Jussi Valtonen: Siipien kantamat

Jussi Valtonen: Siipien kantamat (Tammi, 2007. 193 sivua.)

Juhani on keski-ikäinen, elämän kolhima lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Syksyllä uuden lukuvuoden alkaessa koulun toiselle luokalle tulee uusi oppilas, Marianne, jonka perhe on muuttanut takaisin Suomeen Yhdysvalloista. Varhaiskypsä, sanavalmis ja kaunis Marianne tekee Juhaniin vaikutuksen, ja näiden kahden välille muodostuu ajan myötä lämmin ja läheinen suhde. Juhani ja Marianne keskustelevat paljon kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta, jota kumpikin tahollaan harrastaa.

Ennen kuin Mariannen piti lähteä kotiin vanhempiensa luokse olemaan lukiolainen, päätin ottaa härkää sarvista. Se istui vieressäni käpertyneenä sohvannurkkaan minun vihreät villasukkani jalassaan ja tuoksui nuorelta naiselta, niin lähellä, että jos ajattelin sitä, kaikki sisälläni kääntyi ympäri. Kysyin Mariannelta, mitä meidän välillämme oli.

  - Intertekstuaalisuutta, Marianne vastasi.

Velvollisuudentuntoinen Juhani ymmärtää asetelman mahdottomuuden, yrittää vastustaa tunteitaan Mariannea kohtaan, ja ryhtyy eräänä mökkiviikonloppuna suhteeseen lähes ikäisensä naisen, kivaleikkejä kehittelevän Marjutin kanssa. Aluksi yhteinen arki toisen aikuisen kanssa tuntuu hyvältä ja turvalliselta, mutta ennen pitkää Juhani huomaa sisällään piilevän tyhjän tunteen ja sen, miten usein Marianne hänen mieleensä hiipii. Vähitellen mies kerii auki muistojaan ja menneisyyttään, oman elämänsä kipupisteitä, ja samalla joutuu kohtaamaan uusia vastoinkäymisiä. Miksi on niin, että jotkut ihmiset eivät ole hyviä olemaan onnellisia?

Siipien kantamat on vahva kertomus suurista ja vaikeista teemoista: nuoruudesta, ikääntymisestä, sairaudesta, kuolemasta, opettajan ja oppilaan välisestä suhteesta, ja kyllä - myös rakkaudesta. Se sisältää runsaasti intertekstuaalisia viittauksia yhtä lailla suomalaisiin klassikoihin kuin brittiläiseen chick litiin, ja jo pelkästään se seikka oli minusta tavattoman viehättävä piirre tässä romaanissa. Valtosen teksti on rikasta ja sujuvaa, ja paikoin hän ruotii raikkaan sarkastisesti muun muassa suomalaista koulumaailmaa, tekstissä niin oppilaat kuin opettajatkin saavat osansa.

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana oli totuttava käsityksiin, joiden mukaan Kalevalan kokosi Runeberg 1500-luvulla ja että Finlandia-palkinto myönnettiin viime vuonna Aleksis Kivelle teoksesta Tuntematon sotilas. Ahonen, joka opetti filosofiaa, kertoi että joku oli tänä vuonna kirjoittanut preleissä Aristoteleesta, kun kysyttiin nykyfilosofiasta.

Olen kerrassaan yliherkkä eläinten kärsimysten suhteen, ja minun pitääkin tunnustaa että tämä kirja oli jäädä kesken alkumetreillään, kun Juhanin koira sairastui ja jouduttiin lopettamaan. Itkin ja luin - ja onneksi jatkoin eteenpäin, sillä pidin kokonaisuudessaan kirjasta valtavasti. Vaikeita aiheita, siis myös kuolemaa, käsitellään kirjassa herkän kauniisti, mutta kuitenkin samalla realistisen toteavasti. Tarinassa on oivallisella tavalla samanaikaisesti läsnä surua ja kuitenkin valoisaa toivoa. Surustaan huolimatta kirja on myös jotenkin hiljaisella tavalla lohdullinen.

Juhanin hahmo oli aito ja rehellinen, ja siksi varsin uskottava kuva suomalaisesta keski-ikäisestä miehestä. Selvästi masentunut, herkkä ja kiltti Juhani valloitti minut lukijana puolelleen heti kirjan alkuvaiheilta lähtien. Sen sijaan Marianne uhkasi jäädä hieman etäiseksi ja ohueksikin, kunnes tarinan loppuvaiheilla tytön hahmoon tuli hivenen enemmän tarttumapintaa. Kirjan lopetus oli mielestäni erityisen onnistunut; samanaikaisesti se jäi avoimeksi, ja kuitenkin kaikki oli valmista, taitavasti loppuun asti paketoitua.

Siipien kantamat on älykäs, koskettava, monisäikeinen ja hieman melankolinen pieni lukuromaani, jossa pientä on lopulta vain kirjan sivumäärä. Teoksen myötä ihastuin suuresti Jussi Valtosen kykyyn ja tapaan kirjoittaa vahvaa suomalaista proosaa, ja haluan ehdottomasti lukea miehen muutkin teokset. Tämä mies totisesti osaa kirjoittaa! Intertekstuaalisuudessaan teos johdatti minut myös muiden kirjojen äärelle, ja huimaavan pitkän lukulistani jatkeeksi liitänkin nyt myös teoksessa useasti mainitun Marja-Liisa Vartion klassikon Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö.

Siipien kantamat on vakuuttanut myös anni.M:n, Ilsen, Marian, Susan, Sannan, Jum-Jumin ja Rachellen.