Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka

Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka (Gummerus, 2011. 221 sivua. Alkuteos La Mécanique du cœur, 2007.)

Ensinnäkin, älä kajoa viisareihisi. Toiseksi, hillitse vihasi.

Kolmanneksi, älä anna itsesi ikinä, kuuna päivänä rakastua.

Sillä silloin sydämesi kellon suuri tuntiviisari

puhkoo ikuisesti ihoasi, luusi luhistuvat

ja sydämesi mekanismi risahtaa rikki uudelleen.

On maailman kylmin päivä Edinburghissa huhtikuussa 1874. Lumihiutaleet satavat maahan ilmaakin keveämpinä, suihkulähteet jähmettyvät jääkimpuiksi, meren aallot ritisevät kuin rikkoutuva ikkunalasi ja linnut jäätyvät kuoliaaksi kesken lentonsa. Kaupungin korkeimman kukkulan, muinaisen tulivuoren, laella vanhassa talossa syntyy Jack, pieni poika, jonka sydän on jäätynyt. Kätilönä toimii tohtori Madeleine, omia kyyneleitään keräävä, kaupunkilaisten hulluksi ja noidaksi leimaama kätilö, jonka elämäntehtävänä on auttaa huono-osaisia, yksinäisiä ja hyljeksittyjä naisia. Madeleine on kekseliäs ja taitava ihmisten korjaaja, hän osaa tehdä ihmisille proteeseja, lasisilmiä ja puujalkoja. Nainen pelastaa Jackin hengen asettamalla käkikellon tahdistamaan pojan sydäntä.

Jackin äiti hylkää poikansa. Omituista, tikittävää ja kukkuvaa poikaa ei kukaan huoli ottolapsekseen, mutta Jack saa onnekseen kasvaa Madeleinen hellässä huomassa. Eräänä päivänä Jack tapaa torilla kukkivalta puulta näyttävän pienen tytön, jonka laulu muistuttaa satakielen viserrystä ja joka tanssii linnun lailla. Tyttö on Miss Acacia, andalusialainen flamencolaulajatar, joka on niin likinäköinen että tanssiessaan hän törmäilee ympäriinsä. Jack rakastuu tulisesti, hänen sykkeensä kiihtyy ja äkkiä hänen sydämensä käkikello alkaa kukkua äänekkäästi. Torin väki pelkää Jackia ja Madeleine vie hänet kiireesti kotiin. Siellä vanha nainen varoittaa Jackia ettei tämän hauras sydän monimutkaisine mekanismeineen kestä rakastumista, tai muitakaan suuria tunteita. Jack ei kuitenkaan pysty koskaan unohtamaan Acaciaa, ja neljätoistavuotiaana hän lähteekin etsimään unelmiensa rakastettua.

Madeleine pakkaa minulle laukun, jossa on kyynelpurkkeja ja vaatteita. En osaa auttaa häntä. Voisin lausahtaa jotain tärkeää tai viikata vaatteitani, mutta kökötän hievahtamatta kuin naula lattiassa.
Hän piilottaa sydämeni avaimen päällystakin taskuun, niin että voin vetää itseni käyntiin tilanteessa kuin tilanteessa. Sitten hän asettelee laukkuuni ruskeaan paperiin käärittyjä ohukaisia ja kätkee housuntaskuihini kirjoja.

Alkaa hurja matka Lontoon kautta Ranskaan ja sieltä lopulta Andalusiaan. Matkalla Jack tapaa pelottavan kaimansa, Viiltäjä-Jackin, ja saa matkaseurakseen sympaattisen George Mélièsin, legendaarisen taikurin (ja tulevan elokuvaohjaajan). Lopulta Jack löytää Miss Acacian.


Tämän kirjan ilmestymistä olen kiihkeästi odottanut koko syksyn! Kun tapahtumapaikkana on 1800-luvun Edinburgh, ja kirjan mainostetaan olevan synkänkaunis, vinksahtanut rakkaustarina, joka huokuu timburtonmaista tunnelmaa, omintakeista huumoria ja runollista taikaa, olin aivan varma että edessä on pakahduttavan ihana lukukokemus ja rakastuin jo etukäteen mielikuvaan, joka minulle oli kirjasta syntynyt. Tämän piti olla ihan kaikella tapaa juuri minulle sopiva kirja. Mutta kuinkas sitten kävikään...

Kun opiskelin ammattiini, minulle opetettiin että paras palautteen anto tapahtuu hampurilaismallilla; ensin jotain positiivista, sitten rakentavaa kritiikkiä, ja lopuksi vielä jotain positiivista. Tässä tekstissäni aion noudattaa tätä mallia, mutta voin jo tässä kohtaa kertoa että tässä hampurilaisessa on todella paksu ja sitkeä pihvi, ja sämpylää vain nimeksi. :) Jos siis haluat lukea Sydämen mekaniikan, heittäytyä sen vinksahtaneeseen maailmaan ja nauttia tarinasta ilman minkäänlaisia etukäteismielikuvia, kehotan lopettamaan tämän tekstin lukemisen tähän!

