytää lopulta Alvaron, ja miehet päätyvät uuteen kaksintaisteluun, joka johtaa Leonoran erakkoluolan edustalle. Siellä Alvaro haavoittaa Carloa kuolettavasti, mutta ennen kuolemaansa tämä onnistuu kostamaan sisarelleen ja surmaamaan naisen miekalla. Leonora kuolee rakastettunsa käsivarsille.


Olen käynyt katsomassa Tampereen Oopperan Kohtalon voiman nyt kolmasti, ja olen niin suurta tunnetta ja pakahdusta täynnä, että luulen käyväni katsomassa vielä loputkin näytökset, niin hullua kuin se onkin. Kun tämän produktion lipunmyynti alkoi, ostin hyvissä ajoin liput heti useampaan näytökseen, sillä tässä tuntui jo etukäteen olevan kaikki niin kohdallaan: kyseessä on yksi lempi-Verdeistäni ja tekijöiden joukossa on kolme suursuosikkiani - Santtu-Matias Rouvali, Kari Heiskanen ja Johanna Rusanen-Kartano. Minun makuuni Kohtalon voima onkin juuri oopperaa parhaimmillaan: intohimoa, kohtalokkuutta ja dramatiikkaa, todella kaunista musiikkia ja erityisesti uskomattoman kauniita ja herkkiä jousiosioita, ja traaginen loppu, jossa puolet päähenkilöistä kuolee. Mitä muuta oopperan rakastaja voi kaivata? (No, jos pitää enemmän kepeästä ja hauskasta oopperasta, niin ehkä jotain aivan muuta, mutta minun makuuni tämä on täydellistä.) Tampereen Oopperan produktio täyttikin kaikki odotukseni ja antoi vielä niitäkin enemmän.

Kohtalon voiman musiikki on aivan pakahduttavan kaunista, mielestäni Verdiä kauneimmillaan. Rouvalin totuttuun tapaan komeasti johtama Tampere Filharmonia lumoaa kuulijan jo heti alkusoitosta lähtien, ja koko nelinäytöksinen ooppera kuulostaa alusta loppuun yhtä tasaisen vakuuttavalta, juuri sellaiselta, miltä Verdin parhaimmillaan pitääkin kuulostaa. Musiikillisesti ehdoton lempikohtaukseni kuullaan toisen näytöksen loppupuolella, kun oopperan kauneimman viulusoolon soittaa Filharmonian maagisen hyvä 1. konserttimestari Anton Chausovskii. Aamuiseen luostariin sijoittuva kohtaus on muutenkin ehkä koko illan hienoin: kun vaaleahiuksinen pieni tyttö (Mesihelmi Mänttäri) tanssii luostarin ikkunasta paistavassa auringonläikässä ja taustalla soi suorastaan kipeää tekevän kaunis viulu, olen pakahtua joka ikinen kerta. Se hetki on puhdasta kauneutta. ♥

Heiskaselta on ollut erinomainen ratkaisu tuoda tapahtumat 1800-luvulta toisen maailmansodan aikaan, lähemmäs nykykatsojaa. Tarina on teemoiltaan yhä valitettavan ajankohtainen, sillä se pureutuu rasismiin ja suvaitsemattomuuteen, ja niiden elämää ja maailmaa myrkyttävään vaikutukseen. Kohtalon voiman enimmäkseen vakava ja dramaattinen libretto vaatii ohjaajalta silmää ja kykyä tuoda mukaan tarvittavaa kepeyttä, ettei yli kolmetuntisesta esityksestä tule liian raskassoutuista. Siinäkin Heiskanen on onnistunut erinomaisesti: Esimerkiksi kun palvelijatar Curra (Suvi Väyrynen, sopraano) huumaantuu pääparin rakkaudesta niin, että menee lumoissaan nojailemaan Leonoralle laulavaan Alvaroon, kun Don Alvaro paiskaa kättä juuri kätensä haavoittaneen Carlo di Vargasin kanssa, tai kun munkki Melitone karsii kovakouraisesti veljiensä rakkaudella vaalimaa puuntainta, olen aidosti huvittunut ja kuulen myös ympärilläni naurahdeltavan. Pienet yksityiskohdat maustavat esitystä mukavasti, ja lavalla tapahtuu kaikenlaista kiinnostavaa aina juuri niissä hetkissä, kun pitääkin.

