Kazuo Ishiguro: Yösoittoja

Kazuo Ishiguro: Yösoittoja (Tammi, 2011. 226 sivua. Alkuteos Nocturnes, 2009. Suomentanut Helene Bützow.)

  En ole osannut enää vähään aikaan rentoutua kunnolla omassa asunnossani. Jos olen yksin kotona, minua kiusaa yltyvä levottomuus, ajatus siitä että jokin ratkaisevan tärkeä tilaisuus kodin ulkopuolella menee minulta sivu suun. Mutta jos olen yksin jonkun toisen asunnossa, minut valtaa usein miellyttävä rauha. Minusta on mukava heittäytyä vieraaseen sohvaan ja tarttua ensimmäiseen käteen osuvaan kirjaan.

(novellista Come Rain or Come Shine)

Yösoittoja on viiden novellin kokoelma, ja samalla kuudes Ishigurolta suomennettu teos. Avausnovelli Iskelmähurmuri vie lukijan Venetsiaan. Se kertoo puolalaisen katusoittajan Janin ja menneiden aikojen amerikkalaisen iskelmätähden Tony Gardnerin kohtaamisesta. Gardner haluaa esittää Janin kanssa romanttisen serenadin vaimolleen Lindylle, mutta yllättäen kaikki esityksessä ei menekään käsikirjoituksen mukaan. Yllättävä loppukohtaus jättää Janin pohtimaan rakkauden olemusta venetsialaiseen iltahämyyn.

Come Rain or Come Shine puolestaan kertoo kolmesta opiskeluaikaisesta ystävästä, jotka tapaavat pitkästä aikaa. Ray on kiertänyt Etelä-Eurooppaa kieltenopettajana, ja sillä välin Charlie ja Emily ovat menneet naimisiin ja asettuneet asumaan Lontooseen. Kolmikon yhdistävä tekijä on aikanaan ollut Emily; Ray on jakanut naisen kanssa rakkauden amerikkalaiseen Broadway-musiikkiin. Ajan myötä Emily on kuitenkin vaihtanut levysoittimen äärellä käymänsä pitkät keskustelut Rayn kanssa seurusteluun Rayn parhaan kaverin, Charlien kanssa. Mitä kolmikolle kuuluu nyt, ja millaiseksi heidän tapaamisensa lopulta muodostuu?

Malvern Hills puolestaan sijoittuu Herefordshiren kukkuloille, lähelle Walesin rajaa. Nuori lontoolaiskitaristi kiertää koe-esiintymisiä ja odottaa elämänsä tilaisuutta. Odotellessaan hän päättää viettää kesän apulaisena sisarensa Maggien ja tämän miehen omistamassa kahvilassa Malvern Hillsissä. Eräänä päivänä kahvilaan tulee asiakkaaksi iäkkäämpi sveitsiläispariskunta, ja aluksi haastava kohtaaminen muuttuu vähitellen orastavaksi ystävyydeksi ja molemminpuoliseksi kunnioitukseksi. 

Niminovelli Yösoittoja palauttaa näyttämölle jo ensimmäisestä novellista tutun Lindy Gardnerin. Nainen on eronnut ja parantelee henkisiä ja fyysisiä arpiaan hollywoodilaisessa hienostohotellissa, jossa julkisuuden henkilöt parantelevat itseään kauneusleikkausten jäljiltä. Samassa paikassa toipumassa on myös Steve, äärettömän lahjakas, mutta kohtalaisen tuntematon jazzsaksofonisti, jonka uran suurimpana esteenä on ollut miehen arkinen ja luuserimainen rumuus. Kaksikko kohtaa hotellissa ja alkaa pian tehdä salaisia öisiä seikkailuja.

Päätösnovellissa Sellisti palataan taas italialaiselle piazzalle. Tarinaa kertoo nimetön katusoittaja, joka palaa muistoissaan seitsemän vuoden takaiseen alkukesään. Sinä kesänä nuori ja köyhä unkarilainen sellisti Tibor on saapunut Italiaan toivoen saavansa työtä kaupungissa järjestettävän Taide- ja kulttuurifestivaalin myötä. Onnekkaat sattumat ohjaavat miehen yhteen amerikkalaisen naisen kanssa. Nainen on omien sanojensa mukaan sellovirtuoosi, ja hän antaa Tiborille kullanarvoista opastusta. Mutta miksi nainen on niin salaperäinen, ja miksei hän suostu itse soittamaan?

Yösoittoja oli ensikosketukseni Kazuo Ishiguron tuotantoon. Luin kokoelman viime kesänä Skotlannissa ja vaikutuin Ishiguron tarinankerrontataidoista, niin omalla tavallaan mainioita kaikki kirjan novellit olivat. Ehdottomaksi suosikikseni nousi Come Rain or Come Shine, jonka nerokas ja riemastuttava tilannehuumori sai minut nauramaan ääneen. Tarina taisi nousta jopa yhdeksi novellisuosikikseni kautta aikojen. Tarina sisältää katkeransuloisia balladeja, avio-ongelmia ja väärinkäsityksiä, ihmisiä, jotka puhuvat toistensa ohi, sekä keinotekoista labradorinnoutajan löyhkää - mainiot ainekset erinomaiseen novelliin siis!

Kokoelman novellit kertovat rakkaudesta, elämästä, muistoista ja musiikista, sekä siitä, miten musiikki voi yhdistää ihmisiä joskus yllättävillä tavoilla yllättävissä tilanteissa. Ishiguro on vähäeleisyyden mestari; hänen tekstinsä ovat hillittyjä ja tyylikkäitä, ja kuitenkin rivien väleissä on oivaltavaa, kuivakkaa ja hienovaraista huumoria. Kieli on yksinkertaisuudessaan kaunista, ja oman viehättävän mausteensa kerronnalle antaa jossakin taustalla väreilevä haikea melankolia. Ishiguron kerronta on miellyttävä yhdistelmä älyä, eleganssia ja toisaalta hyväntuulista rentoutta. Tästä kokoelmasta jäi hyvä tunne.

Aion ehdottomasti jatkaa matkaani ihanan (!) Ishiguron parissa tänä vuonna, seuraavat kirjat odottelevat jo yöpöydällä vuoroaan. Yösoitoista ovat blogeissaan kirjoittaneet myös ainakin Sanna, Liisa, Margit ja Maria, sekä Ilselän Minna entisessä blogissaan.