Ensin jotain positiivista, hmm. No, kirjahan on ulkoisesti kaunis kuin koru! Sen hurmaavan goottilaisessa, punamustavalkoisessa kannessa riittää katseltavaa ja ihailtavaa, ja graafisen suunnittelun tehnyt Jenni Noponen ansaitseekin kunniamaininnan, kansi on ehdottomasti yksi kauneimpia koskaan näkemiäni. Olin aivan innoissani kun sain kirjan lopulta käsiini, hypistelin sitä onnellisena ja sen painomustekin tuntui tuoksuvan jotenkin paremmalle (!). Tarina alkoi ihastuttavasti, ja tempauduin ensin täysillä sen timburtonmaiseen, hivenen nyrjähtäneeseen maailmaan. Tarinan hahmot kuvittelin alusta asti Burtonin upean elokuvan Corpse Bride tyyppisiksi suurisilmäisiksi animaatiohahmoiksi, koska koko tarinassa oli jotakin epäihmismäistä.

En ikävä kyllä päässyt tarinassa toista lukua pidemmälle, kun aloin huomata Malzieun sanavalintojen, kielikuvien ja ajankuvauksen olevan todella ontuvaa, mies hypähteli jatkuvasti väärässä aikakaudessa. Olen lukenut monia hienoja Skotlantiin sijoittuvia romaaneja, sekä monia hienoja 1800-luvulle sijoittuvia romaaneja, mutta tämä ei valitettavasti lukeudu kumpiinkaan niistä. Historiaan sijoittuvia romaaneja lukiessani olen tottunut siihen, että ajankuvaus on tarkkaa ja kirjailijan tekemä tutkimus- ja pohjatyö näkyy, lukeminen on nautittavaa koska voin uskoa todeksi, tai edes mahdolliseksi sen mitä luen. Tämä tarina kertoo kummajaisista ja friikeistä, eikä sen sikäli toki ole tarkoituskaan olla uskottavaa, mutta silti olisin odottanut kirjailijan pysyttelevän edes jollain tasolla suhteellisen realistisessa historiankuvauksessa. Sydämen mekaniikkaa lukiessani ajattelin jatkuvasti kouluikäisen Malzieun (joka on siis myös ranskalaisen Dionysos -bändin laulaja) luistaneen historiantunneiltaan osallistuakseen bänditreeneihin, kirjan ajankuvaus kun oli aivan levällään.

Ensimmäisenä minua alkoi närästää, kun kukaan ei suostunut adoptoimaan Jackia, ja poika hylättiin lukuisissa adoptiotilanteissa (termi "adoptio" on otettu hiljalleen käyttöön vasta 1920-luvulla), joissa hän oli esillä kuin asuntonäytössä. Koulun edustalla seisovat naiset olivat kuin pulleita muovikanoja. Tarinan alussa, kun Madeleine ompeli Jackin rintaa kiinni asetettuaan sinne käkikellon, Jack näytti siltä kuin hänen ihonsa olisi vanhentunut ja ryppyinen kuin Charles Bronsonilla (myös huuliharppukostajana tunnettu Bronson on syntynyt 1921). Erään prostituoidun ääni muistutti singlen nopeudella soitetun LP-levyn vikinää (LP-levyt eli vinyylilevyt on kehitetty vuonna 1948). Kun Jack lähti etsimään Acaciaa, hän matkusti junilla, laivoilla ja itse rakennetuilla rullalaudoilla kohti Andalusiaa (ensimmäiset potkulaudat on kehitetty 1900-luvun alussa). Kun Jack ja hänen ystävänsä George Méliès vuonna 1888 ylittivät hurjalla vauhdilla lyonilaisen sillan rullalaudoillaan, ohikulkijat taputtivat heille kuin he johtaisivat Ranskan ympäriajoa (ensimmäinen Ranskan ympäriajo on ajettu vuonna 1903). Tarvitseeko minun sanoa enempää? Jo se, että ärsyyntyneenä tarkistelin vähän väliä faktoja netistä, kertoo siitä etten pystynyt millään tavalla vain heittäytymään kirjan maailmaan ja nauttimaan tarinasta.

En myöskään kyennyt aistimaan tarinassa mitään skottilaista, vaikka se oli yksi niistä asioista joita kirjalta eniten odotin. Skottilaisuus oli jotenkin täydellisen huolimattomasti päälleliimattua, ja jos kirjailija ei olisi muutamaan otteeseen maininnut nimeä Edinburgh, en olisi mitenkään muistanut tai ymmärtänyt tarinan alkupuoliskon sijoittuvan Skotlantiin. Verrattuna esimerkiksi Diana Gabaldonin Matkantekijä -sarjan teoksiin, joissa skottilaisuus huokuu vahvana jokaiselta kirjan sivulta, tämä oli todella heikko esitys. Sääli, sillä Edinburgh on lumoavan satumainen, varsinainen tarujen kaupunki, jossa olisi ollut aineksia tarinan huikeaksi kulissiksi. Kun tarina eteni Ranskaan ja Espanjaan, paikankuvaus ja tunnelmakin muuttuivat edukseen, selkeästi oltiin kirjailijalle omemmalla maaperällä.