Myös laulusuoritukset ovat ensiluokkaisia, totta kai. Suotta ei Johanna Rusanen-Kartano ole ykkössuosikkini: hän on Leonorana ihana, niin eteerinen ja tuskainen, sopivassa suhteessa hauras ja voimakas, ja hänen äänensä on niin jumalaisen kaunis, pehmeä, syvä ja lämmin. ♥ Leonoran aarioista rakastan erityisesti toisen näytöksen herkkää rukousta, joka on aivan pakahduttavan kaunis, ja myös sitä pian seuraava duetto isä Guardianon soinnukkaan basson kanssa on henkeäsalpaavan hieno.

Mika Pohjosen Don Alvarokin on mahtava! Olen kuullut Pohjosta livenä ennenkin (viimeksi tammikuussa Kansallisoopperassa Massenet'n Thaïsin Niciaksena), mutta tällä kertaa hänen suorituksensa on kokonaisuutena jotenkin erityisen vakuuttava. Pohjonen päästelee täysillä alusta loppuun, ja tätä on joissakin lukemissani lehtikritiikeissä vähän arvosteltukin - mutta minusta voimallinen laulu nimenomaan sopii tulisieluisen ja kiiluvasilmäisen Alvaron persoonaan. (Sitä paitsi on sanottava, ettei esimerkiksi edesmennyt amerikkalaistenori Richard Tuckerkaan hissuttele omassa Alvaro-tulkinnassaan siinä versiossa, jota olen itse tottunut kuuntelemaan, vaan laulaa Pohjosen tavoin enimmäkseen koko lailla täysin palkein.) Ja kyllähän vain on niin, että Pohjosen muhkeankomeaa tenoria kuuntelee enemmän kuin ilokseen. Ihastuin ja ilostuin myös siitä, että Pohjonen näyttelee hurjan hyvin. Hän eläytyy Alvaroon koko sielullaan, ja lopputulos on kerrassaan komeaa katsottavaa. Vau!

Myös tumma ja kookasraaminen bulgarialaisbaritoni Kiril Manolov on huikea. Hänen äänensä on pehmeä ja tumma, ja duetoissa Pohjosen ja Manolovin äänet soivat niin komeasti yhteen, että kaksikkoa voisi kuunnella loputtomiin. Erityisen ihastunut olin myös mezzosopraano Niina Keitelin suoritukseen mustalaisennustaja Preziosillana: Keitel laulaa kuin unelma, ja näyttelee ihanan kohtalokkaasti ja viettelevästi. Ne kohtaukset, joissa Preziosilla on mukana, ovatkin yksiä suurimmista suosikeistani, etenkin kun mukana on aina myös kertakaikkisen hienoa työtä tekevä ja upean muuntautumiskykyinen Tampereen Oopperan kuoro. Häijynä ja pahansuopana munkki Melitonena vuorottelevat Heikki Kilpeläinen ja Juha Uusitalo, ja kumpikin baritoni tekee erinomaisen roolisuorituksen: komeaa laulua, ilmeikästä ja hauskaa näyttelemistä. Mainiota!

Heiskasen Kohtalon voima on täynnä toinen toistaan komeampia kohtauksia: Parhaina mainittakoon esimerkiksi toisen näytöksen luostarikohtaukset kauniine aamunkoittoineen ja vaikuttavine symbolisine käsienpesuineen, kolmannen näytöksen alun Italiaan sijoittuva taistelukohtaus, sekä kuoron huikean hienosti näyttelemä seksiä tihkuva ilonpito toisen maailmansodan melskeissä. Hienosti toteutettu on myös se hetki, jolloin Alvaro muistelee Don Carlolle ensimmäisen näytöksen tapahtumia, ja markiisi Calatravan kuolema näytellään taustalla uudelleen vailla ääntä - unenomainen, hieno kohtaus. Unohtumattomia ovat toki myös neljännessä näytöksessä kuultava Leonoran surumielinen aaria erakkoluolansa edustalla, sekä loppukohtaus, jossa Don Alvaro kumartuu kuolleen rakastettunsa ruumiin äärelle, ja hänen ilmeensä on silkkaa tuskaa.

Tämänvuotista Tampereen Oopperan produktiota kannatti todellakin odottaa. Voin helposti yhtyä musiikkitoimittaja Harri Hautalan mielipiteeseen (Aamulehti, 14.2.2016): Kohtalon voima lienee parasta oopperaa, jota Tampere-talossa on nähty. Bravo!

(Kuvassa Johanna Rusanen-Kartano. Kuva Petri Nuutinen.)

(Kuvassa Tampereen Oopperan kuorolaisia. Kuva Petri Nuutinen.)

(Kuvassa Mika Pohjonen, Johanna Rusanen-Kartano ja Giorgi Kirof. Kuva Petri Nuutinen.)

(Vasemmalta oikealle: Giorgi Kirof, Mika Pohjonen, Santtu-Matias Rouvali, Johanna Rusanen-Kartano ja Kiril Manolov.)

(Vasemmalta oikealle: Mika Pohjonen, Johanna Rusanen-Kartano ja Kiril Manolov.)

(Vasemmalta oikealle: Niina Keitel, Peter Achrén, Giorgi Kirof, Mika Pohjonen, Johanna Rusanen-Kartano ja Kiril Manolov.)

6 kommenttia:

  1. Olipas upeaa luettavaa, Sara! ❤ Melkein kuin olisi itse mukana. Innostuksesi todellakin välittyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Elina, kiitos! ♥ :D Minulla on täällä nyt ihan hullu Verdi-vaihe menossa: olen käynyt tosiaan katsomassa Kohtalon voiman jo monta kertaa, ja silti kuuntelen sitä kotona ja koiralenkeilläkin joka päivä. Mutta tämä on vain niin ihana ooppera, etten melkein kestä. ♥

      Lähdepä joskus oikeasti mukaan? Olisi niin ihanaa! ♥

      Poista
  2. Oijoi, ihan kylmät väreet menivät pitkin ihoa, kun tätä luin <3 Kolmasti! Swe kertoo jo jotakin.

    Johanna Rusanen-Kartano on minunkin suosikkini niin laulajana kuin ihmisenä, sillä hän on tosi ihana ja tyköottava persoona. Meillä kuunnallaan jouluna aina hänen levyään Joulun valoa, joka on kaikista maailman joululevyistä parhain. Siinä on mm. Ave Maria (Caccini), Ave Maria (Lucci), Oi Jouluyö, Walking in the air etc.

    Tuo olisi pitänyt saada kokea! Kiitos, että jaoit♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kehtaanko tunnustaa, ettei se tainnut ihan siihen kolmeenkaan jäädä... :D Samalla rahalla olisin melkein matkustanut viikoksi lämpimään, mutta enpä olisi saanut edes ulkomaanmatkasta samanlaista elämystä, kuin mitä näistä jumalaisista oopperailloista sain. Sillä tässä produktiossa oli vain niin kaikki kohdallaan: upeat solistit, mahtava kuoro, (mielestäni) Suomen paras sinfoniaorkesteri, huippuohjaaja ja -kapellimestari, ja vielä yksi lempioopperoistani. Voi rakkaus, mikä unohtumaton kokemus tämä kaksiviikkoinen olikaan. ♥

      Uskon täysin tuon mitä sanot! Olen joskus lukenut ja kuunnellut joitakin Johanna R-K:n haastatteluja, ja hänestä saa vaikutelman todella mukavasta ja lämpimästä ihmisestä. Rakastan oopperaa ja kuuntelen sitä parhaimmillaan päivittäin, ja Johanna ja veljensä Ville ovat ehdottomasti suurimmat laulajasuosikkini monen loistavan maailmantähden joukosta. Kummallakin on niin uskomaton ääni, ja äänessä niin jumalaisen kaunis sävy ja lämpö, että voi yhden kerran! ♥ (Harmi muuten, että olen vähän joululauluille allerginen, en oikeastaan koskaan jaksa kuunnella niitä. :D Mutta tuota Johannan joululevyä voisin kyllä ensi jouluna kokeilla, hänen laulamanaan kuuntelisin kyllä varmaan mitä vain.)

      Voi Leena, sinä olisit rakastanut tätä! Kunpa olisitkin kokenut Kohtalon voiman! ♥ ♥

      Poista
  3. Eikös Espanjasta siirrytä Italiaan? Ei Espanjan armeija sotinut II maailmansodassa, patsi vapaaehtoinen Sininen Divisioona Venäjällä? Muuten todella upea ooppera, näin eilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka Roponen, kyllä. Ensimmäinen, toinen ja neljäs näytös sijoittuvat Espanjaan, kolmas näytös Italiaan. Tässä Heiskasen ohjauksessa Alvaro ja Carlo listautuvat vapaaehtoisina armeijaan, kumpikin väärällä nimellä. Sotivat siis espanjalaisina Italiassa. Ja olen ihan samaa mieltä: todella upea ooppera! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...