Olen ikuinen romantikko ja minusta on ihanaa uppoutua romanttiseen tarinaan, mutta tämän teoksen kohdalla se yleensä minussa häviölle jäävä realisti peittosi romantikon mennen tullen. Kirjaa lukiessa minua lähinnä vain ärsytti niin paljon etten pystynyt heittäytymään saati sitten hullaantumaan kirjan maailmaan. Jackin pakkomielteinen rakkauskaan ei tuntunut kauniin romanttiselta vaan jotenkin tuhruiselta, ja kirjan sisältämät seksuaaliset viittaukset olivat kömpelöitä ja ontuvia. Kun Jack tapasi Acacian ensimmäistä kertaa, hän oli kymmenvuotias (!) poika. Jackin ensivaikutelma tytöstä oli että hänen rintansa muistuttavat kahta pientä marenkia, jotka tekisi mieli ahmia, ja seuraavana yönä Jack näki unen, jossa Acacia lipoo hänen minuuttiviisariaan hellästi. Sopivatko tämmöiset mielikuvat todella kymmenvuotiaan pojan mieleen, vai onko minusta tullut keski-ikäinen kukkahattutäti, joka ei enää muista millaista on olla kymmenvuotias ja ihastunut vastakkaiseen sukupuoleen?

Oi voi. Tässä oli niin paljon ihania elementtejä, mutta toteutus mätti pahemman kerran. Edes minulle yleensä takuuvarmat Skotlanti ja 1800-luku, tai edes se pieni timburtonmaisuus (joka minusta toteutui lähinnä vain kirjan alkuvaiheilla) eivät riittäneet pelastamaan tätä tarinaa. Tämä on niitä kirjoja, joita todella olisin halunnut rakastaa, olisin halunnut voida sanoa että onpa ranskalainen rokkari onnistunut kirjoittamaan kelpo kirjan. Mutta kun ei niin ei.

Toki kirjalla oli myös hetkensä, ja paikoin sen kummallinen huumori silmälasikimppuineen ja puolisokeana törmäilevine laulajattarineen sai minut ihan oikeasti hymyilemään. Ajattelin myös että näistä aineksista voi kyllä kunnon tuunaamisella saada aikaiseksi ihan viihdyttävän elokuvan, tsemppiä vaan Luc Bessonille, joka kyseisen projektin parissa puuhastelee!

Mietin lukuisissa kohdissa että olisi ollut mielenkiintoista nähdä millaiseksi tarinaksi nämä mainiot ainekset olisivat taipuneet loistavan Neil Gaimanin käsissä. Uskon että Gaimanin kirjoittamana olisin todella rakastanutkin tätä tarinaa, hän olisi kirjoittanut hurmaavan ja kaikessa satumaisuudessaan uskottavan kertomuksen tästä nyrjähtäneestä maailmasta jossa kaikki on mahdollista. Tästä teoksesta en kuitenkaan löytänyt mitään yhteneväisyyksiä Gaimanin kirjoihin, vaan ennemminkin Cecelia Ahernin aikuisten satuihin (esimerkiksi romaaniin Ihmemaa), joissa myös on periaatteessa aineksia hyvään tarinaan, mutta huono kieli ja minulle liiallisuuksiin menevä naiivius onnistuvat latistamaan kokonaisuuden. Yllättäen teos toi mieleeni myös Paulo Coelhon kökösti kirjoitetut elämäntaito-oppaat, tässäkin pohdittiin, miten ihmiset eivät pidä mistään, mikä on liian erilaista kuin he itse, tai miten ihminen voi hyväksyä erilaisuudenkin, jos näkee toisen todellisen sydämen.

Jos antaisin blogissani tähtiä, Sydämen mekaniikalle en taitaisi voida antaa edes kahta tähteä. Huokaus.

Voihan olla että olen itse vain vanha, jäykistelevä ja mielikuvitukseton pökkelö, enkä osannut lukea tätä kirjaa oikein. :) Vaikka minä petyin raskaasti tähän kirjaan, tokihan tästä voi moni nauttia kovastikin. Kokeilkaa itse!

Sydämen mekaniikkaa on luettu parissa muussakin suomalaisessa kirjablogissa; Lumiomena-blogin Katja osasi nauttia tästä tarinasta paljon enemmän kuin minä, ja Réa kirjahamsteri-blogissaan luki tästä englanninkielisen käännöksen.